Ensimmäistä kertaa saunomaan

Tänään saatiin yllättävän paljon aikaiseksi; monenmoista pientä askaretta. Laitettiin tämä edellisenä päivänä maalaamani ikkuna paikoilleen ja laudoitettiin sen alaosa. 

Tältä ikkuna näytti aiemmin. Se on tuo ikkuna, missä on homeinen vaneri taustalla, lasit rikki ja puolet laudoitettu umpeen. Naapuriikkunakin on edelleen karu ilmestys, mutta minulla ei tällä hetkellä ole siihen sopivan harmaata lautaa tuon filmivanerin tilalle. Ehjiä ikkunoita kyllä on, mutta ne pitäisi rapsutella puhtaaksi ja maalata uudestaan. Ylemmässä kuvassa esiintyvän kunnostetun ikkunan kanssa menin laiskinta tietä eli en käyttänyt kittiä ja maalina käytin mitä satuin löytämään edellisen asukkaan varastosta, eli se ei tietenkään ollut suositeleltavaa pellavaöljymaalia. Itse talon ikkunat korjaan sitten aivan protokollan mukaan, ei se tuolle kuistille niin väliksi. Mutta piristyi kyllä talon ilme ehjän ikkunan myötä - rikotut lasit ovat aina niin surullinen näky, luovat hylätyn vaikutelman.

Tänään päästiin ensimmäisen kerran testaamaan saunaa, vaikka lauteet eivät olekaan vielä valmiit. Huomattiin, että kiuas vuotaa löylyveden lävitseen, viemäri ei kerää kaikkea vettä ja sammalta pitää vielä lisätä hirsien koloihin paremman lämmön aikaansaamiseksi. Kuitenkin kiuas toimi! Hormiliitoksemme toimi, eli ei puskenut savua väärästä paikasta. Vesi ohjautui pääosin viemäriin ja lämpö vaikutti mukavan pehmeälle. Kyllä siitä vielä sauna tulee, vaikka tosi pitkässä puussa projekti onkin ollut. Toissapäivänä satoi rankasti ja saunan katto vuoti yhdestä kohdin. Kuivateltiin sitten päivä kastunutta lautaa ja tänään Kalle laittoi uutta peltiä vielä kahden pellin väliin, etteivät nämä kaksi vuotaisi liitoksestaan. Saunan eteen puurrettiin muutenkin: käytettiin pukuhuoneen ikkunan alin seinä auki, koska muurahaisia vaelteli seinäpinnoilla. Selvisi, että villojen ja muovin välissä oli valtava muurahaisinvaasio. Kalle etsi muurahaisille uuden kodin pihan perän halkokasasta kantaen niitä sinne rikkakihvelissä ja minä revin villat ja muovin pois.

Jonkinmoista kosteussulkua tuolla pesuhuoneessamme on nähtävästi haettu väliseinän muovieristeillä, mutta eivät ne tuollaisessa ulkorakennuksessa toimi. Keräävät vain valtavasti kosteutta! Alimmissa laudoissa oli pientä kosteusjälkeä, vaikka pääosin laudat olivat vielä tervettä puuta ja lähinnä vain villa oli mustunut. Kalle sitten tohotteli eli polttokuumensi kaikki puurakenteet tuosta kohdin. Muutenkin toholaitteemme on viimeaikoina ollut täystyöllistetty. Olemme tohotelleet saunan ikkunanpieliä, ulko-oven lautoja yms. Se on sinänsä hauskaa, koska pariin kuukauteen emme keksineet tuolle laitteelle mitään hyödyllistä ja luulin jo tehneeni turhan hankinnan. Mitäs muuta vielä saunalla? Olen maalannut pesuhuoneen seiniä ja korjannut oven - vaihtanut homeisen vanerin lautoihin, rapsutellut oven maalipinnan ja maalannut uudelleen. Olen repinyt kaiken villan pois hirsien välistä mitä suinkin ole taltalla ylettänyt ja korvannut auringossa  kuivatetulla karhunsammaleella. Kun tungin sammalta hirsien väliin, tuli tyytyväinen fiilis: hienoa tietää tekevänsä jotain oikein - perinnerakentamisen hengen mukaisesti. Täällä on tehty niin paljon väärin ja itsekään en ole paljon päässyt vielä vääryyksiä oikaisemaan - enkä tiedä onko minulla koskaan varaa esimerkiksi vaihtaa päärakennuksen eristeitä - että on mahtavan tyydyttävää tietää tekevänsä ainakin jotain oikein. Harmillisesti en vain mitenkään saa kaikkia mineraalivilloja pois hirsistä, mutta on niistä nyt kuitenkin suurin osa lähtenyt. 

Rikkakasvien seasta puskee hyötykasveja! Luulen ja toivon, että retiisimme pyrkii kohden auringonvaloa.

Kalle kiinnittelee peltejä uudemman kerran vanhan ja uuden pellin liitoskohtaan

Mahtava vehreys! Kaikki on pihassa niin kaunista jos ei välitä siitä, kuinka kaikki rehottaa ja villiintyy. Jos katsoo vain vihreyttä - eikä kiinnitä huomiota keskeltä pihaa puskeviin voikukkiin - onhan se nättiä. Joskus mieleeni tulee muumien "Trillen kartano jakso." Jos lukijoissani on muumifaneja, he varmaan tietävät mihin intertekstuaalisesti viittaan. Siinä muumipappa saa perinnökseen kartanon ja muumit eivät ensin ole siitä alkuunkaan kiinnostuneita, kunnes kuulevat, kuinka piha on "läpipääsemätön viidakko". Silloin he innostuvat kartanostaan. Onhan villiintyneessä luonnossa ja vanhassa puutarhassa aina oma kiehtovuutensa. Jos ajattelen, että minun pitäisi laittaa piha kuntoon, se tuo vain paineita, mutta jos vain neuraalisti katson sitä, näen siinä jotain luonnon suuruutta. Täysin hoitamattomat omenapuut loistavat valkoisessa kukassaan! Piha on täynnä syötävää villiyrittiä: vuohenputkea, poimunlehteä ym.  Lehtikuuset kukoistavat, vaikka niitä oli myrkytetty valtavilla romukasoilla. Ahomansikat levittäytyvät metsän reunaan ja lintujen kirjo on uskomattoman laaja.   

Tästä kuvasta voi ehkä mielikuvituksen siivin päätellä, kuinka meillä on koko ajan miljoona projektia yhtä aikaa päällekäin. Työkaluja ja materiaalitarvikkeita lojuu siellä täällä.

Meillä on usein käynyt naapureita kylässä, mutta tänään kyläilimme itse ensimmäistä kertaa naapureilla. He asuivat noin neljän kilometrin päässä ja olivat oikeastaan kesäasukkaita. Perhe asuu pysyvästi Roomassa, mutta perheen äiti oli tullut lastensa kanssa tänne Niittylahteen upeaan vanhaan taloonsa. Talossa oli jotain hyvin kartanomaista! Hyvin vaikuttava hirsirakennus ja hyväkuntoinen verrattuna omaan mörskäämme. Uusi tuttavamme oli huolissaan aavistuksen notkahtaneista katon kannatinhirsistä ja pienestä kosteusläikästä levinuunin piipun vieressä, mutta itsestäni ne eivät näyttäneet kuin hyvin vaatimattomille ongelmille. Tuosta talosta oli kuitenkin selvästi pidetty hyvä huoli - sen parasta oli ajateltu, toisin kuin oman murjuni. Se oli suurimmaksi osaksi alkuperäisessä kunnossa eli upeasti hirsipinnalla ja lankkulattialla ym. Meitä yhdisti naapuriimme reissaajahenkisyys, äiti-Amma ja rakkaus vanhoihin taloihin.

Kengitysprojektistani Nutupajan kautta ei tainut tulla mitään. Tyyppi lupasi minulle useaan otteeseen, että he aloittavat työt nyt kesäkuun alussa. Mikä näitä savolaisia vaivaa, kun kaikkea luvataan, mutta mitään ei pidetä? Ymmärrän, että voi olla kiire, mutta silloin otetaan puhelin kauniiseen käteen ja perutaan sovitus työkeikat. Ei homma nyt voi jatkuvasti mennä niin, että olemme jo sopineet tietyn päivän ja sitten tekijästä ei kuulu mitään, usein häntä ei saa edes puhelimella kiinni. Kengittäjä ei valitettavasti ole ainoa tyhjän puhuja. Pohjoisen ihmisiä voi usein olla vaikea saada innostumaan mistään, uusiin asioihin ehkä suhtaudutaan vähän nihkeästi, mutta jos joku projekti aloitetaan tai sen toteuttamisesta sovitaan, kyllä se silloin viedään loppuun asti. Jännä, että Suomessakin on vielä tänäpäivänä tällaisia kulttuurieroja. Kaivonkunnostajan ja putkimiehen piti tulla toissapäivänä käymään, mutta "yllättäen" mitään ei kuulunut ja sitten puhelimessa sovittiin "kyllä se sunnuntaina onnistuu." Toivottavasti oikeasti onnistuu! Olisin halunnut putkimiehen ennakolta käymään, että olisin voinut asennuttaa uuden käytettynä hankkimani pumpun ja katsoa nouseeko vesi sillä kaivolta. Olisi ollut hyvä tietää kaivolta tulevien vesiputkien kunto ennen kuin itse kaivoa aletaan kaivaa auki. No, ei voi mitään. 

Yksi tekijä oli sentään sanansa mittainen, nimittäin paikallinen LVI yrityksen tyyppi, joka kävi ilmaiseksi kurkkaamassa vanhaa vesipumppuani. Hän totesi "Ei kannata korjata, mutta minä voin myydä teille halvalla oman vanhan turhanpantiksi jääneen vesipumppuni, tuon sen huomenna." Hän oikeasti toi sen aamulla, kuten oli sovittu! Vesipumpputarinassahan on ollut seuraavanlaisia käänteitä: olin ostamassa aivan uuden laadukkaan pumpun, K-raudan myyjä sanoi, että heidän parhaatkaan pumput eivät nosta vettä niin ohutta putkea myöten kuin minun kaivossani on, yritin löytää korjaajan vanhalle pumpulle, kyselin putkista asiantuntijoilta jne. Nyt lopputulema on se, ettei pumpun kyvyistä voi tietää kokeilematta. Vaikka vanha pumppu oli vain 750 wattia tehoiltaan ja uusi käytettynä ostamani on 1200 wattia, watit eivät käsittääkseni kerro kaikkea. Jos rautakaupan myyjä mitään tiesi, voi olla etteivät uudet pumput vain kestä käyttöä noin ohuilla vesiputkilla. Miksi vesiputket ovat alunperin asennettu niin harvinaislaatuisen kapeasta putkesta ja miksei laitteita tehdä nykyään kestämään kuten ennen? 

