Yhteenveto palaverit

Viimeinen yö täällä murjulla. Vaikea kuvailla fiiliksiä; ehkä päällimmäiseksi nousee kuitenkin tietty irtipäästämisen tunne, helpotus että voin siirtyä eteenpäin. Nyt on ensimmäiset vuosineljännekset takana - bisnesmaailman termein - ja vaikka vielä palaamme tänne, emme enää aivan samoihin töihin palaa, emme toivon mukaan joudu aivan alusta aloittamaan. Tavaroiden raivaus ja paikan yleisilmeen siistiminen on jo tehty, mökki näyttääkin seisovan ryhdikkäimmin kuin omanarvontuntonsa takaisin saaneena. Kengittäminen ja kuistin toisen päädyn remontointi olivat isoimpia saavutuksia tälle kesää. Tästä on hyvä jatkaa!

Kun tulemme takaisin, pitää heti käydä vanhan tuvan kimppuun. Tuossa huoneessa sisäkatto roikkuu ja ellei se ehdi talven aikana tipahtaa, pitää poistaa turve välikatosta ja laittaa uutta ehjää kannatinpuuta yms. Pieni vaara kyllä on, että se romahtaa talven aikana. Mutta vaikka näin käviskin, tuskin se koko kattoa vetää mukanaan. Tuon huoneen leivinuunia pitäisi pyytää joku asiantuntija katsomaan: voiko sen korjata ja miten savuhormi, josta puuttuu tiiliä muurataan? Jos saan tukea ikkunoiden kunnostukseen, siitäkin on hyvä jatkaa ensikesänä. Ikkunoiden surkea ilme vaikuttaa eniten talon ulkonäköön, joka siis muuten on kohentunut. Ehdin sentään tehdä alakarmeille pikaista hätäapupelastusta, joten ikkunat tuskin tipahtavan paikoiltaan talven aikana.

Paljon on siis vielä puuhaa. Tärkeää olisi myös lattioiden purkaminen ja vääränlaisen eristeen poisto. Mutta homma kerrallaan, ja takaisin tullessa miniulla on varmasti taas aivan uutta energiaa, kun olen saanut hengähtää ja välimatkaa näihin projekteihin. Ehkä saan reissussa jopa aivan uudenlaisia ideoita, kun näen ihmisten koteja. Erikoisista lattiaratkaisuista ja luonnonmukaisista materiaaleista niin eristyksessä kuin itse lattian päällysmateriaalinakin olen erittäin kiinnostunut. Savirappaus olisi mahtavaa tehdä kylppäriin, mutta siihen pitäisi varmasti huolella perehtyä. Todennäköisesti siitä ei tule kosteatila, joten materiaaleja voisi käyttää huolettomammin. Tahtoisin vain kaikki vessan muovit pois, tilalle jotain hengittävää ja vessasta kunnon erottelevan kuivakäymälän.

Tänään kiipesimme niin saunan ja kuin torpankin katoille ja laitoimme piippujen päälle pellit. Torppani piippu on hyvin erikoinen: hormit eivät yletä ylös asti vaan puolivälistä matkaa piippu on pelkkää avointa tilaa. Kurkatessani sinne ensimmäisen kerran ajattelin: no nyt on kunnon joulupukin savupiippu, juuri niinkuin jouluisissa saduissa, isompi mahaisempikin pukki mahtuisi sukeltamaan piippuun. Sinänsä erikoista, ettei tuossa piipussa varmaan koskaan ole ollut hattua ja juuri tuollainen savuhormi sitä kipeiten kaipaisi, sillä sinnehän menee kaikki mahdolliset roskat, lumi, vesi ja lintujenpesät.

Kanniskelimme suurimman osan tekstiileistä aitalla suojaan, Kalle levitti parafiiniöljyä kuistin puuosiin muutamiin kohtiin kosteudensuojaksi, tyhjentelimme huussit, pakkailimme autoa, kiikuttelimme vajan täyteen piharoinaa, Kalle veisteli aittaan lukkokiinikkeet, minä vein enimpiä roskia lähimpään roskalaatikkoon jne. Vielä aamulla on varmasti parisen tuntia armotonta lähtöhäsellystä ja hääräystä, mutta eiköhän tästä lähtö onnistuta taas kerran tekemään. Tällä kertaa lähtö on sinänsä helpompi, ettei tarvitse miettiä vuokralaista, ei tarvitse tehdä loppusiivousta, mutta toisaalta vaikeampi kun hiiriltä pitää saada kaikki arvokas turvaan. On uskomatonta mitä kaikkea he tykkäävät pureskella! En niitä täällä nyt ole paljon näkynyt, mutta varmasti kun "kissa" on poissa, hyppivät pöydille. Kun jätämme tämän uppoavan laivan - no toivottavasti pysyy talven pinnalla - ne saavat juhlia täällä vapaasti, ottaa isännän paikan.

Istuimme iltanuotiolta ja palaveerasimme "mites se nyt niin kuin omasta mielestä meni?" Aivan kiitettävät arvosanat annoimme itsellemme tästä urakasta - sen alkupuolikkaasta. Kaikessa emme onnistuneet, mutta hyvin monessa kuitenkin. Moni asia vastusti, mutta usein keksimme luovia ratkaisuja.

Viimeisten päivien kelit hellivät meitä, etenkin sunnuntaina oli lähes intiaanikesäinen päivä. Heittelimme mölkkyä naapureidemme kauniissa maalaisidyllimäisessä pihapiirissä ja ihastelin heidän kissojaan. Oli upeaa, että viimeiset päivät olivat poutaisia, sillä myös auton sisustuksen rakentelu ja siivous oli helpompaa: tein hetekkaan laajennusosan filmivanerista, imuroin koko auton, hankasimme sienillä öljytahroja irti, teimme kaikenmoisia ripustuspaikkoja tavaroille ja päällystelin kankailla karumpaa verhousta piiloon.

Ranteessani on rasitusvamma, joka pistelee jopa näin kirjoittaessa, joten en naputtele enempää. Ranne on ollut puutunut, samoin koko oikean käden sormet ja välillä on ollut kunnon särkyäkin. Liikaa fyysistä työtä, mutta miksi lihakseni eivät vain kasva? No, ehkä se tästä nyt levolla menee ohi. Tämä blogini on keskittynyt remonttiasioihin, joten reissusta kirjoitan matkablogiini: kulkuritarinat.net  

Onhan se jo aivan eri näköinen kuin tänne tullessamme. Ehkä kaunis kelikin vaikuttaa valoisaan ilmeeseen.

 Tätä piharakennustakin olemme hoivanneet huolella. Tähän on kätetty jopa tuplaten enemmän työtunteja kuin itse torppaan.

Kuinka monelle maailman lentokentille pääsee luontopolkuja pitkin? Olisko tämäkin matkailuvaltti? Entä jos lentokentältä pääsisi suoraan patikoimalla majapaikkaan?

Naapureidemme nättejä kissoja paistattamassa päivää

On meillä toisaalta aivan kodikastakin ollut tässä murjussa, ainakin Brunon mielestä. Itse rakastan näitä makuuhuoneemme seinähirsiä! Niitä tulee niin ikävä. Nyt voin vielä tästä sängystäni käsin taputella niitä ja vannoa, etten niitä lopullisesti hylkää. :)

Huonoa hienoudessa, tai toisinpäin

Kun lähtö lähestyy, ajattelin kirjoitella, mitä jään torpaltani kaipaamaan ja mitä en niinkään.

Näiden remppakuukausien parasta antia:

-Kaikkien luovien ideoiden toteuttaminen. Se kun olen tekemässä jotain haasteellista tai tylsän rutinoivaa ja saan innoituksen jonkun aivan toisen projektin suhteen. Siirtyminen tähän luovempaan kohteeseen, tuo uuden innostuksen, ja parhaassa tapauksessa tuon luovuuden voi toteuttaa jonkun aluksi tylsän projektin viimeistelyssä. Esimerkiksi katon hiominen ruosteesta ja piipun rapsuttelu sekä maalaus, olivat huikeista maisemista huolimatta tylsiä tehtäviä, mutta viimeistelyvaiheessa keksin viedä savupiippua koristamaan punaiseksi maalaamani peltikukon. Kalle tosin toteutti suurimman osan kattoprojektista, sillä itse en ollut aivan niin ketterä kiipeilijä.

-Ei mitään ihmisääniä, vain joutsenten ja kurkien kiljunta läheisellä pellolla. Parhaimmillaan torppani pihassa voisi kuvitella olevansa yksin maailmassa - kunnes seuraava auto menee tiellä. Mutta autoja kulkee lähinnä loma-aikaan, näin syksyisin ja keväisin tie on kohtalaisen hiljainen. Olemme nauttineet naapuruuttomuudesta suuresti Oulun naapuriongelmien jälkeen. Tänne korpeen on ollut ihana erakoitua! Kyllähän kerrostalossammekin oli pääosin hyvät naapurit, eikä kenenkään kanssa ollut ongelmia ennen koiraamme, mutta piskin eroahdistuksen takia, kerrostaloasuminen kävi hyvin ahdistavaksi. Jotenkin entisenä kaupunkilaisena en miellä naapureiksi ihmisiä, jotka asuvat täällä Niittylahdessa 300 metrin-5 km säteellä, vaan ajattelen että torpallani ei varsinaisesti ole naapureita. Nämä kyläläiset, joita täällä tosiaan hyvin väljästi asuu, ovat kaikki oikeinkin mukavia!

-Keväällä ja syksyllä talon lämmittely tulisijoilla. Tiedän että jos olisin täällä koko talven, kyllästyisin pönttöuunien ja leivinuunin jatkuvaan sytyttelyyn. Mutta tällein pienissä määrin nautittuna, puulämpö ja liekkien kotoisa humina ja rätinä ovat mahtava juttu. Tulen lämpö on niin paljon pehmeämpää kuin patterien antama lämpö. Se tunne, kun uuni ei ensin syty vaan pelkästään savuttaa, ja yhtäkkiä se humahtaakin iloisiin liekkeihin!

