Kun kävelee 400 metriä hiekkatietä asvalttitielle, kohtaa kyltin Savonlinna 18. Torppamme vaikuttaisi olevan siis hyvinkin korvessa. Kuitenkin kauppamatkamme on vain 15 km ja tuon matkan ajaa autolla yhdessä hujauksessa ja ei se pyörälläkään mikään mahdoton reissu olisi ellei koko ajan olisi niin paljon ostettavaa, jotta pyörä kaatuisi kumoon sellaisen kamelikuorman alla. Minulla on haaveena vielä lähivuosina hankkiutua eroon autosta ja hoitaa kauppareissut sähköpyörällä. Jos joskus tarvitsee jotain isompaa, on halvempaa maksaa satunnaisesti kotiinkuljetuksesta kuin pitää autoa.
Lähin uimarantamme on Herajärvellä, jonne on noin 800 metriä pihastamme. Muita vesistöjä on jopa lähempänä, mutta tuolla Herajärvellä on laituri ja nyt nikkarointini ansiosta jopa uimaportaat. Kuulin kyllä jo keväällä, kuinka laituri on tarkoitus kunnostaa, mutta kyllästyin odottelemaan uimaportaita, koska veteen oli hyvin vaikea päästä ilman portaita. Koska satuin löytämään vanhat tikkaanaihiot, ne oli helppo kunnostaa ja raahata väliaikaisesti laituriportaiksi. Meille luonnonvesissä uinti on tällä hetkellä paras tapa peseytyä, sillä saunamme on edelleen remontin alla. Tänään saimme peseytyä ensimmäisen kerran muurinpadassa lämmitetyllä vedellä! Se oli kyllä ylellistä, sillä aiemmin olin lämmittänyt vettä hellalla kattilassa ja siinä ei saanut niin suurta määrää kuumaa vettä kuin padassa.
Edelleen raahasimme veden metsäsuihkuun, koska saunan lopullinen betonivalu on vielä tekemättä. Huomenna olisi tarkoitus tehdä lattiaan kallistukset, että vesi löytäisi viemäriin asti. Tänään kiinnittelimme räystäslautoja, Kalle lisäili peltiä räystäiden kohdille sadeveden johtamiseksi kauemmaksi seinästä, paikkailimme piipun pinnasta saunan ja pukuhuoneen puolelta pahimpia lohkeamia, kiinnitimme laastilla ja pikkukivillä vesipadan savuhormin piippuun kiinni, pesin padan ja rapsuttelin nokea irti teräsharjalla ja Kalle onnistui poraamaan piipun tukkeeksi tipahtaneen tiilen kahtia halki, jolloin saimme sen pois tukkimasta hormia. Eilen olimme saaneet korjattua hirsiseinää uusilla hirsillä ja tehtyä välikattoon eristeet. Laitoin tuonne välikattoon vain kaikkea materiaalia mitä satuin löytämään. Tavoitteena oli eristää sitä vain sen verran, etteivät löylyt karkaa ja pientä reikää tietenkin saisikin jäädä ilmankierron vuoksi. Laitoin sinne puukuitulevyä, tyroksilevyä, vanhaa parkettia, lautaa, jonkinmoista uretaanilevyä ja vanhaa peltiä piipunjuureen. Olin laittamassa uretaania piipun kohdille, mutta naapuri kävi juuri silloin ja totesi sen ei-paloturvalliseksi, joten laitoin sittemmin peltiä. Tosin lohkeilusta huolimatta, ei piipun tietenkään mitään kipinöitä pitäisi läpi päästää, ei siinä mitään varsinaisia reikiä ole. Välikatostani tuli aikamoinen tilkkutäkki! Oli varsinainen palapeli asetella eri materiaalipalasia edes suhteellisen tiiviisti, ilman isompia löylynkarkausaukkoja. Nuo puulevyt ovat onneksi hengittäviä ja kai tyroksikin katossa pärjää, sillä se on kuitenkin ilmassa koolauspuiden päällä ja alla on kunnon ilmatila. En laittanut tyroksia kuin pienen levyn, sillä inhoan tuota materiaalia. Se murenee palloiksi tosi helposti ja kohta palleroita on kuikkialla!