Nutupajan kengitys siis peruuntui, mutta minulla saattaa olla kiikarissa toinen kengittäjä. Tämä niittylahtelainen tulee huomenna ystävänsä kanssa tarkastamaan tilanteen. Toivottavasti he uskaltavat ottaa urakan itselleen! Kummallakin oli hirsirakentamisesta laaja kokemus ja toinen oli käsittääkseni joskus kengittänyt vanhan aitan. 

Vaeltajan torppa siis jatkaa vaellustaan kohti parempaa tulevaa. Kyllä se aurinko vielä joskus paistaa harmaisiin hirsiini - muutenkin kuin konkreettisesti. 

Torppani miljööstä

Äkkiseltään huomasin, etten ole kirjoitellut tämän talon ympäristöstä mitään. Missä torppa sijaitsee, minkälaisessa miljöössä? Heräsin siihen, kuinka idyllinen tämä ympäristö on vasta, kun osa siitä meinataan viedä minulta. Metsäyhdistystä edustava tyyppi kierteli tänään tonttini rajamailla ja teki suunnitelmaa puiden kaadosta ja niiden säilytyspaikasta. Taloni ympärillä on paljon vanhaa metsää; jykevää petäjää ja uljasta koivua. Ötököiden ja kasvien lajikirjo on hyvin rikas, sillä metsä on monen ikäistä sekametsää. Pihallani kukkuu jatkuvasti käki ja muutenkin lintujen kuoro on välillä korvia huumaava. Jopa sisällä kuulen lintujen viserrystä, sillä haarapääsky on tehnyt pesän savupiippuani vasten vintille ja poikasten sirkutus kantautuu leivinuunista keittiöön. Olen käynyt komentamassa lintuja vintillä "Saatte tämän kerran asua siinä jos ette tuhoa mitään." Viimestään syksyllä laitan verkot vintin lasittomiin tuuletusaukkoihin. Näistä aukoista myös sataa jatkuvasti vintille, joten sikälikin ne olisi hyvä jollain tavoin peittää. Rankkasade ropisee sahanpuruja myöten alas niin, että makuuhuoneessamme kuulostaa kuin jokin eläin pyrkisi kattopaneelin läpi sisään. 

Kun kävelee 400 metriä hiekkatietä asvalttitielle, kohtaa kyltin Savonlinna 18. Torppamme vaikuttaisi olevan siis hyvinkin korvessa. Kuitenkin kauppamatkamme on vain 15 km ja tuon matkan ajaa autolla yhdessä hujauksessa ja ei se pyörälläkään mikään mahdoton reissu olisi ellei koko ajan olisi niin paljon ostettavaa, jotta pyörä kaatuisi kumoon sellaisen kamelikuorman alla. Minulla on haaveena vielä lähivuosina hankkiutua eroon autosta ja hoitaa kauppareissut sähköpyörällä. Jos joskus tarvitsee jotain isompaa, on halvempaa maksaa satunnaisesti kotiinkuljetuksesta kuin pitää autoa.

Lähin uimarantamme on Herajärvellä, jonne on noin 800 metriä pihastamme. Muita vesistöjä on jopa lähempänä, mutta tuolla Herajärvellä on laituri ja nyt nikkarointini ansiosta jopa uimaportaat. Kuulin kyllä jo keväällä, kuinka laituri on tarkoitus kunnostaa, mutta kyllästyin odottelemaan uimaportaita, koska veteen oli hyvin vaikea päästä ilman portaita. Koska satuin löytämään vanhat tikkaanaihiot, ne oli helppo kunnostaa ja raahata väliaikaisesti laituriportaiksi. Meille luonnonvesissä uinti on tällä hetkellä paras tapa peseytyä, sillä saunamme on edelleen remontin alla. Tänään saimme peseytyä ensimmäisen kerran muurinpadassa lämmitetyllä vedellä! Se oli kyllä ylellistä, sillä aiemmin olin lämmittänyt vettä hellalla kattilassa ja siinä ei saanut niin suurta määrää kuumaa vettä kuin padassa.

Edelleen raahasimme veden metsäsuihkuun, koska saunan lopullinen betonivalu on vielä tekemättä. Huomenna olisi tarkoitus tehdä lattiaan kallistukset, että vesi löytäisi viemäriin asti. Tänään kiinnittelimme räystäslautoja, Kalle lisäili peltiä räystäiden kohdille sadeveden johtamiseksi kauemmaksi seinästä, paikkailimme piipun pinnasta saunan ja pukuhuoneen puolelta pahimpia lohkeamia, kiinnitimme laastilla ja pikkukivillä vesipadan savuhormin piippuun kiinni, pesin padan ja rapsuttelin nokea irti teräsharjalla ja Kalle onnistui poraamaan piipun tukkeeksi tipahtaneen tiilen kahtia halki, jolloin saimme sen pois tukkimasta hormia. Eilen olimme saaneet korjattua hirsiseinää uusilla hirsillä ja tehtyä välikattoon eristeet. Laitoin tuonne välikattoon vain kaikkea materiaalia mitä satuin löytämään. Tavoitteena oli eristää sitä vain sen verran, etteivät löylyt karkaa ja pientä reikää tietenkin saisikin jäädä ilmankierron vuoksi. Laitoin sinne puukuitulevyä, tyroksilevyä, vanhaa parkettia, lautaa, jonkinmoista uretaanilevyä ja vanhaa peltiä piipunjuureen. Olin laittamassa uretaania piipun kohdille, mutta naapuri kävi juuri silloin ja totesi sen ei-paloturvalliseksi, joten laitoin sittemmin peltiä. Tosin lohkeilusta huolimatta, ei piipun tietenkään mitään kipinöitä pitäisi läpi päästää, ei siinä mitään varsinaisia reikiä ole. Välikatostani tuli aikamoinen tilkkutäkki! Oli varsinainen palapeli asetella eri materiaalipalasia edes suhteellisen tiiviisti, ilman isompia löylynkarkausaukkoja. Nuo puulevyt ovat onneksi hengittäviä ja kai tyroksikin katossa pärjää, sillä se on kuitenkin ilmassa koolauspuiden päällä ja alla on kunnon ilmatila. En laittanut tyroksia kuin pienen levyn, sillä inhoan tuota materiaalia. Se murenee palloiksi tosi helposti ja kohta palleroita on kuikkialla!

Olemme tosiaan kengittäneet ulkorakennusta. Eihän se sen kummempaa ole kuin vaihtaa vanha hirsi uuteen. Mutta en silti usko, että selviytyisimme mitenkään ominavuin päärakennuksen kengityksestä. Ulkorakennuksesta olemme vaihtaneet vain pieniä hirrenpätkiä, niin lyhyitä, ettemme ole edes tarvinneet nostotunkkia. Kummasti rakennus on pysynyt kasassa, vaikka välillä tönö on ollut ilmassa noin metrin matkalta. Olemme vain veistäneet kirveellä lahoa pois ja usein laho hirsi on murentunut pelkästään käsin - sen on saanut vetää pois paikoiltaan pieninä murusina. Yhteen kohtaan laitoin ohutta pyöreää puuta, en varsinaisesti hirttä. Terveistä hirsistä on pula, sillä kasoistamme löytyy lähinnä vain hakkeeksi kelpaavia muurahaisten valtaamia kavereita. Tämän vuoksi ajattelin myös pienen pyörötolpan kelpaavan, oli se sentään harmaantunut kauniisti kuten hirretkin. Saunaan oli aiemmin pistetty hirren ja kivijalan väliin muovia. Tuo on pahin mahdollinen ratkaisu! Toiseksi pahin on varmaan olla laittamatta mitään. Me ei juurikaan laitettu, sillä hakkasimme hirret niin tiiviisti kiinni, että tuohea tai tervepaperia olisi ollut vaikea saada pysymään paikoillaan. Yhden hirren kohdille Kalle työnsi jälkeenpäin päreitä alle. Parempaan päin se kuitenkin on olla laittamatta mitään kuin käyttää täysin vääriä materiaaleja. Tavoitteeni tässä rempassa on: kunhan ratkaisu on hieman parempi kuin entinen, se on tarpeeksi hyvä. Kaikki on kotiinpäin!

Kengittäjää tosiaan kaipailisin. En tiedä pitäisikö minun kutsua täällä ihmisiä nimeltä, ettei kukaan loukkaannu. Ihmiset eivät välttämättä halua tulla mainituksi blogissani, siksi en ole esimerkiksi puhunut naapureista nimillä. Ehkä nytkin käytän Nutupajan miehestä vain "kengittäjä" nimeä. Hän pyörähti tässä katsomassa hirsiäni ja sovimme hänen soittavan hinta-arviosta vielä samana päivänä. Nyt siitä on kuitenkin kulunut jo parisen päivää, enkä ole saanut häntä edes puhelimella kiinni. Eihän tässä jäniksenselässä olla, mutta toivon homman kuitenkin lähtevän edistymään. Toukokoon lopusta oli aluksi puhetta ja nyt projekti on edelleen alkuunpolkaisematta. Kengittäjä delegoi meille työn irroittaa vanhoja lattialautoja. Saimme listat irti, mutta laudat ovat edelleen itsepäisesti härmän nauloilla kiinni. Kengittäjän piti soitella toiselle tyypille, joka on aloittanut heillä vasta töissä ja hänellä on itsellään vanhan koulun kunnostusprojekti. Ei käy kyllä kateeksi: kokonainen koulu työn alla, siinä on kyllä lääniä heilua vasaran kanssa! Tämä kunnianhioinen koulunkunnostaja osaisi laskea hinta-arviota. Budjetti pysyisi kuulema hyvin kurissa jos osallistuisimme itse mahdollisimman paljon. Totta kai olemme niin paljon apukäsinä kuin pystymme, mutta homman pitäisi alkaa ennen juhannusta, sillä sen jälkeen olemme paljon poissa.