-Pihamaalla puuhastelu. Meidän kohdallamme pihatyöt eivät niinkään ole tarkoittaneet puutarhanhoitoa, kuten ehkä yleensä ihmisillä. Kyllähän minunkin pihallani olisi potentiaalia jonkinmoiseen "puutarhaan". Löytyy kirsikkapuita, marjapensaita, omenapuita, raparperiä, retiisejä yms. Emme kuitenkaan tänä kesänä juuri ehtineet kiinnittää pihaan huomiota ja se on paljolti vihatun tulokaslajin Jättipalsamin vallassa. Itselleni pihatyöt tarkoittavat lähinnä sitä, että kävelen ympäriinsä ja tartun siihen, minkä epäkohdan nyt milloinkin huomaan: seinästä roikkuva vanha puhelinjohto pitää katkaista, kuistin alle voisi kärrätä kiviä, talomme olisi hyvä merkitä paremmin tienvarsinumerokyltillä, liian lähellä taloa kasvavat vaahteran taimet pitää katkaista, tavaraa pitää siirrellä romukasasta toiseen ja suojaan varastoon. Kallelle hänen rakastamansa pihatyöt taas ovat polttopuiden halkomista, puiden raahaamista metsästä ja sahaamista moottorisahalla, sekä mottientekoa. Hänellä on jokin kumma fiksaatio polttopuiden pelastamiseen! Pitäähän se tietenkin hyödyntää, kun on ilmaista puuta tarjolla maanomistajan luvalla: takapihamme kaadettuun metsään jäi paljon puidenlatvustoa ja oksaa, kun omistaja myi puut ja saatiin lupa raahata sieltä puuta käyttöömme. Keväällä Kalle taas pelasteli niitä puukasoja, jotka entinen omistaja oli jättänyt moneksi vuodeksi lahoamaan pihan perukoille.

-Jos on selkeä työkohde ja projekti etenee sujuvasti. Kaikkea missä oman kädenjälkensä näkee välittömästi, on mukava tehdä. Kaikkea missä raadannan tulos jää näkymättömiin, on taas hieman turhauttava tehdä. Ehkä syksyn tyydyttävin työ on ollut tuhota kuistin kammottavat kevytsoraharkot ja laittaa niiden tilalle luonnonkivet ja hirsi. Kivi ja hirsi vain näyttävät niin hyvältä yhdessä! Kaikkialla muuallakin talossani on ratkaisu, jossa hirret lepäävät luonnonkivijalan päällä, joten tuo kuistin kohta, jossa invaliuska oli tuettu harkkojen päälle, näytti hyvin silmiinpistävälle. Kuistin ilme myöskin siistiytyi huomattavasti, kun saimme filmivanereiden tilalle vanhaa harmaata ja ripauksen punamultaista lautaa.

-Murju ei edelleenkään tunnu täysin omalta, mutta hetkittäin kun huomaan jonkin kauniin pienen yksityiskohdan mökissäni - leivinuuninluukku, saunan kauniisti ravistuneet ja mustuneet ylähirret, talon punamultaiset hakaanurkkasalvokset - tunnen omistajan ylpeyttä ja jopa puhdasta iloa "tämä kaikki on minun." Kun kaivan mineraalivillaa ulos väliseinistä, missä sillä ei kertakaikkiaan ole mitään syytä majailla ja mihin en sitä itse missään nimessä olisi pistänyt, tai löydän maasta vaarallista roskaa, tunnen edelleen pientä vierautta ja etenkin voimattomuutta: miten saan tämän kaiken hallintaan, itseni näköiseksi ja että tuntisin mökkini läpikotaisin? Tavoitteeni on tietenkin hallita täällä kaikki käytännöt, ymmärtää miten ja miksi, joten siksi turhaudun jos löydän vaikka kuistinlattian alta sähköjohdon, josta en tiedä yhtään mihin se menee. Löysin tuollaisen johdon, joka onneksi roikkui irti töpselistä, mutta johto kulki viemäriputken suuntiin ja vessan lattian alle. Onko viemäriputkella lämmitin vai onko vessassani jopa lattialämmitys? Inhoan tämän murjun suhteen eniten entisen asukkaan viritelmiä, joita en ymmärrä!

-Jos löydän pihastani hyötykasvin tai muuten vain kaunista vihreyttä. Olen iloisesti yllättynyt jopa muutamista kukista, jotka putkahtelivat keskikesällä koristamaan etupihaani, vaikka en yleensä kukista niin välitä. Kiinanpioni ja Perennat taistelivat itsensä urhoollisesti esiin heitteelle jätetyssä pihassani. Olin hyvin mielissäni kun löysin valkoista viinimarjaa! Se oli lapsena suosikkini - ehkä harvinaisuutensa takia, sitä ei meidän pihassamme ollut, eikä naapureillakaan.

-Tutkimusretket ympäröivään luontoon. Hankkiessani taloni en tiennyt, että ympäristössä kulkee lukuisia vaelluspolkuja, joiden varsille on rakenneltu idyllisiä laavuja. Vielä ristiesssäni tupani "Vaeltajan torpaksi" minulla ei olluit aavistustakaan vaellusreittejen laajuudesta. Tiesin kyllä, että Prisman ja Willanutun välissä menee jokin pollku, koska löysimme kyltit jo kevättalvella, mutta vasta nyt kuukausi sitten huomasimme lukuisia sinisin ympäröin ja kelokyltein merkattuja virallisia vaellusreittejä, joissa on tosiaan upeita nuotiopaikkoja laavuineen. Naapureiden kanssa laskettiin että tässä noin 8 km säteellä on jopa 7 eri laavua! Useat polut kulkevat hiekkaharjuilla ja lampia näkyy siellä ja täällä.

Sitten niihin hieman ikävämpiin asioihin, mitä tuli kyllä jo hieman sivuttua näiden myönteisten seikkojen ohessa.

-  Työkalujen etsintä joka aamu. Jos on isompi projekti vaiheessa, illan päätteeksi on vain ylivoimaista kiikutella kaikki työkalut paikoilleen, mikä kostautuu aamuisin edestakaisin kävelynä ja työkalujen penkomisena.

-Juoksevan veden puute ja siitä seuraava työmäärä. Ämpärin heitto kaivoon - kevyt emaliämpäri täytyy nakata juuri täydellisesti yläsuin että se haukkaa kaivon pohjalla vettä - kiskominen ylös ja raahaaminen sisälle. Joskus tuo  kaivovedenhaku tuo kyllä mielihyvääkin: kaivon kunnostuksen jälkeen oli mahtavaa huomata verden kirkkaus. Pyykinpesun hankaluus! Olemme joutuneet kiikuttamaan pyykit keskustaan pesukoneeseen, maksamaan joka koneellisesta puhelinsoitolla 1,60 e ja tuomaan pyykit takaisin talolleni kuivumaan. Puhtaan pyykin kaappeihin saanti on edellyttänyt vielä hyvää kuivumiskeliä, sillä olemme kuivatelleet pyykkiä vain ulkonarulla, sisälle ne toisivat liikaa kosteutta.

-Likaisuus. Se juontaa juurensa osittain edellä mainitusta - jos vesihuolto ei pelaa, puhtaanapito on haasteellista - mutta myös itse remontista. Kun revin yhden seinän alkuperäiselle hirrelle, en osannut arvatakaan millainen sotku siitä syntyy: välikatosta tippui hiekkaa, mineraalivillapölyä laskeutui kaikille pinnoille, puukkosahalla sahattu puupöly leijaili ilmassa, valtavia puukuitulevyjä oli lattian reunustat täynnä ja pinkopahvi murtui käsittelyssäni sadoiksi pikku palasiksi. Kiviä kantaessa tai roskaa maasta kaivaessa, olen aivan mullassa, näyttää kuin olisin mutakylvyn ottanut. En myöskään osaa maalata mitään ilman, että pari minuuttia maalipurkin avaamisen jälkeen maalia on kasvoissani, käsissäni ja suurin piirtein kaikkialla. Tietty hygieni on ehkä isoin asia, mitä kaipaan kerrostaloasumisesta! Toivon, että talot, joita tulemme vahtimaan ovat ihanan hyvässä järjestyksessä, vapaita turhasta roinasta ja ennen kaikkea kaikki niissä on valmista. Tietty keskeneräisyyden sietäminen on tärkein tekijä, mitä tällaisessa remonttikohtaassa pitää oppia jos täällä haluaa samalla asua. Olen oppinut sen melko hyvin, mutta entisenä siivoojana - opiskelujen ohella siivoilin - sotku usein turhauttaa. Huomaan kulkevani joka aamu harjan ja rikkakihvelin kanssa ympäri taloa ja välillä siirrän roinaa ihan turhaan paikasta toiseen, vähempikin siivousyrittäminen ehkä riittäisi - etenkin sadekeleillä koiran jättäessä ihania kuratassujälkiä.

-Huomaan, että oikeastaan kaikki pahiten hankalat puolet tiivistyvät likaisuus-puhtaus akselille, joten ehkä niistä ei enää tarkemmin. Samalla huomaan, ettei täällä oikeastaan, mikään muu niin häiritsekään. Elämä on muuten kaikin puolin mielekästä ja toimivaa. Uskomattoman huono tuurihan minulla oli kaivoprojektin suhteen. Jos kaikki olisi mennyt edes hieman enemmän kohdilleen, minulla olisi voinut olla jo kesällä juoksevavesi, jolloin arkielämän asumisongelmia olisi ollut huomattavasti vähemmän. Juomavesi ei ole ongelma, koska Haapalan lähteestä kanistereille tuomamme vesi kyllä riittää hyvin juomiseen. Tiskivesikään ei ole tuottanut hankaluuksia sen jälkeen, kun kaivo puhdistui - se pitää vain jaksaa hakea kaivolta. Oikeastaan pyykinpesu ja itsensä peseminen ovat ainoita suurempia haasteita. Kesällä oli aivan mahtava peseytyä Herajärvessä, mutta viimeisin uintini oli muistaakseni noin kolmisen viikkoa sitten. Enää en ole uskaltanut uimaan. Onhan meillä toki sauna. Kevääseen nähden, saunan olemassa olo on huomattava parannus, mutta ei se saunana mikään viimeisenpäälle toimiva ole: kiuas puhki, vesikallistukset väärät, hyvin mieto lämpö. No, eilen jälleen saunottiin ja saunoohan siellä. Kuten vieraamme sanoivat "Hyvä sauna jos tykkää nopeista löylyistä."

Nyt vielä viime päivien remontteihin:

Maalasimme tosiaan piipun. Ensin ajattelin savupiipusta punaista, mutta puolessa välissä huomasin "Ei sovikaan" ja sittemmin päädyimme jättämään piippuun vain punaisen raidan harmaalle sinkkimaali pohjalle - toimii erittäin hyvin. Peltikukko Pietari kruunaa kattoni. Tästä mörskästä ei ole mitään järkeä lähteä remontoimaan viimeisen päälle tyylikästä: rahat eivät riitä, eikä osaaminen. Niinpä menen periaatteilla: taiteellisuutta, leikkisyyttä, kekseliäisyyttä, kestävää, rakenteellisesti yksinkertaista. Tuo piippu viestii nyt hyvin sellaista leikillisyyttä, mitä lähdenkin hakemaan. Ranskalainen vieraammekin piti siitä niin, että räpsi kuvia. Hän taputteli taloani ja hoki "hyvin kiva talo" - en sitten tiedä oliko tosissaan vai vaan kohtelias. Pyöräilijä löysi meille warm showers järjestön kautta. Me oltiin kuulema ainoat Savonlinnalaiset tuolla sivustolla. Sinänsä harvinaista, että kyseessä oli nuori yksinäinen tyttö, yleensä pyöräilijät ovat miehiä ja vähän vanhempia tai porukalla liikkeellä. Hän saapui meille vasta iltahämärissä, vaikka oli sanonut tulevansa neljältä. Jonnekin pikkuteiden varsille hän oli eksynyt. Bruno oli vieraasta aivan mielissään ja tunne oli molemmin puolinen. Tyttö roikkui koko ajan Brunon kaulassa ja nauroi heleästi kaikelle, mitä koiramme teki.

Eilen kevensimme ulkovajaa tunkeilla ja irrotimme alimmat hyvin lahonneet hirret. Puu oli täysin syötyä! Kallen ei tarvinnut paljonkaan moottorisahailla, kun puu vain murentui. Aloimme siirtämään isoja kiviä hirsien alle, siihen tulee kunnon kivijalka. Projekti jäi vain vielä kesken, kun lähdimme hakemaan kyliltä tikkaita, jotka joku halusi lahjoittaa. Tuo oli nyt varmaan viimeisiä torikauppojani ja varmaan muutenkin viimeinen kaupunkiasioilla käynti. Hyvä niin, sillä ikäviin puoliin täällä kyllä kuuluu myös se, että kun lähtee kaupunkiin asioille, siellä menee koko päivä ja kaikki energia. Ensimmäisissä kaupoissa on aina hauska käydä, mutta kun on kuudes pulju menossa, väsyy nopeasti. Nyt sain vielä neuvoteltua, että minulle todennäköisesti tuodaan tänään pihaan asti käytetty pulsaattori. Pakko pestä viimeiset pyykit täällä kotona, koska niitä kaikkia ei voisi kaupunkiin raahata - on kertynyt niin paljon - ja reissuun ei tietenkään niitä hirveimpiä remppavaatteita viitsi ottaa. Saisi siis vaatteita puhtaana säilytykseen odottamaan kevättä. Toivottavasti kone tuodaan minulle ja se myös toimii!

Olen jo kirjoittanut niin pitkän sepustuksen, etten muista enää, mistä piti vielä mainita. Niin, tikkaepisodi. Taloani on muutamina päivinä nakutellut tikka. Erittäin pelottava herätä tällaiseen nakutukseen, kun kuulostaa siltä kuin koko lintu tulisi seinästä läpi. Kalle sitten askarteli kaverille pöntön - luimme että tikka saattaa nakutellessa etsiä pesää. Tikka on saattanut menettää kotinsa lähimetsämme kaadossa. Minä puolestani askartelin viirupöllöä muistuttavan tuulikellon, koska näiden molempien pitäisi toimia karkoittimena. Kiinnitin viirupöllön naaman seinääni tikan peloitteeksi.

Brunon särkemän ikkunan tilalla on vihdoin uusi lasi! Sain lasiruutuja ilmaiseksi, mutta saimme ajella niitä kahdesti hakemaan, kun ensimmäisellä kerralla eivät mahtuneet kyytiin. Sittemmin kuskailin lasit leikattaviksi Savonlinnan keskustaan. Harmillisesti Linnalasin tyyppi leikkasi toisen ruudun liian pieneksi. Toisesta sentään tuli hyvä. Hirveä vaiva oli kyllä koko ikkunaprojektissa, sillä pellavaöljymaalilla maalaamani kehikkokaan ei meinannut kuivua ja sain kuivatella sitä viikon saunassa. Muiden ikkunoiden kohdilla olen tyytynyt hätäpelastukseen. En ehtinyt irroitella niitä paikoiltaan, joten irrottelin ympäryslaudat ja harjasin pahimmat moskat niiden alta - tarkistaen ötökkä tilanteen ja maalasin alakarmit paikallaan. (en perinnemaalilla, koska se ei olisi kuivunut) Yksi alakarmi tuotti harmaita hiuksia: se oli niin lahonnut ettei sitä voinut pelastaa. Veistin sitten koko tippalautaosan pois kirveellä, sahalla ja puukolla ja lisäsin aivan uutta puulistaa päälle. Noudatin Panu Kailan ohjetta "kaikki vahingoittunut puu on poistettava." Tosin aina tämä ei ole niin helppoa. Makuuhuoneemme ikkunassa urataanitiiviste on selvästi aiheuttanut pehmenemistä sen alapuoliselle puulle ja eihän tuota puuta tuolta välistä millään saanut veistettyä. No, sitten kun irrotan kaikki ikkunat tai jopa vaihdan ne, onnistuu. Myönteinen ihme, ettei uretaani muissa ikkunoissa ollut ehtinyt aiheuttaa vahinkoja, eli kai se siellä jonkin aikaa vielä pärjää.

Ken jaksoi lukea, pisteet sille. Näin käy kun kirjoittaa liian harvoin.

Puukauppoja ja hirsiseinän paljastus

Kymmenen päivän sadeputki luvassa. Vähän turhauttaa, koska niin paljon olisi vielä tekemättä. Mukavasti ollaan kyllä saatu aikaiseksikin, mutta lähtisin paljon kevyemmin mielin talven viettoon jos vielä saisin ikkunat edes osittain kunnostettua ja aittaan savuhormin tehtyä. Ikkunat ovat tippalaudoistaan niin lahonneet, etten tiedä kestävätkö ne syksyn sateiden jatkuvaa rasitusta ja talven lumikuormaa. Aitan tulisijan laittaminen ei ole mitenkään pakollista, mutta olisi erittäin järkevää muuttaa remontin tieltä aittaan asumaan palatessamme tänne. Jos huhtikuussa tulemme, emme tarkene siellä ilman puuhellan lämpöä.

Kalle sai onneksi aurinkoisilla keleillä katon ruosteet lähes kokonaan hiottua ja paikkamaalattua sinkkimaalilla. Harmillisesti toinenkin sinkkimaalipurkki kolisi tyhjyyttää aivan urakan loppusuoralla. Nyt on jälleen uusi purkki haettu kaupasta ja vain odotellaan, että joskus olisi edes puoli päivää satamatta, että katto ehtisi kuivua ja maalauksen voisi tehdä loppuun. Savupiippuni on hyvin ruosteinen ja luulen sen olevan pääsyyllinen myös katon ruosteeseen, sillä ruostevanat ikään kuin lähtevät valumaan juuri piipun kohdilta. Jos olisi hyvin nättejä syyskelejä, voisin vielä kuvitella hiovani ja maalaavani piipunkin ja asentevani piipunhatun, mutta nyt tuskin tulee onnistumaan.

Sisähommiksi menee. Tänään lajittelin työkaluja ja muita tarvikkeita: lukuisia ruuvimeisseleitä, poranpäitä, pihtejä, nauloja, ruuveja ja kaikkea hyvin epämääräistä, kuten ruosteisia kulmarautoja, ikkunan hakasia, kuivuneita silikonituupeja, pilalle menneitä maalipensseleitä yms. Työkalulaatikkomme oli kuin räjähdyksen jäljiltä. Olemme koko kesän vain heittäneet sinne taskun pohjille jääneet naulat, ruuvit ja erinäiset terät. Oli jo aika käydä läpi, mitä tuo pohjaton laatikko ja koko muu työkaluhylly oli syönyt.  Kymmenittäin rasioita, joissa on periaatteessa tietynlaisia ruuveja tai nauloja, mutta joukossa paljon myös poikkeavia yksilöitä, eksyneitä lampaita. Kalle kävi epämääräisiä ruuvikokoelmia läpi ja lajitteli samanlaisia ruuveja tiettyihin lokerikkoihin. Nyt työkalut ovat siirretty uuteen kuistin osaamme - sinne päätyyn, jonne rakensimme vasta uuden lattian, oven ja portaikon. Kalle taisteli sinne eilen illalla sisälaudoituksen tuppeensahatusta lepästä. Projektissa oli taas se haastavuus, että koko kuisti on kiero, joten jokainen lauta oli mitattava erikseen hieman eri mittaiseksi. Itse taas kamppailin sillä aikaa ikkunalasien kanssa, lasiveitsen saloja selvitellen. Katselin netistä opetusvideon, kuinka leikata lasia, mutta en vain käsittänyt.

Harjoittelin helpolla ikkunaprojektilla. Kuistillamme oli järkyttävän likainen hiiren papanoinen vanha ruutuikkuna, josta näkyi vain lasivillat. Ikkunanasta oli yksi lasiruutu rikki, joten ajattelin vaihtaa sen, kurkata mitä ikkuna on syönyt lasivillojen takana - terveeltä näytti onneksi mitä nyt näin villojen läpi niitä hieman siirtelemällä - ja maisemoida ikkunan esteettisistä syistä. Tuon ikkunan takana on vessamme ja se on nähtävästi lämmön vuoksi eristetty villalla. Mutta eikö ikkunan tilalle olisi voinut rakentaa vain seinää tai sitten vaihtoehtoisesti tiivistää itse ikkunan? Taas näitä tämän talon luovia remonttiratkaisuja! Joitakin ratkaisuja oikeasti ihailen, esimerkiksi lattian kannatinlaudat ovat selvästi huolella uudestaan tuettu sieltä ja täältä, niiden alle on kehitelty monenmoista hirsipalikkaa tai vanhan sähköpylvään pölliä. Uuden kuistin kehikkokin on hauskasti hirrestä tehty, mikä tuo erittäin kestävän ja jämäkän rakenteen. Mutta sitten on näitä vähän kesken jääneitä kohteita, kuten tuo lasivillainen ikkuna. Irrotin siis ikkunanpokat ja rikkinäisen lasin, löysin uutta lasia ja yritin moneen otteeseen leikellä sitä. Olin jo laittamassa laminaatin palan tuon ruudun tilalle; pääasia, että lasivilla peittyisi näkyvistä ja hiiret eivät pääsisi liian helposti pesimään villaan. Kalle sitten tuli testaamaan veistä ja vetäisi heti onnistuneesti lasista siivun. Valitettavasti tuo oli kuitenkin vain harjoitusversio ja mitattuamme tarkan lasin pituuden, veitsi ei enää toiminutkaan. Tämä Kerdistä ostettu halpis veitsi sanoi sopimuksen irti ja pienet osat vain lentelivät ympäriinsä yrittäessämme kiristää veitsen ruuvia. Löysin sittemmin toisesta ikkunalasista senttiä vaille sopivan kokoisen ruudun, joten naulasin sen turhautuneena hieman ilmaan kiinni ikkunakehikkoon. Ei se aina mene kuin strömsössä! Kaiken lisäksi meillä olisi vielä lisää lasia leikeltävänä - tuo oli vasta harjoitus. Pitäisi saada Brunon rikkomaan ikkunaan uusi lasi tai muuten pianohuoneessamme ei pysy lämpö ollenkaan. Nyt vihdoin onnistuin löytämään tästä läheltämme vanhaa ikkunalasia lahjoitustavarana, joten pakko hyödyntää tilaisuus. Pitää panostaa vähän parempaan lasiveitseen niin meillä olisi potentiaali onnistua!