Olemme tosiaan kengittäneet ulkorakennusta. Eihän se sen kummempaa ole kuin vaihtaa vanha hirsi uuteen. Mutta en silti usko, että selviytyisimme mitenkään ominavuin päärakennuksen kengityksestä. Ulkorakennuksesta olemme vaihtaneet vain pieniä hirrenpätkiä, niin lyhyitä, ettemme ole edes tarvinneet nostotunkkia. Kummasti rakennus on pysynyt kasassa, vaikka välillä tönö on ollut ilmassa noin metrin matkalta. Olemme vain veistäneet kirveellä lahoa pois ja usein laho hirsi on murentunut pelkästään käsin - sen on saanut vetää pois paikoiltaan pieninä murusina. Yhteen kohtaan laitoin ohutta pyöreää puuta, en varsinaisesti hirttä. Terveistä hirsistä on pula, sillä kasoistamme löytyy lähinnä vain hakkeeksi kelpaavia muurahaisten valtaamia kavereita. Tämän vuoksi ajattelin myös pienen pyörötolpan kelpaavan, oli se sentään harmaantunut kauniisti kuten hirretkin. Saunaan oli aiemmin pistetty hirren ja kivijalan väliin muovia. Tuo on pahin mahdollinen ratkaisu! Toiseksi pahin on varmaan olla laittamatta mitään. Me ei juurikaan laitettu, sillä hakkasimme hirret niin tiiviisti kiinni, että tuohea tai tervepaperia olisi ollut vaikea saada pysymään paikoillaan. Yhden hirren kohdille Kalle työnsi jälkeenpäin päreitä alle. Parempaan päin se kuitenkin on olla laittamatta mitään kuin käyttää täysin vääriä materiaaleja. Tavoitteeni tässä rempassa on: kunhan ratkaisu on hieman parempi kuin entinen, se on tarpeeksi hyvä. Kaikki on kotiinpäin!
Kengittäjää tosiaan kaipailisin. En tiedä pitäisikö minun kutsua täällä ihmisiä nimeltä, ettei kukaan loukkaannu. Ihmiset eivät välttämättä halua tulla mainituksi blogissani, siksi en ole esimerkiksi puhunut naapureista nimillä. Ehkä nytkin käytän Nutupajan miehestä vain "kengittäjä" nimeä. Hän pyörähti tässä katsomassa hirsiäni ja sovimme hänen soittavan hinta-arviosta vielä samana päivänä. Nyt siitä on kuitenkin kulunut jo parisen päivää, enkä ole saanut häntä edes puhelimella kiinni. Eihän tässä jäniksenselässä olla, mutta toivon homman kuitenkin lähtevän edistymään. Toukokoon lopusta oli aluksi puhetta ja nyt projekti on edelleen alkuunpolkaisematta. Kengittäjä delegoi meille työn irroittaa vanhoja lattialautoja. Saimme listat irti, mutta laudat ovat edelleen itsepäisesti härmän nauloilla kiinni. Kengittäjän piti soitella toiselle tyypille, joka on aloittanut heillä vasta töissä ja hänellä on itsellään vanhan koulun kunnostusprojekti. Ei käy kyllä kateeksi: kokonainen koulu työn alla, siinä on kyllä lääniä heilua vasaran kanssa! Tämä kunnianhioinen koulunkunnostaja osaisi laskea hinta-arviota. Budjetti pysyisi kuulema hyvin kurissa jos osallistuisimme itse mahdollisimman paljon. Totta kai olemme niin paljon apukäsinä kuin pystymme, mutta homman pitäisi alkaa ennen juhannusta, sillä sen jälkeen olemme paljon poissa.
En muista kerroinko viimeksi, kuinka täällä on ollut hetkittäin hyvinkin vilkasta. Ranskalainen ja italialainen sattuivat pistämään telttansa meidän postilaatikoille pystyyn ja aamulla kutsuimme heidät teelle, myöhemmin ilmaantuivat pihamaani aurinkoon istuskelemaan myös pari eläkeläisnaapuriani. He pyysivät meitä liittymään joskus mölkynpeluuseen. Aika virilli tämä Niittylahden kylä! Uimapaikassa herajärvellä sain eräältä naiselta kutsun vesijuoksuryhmään. Mölkkyä, vesijuoksua, kyläyhdistystoimintaa, kyläjuhlat heinäkuussa - mitähän muuta vielä?
Laitoin tälle 5170 neliön tilalleni nimeksi Valeltajan torppa. Tarkoitus olisi joskus houkutella tänne vaeltajia - nähtävästi aivan mahdollista kun ulkomaalaiset tulevat telttailemaan ilman markkinointiakin. Nimi kertoo myös omasta menneisyydestäni ja luonteenlaadustani. Olen tietynlainen vaeltaja. Olen vaeltanut maita ja mantuja ympäriinsä nyt ennen pysähdystä tänne torpalleni. Tämä on minulle jonkinmoinen hengähdyssatama maailman myrskyjen keskellä, paikka pysähtyä ja olla. Ainakin toivon tästä vielä tulevan eräänlainen pysähdyspaikka sekä minulle että muille matkailijoille. Nythän tämä on varsinainen työleiri ja jatkuva härdelli. Kaikenmoista remppaan liittyvää tapahtuu jatkvalla syötöllä ja välillä minusta tuntuu kuin olisin jo jonkinmoinen bisnesnainen, kun saan yrittää solmia kontakteja sinne ja tänne ja usein aloittaa aamuni puhelin kourassa.