En muista kerroinko viimeksi, kuinka täällä on ollut hetkittäin hyvinkin vilkasta. Ranskalainen ja italialainen sattuivat pistämään telttansa meidän postilaatikoille pystyyn ja aamulla kutsuimme heidät teelle, myöhemmin ilmaantuivat pihamaani aurinkoon istuskelemaan myös pari eläkeläisnaapuriani. He pyysivät meitä liittymään joskus mölkynpeluuseen. Aika virilli tämä Niittylahden kylä! Uimapaikassa herajärvellä sain eräältä naiselta kutsun vesijuoksuryhmään. Mölkkyä, vesijuoksua, kyläyhdistystoimintaa, kyläjuhlat heinäkuussa - mitähän muuta vielä?

Laitoin tälle 5170 neliön tilalleni nimeksi Valeltajan torppa. Tarkoitus olisi joskus houkutella tänne vaeltajia - nähtävästi aivan mahdollista kun ulkomaalaiset tulevat telttailemaan ilman markkinointiakin. Nimi kertoo myös omasta menneisyydestäni ja luonteenlaadustani. Olen tietynlainen vaeltaja. Olen vaeltanut maita ja mantuja ympäriinsä nyt ennen pysähdystä tänne torpalleni. Tämä on minulle jonkinmoinen hengähdyssatama maailman myrskyjen keskellä, paikka pysähtyä ja olla. Ainakin toivon tästä vielä tulevan eräänlainen pysähdyspaikka sekä minulle että muille matkailijoille. Nythän tämä on varsinainen työleiri ja jatkuva härdelli. Kaikenmoista remppaan liittyvää tapahtuu jatkvalla syötöllä ja välillä minusta tuntuu kuin olisin jo jonkinmoinen bisnesnainen, kun saan yrittää solmia kontakteja sinne ja tänne ja usein aloittaa aamuni puhelin kourassa. 

Kontaktit ovat tärkeitä. Kerrankin minua potkaisi jonkinmoinen onnenkantamoinen. Aivan turhaa ennakolta moitin äijää, joka toi minulle sorakuorman. Hän oli puhelimessa vaikuttanut vähän harvasanaiselta ja vaikeaselkoiselta puhekumppanilta, mutta lopulta hän oli oikein mukava. Vaikka sora ei tullut aivan silloin kuin ensin sovittiin, se tuli kuitenkin. Hintakin oli juuri se mistä sovittiin. Sylkynsora oli täsmällinen, mutta muuten en voi kehua heitä. Tämä pienempi toimittaja oli paljon parempi. Sylkynsoralta tuli tänään lasku ja se oli 150 e, vaikka olimme sopineet 120 eurosta! Puhelimessa mies selitti: hintaan tulee aina verot päälle. Olin kyllä alunperin puhelimessa jo ennen kauppoja kysynyt lopullista hintaa. Kyllä Suomessa yleensä tavataan ilmoittaa hinta verojen kanssa! Erittäin huono maku suuhun jäi siis tuosta Sylkystä - suorastaan soranmaku. Sitä vastoin pienempi toimittaja oli loistava ja mikä parasta sain häneltä tiedon kaivonkunnostajasta. Hänen veljensä oli tehnyt kaivonkunnostusprojekteja ja soittelin vielä samana päivänä veljen kanssa. Myöhemmin hän tuli tekemään suunnitelman kaivoni kunnostuksesta. Kurkistelimme yksissätuumin kaivoon ja totesimme renkaiden vaihdon olevan paras ratkaisu. Nuori mies vaikutti kyllä hyvin osaavalta ihmiseltä - sellaiselta jolla tapahtuu! Tekijöitä tänne juuri kaivataan, ei turhan lupaajia, mitä on riittänyt. 

Kaivonkurkistelija ihaili vanhoja renkaitani "Nuo näyttävät hyvin erikoisilta, eivät varmasti ole tehdasvalmisteiset." Jos kaivonkunnostus onnistuu, minulla on uusi ongelma: mihin sijoitan uniikit vanhat renkaani? En nyt tietenkään halua niistä luopuakaan - jotain niistä pitäisi askarrella. Kyllähän se maksaa jos ne raahataan tontiltani pois ja toisaalta renkaista voi tehdä lähes rajattomasti mitä vain: kasvien istutusalustoja, nuotiopaikkoja, kylpyaltaan, Brunolle koiranmajan tms. Nyt olisi tavoitteena hankkia vesipumppu ennen kaivoprojektiam, että näkisin nouseeko vesi kaivolta, ovatko putket kunnossa. Kaivinkoneellahan putket kannattaa kaivaa ylös jos ne ovat halki tms. 

Jotain tuloja talouteeni kaivattaisiin! Tänään metsätyyppi katseli epätoivoisesti, minne voisi sijoittaa puukasat. Lupasin antaa pienen palan tonttiani käyttöön jos he maksavat siitä vuokraa. Ongelmana oli, että he olivat suunnitellee raahaavansa puut pois viereisen maa-alueen kautta, mutta siinä menikin sähkölinja liian matalalla. He olisivat sumeilematta käyttäneet pihamaatani ellen olisi ehtinyt vetää määräalaani tontiksi. Onneksi ehdin tehdä tästä tontin ennen kuin he tulivat tänne rellestämään. Hakkuita ei vielä aloitettu, mutta lähiaikoina olisi kuulema tarkoitus. Jos saan hyvän vuokran, he saavat tehdä kasat pihanperäälleni ja käyttää tienpätkääni, mutta ilmaiseksi ei kyllä onnistu. Ovathan puut ja ennen kaikkea metsäkoneiden melu myös häiriöksi, joten jotain kipukorvausta siitä on syytä saada. Palanen idylliä kyllä särkyy hakkuiden myötä, mutta onneksi avohakkuu ei vissiin ole päämäärä. Jotain pientä pusikkoa metsikköön jää, mutta kaikki komeat pihani laidalla kasvavat koivut lähtevät. No, toivottavasti he ovat kuitenkin nopeita, etteivät estä minua kovin kauaa kuulemasti käen kukuntaa tai tuulen suhinaa!

Jos talous käy kovin tiukille, tällä hetkellä luonto tarjoaa paljon ilmaista ruokaa: maitohorsmaa, nokkosta, kuusenkerkkiä. Saimme myös ihanan ruokakassin uudelta ystävältämme Sannalta, joka oli saanut ylijäämä ruokaa A-killan kautta. Hänen piti tyhjentää pakastintaan ja otimme riemuissamme vastaan aarre-arkullisen ruokaa: avasimme vasta kotona kylmälaukun, jonka hän oli pakannut täyteen Härkistä, vegaanijuustoa, koiralle lihaa yms. 

Ja jälleen kuvia. En viitsi erikseen laittaa kuvatekstejä, joten laitan alustuksen: kuvat ovat torppani lähiympäristöstä tai viimepäivien töistä.

Saunan lattiavalu ja pohdintaa raksatarvikkeiden ekologisuudesta

Sadepäivä. Nyt on hyvää aikaa käydä läpi viimepäivien aikaansaannoksia, koska voi hyvällä omallatunnolla käpertyä pönttöuunin lämpöön. Ulkona sataa niin taivaantäydeltä, ettei pihatöistä tulisi mitään. Ainahan voisin tietenkin mennä saunalle maalaamaan pukuhuoneen seiniä, siistimään välikattoa tai voisin täällä päärakennuksessa lähteä tapetoimaan seinää vanhan tietosanakirjan kuvituksella, mutta pitäähän tätä blogiakin joskus päivitellä.

Isäni ja hänen kaverinsa olivat meillä pari päivää talkooapuna. Teimme saunanlattiaan uutta betonivalua. Käytimme vanhoja työmenetelmiä eli haimme ämpärillä hiekkaa läheisestä hylätystä soramontusta, teimme vanhoista pöytälevyistä ja ovenkarmista pihalle betoninsekoituslaatikon ja sekoitimme laastin pelkällä lapiolla. Itse asiassa Kalle ja Tuomo - isäni ystävä - vastasivat pitkälti muuraushommista ja minä ja iskä yritimme korjata vesipumppuamme. Jo ensimmäisenä päivänä testasimme toimiiko vesiautomaatti, mutta se sylki vedet lattialle ja päättelimme säiliön hajonneen. Jälkeenpäin Kalle vilkasi automaattia tarkemmin ja huomasi säiliön vuotavan vain liitoskohdasta, jossa metallipanta puristaa sitä kiinni. Seuraavana päivänä isäni irrotti säiliön paikoiltaan ja huomasimme tiivisteen venähtäneen. Kuminen tiiviste ei enää millään tahtonut asettua paikoilleen. Keksimme liimata sen silikonilla kiinni. Aluksi näytti, että korjaus toimii, mutta lisätessämme säiliön aivan täyteen vettä, vesi puski jälleen lattialle. Pumppu kyllä hyrräsi hienosti, mutta vesi ei pysynyt sisällä! Myöhemmin illalla huomasin, kuinka pumppu oli kuitenkin hieman jaksanut nostaa vettä, sillä kylppärin lattialle oli ilmaantunut lammikko. Kun joskus vielä ostan uuden pumpun, pitää heti selvittää, mikä putki vuotaa vessaamme. Siellä on joku hyvin mystinen vuoto, sillä märkää ei ollut missään putkissa eikä pöntön juuressa ja silti keskellä lattiaa oli lätäkkö!

Kävimme jälleen ihmettelemässä kaivoa - sitä on kurkittu aina jokaisen mökkivierailijan kanssa. Tuomo totesi "On siinä kyllä kirkas vesi." Olen sikäli ylpeä kaivostani, että vesi tosiaan on hyvin raikkaan näköistä ja tuoksuista. Vettä on voinut hyvin käyttää tiskaamiseen ja peseytymiseen, vaikka pinnalla kelluukin koko ajan irtoroskaa. Mitään selvää suunnitelmaa kaivonkunnostukseen ei taaskaan kehkeytynyt. Viimeaikoina eniten kannatusta on saanut idea, että kaivon sisään laskisi pienempiä kaivonrenkaita. Siinäkin on kuitenkin vielä pari ratkaisematonta kysymystä: kuinka vesiputket saa poikki ja liitettyä uudestaan uusien renkaiden puolelle? Millä voimalähteellä (vinssi ja kolmijalka?) uudet betonirenkaat lasketaan kaivoon?

Kannoimme kiulkaamme pois saunasta ja teimme kiukaan alle uudet perustukset. Kallen ja minun riuhtoessa kiuasta ulos, sormeni upposi ruostuneen savuhormin läpi ja hormilähtöön tuli reikä. Onneksi Tuomo sai sen seuraavana päivänä paikattua. Teimme siihen peltilevystä paikan. Onhan tästä tontilta löytyvästä romusta onneksi hyötyäkin! Peltiä löytyy jokalähtöön ja aina pystyin vastaamaan myönteisesti jos iskä tai Tuomo kysyivät "löytyisköhän täältä jotain..." Metalliverkkoa, harvateräs putkea, puisia levyjä jne. Opin lattianvalamisesta sen verran, että jos paikataan isoja monttuja, laasti kaipaa kaverikseen verkkoa. Pahoittelen jos sekoitan tässä eri termejä keskenään. En ole vielä niin muurarimestari, että erottaisin oikeat termit laastin, betonin ja muurauksen suhteen. Minulla on kyllä pieni haju, että niissä käsitteissä on ero, mutta silti käytän niitä sulavasti sekaisin. Betoni on kai karheampaa, siinä on enemmän hiekkaa ja laastissa on enemmän sementtiä? No, saunassa on pitänyt tehdä kaikenmoista muurausta sekaisin ja teemme edelleen, joten ei kai ole suuri virhe käyttää näin luovasti käsitteitä. Nyt siellä on täytetty kuopat ja laitettu seinän viereen - lattianurkkat olivat aivan painuneet - kunnon kerros hiekkaista laastia ja seuraavaksi laitamme pintaan vielä Maxi rapidid tasoitteen.

Talkoolaisistamme oli sinänsä paljon apua, ettemme olisi itse osanneet millään tehdä noin toimivia kallistuksia saunanlattiaan, emme olisi keksineet käyttää verkkoa laastin seassa ja en varmasti olisi tajunnut, kuinka pukuhuoneen puolelle voi rakentaa yksinkertaisen mutta toivan viemärin tontiltani löytyneestä putkenmutkapalasta. Entisestä pesuhuoneesta tulee nyt ainoastaan pukuhuone, sillä lattia oli painunut niin paljon, että kunnon viemäröinti olisi ollut vaikea tehdä ja toisaalta se olisi pesutilana kylmä. Jonkinmoinen viemäri sinne oli kuitenkin pakko rakentaa, sillä tuossa huoneessa on pesupata ja helposti padasta vettä ottaessa pisaroita roiskuu myös lattialle, vaikka itse pesytyminen tapahtuisikin saunan puolella.

Olimme hyvin yllättyneitä, että saunan viemärivesi oli johdettu oikeaoppisesti likakaivooni asti. Selvittelimme minne vesi menee siten, että Kalle kaatoi ämpäristä vettä kaivoon jas me muut kurkimme rakennuksen ympärillä. Kiertelimme ja etsimme putken pätkiä, mistä vesi virtaisi. Kyllähän noita putkia pilkisteli maasta vaikka millä mitalla, mutta mistään ei tullut vettä. Huomasimme kyllä viemäriputken kaartavan likakaivolleni, mutta iskä totesi "ei se voi millään noin ylämäkeen nousta." Kurkistellessamme kaivoon ja ensin ei tapahtunut mitään. Olimme jo toteamassa, ettei vesi ainakaan sinne asti saavu, kunnes toisen kaadetun vesiämpärillisen kohdilla, putki alkoi yhtäkkiä suoltaa vettä. Nämä ovat näitä yllätyksiä, kun äkkiseltään jotain onkin rakennettu aivan oikein! Murjuni osaa kyllä yllättää myös tässä hyvässä mielessä, että joku saattaakin äkkiarvaamatta toimia!

Kattoni poksuu taas, kun tuulee navakasti. Odotan jännityksellä, milloin tulee sellainen myrsky, joka nappaa kattonurkan mukaansa. Jokin huonompi kiinnitys tuossa nurkassa varmasti on, koska se paukkuu aina samasta kohdin. En ole vain vieläkään saanut aikaiseksi ostaa pitkiä tikkaita, että katolle pääsisi tutkailemaan. Sisäkaton puolelta en huomaa mitään ongelmaa. Naapuri sanoi, että vintin puolelta voisi asetella pellavasuikaleita pellin ja rakenteiden väliin. Häneen mukaansa konesaumattu katto tahtoo paukkua, mutta itse luulen, että jokin tietty kohta on hieman löystynyt kiinnityksistään. Toisaalta kun katto on näin kauan pysynyt niin kai se edelleen pysyy. Ehkä se ei ole akuutein homma. Näitä ostoksia on tikkaiden lisäksi niin paljon muutakin. Pitäisi hankkia: vesipumppu, terassilautaa, nostotunkki, aitaelementtejä - Brunon takia tonttia olisi pakko aidata - huussirakennus ja pönttö, nukkuma-aitta - tilaamani aitta ei taida koskaan tulla - kattopeltiä kuistille kennolevyn tilalle, ikkunoiden kunnostus tarpeita, kuten lasiveitsi, kittiä, pellavamaalia jne. Jostain syystä osaan keskittyä vain yhteen potentiaaliseen hankintaan kerrallaan. Monet tarvitsevat kuitenkin perehtymistä, esimerkiksi vesipumppua ei voi vain marssia ostamaan, sillä sen pitäisi kuitenkin olla laadukas ja kestävä. Jos joudun vielä tilaamaan valmisaitan, sen valinta on myös haastavaa, sillä niitä on niin joka lähtöön tarjolla ja osa on aivan onnettoman ohutta hirttä, oikeastaan vain lautaa.

Saunan laudelaudat sentään jo odottavat kuistillamme ja kengityshirret ovat kassassa autonrenkaiden päällä. Kyllähän tässä projekteja riittää vielä ilman lisähankintojakin. Nyt sadepäivänä olisi mukava tehdä jotain kevyttä ja luovaa, joten taidan päätyä koristelemaan pingishuoneemme seinää. Siinä on tällä hetkellä siniseksi maalattua kovalevyä kaikki seinät täynnä. Tahtoisin purkaa sisäseinät hirsipinnalle - mitenhän saisin sähköjohdot pois alta? - ja yhden tapetoida tietosanakirjalehdyköillä sekä ikkunaseinän vain maalata kalkkimaalilla. Maalausjutuista vielä sen verran, että tahtoisin käyttää myrkyttömiä maaleja. Jännä miten ympäristötietoisuus vaikkapa elintarvikkeissa on noussut viime aikoina. Nämä raksatarvikkeet kuitenkin laahaavat jälkijunassa! Eikö ole aika oleellista millaisilla myrkkykemikaalelle kodissa läträillään, millaisten aineiden keskellä asutaan? Yleensä ihmiset viettävät kuitenkin asika paljon elämästään aikaa kotosalla, kaikkiibn pintoihin kosketaan ja sisäilmaa hengitellään, joten ei ole ollenkaan yhdentekevää mitä kemikaaleja missäkin on käytetty.

Myrkytöntä mökkiähän en tästä enää millään saa, sillä entinen omistaja on käyttänyt aivan tavallisia maaleja yms. Mutta mielellään nyt haluaisin suosia luonnonmukaisia aineita. Toisaalta: olen löytänyt remppatarvikehuoneesta avaamattomia maalitölkkejä, joita voisi käyttää pukuhuoneen maalaukseen, olisiko tuhlausta olla käyttämättä niitä? Tällaisi maalejahan kaikki käyttävät, ei niitä tehtäisiin jos niitä ei käytettäisi. Kai niiden turvallisuus on kuitenkin jotenkin tutkittu? Tuossakin tölkissä sanotaan, että soveltuu nimenomaan pesutilojen maalaukseen ja kestää kosteutta. Toisaalta en saa purkista irti mitään tuoteselostusta! Siinä vain sanotaan, kuinka maali ei saa päätyä maaperään tai vesistöön. Miten voi olla mahdollista, ettei siitä osa päätyisi lopulta vesistöön jos ihmiset maalaavat tuollaisella maalilla pesutilojaan. Kai maaliaineksia päätyy viemäriin ja vaikka vedenpuhdistuslaitokset pistävät parastaan, koskaan kaikkia kemikaaleja ei saada suodatettua. Sitä paitsi tällaisilla mökeillä maalijämät eivät aina päädy virallisiin viemäreihin. Jos oikeasti haluttaisiin estää ympäristön myrkyttäminen, pitäisi tällaisten maalien valmistus lopettaa! Ei voi olettaa, että on kuluttajien vastuulla osata käyttää tuotteita juuri oikein. Tässäkin tontillani olen kaivanut tökin jos toisenkin maasta - niistäkin puhkiruostuneistä tölkeistä osa on voinut olla maalitölkkejä tai ties mitä tököttejä. Saatan hyvinkin hyödyntää tuon maalitölkin mitä löysin, sillä muutenhan se pitäisi toimittaa jonnekin ongelmajätepisteeseen, mutta itse en kyllä tuollaisten maalien valmistusta kannattaisi niitä ostamalla.

Kysyin Kerdissä tapettiliisteriä ja minut ohjattiin ison liimatölkin luokse. Sanoin, että tahtoisin perinteistä tapettiliisteriä, koska näissä liimoissa on niin paljon myrkkyjä. Myyjä ei tuntunut ymmärtävän ollenkaan pointtiani ja kohautteli vain hartioitaan! Kuinkahan paljon ihmiset nykyään kyselevät rautakaupoissa myrkyttömiä tarvikkeita? Aiemmin kun kyselin Parafiiniöljyä Carlsonilla he antoivat käteeni laudesuojaksi nimetyn tölkin ja kysyessäni, "Eihän siinä ole mitään muuta kuin puhdasta parafiiniöljyä", he eivät olleet aivan varmoja. Tuoteselosteen mukaan tökissä ei kyllä pitäisi olla muuta. Mutta miksi tällaiset valmistajat eivät osaa vielä mainostaa purnukoissaan "täysin luonnonmukainen", "vain parafiinia" tms? Jos vertaa vaikka kosmetiikkaan tai elintarvikkeisiin, remonttilitkuissa ollaan tosiaan pahasti jäljessä ekogenressä. Ei edes minkäänmoista viherpesua! Esimerkiksi monissa pesuaineissahan mennään kyllä siihen väärään laitaan, että annetaan ymmärtää tuotteen olevan luonnonmukainen, vaikka se ei sitä lopulta olisi. Me käytetään nykyään mäntysuopaa aivan normipyykinpesuun kunnolla laimennettuna, sillä se on ainakin juuri sitä mitä lupaa. Ennustan rautakauppoihin tulevan kuitenkin lähiaikoina jonkinmoisen eko-osaston. Maaleissa olisi esimerkiksi niin helppo tehdä niin, että vaikka pellavaöljypohjaan sekoitettaisiin paikanpäällä kaupassa ostajan haluamaa väripigmenttijauhetta. Carlsonin myyjän mukaan Savonlinnassa on ehkä yksi kauppa, josta saisi noita luonnollisia väripigmenttijauheita.  

Tilasin ensin hiekkaa Sylkyn soralta ja kuljetus tuli täsmällisesti juuri silloin kuin piti. Nyt tilasin alkuviikosta isompaa kivimursketta pieneltä yhden miehen firmalta ja hän lupasi toimittaa kuorman torstaina. Tänään soitin perään ja äijä mutisi puhelimeen unisen kuuloisena "Niin, en eilen ehtinyt tuomaan." Olisiko voinut ilmoittaa jos ei kerkeä? Sehän näissä on, että mielellään suosii pieniä firmoja, mutta niiltä usein puuttuu tietty täsmällisyys, mitä taas isommilla useimmiten on. No, lupasi jamppa tänään tuoda kuorman jos hänen mongerruksestaan oikein päättelin. Hän vain mutisi puhelimeen "niin joo, hmmm."

Eilen tonttini sai viralliset rajat! Maanmittauslaitoksen mukava setä tamppaili maita ja mantuja ympäriinsä 2,5 tuntia. Hän oli ottanut laitteeseensa väärän muistitikun mukaan ja mittari ei muutenkaan tahtonut löytää sateellitteja puuston takaa, joten aikaa kului, mutta homma saatiin lopulta hyvään päätökseen. Ensin tontistani tuli 400 neliötä liian iso ja yhdeltä kulmalta piti vähän nipistää. Pari pientä mäntyä ja jäi pois ja televisioantenni jäi puolisen metriä väärälle puolelle, mutta en tee tuolla valtavalla antennipylväällä mitään. Mikä parasta ongelmallinen maakuoppa ja autonrengaskasat jäivät naapuiritontille! Olin aiemmin pähkäillyt joudunko päättämään tahdonko kaivon vai viinimarjapuskat omille mailleni, mutta sain kummatkin. Sain kyllä niin kaiken haluamani: puukasa-aluakin jatkui niin metsän laitaan, että sain muutaman täysikasvuisen koivun ja petäjän, sekä metsäautotien pätkän, jota voi käyttää hyvänä parkkipaikkana vieraille. Ensin ajattelin, että voisin jättää toisen kaivonrenkaan potentiaaliselle naapurille, mutta sitten päädyin omimaan ne kummatkin. En halunnut tehdä naapuritontista liian hioukuttelevaa! Siinä on jo kaunis puro, joka saattaa innostaa ostajan paikalle. Toisaalta mahdollisella ostajalla on niin mieletön siivoaminen tontissa kaikkine autonrenkaineen, että ehkä se ei liiaksi houkuttele. En tietenkään millään tahtoisi, että mahtava rauhani täällä rikkoutuisi! Mökkiläinen vielä menisi, mutta kammoksun ajatusta, että joku muuttaisi tuohoin 50 metrin päähän pysyvästi asumaan.

Nimi torpalleni on vielä hakusessa. Torpasta nimi varmaan lähtee. Minusta Torppari olisi kuvaava nimi, sillä meninki on niin työntäyteistä ja toisaalta nimi viittaisi myös historiaan, sillä torppariaikaanhan tämä on rakennettu. Kalle taas tahtoisi luovemman nimen, pitää vielä pohtia. Metsätorppa olisi kaunis, mutta ei kovin mielikuvituksekas.

Nyt perinteinen kuvatykitys loppuun:

Katto pukeutuu punaiseen peltiin

Pitkästä aikaa ehdin kirjoittelemaan. Reissublogeja tuli usein päivitettyä vähintään joka toinen päivä, mutta reissussa olikin usein hyvin monenmoista odotteluaikaa kirjoitteluun. Vaikka reissaaminenkin on rankkaa - etenkin pyörämatkailu - useinmiten illalla sängyssä on kuitenkin vielä energiaa jotain rustailla ylös päivän tapahtumista. Tämä remppaaminen on vielä aivan eri tavoin energiaa syövää. Joka päivä aloitamme viimeistään kymmeneltä, pidämme tunnin lounastauon 12 tienoilla, kaffeetauon 16 aikoihin ja jatkamme kahdeksaan asti. Kävelemme pihamaata edestakaisin, etsimme työkaluja, aloitamme yhtä hommaa ja jatkamme toista.

Nyt olemme tehneet harvinaisen intensiivisesti yhtä projektia eli saunankattoa. Kun kyse on peltikaton uusimisesta, luulisi homman etenevän seuraavasti: vanhojen peltien poisto ja uusien paikoilleen kiinnitys. Mutta ei! Ainahan näissä hommissa aika kuluu johonkin ennalta-arvaamattomaan, ja sitä kuluu kymmenkertaisesti sen verran kuin olisi ennakolta laskeskellut. Todellisuudessa homma siis kulki näin: vanhojen peltien alta paljastui osittainen pärekatto, päreitä sai nykiä irti hengityssuojaimen kanssa, sillä ne pölisivät ja olivat miljoonalla pienellä naulalla kiinni, päreiden alla osa kattolaudoista oli lahonnut, etenkin kaikki rännien läheiset laudat piti vaihtaa, lautoja sai mittailla ja välistä koolauspuita piti vahvistaa sisäkaton puolelta, sillä nekin olivat niin pehmenneet, etteivät naulat tarttuneet, kattopeltien poraus oli suhteellisen sujuvaa, mutta haasteita toi tikapuidemme lyhyys ja porakoneen laiskuus.

Peltiruuvit ovat hauskasti siellä täällä kiinni katossa, koska porasimme aina vain sieltä, minne Kalle sujuvasti yletti ja, missä vaikutti olevan vahvaa lankkua alla. Ne eivät ole missään linjassa vaan niiden mustat huiput nousevat kuin sienet sateella sieltä täältä punaisen kattopellin lomasta. Peltejä oli harmillisesti liian vähän. Ymmärsimme kyllä jo ennen kuin aloimme peltejä katolle nostamaan niitä olevan alakanttiin, mutta oli tietoinen valinta olla hakematta niitä lisää. Tuota 2,80 cm mittaa oli Sorsalla - sekalaisen remppatavaran kauppias Savonlinnassa - vain tuo yksi paketti ja muut pellit olisivat olleet liian pitkiä. Olisi ollut oma vaivansa lyhentää niitä. Muut pellit olisivat siis olleet liian pitkiä ja kaikenlisäksi budjettini olisi venynyt liikaa. Nyt jo maksoin pelleistä yli 200 e. Käytettyä peltiä olisi saanut halvemmalla, mutta siinä olisi tietenkin ollut jo valmiiksi ruuvinreikiä. Nyt sain kuitenkin tyylikkään julkisivun kattooni. Mökkini puolelta ulkorakennuksenkatto on mielestäni varsin onnistunut, vaikka edelleen saunan pesuhuoneen katto on eri värinen. Se on myöhemmin rakennettu ja aivan ehjää peltiä, joten en nähnyt syytä lähteä uusimaan tuota osaa katosta.  Pitää harkita maalaisinko jollain peltimaalilla tuon hopean harmaan  pellin vielä punaiseksi, toisihan se yhtenäisyyttä. Samalla voisin maalata vanhoja punaisia pellinpaloja, joita jäi vielä osaan kattoa metsän puolelle rakennusta.

Sinänsä kiitollista korjailla tällaista kohdetta. Katossa oli aiemmin käytetty kaikenmoista peltiä, jopa tynnyrin palasia taivuteltuina. Suurin osa vanhasta pellistä oli noin metrin mittaista pientä palaa, joita oli aseteltu limittäin. Niiden maali oli varissut ja ne olivat reunoistaan kupruilleet. Katto oli onneksi suhteellisen hyvin pitänyt vettä, mutta muutamista kohdin naulat olivat lähteneet nousemaan ja peltien väleistä oli vuotanut pisaroita kattolautoihin, jotka olivatkin sitten aivan sahanpuru kunnossa. Olipahan helppo irroittaa pari harjaslautaa, kun ei tarvinnut kuin hipaista ja laudat hajosivat käsiin! Kummatkin kuitenkin kiipeilimme katolla sujuvasti, en onnistunut katkaisemaan kuin yhden välilaudan painoni alla eli katon kantavat rakenteet olivat onneksi säilyneet kunnossa. Mutta kiitollista työtä tosiaan sikäli, että suunta on joka tapauksessa parempaan, vaikka emme täydellistä jälkeä saisikaan aikaan, koska lähtökohta on ollut varsin nuhjuinen, monenkirjava ja pelastamista suorastaan huutava.

Luultavasti ulkorakennukseenkin pitäisi vaihtaa alimpia hirsiä. Olemme itse vaihtaneet pieniä pätkiä saunan ikkunan alle, mutta tuskin osaamme vaihtaa pitempiä. Tärkeämpi tietenkin olisi päärakennus. Olisin varsin iloinen jos tänä kesänä saisin mökkini kengitettyä, ehkä saunarakennus olisi jo liikaa vaadittu. Huolestuttavaa on, etten ole kuullut kengittäjästä mitään! Hänen piti toimittaa minulle nyt loppuviikosta myös saunan laudepuita, mutta hän ei vastannut soittoihini.

Vähän epäonnea on kyllä ollut. Aitan toimittaja on parin kuukauden ajan soitellut silloin tällöin ja lupaillut aitan saapuvan aivan lähiaikoina. Aluksi syynä oli "käsi kipu", hän ei voinut viimeistellä kattoa, koska vasara ei pysynyt kädessä. Viimeksi hän soitteli viikko sitten ja viivästymisen syy oli kuorma-autokuskin kolarointi, aitan kuskaajan piti korjata autoaan. Tuolloin viikko sitten hän vakuutti " Kyllä minä sen seuraavan viikon perjantaille voin luvata. Ilman muuta se siihen mennessä hoituu." Sovittiin, että se olisi viimeinen mahdollinen toimituspäivä. No, nyt on perjantai ilta ja aitasta ei ole hajuakaan! Eipä se siis tullut, vaikka myyjä vakuutteli useaan kertaan "onhan se kunnia asia, että mikä on sovittu, se pitää." Aivan ihme tyyppi! Onhan niitä huijareita maailma täynnä, mutta tämä ei ollut sitä vaan pelkästään täysin saamaton, tai jotenkin sekaisin. Ehkä hän oli jo ajat sitten myynyt aittani toisaalle jos oli saanut paremman hinnan ja piti minut kuvioissa vain, koska ehkä laskelmoi ehtivänsä tehdä minulle kokonaan toisen aitan. Silloin, kun hän ensimmäisen kerran soitti minulle markkinoidakseen aittaansa, hän antoi ymmärtää sen olevan valmis ja, hän voisi toimittaa sen milloin vain. Siitä on nyt aikaa yli 2 kuukautta. Luulen, että joudun tilaamaan valmisaitan, mutta en tiedä, kuinka sen osaa koota, kun monet rakennusalan ammattilaisetkin ovat nettipalstoilla valittaneet Lillevilla aittojen puutteellisia kokoamisohjeita. Nuo Lillevillat kuitenkin vaikuttavat muuten hinta-laatusuhteeltaan parhaalta valinnalta.

En ole siis saanut aittaa, en laudepuita, kengittäjä ei vastaa puhelimeen ja kaiken huipuksi pakumme jäi Haapavedelle (se jäi korjaamolle eli se saa vielä uuden tilaisuuden, vaikka olimme jo tuominneet pakun saattohoitoon), joten raksatarpeiden kuskaus pienellä Pösöllämme on haastavaa. No, saunarakennuksessa on kuitenkin komean punainen katto. Myönteisen puolelle kallistuu myös se, että sain pihaani tänään hiekkakasan. Tuumailin, että heinikko täytyy jollain tavoin peittää - edes keskeltä pihaa - ettei pihapiirini muistuta kohta viidakkoa. Tilasin soraa, mutta se on kyllä hiekkaa. Ei minulle kerro mitään jos joku puhuu milleistä, minkä kokoista kiveä. Tuo taisi nyt olla 0,16. Yritin sanoa puhelimessa, että sellaista pihalle sopivaa soraa. Tietenkin tuo on Brunon tassuille parempaa kuin karhea sora, mutta saattaa kulkeutua helposti sisälle ja pölistä tuulessa pihalla. Sorantuoja kippasi lastin yhdeksi kasaksi ja vasta myöhemmin hoksasin, kuinka kasoja olisi pitänyt tehdä monta tai laskea sora vanana. Hirveä levittely tuollaisessa kasassa! Meillä ei ole edes metalliharavaa vaan olen naulannut kahdesta puusta jonkinlaisen lanan.

Huomenna yritän pitää vapaapäivän, ettei burn out iske. Kaupungissa kyllä pitää käydä, mutta yritän ottaa leppoisasti. Pitää käydä vaikka jäätelöllä tai tehdä jotain muuta mukavaa kaupungissa, että saa vastapainoa tälle aherrukselle. Tänään haiemme tästä Rinkilän alueelta minulle uuden patjan, joka voi tarvittaessa toimia myös vieraspatjana. Patjanmyyjiltä saimme taas infoa, missä lähde sijaisee. Olemme ennenkin saaneet vihiä tuosta vesipisteestä. Kaikki aina opastavat "siinä entisen kaupan kohdilla." Mutta kun me ei tiedetä, missä on entinen kauppa! Nyt saimme paremmat ohjeet ja lähde löytyi. Se helpottaa vedenhakua, sillä kaivonkunnostus näyttää jäävän hamaan tulevaisuuteen. Tänään sain naapureilta nimen, jonka omistajalla olisi kaivinkone ja hän ehkä voisi kaivaa kaivoni renkaat ylös, mutta näin alkukesästä kaikilla maajusseilla on niin kovasti töitä, ettei hän todennäköisesti ehdi. Naapureita kävi tänään kahteen otteeseen kylässä. Lähinaapurimme olivat sauvakävelemässä ja poikkesivat jutustelemaan. Heiltä sain kuulla, kuinka pihassani on joskus ollut iso navetta. Olisi mukava tietää vielä enemmänkin talon historiasta!

Huomenna pitää käyttää mielikuvitusta ja yrittää saada saunanovi mahtumaan Pösöön. Eipä muuta, nyt lopetus viimepäivien kuviin.  

                                  Hiekkakasa liikkuu ämpärillä ja lanalla

Kesken kattoprojektin iski sade - voimakas ukkoskuuro. Saimme vauhdikkaasti peitellä kattoa pressulla.

Tällä puolen vanhaa pärekattoa oli vielä jäljellä pellin alla, mutta se oli täysin lahonnut

Tällaista peltiä katto oli ennen ja on edelleen paikoin

Tässä näkyy uusi pelti.

Operaatio pianon kotiutus

Aamu alkoi rattoisasti pianojumpalla. Kävimme edellisenä päivänä noutamassa Kallelle uuden soittopelin naapurikunnasta Heinävedeltä. Tiesin kyllä pianojen omaavan elopainoa, mutta en tiennyt niiden olevan noin massiivisia järkäleitä. Heinäveden päässä homma sujui kätevästi, sillä meitä oli neljä nostamassa. Täällä Kuikkarin mökilläni siirtotyö vaati hieman insinööritaitoa. Historian perusteella tiedämme, että ihminen voi kyllä käsipelillä nostella yllättävän painaviakin esineitä, onhan pyramiditkin rakennettu ennen nostureiden aikaa. Otimme siis historiatuntemuksen avuksi ja käytimme liuskaa, vipuvartta, pyöriä sekä teloja eli halkoja.

Lopulta Kalle pääsi opettamaan pojallemme musiikkikasvatusta. Brunolla on selvästi musikaalisia lahjoja - ei tiedä millainen ihmekoira siitä vielä kehittyy. 

Yhdistimme pianonhakumatkaan myös Heinäveden turistikierroksen ja kävimme kurkkaamassa Lintulan ja Valamon luostarit. Kuvassa Nunnaluostarin hautausmaan puurakenteinen tyylikäs kappeli. 

Kesken matkan googlemapsimme ohjeisti "300 metrin päästä matkusta lautalla." Emme olleet varautuneet tuolla välillä lossikyytiin, joten se oli yllätys. Menimme Heinävedelle Oravin kautta ja tulimme pois Enonkosken reittiä ja kummallakin reitillä tie katkesi vuolaaseen virtaan. Lossit kulkivat onneksi mukavasti. Samantien lähdettiin liikkeelle, kun pirssimme oli kyydissä, eikä jääty odottelemaan lautan täyttymistä, kuten Aasiassa olisi tehty. Tuolla olisikin saanut odotella, sillä saimme omineen ajella pikkuteitä, vastaantulijat oliovat hyvin harvassa. 

Parisen päivää sitten muurailimme saunan piippua. Työ sujui mukavasti siihen asti, kunnes olimme jo lopettelemassa ja kaivoimme piipusta pois kankaat, jotka olivat tukkomaisesti estäneet laastia tippumasta piippuun. Yhtäkkiä hormien välinen tiili päätti sortua ja tipahtaa piippuun. Nyt on vaarana, että piippumme on tukossa. Tänään naapuri tahtoi kokeilla sen vetoa ja sytytti pienet tulet muurinpohjapataan: kovasti se savusi, liekki paloi, mutta savu puski sisälle saunaan. Toivon mukaan huono veto johtui vain hormin kylmyydestä, eikä tukoksesta. Pitää huomenna yrittää jollain pitkällä putkella tökkiä piippuun ja tutkailla onko tiili tukkeena. 

Äitienpäivän aamu oli hyvin aurinkoinen ja käväisimme sen kunniaksi pienellä luontoretkellä. Bruno nautti metsässä juoksentelusta. Järvet olivat edelleen osittain jäässä!

Kokeilin juoksuttaa mahlaa koivusta, mutta en saanut kuin muutaman tipan pullon pohjalle. Olisikohan edelleen liian aikaista? Kyllä sieltä sen verran tippui, että pääsimme maistamaan tätä terveysjuomaa, mutta vielä vähän köyhät olivat pihaskoivuni antimet. 

Olen kyllästynyt käymään Savonlinnan uimahallissa pesulla. On mahtavan rentouttavaa käydä uimassa ja saunassa, mutta sen jälkeen olo on usein liiankin rento, jopa sen verran väsynyt, että unohdan aina puolet ostoksistani. Ennen kaikkea en jaksa tai ehdi enää käydä kaikissa kaupoissa, missä olen suunnitellut. Uimahallietappi vain vie liikaa aikaa! Niinpä askartelin meille metsäsuihkun. Tein pressusta suojaisan nurkkauksen mäntyjen väliin. Lisäsin suihkun kohdalle puuritilän ja nostin pukeutumistason autonrenkaiden päälle hieman ylemmäksi. Renkaiden ja puutason päälle tein myös vaatehyllyn. Pyyhekoukun laitoin rautalangasta puunkylkeen. Kauniilla kelillä tämä on varsin viehättävä suihku! Nyt kävin siellä ilta-auringossa ja kuuntelin käen kukkumista - jäniskin juoksenteli metsän reunassa. Vesi tulee kaivosta ämpärissä ja lämmitän osan siitä sen hellan päällä kattilassa. Jonkinlainen aurinkokeräinlämmitin olisi vedelle mahtava! Senkin jälkeen kun saunamme on joskus valmis, voisi olla hyvä lämmittää vettä aurinkoenergialla. Osaisinkohan itse askarrella yksinkertaisen keräimen ja kuinka hyvin se lopulta lämmittäisi vettä? Ostetuissa keräimissähän on usein varsinainen aurinkopaneeli, mutta olen nähnyt kuvia, kuinka ihmiset Aasiassa tai Afrikassa ovat rakentaneet folion ja suppilon tapaisista materiaaleista vedenlämmityslaitteita ilman mitään korkeampaa teknologiaa.

Näihin pohditoihin lopetan tällä erää. Huomenna saunankattopeltiä metsästämään! Muutama päivä sitten haimme peräkärryllä vanhoja hirsiä, jotka oli purettu 100-vuotiaasta navetasta. Nyt on siis hirret valmiina kengitykseen! Oli niissä kyllä valikoiminen, sillä suurin osa niistäkin hirsistä oli ehtinyt lahota, sillä ne olivat varastoitu kosteikon päälle ja suojattu vain liian pienellä pressulla. Pyörittelimme niitä myyjän kanssa toistatuntia, siirtelimme pinosta toiseen, ja sahailimme moottorisahalla huonompia päitä pois. Lopulta sain kyllä hyvän vaivanpalkan, sillä sain nämä hirsivanhukset erittäin edukkaasti: 50 euron hintaan melkein 20 m.     

Puukasojen siirtelyä ja hidas saunaprojekti

Eilen kävi naapurin Pepe siirtelemässä puukasoja, tänään imuauto tyhjentämässä kaivoni. Tuntuu, että eniten tapahtuu, kun käyttää ulkopuolista työvoimaa. Oma aikani vain valuu jonnekin pohjattomaan tiimalasiin ja asiat nytkähtelevät eteenpäin kuin ruosteiset rattaat.

Tänään aamulla Kalle olisi halunnut mennä pelastamaan puukasoja, mutta aloitimme saunasta. Ajattelin kerrankin priorisoida, sillä sauna olisi yksi kiireisimmistä projekteista ja edellinen päivä oli mennyt grillipaikan parissa, mikä taas ei olisi ollut millään tavoin kiireinen. Ajattelin, että jos vain vähän rapsuttelisimme seiniä teräsharjalla puhtaiksi ja lakaisisimme lattian roskasta, voisimme tehdä lattiaan ensimmäisen kerroksen betonivalua. Mutta irtonaista eristevillaa vain löytyi ja löytyi edelleen seinistä, lattian vanha betoni vaati kuorintaa - moukaroin vain pahimmin haljenneita kohtia -  ja kiukaan viereinen tiiliseinä piti purkaa. Ei aikaakaan, kun oli jälleen ruoka-aika ja en ollut taaskaan edistynyt saunalla ainaista siivousta ja purkua pitemmälle. Kallen henkeä alkoi ahdistamaan pölyt ja homeen tuoksu sen verran, että hän siirtyi rakentamaan polttopuille uutta suojaa.

Ostin saunaa varten pienen tohon. Jossain remppapalstoilla oli vinkki, kuinka pintojen polttaminen tuhoaa hometta, siis jos kyseessä on vain pintavaurio. En ole vielä kokeillut, mutta ainakin vesipadan sekä kiukaan muurauksia voisi tohotella. Puuosien kanssa saa olla erittäin varovainen jos niitä tohottelee. Saunaprojektissa pitäisi vielä: laittaa uudet kattopellit, vaihtaa muutama sisäkaton lauta, laittaa välikattoon pois revittyjen villojen tilalle puukuitulevyä,  muurata piippu osittain uusiksi, tehdä lattian betonivalu, tehdä kiukaan ja hirren väliin jokin kuumuutta kestävä seinä - varmaan kahitiilistä - ja hankkia pari uutta ovea. Helpommalla olisi hankkinut uuden saunan! Mutta ei kuitenkaan halvemmalla. Tässä projektissa eniten maksaa peltikatto - kaikki pellit noin 100-300 e, rippuu ostanko vanhaa vai uutta peltiä. Saunan ja pesuhuoneen lisäksi ulkorakennuksessani on halkovaja ja hyvin likainen varasto. Ulkorakennuksen katto pitäisi piakkoin uusia jokatapauksessa jos rakennuksen aikoo säilyttää, joten en oikeastaan voi laskea noita peltikuluja pelkästään saunan kuluiksi. Puhtaita saunan kuluja ovat olleet toistaiseksi vain laastit, joista lattiavalu maksoi 30 e ja muurauslaasti 5 e. Ovet tulevat maksamaan käytettyinä noin 50 e. Saunanlaudepuut noin 40-60 e, kahittilet korkeintaan 5 e, puukuitulevyjä löytyy varastostani, mutta jos ostan lisää kuluja kertyy korkeintaan 30 e. Vaikka yllättäviä lisäkuluja vielä ilmaantuisi, sanoisin selviäni ehdottomasti alle 500 e. Tynnyrisaunat maksaisivat vähintään 2000 e ja kunnon hirsisaunat jopa 5000 e. Säästöä siis tulee korjaamalla vanhaa, mutta se ei kyllä ole helpoin tie! Uuden rakentamiseenkin, ainakin jos kokoaisi valmiista hirsistä, menisi varmasti vähemmän työtunteja!

Hirveät kelit! Lounaan jälkeen olisin mennyt suunnittelemaan lattiavalua, mutta taivaalta putoili isoja raekimpaleita. Ilma oli niin hyinen, ettei hanskoitta olisi tarennut. Hanskat kädessä taas en oikein osaa työskennellä - eilenkin grilliä muuratessani sormeni olivat aivan laastissa, kun tykkään konkreettisesti tehdä käsin. Siispä minulla oli hyvä tekosyy siirtyä muihin projekteihin - sauna ei ole mikään kovin mieleinen kohde. Jostain syystä pidän muurauslaastista! Ehkä siitä tulee hieman savityöt mieleen - lapsena ja nuorena harrastin taidekäsitöitä. Olen sekoittanut laastia onnistuneesti keittiötehosekoittimen vispilällä, jonka olen liittänyt porakoneeseeni. En katso koskaan mitään mittasuhteita pussin kyljestä vaan nakkaan vain laastia pikkuhiljaa veden sekaan ja arvioin koostumuksen paksuuden. Nyt muurailin pönttöuunin vierustaa ja jatkoin kaakelilaattasommitelmaa. Tein yksinkertaista salmiakkikuviota mustista laatoista - minun on pitänyt vähän hillitä liikaa luovuutta, ettei jälki ole liian rönsyilevää. Sisustuksessa kuitenkin tietty yksinkertaisuus ja harmonia miellyttää silmää. Saatan nauttia erikoisten koristusten yms teosta, mutta jälkeenpäin en kuitenkaan jaksa katsella niitä, niissä alkaa jokin häiritsemään.

Huomenna Brunolla on koiratreffit. Laitoin meidän sesselle seuranhakuilmoituksen Savonlinnan puskaradioon ja hän sai lukuisia vastauksia. Muutama päivä sitten Bruno leikki metsäautotiellämme Cockerin kanssa, jonka nimi oli myös Bruno. Uskomaton sattuma! Nyt olemme menossa Nätkille tapaamaan hauvelia, joka on myös supersosiaalinen ja kaipailee kovasti hippasleikkiseuraa. Huomenna siis suuntaamme ensin väsyttämään Brunon, sitten kauppaan ja uimaan ja viimeisenä olisi tarkoitus hakea vanhoja hirsiä Kerimäen suunnilta. Näin torissa ilmoituksen korvaushirsistä ja otin yhteyttä, koska niitä on kuulema vaikea löytää Savonlinnan suunnilta. Kengittäjä Nutupajalta - soiteltiin tänään - sanoi hänellä olevan vain lyhempiä hirsiä, mutta ei yli 3 metrisiä. Hieno uutinen oli, että kengittäjä pääsisi kumppanineen luultavasti jo toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa uusimaan lahottajien syömät hirteni. Mitenhän pystyttäisiin säilömään korvaushirret? Entä nostelemaan niitä jos ne ovat 5 metrisiä? Pitäisi säilöä ne hieman paremmin kuin edellinen omistaja on tehnyt, sillä vanhat hirret epämääräisissä kasoissa tontillani ovat yhtä sahanpurua ja edes Pepe traktoreineen ei pystynyt siirtämään niitä. Uskaltaisinkohan yrittää polttaa hirsikasat, vaikka ne ovat kohtalaisen lähellä mökkiäni?  

Eilinen grillinrakennus oli hauskaa puuhaa. Koristelimme paikan lopuksi reissuista tuomillamme eri maiden kolikoilla. 

Saunanprojektia ja marjapensaidenleikkelyä

Funkkis eli pakettiautomme kulkee kuin unelma, vaikka saimme ammattikoululta käteemme kuolemantuomiota tarkoittavan yhdeksän kohdan listan. Jollain pyhällä hengellä kai se kulkee! Jos vilkasenkin tuota listaa, joka sattuu olemaan pöydälläni, tuntuu täysin käsittämättömälle, että auto ylipäätään liikkuu. Takajarruputki vuotaa, moottorissa öljyvuoto, jarruletkut uusittava, pakoputkistossa halkeamia, etuiskarit uusittava, takapyöränlaakerit uusittava jne. Sanoimme ei kiitos potentiaaliselle tonnin laskulle ja haimme funkkiksen kotiin saattohoitoon. Se saa vielä viimeisinä elinpäivinään maksella velkaansa meille. Sitä on kuitenkin jo aiemmin korjailtu useammalla satasella ja nähtävästi pakun eteenpäin myynnistä ei tule saamaan enää kuin lämpimän kädenpuristuksen. Jollekin "tee se itse" miehelle, jolla on oma autonkorjauspaja se saattaa olla vielä hyvä löytö ja hän ehkä saa siitä vielä auton kasattua, mutta meidän voimamme eivät riitä Funkkiksen uudelleen henkiin puhaltamiseen, koska taloni syö kaiken huomioni ja ennen kaikkea rahalliset varani.

Onneksi auto on nyt kuitenkin päättänyt pistää parastaan vielä viimeisinä viikkoinaan ja kuljetti taas tänään meidät ja peräkärryllisen roinaa kaatopaikalle. Mitään kovin uutta ja mullistavaa tänne ei siis kuulu: edelleen pihan raivausta. Tosin olemme aloittaneet myös muita projekteja, kuten saunan kunnostuksen. Homeinen sauna on nyt purettu hirsipinnalle, kuten naapurin remppareiska suositteli. Mukavaa kun täällä aina pyörähtää näitä remppataitureita niin saan heti aina kysäistä heidän neuvojaan. Samantien, kun joku saapuu tontilleni kuskaan hänet saunaan, kuistille, kaivolle tai tutkailemaan lahonneita hirsiä, kysyen hänen mielipidettään. Naapuri oli sitä mieltä, ettei saunan välikatto ole pahoin vaurioitunut, koska lankut ovat kuitenkin aivan kovia. Itse olen vielä kahden vaiheilla pitäisikö nekin vaihtaa, koska niissä on kuitenkin pintakosteusvaurioläikkää ja niihin on mahdollisesti tarttunut homeen tuoksu. Myönteistä saunan suhteen on ollut, että suurin osa hirsistä näytti lasivillan alta paljastuessaan aivan kuivilta. Saunan sisäseinään oli pistetty ensin ohut puukuitu levy, lähes pahvintapainen ja sen jälkeen sekä lasivillaa että sahanpurua sekaisin. Taas näitä ihmeellisiä ratkaisuja! Vielä oudompaa oli, että välikatossa heti puulankkujen jälkeen oli muovia ennen villaa. Tuollainen muovihan bloggaa kaiken saunasta nousevan kosteuden lankun ja itsensä väliin. Seinissäkin oli ikkunan alla muovipintaa, mutta ei onneksi muualla. Perusteellisesti saunalla kyllä oli rakennettu: pitkiä nauloja ja aivan vieriviereen, paljon seinäkoolauspuita ja kaikki tukevaa tekoa. Varmasti nämä rakentajat ovat olleet periaatteessa tosi käteviä käsistään, mutta eivät kuitenkaan ole jaksaneet perehtyä eri materiaaleihin, siihen mikä on saunaan sopivaa. Kiukaan vieressä oli suoraan hirsiseinään muuratuu tiilejä torniksi ja tiilit olivat lähteneet sortumaan, joten laasti ei varmasti ollut kuumuuden kestävää tai sitten sortumiseen on riittänyt syyksi vain se, että torni oli kiinni hirressä.

Eihän mekään Kallen kanssa remontoinnista juuri mitään tiedetä. Meillä menee tuskaisen kauan aina, kun ryhdymme johonkin projektiin ja ensin selvittelemme, kuinka se tehdään. Esimerkiksi saunassa keskeltä seinää olivat pari hirttä lahonneet pinnastaan. Tiesin teoriatasolla, että siihen voisi tehdä pintasalvoksen. Mutta vuollako seinä sopivaksi puupaikalle vai vuollako itse lankku sopivaksi seinäaukkoon? Teimme vähän kumpaakin - vuorotellen veistimme kirveellä seinää ja välillä paikkapalasta. Kuin ihmeenkaupalla saimme alimman palikan sopimaan suhteellisen tiiviisti vanhaan seinään kiinni, mutta ylimmän paikkauksen ja seinän väliin jäi kyllä kunnon ilmarako. Paikkaus näyttää ulkonäöllisesti olevan ok, mutta ei se kyllä kovin paljon hirttä tue. Siinäkin meillä on usein valinnanpaikka: tehdäkkö hyvännäköistä jälkeä vaan pelkästään kestävää ja toimivaa? Emme useinkaan saa näitä arvovalintoja ujutettua samaan pakettiin. Kallen mielestä kaiken pitäisi olla aina siistiä jälkeä, kun taas minulle riittää pelkästään järkiratkaisukin, vain jollain tapaa toimiva. Mottoni on "hyvin suunniteltu on kokonaan tekemättä." Parasta siis on vain lähteä tekemään ja puuhastelun lomassa koittaa keksiä, miten tehtävästä parhaiten suoriutuisi.

Mökkini on suojeltu merkinnällä SR. Kun yritin kysellä Savonlinnan rakennusvalvonnasta, mitä kaavamerkintä tarkemmin määriteltynä tarkoittaa, he laittoivat viestiä "tulemme perjantaina tarkastamaan kohteen." Tarkastus kuullosti pelottavalle! Tänä aamuna pihaani siis pamahti kaksi hyvin tarkastajan näköistä miestä virkamiesmäisinä olemuksineen. He tuijottelivat taloani pää kalleellaan, mutta totesivat hyvin pian "Jos tästä on tulossa parempi kuin tämä on nyt, ei meillä ole asiaan mitään sanomista." He olivat nähtävästi hieman kauhuissaan rakennuksen nykyilmeestä. He lukivat papereistaan, kuinka rakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja sen ulkoasun muuttamiseen pitäisi aina anoa lupaa. Tällaista lupaa ei kuitenkaan oltu muistettu anoa vanhan kuistin muuttamiseen ja uuden rakentamiseen. Luulen, ettei edellinen omistaja paljon piitannut historiallisista arvoista. Niimpä minä saan nähtävästi hyvinkin vapaat kädet rakennuksen suhteen: kuisti on jo sen verran pilattu että suunta voi olla vain kohti parempaa. Yritin tietty miettiä pääni puhki, miten voisin myös hyötyä tarkastajien käynnistä, ettei se olisi vain minuun kohdistuva kuulustelu. Onneksi he eivät tosiaan syyttäneet minua mistään tai olleet muutenkaan kovin tiukkoja ja lopulta käynnistä saattoi olla se hyöty, että sain ihmisen nimen, joka vastaa ELY-keskuksen rakennustenkunnostusavustuksista.

Eilen meillä oli hieman erilainen projekti - vihdoinkin sain keskittää huomioni pihan kasveihin. Paikallinen tuttavamme Tupu tuli avuksemme leikkelemään marjapensaita. Sahalla ja saksilla katkoimme lukuisten mustaherukkapuskien lahonneet ja sammaloituneet alaoksat. Tupu kertoi nauttivansa kyseisestä puuhasta. Hienoa, että hän piti tällaisesta raatamisesta, sillä hommassa meni yli neljä tuntia. Oli kyllä virkistävää, että saimme seuraa pihapuuhasteluun. Kelikin oli mitä loistavin, aurinko paistoi lämpimästi ja koirat nauttivat olostaan peuhaamalla viimeisissä lumihangissa. Bruno täytyi päivän päätteeksi viedä kaivolle pesulle, koska koko sesse oli yltä päältä ravassa kastuttuaan ensin lumessa ja kierrittyään sen jälkeen heinikossa. Tupu kertoi, kuinka tontillani kasvaa paljon vadelmaa. Itse en ollut osannut tulkita noita oksia vadelmaksi. Mahtava uutinen, sillä vadelma on ollut lapsesta asti lempimarjani! Tontin koristevadelma on tosin vähän ikävä tuttavuus, sillä se kuulema leviää helposti joka paikkaan. Pitää varmaan pistää se moottorisahalla matalaksi, sillä puska on jo tällä hetkellä valtavan kokoinen.

Kävimme kaatopaikkakierroksen ohella myös kaupoissa, mutta en osannut tehdä päätöksiä, mitä tarttisin. Tuntuu typerältä maksaa muovisesta kompostista 50-100 e, kun sellaisen voi tehdä itse - jonkinlainen jo pystytettiin muutama päivä sitten. Toisaalta tuntuu turhalta maksaa myöskään huussinpöntöstä 250-500 e, sillä sellaisenahan voi hyvin toimia ämpäri. Kompostoiva huussi on kyllä hieno keksintö, mutta ne eivät silti useinkaan kompostoidu. Meidän mökilläkään huussi ei lähde käymään kuin vasta kunnon hellekeleillä. Ehkä päädyn ostamaan pelkän huussirakennuksen ja laitan sinne pöntön alle perinteisen ämpärin. Olishan vessa, jossa voisi istua kuitenkin aika mukava, etenkin vieraita varten. Vielä meillä ei ole käynyt varsinaisia vieraita, mutta aina tänne joku välillä pamahtaa ja pelkään, että joku vielä joskus tahtoo käydä vessassa. Vessamme ei tällä hetkellä oikein ole esittelykelpoinen! Huomenna Brunolle on tulossa Cockerspanieli kaveri, jonka nimi on myös Bruno. Sovimme Savonlinnan puskaradion kautta koiratreffit, koska Bruno on selvästi ollut yksinäinen. (Eilen hänellä tosin oli pikkuinen Tibetinspanieli kaveri) Kun hain Brunolle koiraseuraa oikein surullisen kuvan kera, Brunon suosio kipusi huippuunsa. Hän sai melkein parisenkymmentä yhteydenottoa!

Pyörähdimme myös katsomassa P Sorsan rakennusliikkeen kattopeltejä. Sorsalla oli varsin kohtuulliset hinnat, mutta silti hirvitti ajatus maksaa vanhaan rakennukseen pistettävistä pelleistä 230 e. Tuo sauna on sellainen mörskä, ettei se välttämättä ansaitse tai tarvitse aivan uusia peltejä kattoonsa. Pitää vielä harkita. Katto ei lopulta edes vuoda kuin parista kohdin ja ylärakenteet ovat onneksi säilyneet aivan kuivina. Jos paikkaisi ainoastaan nuo kohdat mistä pellit ovat siirtyneet? Tältä tontilta kyllä löytyy vanhaa peltiä, se on asia mitä tänne on filmivanerin ohella hamstrattu rutkasti. Tuleehan näitä kuluja, vaikka ei ihmeitä ostaisikaan. Sähkömies kustansi 170 e ja Muhosen virma 176 e, vaikka Muhosen palvelu kävi vain toteamassa kaivon olevan pilalla. Mitenhän tuon kaivoasiankin kanssa etenisi? En uskaslla siihen enää mitätahaansa firmaa pyytää, koska on vaarana, kuinka he vain toteaisivat saman kunnostuskelvottomuuden. Vesiosuuskuntaan liittyminen maksaisi kuitenkin vähintään 3500 e, joten uuden rengaskaivonkaivaminenkaan tuskin tulisi tuota kalliimmaksi. Isompikin kaivonkunnostusprojekti maksaisi tuskin yli 2000 e jos vain löytäisin tekijän siihen.

Terveyteni on viime aikoina ollut varsin hyvä. Nyt sen vasta huomaan, kun iski kunnon keliakia kivut. En tiedä yhtään mitä väärää olen syönyt, ehkä vahingossa leivänmuruja, pitäisi keskittyä paremmin keittiöhygieniaan, mutta se on vaikeaa ilman juoksevaa vettä. No, hyviäkin uutisia on viimepäivinä ollut: hirsien kengittäjä kävi pyörähtämässä ja nutupaja ehkä ehtisi kesänaikana tehdä alimpien hirsien vaihdot, rakennustarkastajat olivat leppoisia, kelit ovat olleet keväisiä, tontilla on jo paljon vähemmän roskaa kuin tänne tullessani, kyykäärmeitä ei ole vieläkään näkynyt, olen tilannut imuauton tyhjentämään likakaivot, Bruno on alkanut pysymään hyvin tontilla vapaana ilman pyrkimistä tielle yms.