Tein tässä elämäni ensimmäiset puukaupat. En edes tiennyt olevani metsänomistaja! No, muutaman hassun vanerikoivun ja mäntytukin myin, kun pääsin liittämään ne suuremman kaupan yhteyteen. Alkukesästä tontillamme kierteli metsäyhdistyksen mies ja silloin puhuttiin takapihani metsän lähtevän ennen juhannusta, mutta sittemmin puunhakkaajista ei kuulunut mitään. Nyt muutama päivä sitten tontilleni ilmestyi setä, joka totesi "tänään tulee metsäkone, mutta meillä on varastointiongelma." Siinä sitten kierreltiin tonttini äärtilaitoja ja mietittiin lähteekö syreeniaita vai jotain muuta. Vastustin aidan kaatoa, sillä se toimii hyvänä näköesteenä ja ennen kaikkea sitoo hiekkatien pölyä. Onneksi keksittiin toinen ratkaisu. Metsätieni vieressä oli kapea kaistale puustoa ja metsäyhtiönmiehen ehdottaessa "Tästähän voitais tehdä erilliskaupat," suostuin ilomielin. Sain tuosta varastointipaikasta pienen korvausmaksunkin, josta sovin tyypin kanssa, jolta ostin tämän murjun. Heidän metsä siis kaadettiin, murjuni entisten omistajien. Minua kehuttiin joustavaksi, kun annoin tuosta vain luvan varastoida puut tontilleni, mutta en ehkä olisi ollut aivan niin helppo tapaus jos olisin tiennyt, mihin suostuin. Minulle sanottin "kaato on ohi kahdessa PÄIVÄSSÄ." Nimenomaan puhuttiin päivistä, mutta metsäkone jylläsi tuossa pihamaani takana yötä päivää noin neljä vuorokautta. Mieletön meluhaitta! Ei se niin päivällä häirinnyt, mutta yhtenä yönä he aloittivat kahdelta. Ensin kuului vain epämääräistä töminää ja unenpöpperöisenä kuvittelin sen kuuluvan murjustani. Ajattelin "Nyt on vanhat remppahuoneen sisäkatto sortumassa, tai palaakohan ulkorakennus..." Herätin Kallen ja lähdimme taskulampun kanssa puolipukeissa kuistille katsomaan. Sieltähän ne metsäkoneen sokaisevan kirkkaat valot paistoivat ja peruutuspiippaus vihloi korvissa. Eilen soitin jo kiukkuisena työntekijöille, että kuinka kauan projekti lopulta kestää ja minua rauhoiteltiin "kyllä se tänään on ohi." Ajattelin skeptisesti "niin varmaan, kun alusta asti annettiin väärä aikataulu." Mutta todellakin ukkosen kaltainen jyrinä loppui eilen illalla ja nyt toivon, ettei se enää jatku viikonlopun jälkeen.

Taloltani katsottuna maisemat eivät onneksi muuttuneet radikaalisti. Oikeastaan piha näyttää vain mukavasti avarammalta: lehtikuuseni ovat kuitenkin pystyssä, samoin marjapuskien takaiset vanhat petäjät. Tästä tuli loistava aurinkopaneelitontti - nyt kuistilleni paistaa koko päivän. Mutta jos menee katsomaan pihan peräälle, entisen kaivon suunnille, näkee totaalisen hävityksen tarkemmin: montaa puuta ei ole enää pystyssä, maaperä on täynnä latvusta ja oksaa, sekä telaketjun mutaista painasumaa. Metsäautotien pätkääni puolestaan kansoittavat valtavat tukkipinot. Puuvuoret nousevat ylväästi tien molemmin puolin. En kuitenkaan antanut lupaa kaataa vanhaa nurkkapihlajaa ja aitan tienoille jäi vielä kaistale komeaa mäntyä ja kaunista koivua. Jos olisin myynyt nuo aitan läheisetkin puut, olisin tehnyt puolet suuremman tilin, mutta kaikkea arvoa ei voi rahassa mitata. Onhan puilla paljon myös esteettistä arvoa! Olen iloinen, että pääsin hieman puukauppaosingoille ja sain meluhaitoista kipukorvausta puutukkien varastopaikasta, mutta liian ahneeksi en halunnut heittäytyä. Jokainen sentti on tervetullut tähän ikuisuus remonttiin, mutta tietenkin kaipaan myös puiden kauneutta ympärilleni - siksihän tähän muutin, että luonto olisi lähelläni.

Välillä tuntuu: kuinka voin jättää tämän kaiken ja tuosta vain lähteä pois puoleksi vuodeksi? Jos kelit jatkuisivat kuivina ja kuulaina, mikäs tässä olisi ollessa. Mutta jatkuva sade ja koko ajan kylmenevä ilmasto, saa lähtöpäätöksen tuntumaan entistä paremmalta. Emme pärjäisi täällä talvea! Saimme vasta uuden talonvahti keikan Etelä-Portugaliin. Nyt meidät on hyväksytty Saksaan, Ranskaan ja Portugaliin. Viimeksi mainittu paikka oli todellinen saavutus, sillä sinne oli noin 40 hakijaa.

Eilen revimme yhden pianohuoneen seinän hirrelle. Nyt tunnen entistä paremmin asuvani aidossa hirsitalossa. Hirret olivat yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka niissä jotain pientä maalitahraa ym olikin. Rakenne meni: muovimaalilla maalattu puukuitulevy, koolaukset lasivilloineen, pinkopahvi ja hirret.  Ainoa vain, että seinä oli rakennettu ennen kuin kattoa oli laskettu ja lattiaa korotettu eli levyrakennelmia jäi vielä rumasti esiin katon ja lattian kohdille, joten ne pitäisi vielä saada siistittyä.

Eipä tässä muuta. Aikamoinen kirjoitusmaratooni tulikin. Nyt perinteisesti kuvat ilman sen kummempia selityksiä - edellinen tarina selittää kuvat.

Siskoni kävi talkoissa ja paljon tapahtui

Olen sen verran laiska kirjoittelemaan, että kerron nyt vain kuvien kautta viime aikojen remonteista ja muista kuulumisista. En täysin hallitse näiden kuvien laittoa tänne, joten pahoittelen otoksien sekalaista järjestystä.  

Seuraavassa Alisa maalailee aittaan tulevaa terassitasoa. Laitoimme tämän vanhan oven patioksi aitalle ja lisäksi  talonkuistin invaliuskasta koostimme osan kestopuulaudoista uuteen uskoon ja liitimme aitan terassirakennelmaan, jota voisi ehkä paremmin pitää jonkinmoisena porrastasanteena.  

Päätimme vihdoin talvisuunnitelmista: pyrimme talonvahdeiksi eri puolille Eurooppaa. Tällaisia kuvia Brunon kera otimme jonkinmoisiksi profiilikuviksi - Koira viestii meidän olevan eläinrakkaita. Nyt meidät on valittu Etelä-Saksaan 13.10 alkaen vahtimaan erästä huvilaa ja kolmea koiraa. Tuo pesti kestää vain viikon, mutta toivottavasti siitä poikii pikku hiljaa myös lisää keikkoja. Olemme nyt jo hakeneet Italiaan, Portugaliin ja Ranskaan, mutta näistä paikoista ei ole kuulunut vielä mitään. Tuonne Saksaan, jonne tulimme valituksi oli tunnin skypehaastattelu ja olimme erittäin ylpeitä, kun meidät valittiin. 

Kun pikku-siskoni oli täällä viikon talkoissa, saimme yllättävän paljon aikaiseksi. Suurimpia saavutuksia oli kuistin nosto pois pilareiden päältä ja siirtäminen hirren varaan. Seuraavat kuvat kertovat tästä pitkästä operaatiosta. Kuistin remontissa oleellista oli myös saada järkyttävät filmivanerit pois seinästä. Vanha lauta oli joskus korvattu hirveillä vaneriliuskoilla! Nyt haimme kalliilla hinnalla - kaksi euroa metriltä - Sulkavalta vanhaa tuulen ja sateen harmaaksi patinoimaa lautaa levyjen tilalle päätyyn ja hirren yläpuolelle kuistin eteen. 

Tässä levyt irtoavat. Ruuvien kannat olivat niin pyöristyneet, että poralla piti kuluttaa vaneria ja sittemmin vääntää sorkkaraudalla.

Näiden kevytsoraharkkojen varassa kuisti aiemmin lepäsi. Ne eivät olleet aivan niin köykäistä tekoa kuin luulin, sillä niiden sisään olikin valettu betonia. Ne näyttivät vinoon kallistuneina juurikin siltä, että romahtavat koska vain, mutta oikeastaan varmaan olivat suhteellisen kestäviä, mutta oleellista oli niiden ruma taloon sopimaton ulkonäkö.

Vanhojen lankkujen mittailua ja väri arviointia, mitkä kävisivät päätyyn ulkoverhoiluksi.

Sukupuolisesti tasa-arvoinen työnjako: välillä mieskin harjanvarteen lakasemaan ja nainen sorkkarauta kouraan. Tässä puretaan invaliuskan vanhoja koolauksia. Kuistilleni johti vanerista invaliuska, jonka tahdoin pois.

Työmaasta illan hämärtyessä näkee, että jotain siinä on tehty: työkalut levällään ja monenmoista kalikkaa siellä täällä.

Uutta lattiaa kuistin sisäpuolella. Tänään saimme myös tuon vanhan oven päätyyn kiinni. Ovella on hauska tarina, sillä löysin sen naulattuna keskeltä taloni hirsiseinää. Kengityksen yhteydessä ovi poistettiin - sen tarkoitus oli ehkä ollut tukea huonoa lahonnutta seinää. Nyt se on saanut uuden elämän talon päätyovena. Ehkä se on jopa joskus muinoin ollut siinä?

Tässä vielä yksi esittelykuvaksi tarkoitettu räpsy meistä. Tosin kuvasta tuli liian tumma ja epätarkka, joten ei tullut valituksi, mutta on siinä mukavasti vauhtia ja tunnelmaa. Tästä näkee myös, miltä uusi hirsi näyttää kuistin alla. Tuon hirren päälle tuli vielä osittain vanha harmaa lauta. Kivet ovat suhteellisen kevyitä - ei jaksettu käsin nostaa kovin painavia ja Jamssin (vanha pösö) jouset eivät kestäneet - joten pitää ehkä vielä kaataa sementtiä kivien ympärille, ettei routa liikuttele niitä.   

Meillä kävi Alisan jälkeen myös muita vieraita. Muusikko-Jouni tuli tyttöystävänsä kanssa iltaa istumaan ja nuotiolla tunnelmoimaan. Löysimme Herajärveä vastapäätä niin hienon nuotiopaikan, että pojat intoutuivat jopa uintireissulle läheiseen saareen asti, vaikka vesi olikin jo hyytävää. Tänään kävimme Kallen ja Brunon kanssa luontovaelluksella, jonka polku lähti noista samoista maisemista ja nousi ylös harjuille. En tiennyt, että tuolla kulkee aivan merkittyjä vaellusreittejä! Kaiken lisäksi sieltä löytyi hyvin viihtyisä laavu. 

Mitäs muuta vielä? Alisan kanssa siis ahkeroitiin, mutta vietettiin myös pari turistipäivää: käytiin Punkaharjulla ja Kerimäen maailman suurinta puukirkkoa katsoon. Myös linnassa vierailtiin ja nyt osallistuttiin myös kunnon opastuskierrokselle, jossa oli innostava opas. Kyllä suomalainen museo-osaaminen on maailman huippua!

Syksyn remontteina olisi vielä edessä ainakin ruosteen poisto katosta ja sinkkimaalaus - onneksi vain piipun tienoille. Kuistin portaiden rakennus ja vanhan tuvan sisäkaton tukeminen. Sisäkatto on leivinuunin kohdilta pahasti painunut. En tiedä hyödyttääkö kattoa tukea, mutta ei siitä haittaakaan ole. Nyt saatiin sentään Alisan avustuksella siivottua tuo remppahuone, joka oli täynnä edellisen omistajan remonttitarvikkeita ja lisäksi suoranaista roskaa. Leivinuuni oli tungettu täyteen: tölkkejä, vanhoja vaatteita, muoviroskaa, sanomalehtiä, rikkinäisiä astioita yms. Löysimme ainoastaan yhden asian, jolla voisi olla arvoa: Savonlinnan tehtaan vanhan cocacola-pullon. Keräileeköhän joku näitä? Saapi nähdä mitä vielä saamme aikaan, mutta ei tässä enää mitään hirveän akuuttia onneksi ole. Se on jokatapauksessa kohtalon kädessä pysyykö torppa ensitalven omineen pystyssä!

Lattiaprojekteja ja uudet kaivosuunnitelmat

Sellaistahan se on tämä remppaaminen, että teet ja huomaat, ettei tullutkaan hyvä ja teet uudelleen. Aloitat projektin ja huomaat, ettei sitä voikaan jatkaa, kuten olit suunnitellut. Tällaiseen tapahtumakulkuun voi suhtautua kevyesti pienissä jutuissa, kuten varaston lattian kunnostuksessa, mutta isommissa ja ennen kaikkea kalliimmissa projekteissa, se koettelee hermoja. Varaston lattian kanssa kävi niin, että ajattelin vain paikata lahoimmat kohdat. Puukkosahalla sahailin pehmeät kohdat lattiasta pois, mittailin sopivat uudet lankut ja kuin palapeliä lähdin rakentamaan lattiaan sopivia paikkapaloja. Olin tehnyt ja upottanut lattiaan jo neljä uutta lankkua, kunnes vastaan tuli täysin märkivä yksilö. Kääntäessäni sen ympäri huomasin pelottavan tuttavuuden. Kaikkien vanhojen rakennusten kunnostajien pahin painajaisuni; lattiasieni! Tämä sieni on varsin kaunis kirkkaan keltaisessa asussaan, mutta hyvin agressiivinen leviämään. Se osaa itse kastella lonkeroillaan kuivaakin materiaalia ja pääsee näin leviämään alunperin terveeseenkin puuhun. Toki se lähtee liikkeelle aina märästä ja lahosta puusta - käsittääkseni - mutta voi tosiaan lopulta tuhota rakennuksen terveitäkin osia.

Ei auttanut kuin purkaa koko lattia ja kantaa sienen valloittamat lankut nuotiopaikalle. Kallen mielestä lattian olisi voinut jättää pelkälle mullalle, mutta itse halusin siihen jotain päälle, että tilassa olisi parempi säilyttää tavaraa. Ei pelkkää maata vasten oikein viitsi laittaa juuri mitään, lapioita ja ulkotyökaluja ehkä lukuunottamatta. Mikä voisi olla ei-orgaaninen lattiamateriaali? Sain siinä hetken aikaa pähkäillä, mistä ihmeestä lattian voisi tehdä, ettei sieni leviäisi heti uudestaan siihen. Tietenkin itiöemistä oli varmasti pölissyt itiöitä maaperään ja uusi sieni olisi lankuissa alta aikayksikön jos puita laittaisi suoraan maata vasten. Mitään maasta irti olevia koolauksia ja kunnon lattiarakenteita en tietenkään viitsinyt ajatellakaan, kyseessä on kuitenkin huonokuntoinen ulkorakennus, jolle ollaan muutenkin uhrattu aivan liikaa aikaa itse talon kustannuksella. (Toisessa päässä tönöä on sauna ja peseytymään oli pakko päästä, siksi kunnostimme koko kevään saunan päätyä) Päädyin sitten vain levittämään vanhoja kattopeltejä multaista maata vasten. Laitoin peltejä limittäin ja muutamilla peltiruuveilla toisiinsa kiinni, ettei saumoihin kompastu, eivätkä pellit liiku. Nyt lattia on mielestäni aivan toimiva huolimatta siitä, että pellit poksuvat ihanasti, kun niillä kävelee. Kun vajaan menee, ei kuule mitään, mitä toinen ulkopuolella sanoo. Pääasia kuitenkin, kuinka tilassa voi nyt säilyttää tavaraa. Meillä on ollut huutava pula säilytystilasta! Rakensin vajaan muutamia uusia hyllyjä ja purin pahiten vaurioituneet. Entiset hyllyt olivat kuin maanjäristyksen jäljiltä, ne kupruilivat ylös ja alas, sillä vajan koko pääty on laskeutunut sen verran maan sisään, että hyllyjenrakenteiden on ollut pakko taipua.

Kalle poltteli alimpia hirsiä ulkovajan sisäpuolelta. Toholla hän kävi hirsiä läpi ja todennäköisesti lattiasienen rippeet kuolivat tuossa kuumennuksessa. Ei se kyllä näkyvästi ollut edes levinnyt seinälle, mutta alimmat hirret ovat niin märät, että saattaa sinne vielä jokin tuholainen iskeä. Koko rakennusta pitäisi nostaa ja päädyn alimmat hirret vaihtaa, mutta ei ehkä ehditä enää tänä kesänä.

Niin, sitten niihin isompiin epäonnisiin projekteihin, mistä aluksi vihjailin. No, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut; kaivo on ollut kyllä koko remottiprojektimme suurin murheenkryyni. Nyt vesi on muuttunut aivan tummaksi ja haisee ruosteen sekaiselle kuralle. Kaivon kunnostaja kävi tänään ja toinen yrittäjä toi lastillisen hiekkaa. Tuo hiekka ei viimeksi maksanut kuin reilu 50 e, joten en edes kysynyt hintaa etukäteen. Virhe! Aina pitäisi kysyä. Nyt kuorma-auto kuski vain totesi "Se on sitten 220 e." Pienoinen yllätys oli tuo lasku, mutta maksoin tietenkin kiltisti. Siitä viisastuneena yritin moneen kertaan kysellä kaivotyypiltä hänen tuntitaksaansa. Hän ei aluksi meinannut alkaa ollenkaan hintaneuvotteluihin vaan totesi vain aina savolaisen huolettomasti "Noooh, eihän se paljon tee jos mie tässä pyörähdän, eihän miulla viimeksikään niin montaa tuntia mennyt." "Niin, mutta paljonko?" ajattelin jo aivan turhautuneena ja lopulta sain häneltä ongittua jonkinmoisen maksimi palkka-arvion. Edelleen ollaan kaukana niistä summista, mitä maksaisi jo liittyisin Niittylahden vesiosuuskuntaan. Se kustantaisi ainakin 4000 e ja sen jälkeen vesilaskut käytön mukaan. Mutta olen nyt tuohon kaivoonkin pistänyt jo reilusti yli tonnin. Saisi se kohta kuntoon tulla!

Jonkinlainen virhehän edellisessä kaivoprojektissa selvästi tuli. Nähtävästi saan nyt hieman alennusta sillä perusteella. Mielestäni voisin kuitenkin saada tuon työn jopa aivan ilmaiseksi, koska selkeitä virheitä tapahtui. Näitä laiminlyöntejä on kuitenkin vaikea osoittaa, sillä vaikka suodatinkangasta olisikin pistetty enemmän, hiekkaa enemmän tai vesiputken lähtö olisi tiivistetty paremmin niin kieltämättä ruostesuonet olisivat saattaaneet joka tapauksessa tunkea kaivoon. Jos kyse on siitä, että paikassa vain on ruostetta ja kaivinkone puhkaisi suonet, voiko se olla kunnostajan syy? Tästäö syystä en nyt sitten osannut alkaa tappelemaan asiasta. Yritetään nyt sitten vielä paremmalla onnella aivan puhtaalta pöydältä.

Tehtiin tänään tunteroisen ajan suunnitelmia. Siirretään kaivonrenkaat kokonaan toiseen paikkaan! Hienoa siirrossa on, että saan kaivon lähemmäksi taloa. Ei vielä täysin päätetty, mihin kaivo tulee. Olen aina pitänyt lähinnä vitsinä sitä, kuinka vettä etsitään pajunoksan avulla. Nyt tämä kaivoihminen - sanotaanko vaikka H - heitti kuitenkin aivan tosissaan "Onkos täällä missään pajua. Senhän voisi oksalla katsoa, missä vesisuonia menee." Hän katkaisi pajustani vanhankansan oppien mukaisesti haaraoksan ja lähti oksan kanssa astelemaan tonttiani ympäri. Olin ihmeissäni ja samalla vaikuttunut. Voiko tällainen perinne toimia? Sen ymmärsin järkeenkäyväksi kun H kysäisi "Onko tontilla pihlajaa, pihlaja kasvaa aina vesisuonen päällä." Kyllä tällainen luonnontieteellinen fakta uppoaa minunlaiseen skeptikkoon, mutta että kädessä pidettävä paju taipuisi veden lähellä...jaa a..No, ainakin tontillani kasvaa paljon kosteikossa viihtyäviä heinäkasveja eli niistäkin voi päätellä, kuinka vettä pitäisi löytyä. Kai lähes mistä vain löytyy vettä, mutta ongelma on, ettei vesi voi olla kovin syvällä, koska minulla on vain kolme kaivonrengasta.

Renkaat täytyy nyt pestä painepesurilla, koska niihin on tarttunut ruostetta. Onneksi H tiesi tässä lähellä jonkin talon, jonka pihassa hän voi käydä pesemässä renkaat. Hänellä on kuulema varastossa jonkinverran vesiputkea, jonka lupasi tuoda kaupanpäälliseksi. Toivottavasti putki olisi sen verran pitkä, että yltäisi heti talolle asti vaikka edes pinta vetona. Ainakin voimme tehdä niin, että putki lähtee kaivosta ja sen pää nostetaan lähelle maan pintaa ja me voimme helposti sitten itse yhdistää siihen lisäputkea, kun sitä joskus saadaan hankittua. Vaikka en edellenkään koko syksynä saisi johdettua vettä taloon, olisin hyvin iloinen pelkästään puhtaasta kaivovedesta. Jos siitä saisi pesu- ja käyttövesikelpoista, kuten se oli alunperinkin, olisin enemmän kuin kiitollinen.

Emme oikein saa tehtyä mitään isompia hankintoja, kun pakumme ei käynnisty. Emme saa ajettua sitä edes korjaamolle, kun se ei starttaa. Korvaakohan vakuutus auton hinaamisen kotipahasta korjaamolle? Vastahan kaupanpihasta hinautettiin Funkkis korjattavaksi, mutta en ole yhtään varma pystyykö hinaajan tilaamaan kotia asti. Olemme niin kädettömiä auton korjaamisessa, että tuossa se nyt vain seisoo ja odotamme jos kylään sattuisi ilmaantumaan joku auton rassaaja. Vinkiksi blogini lukijoille: nyt olisi pikku tienestiä luvassa sille, joka saa automme liikkeelle. Voi olla, että siinä on vain jokin hyvin pikku vika, esimerkiksi akun johdoissa jotain, ettei starttaa.

Ulkohuussi, mikä on ollut pitkälti Kallen projekti, on nyt lähes valmis. Kalle taiteili siihen huolella oven, jossa on hieno kolmioteema, mutta oven kiinnitys tyssäsi vääränlaisiin saranoihin. Ovi tulee aukeamaan vasemmalta oikealla ja meillä oli vahingossa peilikuvasaranat. Huussin lautaverhoilu on hienosti harmaantunut rautavithrillin ansiosta - samoin kuin aittakin.

Lakkasin tänään aitan lattian - pelkkä osmo colori ei näyttänyt kestävän - ja laitoimme vanhan tupamme lattialankut uudestaan paikoilleen. Eilen kippasimme sinne hevosenlanta-sammal-purueristeet takaisin ja pilkoin sinne yhden ekovillapaalin. Eristeet jäivät kyllä vajaaksi, sillä suurin osa vanhasta eristeestä oli mennyt hukkaan valahdettuaan kengityksen yhteydessä talon alle, ja en saanut aikaiseksi hankkia kutteripurua. Kyselin kyllä Savonlinnan puskaradioryhmästä, mistä sahanpurua saisi, mutta missään meidän lähellä ei näyttänyt sahaa olevan, joten puru jäi hankkimatta. Nyt on lattia uudestaan suljettu ja bitumipahvit laitettu, mutta lattianaulat ovat sen verran laiskasti kiinni, että lisäeristettä voi kyllä myöhemminkin kipata suhteellisen pienellä vaivalla. Nuo lattialankut vaikuttivat ihanan kuivilta ja terveiltä - oli helpotus huomata, kun vasta olin löytänyt täysin lahoja ja sienen valtaamia lankkuja toisaalta. Koko talonalunenkin on mahtavan terveen näköinen, vaikka ei olekaan tuosta kohdin kovin korkea rossipohja. Jos saisin hankittua pitkävartisen teräsharavan, voisin vedellä vähän purumoskaa pois lattian alta ja näin kaivaa sitä vielä hieman korkeammaksi. Siellä on vähän turhan paljon orgaanista ainetta, mikä voi lähteä mätänemään, vaikka onkin vielä aivan kuivaa. Polttelisi kyllä kunnostaa tuo vanha huone! Hirsiseinäkin on niin komiaa tummaa hirttä ja aivan alkuperäisessä asussaan. Ongelmana vain on valtava leivinuuni. Harmi, kun kerrankin olisi selkeä kunnostettava kohde niin sen pilaa tuo uuni. Uunin kanssa herää monta kysymystä: Voisiko sen vielä korjata? Uskaltaako sen särkeä ilman, että piipun muuraa kuitenkin ensin kuntoon, sillä Jokke-kengittäjä sanoi koko taloni rakenteet lepäävän piipun varassa? Miten hajoittaminen käytännössä tapahtuu? Minkälainen lämmönlähde tilalle? Olisiko historiallisesti arvokas kulttuuriteko korjauttaa uuni, sillä silloin joka huoneessa olisi alkuperäiset tulisijat?

Eipä tässä muuta. Huomenna uudella innolla kaivon kimppuun. Ehkä siitä vielä kaivo tulee! Vielä lyhyesti muita kuin remonttikuulumisia: Olemme käyneet useana päivänä soutelemassa, sillä kelit ovat olleen edelleen mahtavan kesäisiä. Saunaa ei ole tarvinnut lämmittää, koska olen uinut päivittäin Heajärvessä. Tuo pikkuinen järvi on kyllä unelmieni täyttymys. Lapsena aina toivoin järveä, joka olisi yhtä kirkasvetinen kuin Keitele, mutta kuitenkin lämpimämpi. Haapavedellä meillä oli kotimme lähellä lämmin lätäkkö, mutta se oli hyvin mutanen vesistö. Nyt olen saanut sekä puhdasvetisen että lämpimän uimapaikan! Järvi on nähtävästi hyvin syvä ja pysyy siksi kirkkaana, vaikka onkin pinta-alaltaan pieni. Sinne myös virtaa, ja sieltä pois, runsaasti solisevia puroja, joten myös veden vaihtuvuus pitää järven kirkkaana. Itse asiassa otamme sauna vetemmekin tavallaan nyt tuosta järvestä, takapihamme ohitse virtaa puro, joka saa alkunsa Herajärvestä. Kalle kävi juuri täyttämässä saunan patamme tuolla vedella ja kun siivilän läpi kippaa ämpäristä veden pataan, se on yhtä puhtaan näköistä kuin raanavesi. Täytimme padan valmiiksi, sillä Bruno pitää pestä huomenna. Piskillemme on iskenyt jokin ihme allergia ja eläinlääkäri antoi erikoisshampoota, jolla koira tulisi pestä. Sen lisäksi Bruno sai kutilanalääkkeet tabletteina, kortisoliliuosta korviin ja ohjeet erikoisruokavalioon. Nirso piskimme paastosi pari päivää, kun herran makuaistiin ei sopinut poronliha. Kaveri on ollut aina aika nirso uusien ruokien suhteen, mutta en nyt voinut kuvitellakaan, ettei se suostuisi oikeasti nälissään poroa syömään. Mutta ei. Hän kävi vain haistamassa ruokakuppiaan ja nyrpistämässä kuonoa. Ei auttanut kuin lähteä ostamaan kalliit nappulat eläinlääkäriasemalta! Ne ovat erityisiä allergiaruokavalionappuloita ja ne nyt ovat onneksi sopineet herralle, jolla on varsin neitimäinen asenne ruokaan. Toivottavasti kaveri on allerginen vain tietyllä ruoka-aineelle, kuten esimerkiksi naudalle, eikä millekään ympäristötekijälle! On paljon helpompi karsia ruokavaliosta allergiasa aiheuttavat kuin tästä mökistämme! Onneksi allergiat alkoivat jo mökillä ja Haapavedelle, missä on siistiä, joten mikään ei viittaa esimerkiksi pölypunkkiallergiaan.  

Veneen omistamisen huuma

Mitä siitä vaikka kaivon vesi on entistä haisevampaa, mitä siitä etten osaa päättää, kuinka tekisin kuistinlattian tai kunnostaisinko nykyiset ikkunat vai yrittäisin hankkia vanhat pieniruutuiset tai että saunassa rellestävät edelleen muurahaiset. Minulla on sentään nätti vanha soutuvene!

Ostin soutuveneen kovalla tinkaamisella tori.fi palvelun kautta. Mikä parasta myyjällä oli veneenkuljetuskärry ja paatti tuotiin minulle suoraan Herajärvelle. Vene on sopivasti vanha ja kulunut, joten sen voi huoletta jättää rantaan. Itselleni se on kuitenkin täydellinen pikkupursi. Minun ensimmäinen veneeni. Mikä tahaansa ensimmäinen asiahan on aina paras, vaikka se ei todellisuudessa kovin kummoinen olisikaan. Omistamisen köykäinen ja lyhytaikainen riemu liittyy usein ensimmäisiin tavaroihin. Omistamisella on juuri tällainen jännä puoli, että eihän ilo koskaan kovin kauaa kestä, sen takia elämäänsä kannattaisi ankkuroida johonkin muuhun, mutta ilo se on hetkellinenkin. Ja koska minulla ei tosiaan koskaan aiemmin ole soutuvenettä ollut, suotakoon minulle pieni ylpeys tästä purkista.

Kuisti, joka aiottiin purkaa on mitä mainioin riippumatonpaikka. Siitä avautuu näkymä vehreän pihani yli ja sitä vartioiville jykevän komeille lehtikuusille. Kuulostaako siltä, että täällä on vain laiskoteltu? No, aikalailla oikea vaikutelmahan se on. Matkasin Helsingistä Haapavedelle pysähdyksien kera 10 tunnin matkan, levähdin siellä vain päivän ja sittemmin ajelin tänne torpalle lähes 500 km matkan. Lisättynä se, miten energianieluja kaikki kesän festifaalit ovat olleet, tunsin olevani loman tarpeessa. Nyt olen täällä parin päivän aikana vain hionut ja lakannut ulkopöydän, siimaleikkuroinut pihan, askarrellut ulkolampun ja valmistellut venepaikan. Tänään kävin kylillä ostamassa käytettynä puukkosahan ja siihen uusia teriä. Olen siis ottanut hyvin kevyesti! Nyt rentouttavan iltasoutelun jälkeen alkaa tuntumaan, että olen viimein taas remontointi kunnossa. Voimani ovat palautuneet ja huomenna käyn uudella innolla hommiin käsiksi.

Kysymys vain kuuluu, mihin hommiin? Mistä aloittaisin? Vesiasiat saavat olla omineen. Kaivonkunnostaja on tulossa reilun viikon päästä ja ulkoistan hänelle sen huolen. Hän se tavallaan pilasi kaivoni, joten saa korjatakin. Eihän sitä ennakolta voinut tietää, että kaivo menee pilalle ja toivottavasti ei ole sitä lopullisesti, mutta harmittaahan se silti. Kaivossani oli niin kirkas vesi. Näin jälkiviisaana voisi sanoa, että olisi kuitenkin pitänyt laskea vain pienemmät renkaat vanhojen sisään niin kaivoa ei olisi tarvinnut kaivaa auki. Vinkiksi muille: nähtävästi kaivomontun uudelleen kaivuussa on omat riskinsä. Arvoin vaihtoehtoja niin pitkään, että lopulta halusin vain käydä toimeen kaivon suhteen, joten siksi valitsin uusien renkaiden kaivamisen - ja tietenkin kuuntelin ammatti-ihmistä. Eihän näistä koskaan tiedä! Vaihtoehtoja oli niin lukuisia, jokin muukin suunnitelma olisi voinut olla yhtä väärä, kuten vanhojen renkaiden tiivistäminen - sekään ei varmasti olisi toiminut, vesi olisi luultavammin tullut laastista läpi. Olikohan entisillä omistajilla tietoinen valinta olla kunnostamatta kaivoa? No, entisen kaivon pohjalietettä ei olisi kyllä saanut millään keinoin pois, joten juomakelpoista vedestä ei olisi todennäköisesti saanut, mutta olisihan se käyttövetenä ollut mitä parhainta.

Pitäisi kirjoittaa paperille syksyn remonttitavoitteet. Jos tavoitteet olisivat ylhäällä, ne voisi jakaa pienemmiksi askeleiksi ja tehdä vaikka jonkinmoista päiväkohtaista kalenteria. Olisi mahtavaa jos saisin kuistin kuntoon: vaihdettua pilarit luonnonkiviin, purettua invaliuskan, vaihdettua pääötyoven ikkunaan ja filmivanerin harmaaseen lautaan, rakennettua yhtenäisen lattian, avattua turhan väliseinän pois ja laitettua tilalle vain tukipylväät. Ulkohuussista puuttuu vielä ovi ja itse vessa-astiaviritelmä. Aitan lattia pitää lakata, sinne pitää rakentaa tuuletusikkuna ja terassi ja koko rakennusta pitäisi nostaa ja suoristaa. Päärakennuksen ikkunoille täytyy tehdä jotain. Ainakin akuuteimmat ikkunankarmit - sellaiset jotka meinaavat pudota maahan - pitäisi vaihtaa. Osa ikkunoista kaipaa vain rapsuttelua ja uutta maalia, mutta osa kaipaisi puupokien vaihtoa ja parista on jopa lasi rikki. Vierashuoneesamme, josta Bruno särki lasin, on sellainen ikkuna, että harkitsen, onko sitä järkevää kunnostaa. Halvemalla ja pienemmällä työllä siihen vaihtaisi kokonaan käytetyn vanhan ikkunan. Vanhoja ikkunoita on paljon saatavilla, mutta niitä on tosi vaikea löytää juuri oikean mittaisia! Tässä murjussa ikkuna-aukkoja on tosin aikojen saatossa selvästi pienennetty ja mahdollisesti taas isonnettu ja taas pienennetty, joten kai  niissä vähän olisi pelivaraa. Jostain syystä sain yhtäkkiä päähäni, että tahtoisin vanhat pieniruutuiset lasit! Niitä voi olla tosi vaikea metsästää, mutta kyllähän ne sopisivat kuin nenä päähän torppani ilmeeseen.

Jos saisin kuistin valmiiksi, olisin jo melko tyytyväinen. Jos saisin lisäksi vanhan huoneen tyhjennettyä entisen omistajan remppatarvikkeista ja nuijittua särkyneen leivinuunin, olisin jo hyvin tyytyväinen. En usko, että tästä enempää voin saada alle parissa kuukaudessa aikaan, mutta jos saisin yllättäviä apuvoimia tai rahoitusta, olisi mukava laittaa tuo vanhan tuvan puoli aivan kokonaan kuntoon. Sitä ei missään vaiheessa ole pilattu remonteilla, joten se olisi lopulta ihanan yksinkertainen kunnostaa. Ainoa haaste on, että sisäkatto on painunut alaspäin leivinuunin tienoilta - näyttää vanhalta kosteusvasuriolta - joten kattoeristeet pitäisi imaista pois. Ei niitä oikein voi lapioida säkkiinkään, vaikka tiedän kyllä sitkeimpien sissien näin tehneen. Se on sellaista oljen ja sammalehiekan sekoitusta, että siihän saisi olla suorastaan kaasunaamari pölyn vuoksi. Luultavasti sitä on sisäkatossa uskomaton määrä, vaikka eihän se vintiltä pinnalta käsin näytä paljoltakaan. Lattiastakin tuli kolmen lankun alalta kymmenittäin kottikärryllisiä purua. Tuollainen eriste, kun aikojen saatossa pakkautuu tiiviiksi ja sitä vielä vuosikymmenittäin lisätään, sitä on uskomaton määrä pienellä alalla! Ei siis mielellään lapiohommia! Tietenkin riippuu paljonko tuollainen imuauto maksaa tai paljonko laitteen vuokra kustantaa. Jos itse heiluu laitteen ohjaimissa, tulee varmasti edullisemmaksi ja tiedän kyllä isoilla paikkakunnilla vuokrattavan näitä laitteita, mutta tokkopa savossa välttämättä...

Vähän se hirvittää jättää torppa yksin talvehtimaan - tai eihän tämä yksin ole, hiiret tämän nopeasti valtaavat. Yleensä rakennuksille ei tee hyvää olla kylmiltään. Tosin tämän kohdalla lämmittämättömyys voi olla myös hyvä asia. Vierashuoneessamme on muovimaalia seinässä, sen takana villaa, lattiassa laminaatin alla on mineraalivillaa jne - joten voi olla, ettei kosteus oikein pääse kulkemaan vaan tiivistyy pinnoille ja jää jumiin eristeisiin. Rakennuksen hengittävyydellähän tarkoitetaan kastuvaa ja kuivuvaa rakennetta. Kosteus pääsee siirtymään! Tämän mörskän kohdalla - kiitos edellisen omistajan remppainnovaatioiden - en ole ollenkaan varma hengittääkö tämä enää kuin puolella keuhkolla. Makuuhuoneemme hirsiseinät hengittävät, lattioissa on hyvä puukuitulevy ym, mutta paljon on kyllä sellaista kysymysmerkkiä, että ehkä on hyvä, ettei tätä lämmitellä kovilla pakkasilla.

Suuri kysymys on, minne lähdemme talvea karkuun. En malttaisi olla koko talvea poissa, joten olisi kiva saada torppa sellaiseen kuntoon, että täällä tarkenisi kevättalvella asua. Koko talvea täällä ei kuitenkaan tee mieli taistella, sillä pelkästään arkielämän askareet pyykinpesun ja muun vesihuollon ohella, ovat sen verran vaativia että menevät kesäoloissa mutta talvella menevät koetuksen puolelle. Mitä sitä paitsi tekisimme pimeyden keskellä? Kylmyydessä ei oikein voi rempata ja palkkatöitä tuskin täältä muutenkin korkean tytöömyyden alueelta saisimme. Koska olen laittanut lähes kaikki säästöni remonttiin, talvikodin pitää olla hyvin edullinen paikka. Talonvaihto olisi hauska, mutta luulen, ettei kukaan tulisi juoksujalkaa tänne kilvoittelemaan. Sitten kun murju on joskus yleisten ihmisoikeuskriteerien valossa asumiskelpoinen, kodinvaihto voisi olla varteenotettavaa. Nyt voisi realistinen ajatus olla lähinnä kodin vahtiminen. Uskaltaisikohan joku jättää talonsa minun ja Kallen hellään huolenpitoon? Olemmeko tarpeeksi luotettavan oloisia eläjiä? No, aika suosittuja nuo kodinvahtisivutkin ovat eli kyllä ihmisillä vielä ihmeesti on luottoa kanssaeläjiä kohtaan. Hetken aikaa harkitsimme working holiday hommaakin esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, sillä nyt meillä olisi ikämme puolesta viimeinen tilaisuus lähteä nuorten työviisumilla, mutta aloin epäilemään: onnistuisimmeko nappaamaan mitään työpaikkaa, sillä niitähän pitää hakea ja niistä kilpaillaan?

Bruno on rapsutellut itseään kuin kapinen piski, etenkin aamuyöllä. Pitää siis alkaa nukkumaan jos yökaverini taas herättelee aikaisin. Kokeilen kaverille nyt viljatonta ruokaa. Jospa se auttaisi kutinaan! Koiruus nautti kovasti venematkastamme, vaikka olikin aluksi hämmentynyt, mihin oli joutunut. Mökillä se oli ensimmäisen kerran veneessä, tuolloin oli kyseessä moottorivene ja siitä kaveri ei kyllä pitänyt laisinkaan, mutta soutelija-koira hänestä saattaa hyvinkin tulla, sen verran ylpeästi istui kyydissä, kun pääsi ensihämmennyksen yli. Bruno tarkkaili huolella vesilintuja - olisikohan Kuikkia ollut - ja katseli pääkallellaan auringonlaskua, joka värjäsi sen turkin hohtavan oranssiksi.  

Ovatko nämä jokin Perenna-lajike? Onnistuiko kasvattamaan tontillani muitakin kukkasia kuin villinä rehottavia jättihorsmia?

    

Talkoilua ja Kengitystä

Nyt on talkoiltu ja kengitetty.

Talkoissa syntyi muunmuassa ulkohuussin alku ja aittaan ikkuna. Aloitimme talkoot yliopistoaikaisen tuttuni Kimmon kanssa maalaamalla aitan lattiaa, johon laitoimme antiikkitammi sävyisen puuvahan. Ikävästi osmo-maali loppui ensimmäisenä iltana kesken, mutta jatkoin projektin myöhemmin loppuun - tosin uudesta maalausosasta tuli hieman tummempi. Isäni ohjasi ulkohuussin rakennusta ja Kalle ja Kimmo keskittyivät siihen sillä välin, kun äitini kanssa sutaisimme aitan pintaan rautasulffaattia. Tahdoin aitan ulkopintaan rautavithrilli käsittelyn, koska se toimii hyvin luonnollisena homesuojana. Tämän aineen pitäisi myös harmaannuttaa puu kauniisti ajan myötä, joten harmaa pinta sopisi hyvin yhteen muiden rakennusteni kanssa. Harmi vain, että muutama tunti käsittelyn jälkeen satoi rankasti vettä ja osaan aitan hirsistä syntyi vähän ikävän näköinen pisarainen pinta. Korjaakohan aika tämän epätasaisen pinnan? Jos hirsi lähtee harmaantumaan, pinnan väri saattaa vielä tasoittua. Jos ei niin ainahan voin maalata päälle punamullalla, sillä punamulta sisältää itsessäänkin tuota rautasulffaattia.

Sotkeennuimme talkoissa taas vesipumppuasiaan, mikä oli pienoinen virhe. Aina kun kaivoasioita miettii, selvittelee ja jopa käytännössä urakoi, siihen menee koko päivä ja mitään ei silti tapahdu. Millaisen ammattilaisen tarvitsisin, että kaivosta joskus tulisi vesi sisälle ja vieläpä raikkaan tuoksuinen vesi? Kävimme talkooporukkamme kanssa Savonlinnan keskustassa - linnalle emme tuolloin päässeet koska se ei ollut aamutuimaan auki mutta kävimme siellä Kimmon seurana myöhemmin - ja tein taas monenmoista remonttihankintaa, niiden joukossa uusi vesipumppu. Isäni sai kytkettyä pumpun, mutta vesi ei edelleenkään noussut sisälle. En usko, että pumpun tehoissa on mitään vikaa, sillä sen pitäisi nostaa 60 metrin matka. Alan taipua sille kannalle, että putki maan alla on poikki, sen liitos on irti tai siinä on pieni reikä. Pitää varmaan vetää uudet putket kaivolle ja tällä kertaa vähän paksumpaa putkea, sillä yksi syy veden virtaamattiomuuteen voi olla liian ohut putki. Olisi kiva tietää, onko putki rikki vai ei. Yritimme Kallen kanssa saada kaivolla takaisiniskuventtiiliä putkesta irti, että mökkini sisältä voisi kaataa vettä putkeen ja katsoa tuleeko se kaivolle asti, mutta venttiili ei hievahtanutkaan meidän työkaluilla.

Aitan ikkunasta tuli mukava suurikokoinen, se tuo kivasti valoa muuten umpinaiseen tilaan. Ikkunaprojektissakin oli pienoisia haasteita, sillä käytettynä ostamastani ikkunasta puuttuivat karmit, jolloin saranoiden kiinnitys oli vaikeaa - niin mielikuvitusta vaativaa, että lopulta päädyimme saranattomaan ikkunaan. Isäni porasi ikkunan tukevasti kiinni pitkillä ruuveilla. Itse ikkuna-aukon tekeminen vaati paljon mittailua ja vatupassin käyttöä. Itse inhoan mittaamista ja yleensä vain arvioin mittoja, sekä tyydyn siihen että lopputulos saa jäädä hieman vinoon. Isäni ja muu talkooporukka saivat ikkunan kuitenkin ihmeen suoraan ja tiiviisi paikoilleen. Jossain vaiheessa teen kyllä aittaan vielä pienen tuuletusikkunan, muuten rakennus vaikuttaa liian koppimaiselta, koska se on muodoltaankin kuin työmaaparakki tai laivakontti.

Tontillani hääräsivät kolmisen päivää taitavat puurakentajat, jotka vaihtoivat mökkini alimpia hirsiä. He eivät olleet varsinaisia kirvesmiehiä, mutta vahvasti itseoppineita ja syvän kokemuksen kautta tietonsa ja taitonsa hankkineita. Yllättäen tienpuoleinen sivu torpastani eri ollutkaan niin laho kuin pinnalta näytti. Hirsi oli keskeltä aivan kuiva ja kova, joten tien puolelle tehtiin vain pintasalvos. Ainoastaan yhdestä lyhyestä kohdin hirsi oli läpensä pehmennyt ja se vaihdettiin. Pintasalvos tarkoitti, että mökkini hirsi kaiverrettiin puoliksi pois ja uusi hirsi halkaistiin kahtia ja veistettiin sopivaksi kuin palapelin pala.

Pahimman huoneeni kohdilta hirret olivat mielestäni aivan järkyttävässä kunnossa. Olin ennalta varma, että ainakin kaksi tai jopa kolme alimmaista pitäisi vaihtaa. Lähempi arviointi kuitenkin osoitti, etteivät vauriot yltäneet kuin yhden ja puolen hirren matkalle. Alin vaihdettiin siis kokonaan ja seuraavan kohdilla riitti, että siitä vuoltiin alhaalta puolet pois. Näin hirret siis nousivat jopa hieman ylemmäksi suhteessa maaperään, mikä on aina hyvä asia. Hirret ovat alunperin niin älyttömän jykevät, että ne sietävät jopa tällaisen ratkaisun, että puolet voi poistaa. Haimme Kallen kanssa pakulla niin isoja kiviä kuin suinkin jaksoimme kantaa soramontulta ja tienvarresta. Ei niitä lopulta montaa tarvinnut, sillä mökin vierestäkin löytyi paljon hyviä kiviä ja vanhoja talonaluskiviä pystyi hyödyntään.

Tänään kun äijiltä meinasi työt loppua, keksin että he voisivat vielä pelastaa kuistini hirsirakenteet. Kuitissa ei ole käytetty kuin paria tukihirttä, mutta ne olivat aivan sahanpuruna. Taas selvisi, etteivät vauriot yletä ylemmän hirren kohdalla kuin pintaan, mutta alempi oli syvempää syöty. Saimme poistaa ikkunan, jonka olimme parisen viikkoa sitten kiinnittäneet ja muutamia pintalautoja, että hirsiin päästiin käsiksi. Silti ongelmia oli, mistä sahata törmäämättä nauloihin, tulevatko vanhat lattialankut tielle ja mihin kohtaan tehdä lukko vanhaan ja uuteen hirteen, että rakenne kestää.

Lattialankut olivat olleet pienoinen haaste myös niityn puoleisen seinän kengityksessä. Saimme purkaa Kallen kanssa sisälattiaa, ja hirsien irrotuksen jälkeen lattiaeristeenkannatinlaudat tipahtivat maahan, minkä seurtauksena eristeet tupsahtivat perässä ja sitten niitä sai lapioida urakalla kottikärryyn ja kipata jorpakkoon. Yritimme laittaa osan jättisaaviin säilöön, mutta kaikelle ei vain ollut säilytystilaa - jätesäkitkin olivat taas loppuun käytetty - joten saan vielä hankkia pusikkoon kippaamani tilalle uutta kutteripurua tai vastaavaa. Tuo vanha lattiaeriste oli erittäin mielenkiintoista. Havaitsin siinä: hiekkaa, sammalta, olkea, hevosenlantaa ja purua. Kaikkea saatavilla olevaa oli siis mielikuvituksekkaasti hyödynnetty.

Lattialankuissa oli valtavat naulat, mutta kyllä ne pikku hiljaa sinnikkäällä sorkkaraudan vääntämisellä antoivat periksi. Olin tuolloin ensimmäisenä kengityspäivänä juuri ja juuri toimintakuntoinen, vaikka univelkaa olikin Ilosaarirokin jälkeen. Toisena päivänä olin täysin poissa pelistä, sillä olin valvonut koko yön keliakia kipujen vuoksi ja tyydyin vain maalaamaan aitalla ja välillä kurkkaamaan mitä raksamieheni olivat saaneet aikaan. Tänään olin taas vähän virkeämpi, mutta sadekeli antaa hyvän tekosyyn tälle laiskottelulle ja kirjoittelulle.

Kalle käväisi tänään kylillä ja siellä meni useampi tunti, kun hän hankki huussiin lisää lautaa, pesi pyykkiä yms, ja itse tein sillä aikaa aittaan tauluja liisteröimällä puulevyihin vanhojen tietosanakirjojen sivuja, joten varsinaisia raksahommia emme ole tänään vielä tehneet. Tosin aamulla olimme hieman kengittäjien apuna purkamassa lankkua seinästä. Kalle tuossa juuri suunnittelee menevänsä huussin kimppuun, kun aurinko yrittää pilkistellä pilviharsion takaa. Mie taas suunnittelen, että kuistiin pitäisi laittaa ikkuna ja ulkoverhouslautoja takaisin kengityksen jälkimainingin tiimoilta. Alunperin kuistini hirret eivät edes olleet näkyvissä, mutta nyt ovat niin komeat, että ansaitsevast ehdottomasti jäädä esiin. Olisi synti ja häpeä verhoilla niitä laudoilla. En muutenkaan ymmärrä, miksi niin usein hirsitalot päädytään verhoilemaan laudoilla! Kyllähän lauta lisää eristystä, mutta eivät tarpeeksi vahvat hirret sitä mitenkään lämmön vuoksi vaadi ja lauta yksinkertaisesyti vain rumentaa rakennuksen, vie siltä arvokkuuden!

Vanha puuovi on seinästäni irti, samoin epämääräiset filmivaneri palat, alimmat hirret eivät karise purua ja mökki seisoo taas ryhdikkäänä. Luulen, että kengityksellä oli iso merkitys talon säilymiselle. Vaikka lopulta vain yksi hirsi oli huolestuttavassa kunnossa, sekin olisi voinut aiheuttaa talon kallistumista.