Kontaktit ovat tärkeitä. Kerrankin minua potkaisi jonkinmoinen onnenkantamoinen. Aivan turhaa ennakolta moitin äijää, joka toi minulle sorakuorman. Hän oli puhelimessa vaikuttanut vähän harvasanaiselta ja vaikeaselkoiselta puhekumppanilta, mutta lopulta hän oli oikein mukava. Vaikka sora ei tullut aivan silloin kuin ensin sovittiin, se tuli kuitenkin. Hintakin oli juuri se mistä sovittiin. Sylkynsora oli täsmällinen, mutta muuten en voi kehua heitä. Tämä pienempi toimittaja oli paljon parempi. Sylkynsoralta tuli tänään lasku ja se oli 150 e, vaikka olimme sopineet 120 eurosta! Puhelimessa mies selitti: hintaan tulee aina verot päälle. Olin kyllä alunperin puhelimessa jo ennen kauppoja kysynyt lopullista hintaa. Kyllä Suomessa yleensä tavataan ilmoittaa hinta verojen kanssa! Erittäin huono maku suuhun jäi siis tuosta Sylkystä - suorastaan soranmaku. Sitä vastoin pienempi toimittaja oli loistava ja mikä parasta sain häneltä tiedon kaivonkunnostajasta. Hänen veljensä oli tehnyt kaivonkunnostusprojekteja ja soittelin vielä samana päivänä veljen kanssa. Myöhemmin hän tuli tekemään suunnitelman kaivoni kunnostuksesta. Kurkistelimme yksissätuumin kaivoon ja totesimme renkaiden vaihdon olevan paras ratkaisu. Nuori mies vaikutti kyllä hyvin osaavalta ihmiseltä - sellaiselta jolla tapahtuu! Tekijöitä tänne juuri kaivataan, ei turhan lupaajia, mitä on riittänyt.
Kaivonkurkistelija ihaili vanhoja renkaitani "Nuo näyttävät hyvin erikoisilta, eivät varmasti ole tehdasvalmisteiset." Jos kaivonkunnostus onnistuu, minulla on uusi ongelma: mihin sijoitan uniikit vanhat renkaani? En nyt tietenkään halua niistä luopuakaan - jotain niistä pitäisi askarrella. Kyllähän se maksaa jos ne raahataan tontiltani pois ja toisaalta renkaista voi tehdä lähes rajattomasti mitä vain: kasvien istutusalustoja, nuotiopaikkoja, kylpyaltaan, Brunolle koiranmajan tms. Nyt olisi tavoitteena hankkia vesipumppu ennen kaivoprojektiam, että näkisin nouseeko vesi kaivolta, ovatko putket kunnossa. Kaivinkoneellahan putket kannattaa kaivaa ylös jos ne ovat halki tms.
Jotain tuloja talouteeni kaivattaisiin! Tänään metsätyyppi katseli epätoivoisesti, minne voisi sijoittaa puukasat. Lupasin antaa pienen palan tonttiani käyttöön jos he maksavat siitä vuokraa. Ongelmana oli, että he olivat suunnitellee raahaavansa puut pois viereisen maa-alueen kautta, mutta siinä menikin sähkölinja liian matalalla. He olisivat sumeilematta käyttäneet pihamaatani ellen olisi ehtinyt vetää määräalaani tontiksi. Onneksi ehdin tehdä tästä tontin ennen kuin he tulivat tänne rellestämään. Hakkuita ei vielä aloitettu, mutta lähiaikoina olisi kuulema tarkoitus. Jos saan hyvän vuokran, he saavat tehdä kasat pihanperäälleni ja käyttää tienpätkääni, mutta ilmaiseksi ei kyllä onnistu. Ovathan puut ja ennen kaikkea metsäkoneiden melu myös häiriöksi, joten jotain kipukorvausta siitä on syytä saada. Palanen idylliä kyllä särkyy hakkuiden myötä, mutta onneksi avohakkuu ei vissiin ole päämäärä. Jotain pientä pusikkoa metsikköön jää, mutta kaikki komeat pihani laidalla kasvavat koivut lähtevät. No, toivottavasti he ovat kuitenkin nopeita, etteivät estä minua kovin kauaa kuulemasti käen kukuntaa tai tuulen suhinaa!
Jos talous käy kovin tiukille, tällä hetkellä luonto tarjoaa paljon ilmaista ruokaa: maitohorsmaa, nokkosta, kuusenkerkkiä. Saimme myös ihanan ruokakassin uudelta ystävältämme Sannalta, joka oli saanut ylijäämä ruokaa A-killan kautta. Hänen piti tyhjentää pakastintaan ja otimme riemuissamme vastaan aarre-arkullisen ruokaa: avasimme vasta kotona kylmälaukun, jonka hän oli pakannut täyteen Härkistä, vegaanijuustoa, koiralle lihaa yms.
Ja jälleen kuvia. En viitsi erikseen laittaa kuvatekstejä, joten laitan alustuksen: kuvat ovat torppani lähiympäristöstä tai viimepäivien töistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti