Uudet-vanhat ilmeikkäämmät ikkunat

Aamulla kävelin illalla maalaamani hirsiseinän ohitse ja tapahtui harvinainen ilmiö: olin tyytyväinen seinään. Oikeastaan näitä outoja poikkeuksia on putkahdellut viimeaikoina enemmänkin - ihmetyksen sekasisia onnistumisenkokemuksia.

Ikkunoiden asentamisen onnistuminen ei sinänsä ollut ihme, koska isäni, jolla on paljon kokemusta puurakentamisesta, oli siinä puuhamiehenä. Hän oli suunnittelija, joka tiesi, kuinka ikkunat kiilataan aukkoihin tiiviisti puukiilojen avulla. Hän joutui sahaamaan kiilat kuviosahalla, koska sirkkelimme on niin onneton, ettei sillä pysty työstään kuin hyvin ohuita listamaisia lautoja.

Ikkunaprojekti alkoi tietenkin vanhojen karmien irrotuksella. Ne oli laitettu hyvin tiukasti kiinni ruuveilla, nauloilla ja uretaanivaahdolla. Uretaanin vuoksi emme nähneet missä kohdin ruuveja oli, joten jouduimme sahaamaan puukkosahan metalliterällä karmin ja hirren välistä ikkunan ympäri joka puolelta. Silti sen sai lopulta takoa väkivaltaisesti irti. Sittemmin oli tiedossa paljon mittailua, suunnittelua ja vesivaakan käyttöä. Uusivanha ikkunani koostui kahdesta eri kehikosta. Yksi t-mallin karmi olisi ollut liian kapea. Toisaalta nytkin entisessä ikkuna-aukossa oli turhankin paljon pelivaraa. Ikkunoita oli joskus madallettu reippaasti ja niiden päältä oli poistettu hirsiä. Alunperin minulla oli tarkoitus löytää korkeat ikkunat, että olisin voinut palauttaa alkuperäisen korkeuden, mutta en puolen vuoden etsinnöistä huolimatta niitä löytänyt, joten näillä nyt mennään. Päätimme jättää paikoilleen edellisen remontoijan viritelmän eli ikkunan yläpuoliset koolaukset. Koolausten välistä poistin kuitenkin lasivillat, jotka olivat aivan mustuneet, ja niiden päällä olleen paksun muovisuikaleen. Ennen ulkolaudoitusta oli siis vuorilautojen pinnassa muovipussimaista muovia! Rakenteen oli luultavasti pelastanut vain se, että se oli niinkin ylhäällä, että kattoräystäs suojasi sitä pahimmalta vesisateelta. Toisaalta jouduimme nyt säilyttämään aika samanlaisen ratkaisun, mutta erona se, että kaikki ovat kuivuvaa materiaalia eli jos sinne pisaroita menee, niiden pitäisi myös tulla pois. 

Kaksi puukiilaa asetettiin niin vastakkain, että niiden levyes lisääntyi jos ne lähentyväit toisiaan, eli ne olivat ikään kuin "ylämäki alamäki" tyyliin limittäin toisissaan kiinni. Tällaisia kiiloja laitettiin ikkunakarmien ympärille, kun karmit olivat ensin nostettu ikkuna-aukkoon lepäämään alahirttä vasten. Olin tietenkin myös puhdistanut aukon huolella, sillä siinä oli muutamia pehmeitä kohtia ja ennen kaikkea paljon puukolla irti rapsuteltavaa uretaania. Nuo pehmeät kohdat ensin vähän huolestuttivat, mutta onneksi ne eivät yltäneet kovin syvälle. Vanhoja hevosmuurahaisten käytäviä oli muutamia, mutta pintaa rapsutellessa ja koputellessa, sain huokaista helpotuksesta, etteivät yltäneet kovin syvälle. Päädyin vielä tohottelemaan eli hiiltämään pinnan, ettei tuholaisia kiinnostaisi enää jyystää puuta, ja lisäsin ripauksia suolaa.

Kalle ja iskä mittailivat ikkunat paikoilleen: jostain kohden piti lyödä kiiloja ylemmäksi ja jostain kohden antaa laskeutua. Sen jälkeen ikkunat kiinnitettiin ruuveilla, mutta vielä huomattiin aavistuksenmainen vinous, toinen karmi oli toista ylempänä. Ruuveja piti löysentää ja kiiloja takoa vasaralla. Solahtihan se lopulta nätisi asentoonsa!

Yllättävän paljon ikkuna teetti työtä vielä sen jälkeenkin, kun karmit olivat paikoillaan. Jostain syystä juuri yksi ikkunalasi ei suostunut asettumaan, vaan jumitti sivuistaan. Sitä piti hieman höylätä ja sittemmin maalata uudestaan. Äitini maalasi muutamia vuorilautoja sisäpuolelle, mutta ne jäivät vielä kuivumaan porukoiden lähtiessä jatkamaan matkaansa. Äitini ehti vielä osallistua ikkunoiden eristämiseen eli pellavalla tilkitsemiseen. Ikkunan yläpuolella ei oikeastaan voi puhua tilkitsemisestä sillä siellä oli puoli metriä korkea aukko. Nyt jälkikäteen kun mietin niin sinne olisi ollut järkevämpi pistää ekovillalevyä kuin pellavaa, mutta pellavaa olin tilannut säkillisen siinä luullossa, että se riittäisi useampaankin ikkunaan. Ei pellavassa rakenteellisesti mitään väärää ole, mutta aukko oli niin iso, ettei pellavaa kovin tiiviisti saanut siitäkään huolimatta, että lisäsin sinne muutaman lautatason, ettei eriste laskeutuisi liikaa. Pellavanhan kuuluu olla ilmavasti, siinä juuri on sen tehokkuuden salaisuus, paali pitää käsin repiä ilmavaksi, mutta on vaikea hahmottaa, mikä on riittävän ilmava versus tiivis. Levy olisi ollut varmempi ja helpompi rakenne, ehkä seuraavaan sitten ekovillalevyä, joka on tiiviisti pakattua sanomalehtisilppua.

Ilmansulkupaperit laitettiin niin sisään kuin ulos ikkunan yläpuolelle ja sisään myös sivuille vuorilautojen alle. Rakenteenhan pitäisi harveta ulospäin eli nyt on oikeaoppisesti sisäpuolella hieman tiiviimpi rakenne. Sisäpuolisten lautojen asettelu jäi muutaman päivän päähän itse ikkunan asentamisesta, sillä lautojen maalin piti kuivua ja minulla oli vaikeuksia hahmottaa, millaiset ikkunanpielet tahdon sisäpuolelle. Niissä oli jatkuvia mittausongelmia. Helteisessä pihassa sahailin lautoja käsisahalla ja kävin välillä sisällä mittailemassa, aurinko paahtoi ja sumensi ajattelukyvyn. Olen yleensäkin huono mittailuasioissa, joten ei se ihme, että tein kolme mittavirhettä peräkkäin ja lopultas yksi jop maalattu lankku jäi ylimääräiseksi. Mittailusähläykset eivät jääneet tähän, vielä asennusvaiheessa, huomasimme Kallen kanssa, että yläpuolisten lautojen olisi pitänyt olla vielä hieman pitempiä, sillä ikkunoiden sivulaudat olivat yllättävän leveät, joten syntyi ikävä pykälä. Lopulta tämä oli kuitenkin onni onnettomuudesssa, sillä alkuperäisellä suunnitelmallani koristelaudoista olisi tullut aika tylsät, mutta nyt niihin saatiin ilmettä. Keksimme nimittäin sahailla pystysuuntaisista laudoista kulmat pois, jolloin vuorilautohin saatiin kepeyttä ja ryhtiä. Seuraava kuva selventää tätä hieman sekavaa kuvailuani.

Ulkopuolen vuorilaudat olivat helpompi projekti, koska tahdoin hyödyntää vanhoja lautoja. Ne ovat niin nätisti harmaantuneet, että mitäpä niitä vaihtamaan. Uusvanha ikkuna oli kuitenkin parisen senttiä edellistä matalampi ja olimme nostaneet ilmansulkupaperin kunnolla hirsien päälle, joten yläpuolelta vanhat vuorilaudat eivät aivan riittäneet. Halusin kaiken ylle tippalaudan. Ensin oli tarkoitus veistellä sen kannattamista hyvinkin koristeelliset, sitten tosi pelkistetyt, ja lopputulos oli jotain siltä väliltä. Tein aaltomaiset kannattimet, joiden päissä on ikään kuin pallo ja tippalauta lepää aallonpohjaa vasten. Asennettiin jo ne paikoilleen, mutta vasta paikoillaan huomasin, että kannattimet olisi hyvä olla valkoiset. Näin usein käy, että vasta kun "viritelmä" on omalla paikallaan hahmottaa, miltä sen tulisi näyttää. Suunnitelmavaiheessa kaiken kuvittelee usein hieman toisenlaiseksi. Mutta rakenteluhommissa parasta on, että aina voi vielä muokata. Olisihan kiinnikkeet ollut helpompi maalata maassa kuin korkealla ilmassa, mutta kyllä ne vielä pystyy maalaamaan. Itse tippalauta saa harmaantua rautavithrilli käsittelyn jälkeen paikoillaan ja toivottavasti harmanee nopeasti, sillä nyt pistää silmään muuten harmaan torpan keskeltä. Todennäköisesti ikkuna vaatii vielä alatippalaudan, vaikka ikkunalaseissa onkin omansa. Silti niiden alla on vielä pieni väli, jonne saattaa valua vesi. 

Kun vanhempani olivat talkoissani he myös rapsuttelivat ikkunoita ja maalasivat niitä. Kalle on jatkanut kuumailmapuhaltimella - joka saatiin iskältäni lainaan - maalien irrotusta ja maalauskin on sen verran hyvässä vauhdissa, että kohta meille on taas pari karmillista ikkunoita valmiina asennukseen. Päämäärä olisi vielä syksyllä saada makuuhuoneemme ikkuna vaihdettua, muut jäävät sitten suosiolla ensikesään. Keittiöön tein hätäpelastusta sen verran, että siirsin tuon vaihdetun ikkunan vanhan tuuletusikkunan keittiöön, sillä saranat sattuivat osumaan juuri yksiin ja tuossa ikkunassa tippalauta oli vielä tipahtamatta, toisin kuin keittiön vanhassa lasissa. Viime kesänä koko alapuu vain lahosi käsiin. 

Sen verran palaan tekstini aluun, että sananen vielä onnistumisen kokoemuksista. Olin pitkään suunnitellut kalkkilaastin tekoa, mutta kunnon ohjeiden puuttueassa se oli jäänyt tekemislistan hännille. Aina pianohuoneen oviaukosta kulkiessa, katse osui murentuneeseen tiiliseinään, josta puttui laastia. Puukuitulevyjä irrottaessa tuo rappaus oli varissut taustalta. Pian seinän aukko alkoi ärsyttämään siinä määrin, että päätin tehdä laastia vain kokeilemalla. Sen verran sain netistä irti, että hiekkaa pitäisi olla kaksinkertainen määrä suhteessa sammutettuun kalkkiin. Jotkut olivat laittaneet työstettävyyden lisäämiseksi joukkoon myös savimaata, mutta niistä mitoista ei ollut hajuakaan, eikä veden määrästä. Onneksi olin lukenut kalkista kuitenkin sen verran, että ymmärsin suojautua hyvin. Kummallakin meillä Kallen kanssa oli hanskat - kädet käsitelty etiikalla - ja hengityssuojaimet suunnistaessamme kohti kalkkisäkkiä. 

Olin kaivellut hiekkaa pihan peräältä, nakellut siitä käsin isommat kivet ja epäpuhtaudet pois ja hakenut kosteikoltamme savimöhkäleitä. Olin murentanut tuon saven pieniksi hiutaleiksi ja sotkenut hiekan sekaan. Lapiolla laskettiin varovasti hiekkasaviämpäriin kalkkia ja kaiken päälle kaadettiin kastelukannusta vettä. Kun kalkki oli vähän poreillut ja täysin kastunut, sekoitettiin sitä varovasti porakoneeseen liitetyllä vispilällä. Kun se oli vähän paremmin sekaisin, sekoitettiin voimalla ja pohjia myöten. 

Välittömästi seos alkoi näyttää laastilta eli paksulta puurolta. Olin iloisen yllättynyt. Silti vielä tuossa vaiheessa oli täysin yllätys pysyisikö se seinässä. Hyvin se asettui seinään, kun olimme ensin kastelleet pinnan. Parhaiten se jäi kiinni puhtaalle tiilipinnalle ja olenkin ymmärtänyt, ettei kalkki kovin hyvin tartu jos on käytetty muita laasteja, kaikista kohtaa en ollut saanut naputeltua edellistä laastia täysin pois, mutta kyllä se silti nappasi kiinni.  Aluksi kastelin valmista pintaa kymmenen minuutin välein, sittemmin kyllästyin ja päätin että saa kelvata. Parin tunnin päästä pinta alkoi halkeilla. Kiireesti ryntäsin voiveitsen kanssa tasoittelemaan halkeamia. Kastelin taas. Vielä seuraavana aamuna pinta oli työstettävissä, joten vetelin veitsellä hiushalkeamia piiloon. Rappasin veitsellä eri suuntiin. Seuraavan kovettumisen jälkeen halkeamia ei enää ilmaantunut! Pinta ei kuitenkaan ollut aivan niin valea kuin olisin tahtonut, pihan savi varmaan antoi sille vähän ruskeaa sävyä. Maalasin sen sitten pariin otteeseen liitu-maitomaalilla ja pinta vaaleni selvästi, vieläkään se ei ole niin hohtavan valkoinen kuin viereinen pinta, joka on maalattu tiesmillä teollisella maalilla, mutta raja ei ole enää häiritsevä. Tällainen pinta koko seinässä olisi ollut mahtava, mutta en jaksanut tai uskaltanut aluksi läiskiä koko vanhaa rappausta alas, koska en tiennyt onnistuuko kalkkilaastini. 

Munatemperamaali ohjeita on netti täynnä, mutta niissäkin on vaihtelua niin paljon että päätin tehdä oman sekoituksen, yhdistellä eri ohjeita. Laitoin sekoitukseen neljä kananmunaa - rikoin rakenteen ravistelemalla kannellista purkkia - määrällisesti saman verran vernisssaa, suurinpiirtein saman verran vettä ja lorauksen maitoa. Pigmenttejä hiersin pieneen määrään vernisssaa ja liidun lisäsin vain suoraan muuhun litkuun. Punaistaumbraa ja oksidin ruskeaa laittelin sen verran, että maali alkoi näyttää savyltään lupaavalta. Tuloksena oli öljyinen kuultomaali, joka oli sopivasti läpinäkyvä. Syy maalata ikkunanpuolinen hirsiseinä olivat punamulta roiskeet muutamissa hirsissä. Lähdin siis hakemaan sävyä, jolla nämä roiskeen peittyisivät tai himmentyisivät. Mielestäni onnistuin mukavasti; valumat näkyvät edelleen, mutta eivät häiritsevästi. Huonon puhelinkamerani vuoksi kuvan sävyt eivät ole aivan aitoja, oikeastaan väri on tummemman ruskea. Ensin on lähtötilanne kuva, sittemmin samasta kohdin nykykuva ja viimeinen otos on hirret eri kohdasta, missä ei ollut edes roiskeita, mutta muuten epäsiisteyttä. Tuo viimeinen kuva vastaa ehkä parhaiten todellista väriä, tosin todellisuus ei ole aivan noin punainen.

Loppun vielä muutama kuva ikkunaprojekteista. Lattiankunnostuksesta ei nyt tullut kirjoiteltua, mutta jääköön seuraavaan kertaan. Lattia on nyt siinä vaiheessa, että olemme naulanneet lankut takaisin kiinni, hioneet ne - paljolti käsivoimin - ja kittailleet pahimmat kolhut ja naulanreijät. Seuraavaksi maalaus yllätysmaalillä, joka syntyy samoin summassa sekoittelemalla kuin hirsimaalikin. 

 

Lankkulattia löytyi

Sinisen huoneen sinisyys on enää muisto vain. Alunperin huoneen jokainen seinä oli kirkkaan siniseksi maalatun levyn peitossa ja jopa pönttöuuni oli joskus aikanaan ollut sininen. Onneksi entinen omistaja oli ehtinyt maalaamaan pönttiksen sentään ruskeaksi. Vaikka eihän tämä pohjimmiltaan ollut värikysymys vaan rakenteellinen kysymys - jospa vielä joskus pääsisinkin miettimään värejä. Maali levyn pinnassa oli kovaa muovimaalia ja sen takana oli lasivillaa.

Lapsuuden kaverini Hanna oli kylässä ja purettiin hänen kanssaan loput seinähirret esiin ja vanha lautalattia samoin. Seinähirsissäkin oli pieni jännitys, mutta olin jo aiemmin purkanut pari seinää ja niissä hirret olivat kunnossa, joten saatoin uumoilla myös lopuissa seinissä olevan, mutta lattia oli täysin arvoitus. Olin nähnyt ihmisten valokuvia samanmoisista rempoista, joissa joskus paljastuu täysin uudenveroiset lankut, joskus sädesienen valtaamat tai satunnaisesti lankuista saattoi osa puuttua. Purkaessamme kuistin filmivaneria viimekesänä, löysimme yhtäkkiä vanhoihin lankkuihin sahatun aukon. Saatoin vain toivoa,ettei sinisen huoneen lattiassa olisi mustaa aukkoa! 

Ilo olikin suuri, kun alta paljastui pikku hiljaa kaunista lankkua. Koko päivä siinäkin projektissa meni, sillä laminaatin alla oli paksut pontatut puukuitulevyt. Olin kuvitellut, että irrottelemme vain ruuvit ja nostamme levyt paikoiltaan. Pontin takia ne olivat kuitenkin niin tiiviisti toisissaan kiinni, etteivät lähteneet ehjinä. Osa saatiin suurina paloina ja laitoin ne säästöön, sillä tällainen paksu ja jämäkkä Huntonin levy on arvokasta ja uskon vielä keksiväni sille käyttöä. Pieni osa meni muruseksi ja päätyy polttokasaani, kunhan joskus olisi hyvä keli ulkonuotiolle - puolet kesästä on ollut liian kuivaa ja nyt on liian märkää. Säästin kyllä muutamia pienempiäkin levyjä ja kaikenmoista kalikkaa, sillä joskus ne ovat hyviä täytepaloja jos pitää korottaa jotain tms. Lasivillat päätyivät kuitenkin samantien kaatopaikalle. Inhoan tätä pölyistä, pistelevää ja vaikeasti hävitettävää materiaalia! Kivivillat ovat lähes ainoita kaatopaikoille päätyviä asioita, joita ei voi kierrättää tai jatkojalostaa. Tällaisen villan valmistus olisi kyllä syytä lopettaa! Kaikenlisäksi se mädättää rakennuksia jos kosteusolot ovat muutenkin suotuisat, se ei sido kosteutta itseensä vaan päästää kaiken lävitseen.  Onneksi omassa mörskässäni alapohjakosteus ei ollut ongelma. Rossipohja on siitä kiitollinen, että se tuulettuu hyvin. Saa nyt nähdä, mitä löytyy kun vielä nostamme lankut paikoiltaan, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä.

Pönttiksen edessä oli piemi pehmentymä lankuissa. Se oli näkynyt jo laminaatissa asti ja olin purkanut tämän reunoiltaan murenevan laminaatin pois heti saapuessamme tänne ensimmäisiä kertoja. Voi olla että joku on säilyttänyt jäisiä polttopoita pönttiksen edessä kuivamassa, kuivatellut toistuvasti märkää pyykkiä tms. Tuo pehmentymä ei kuitenkaan ollut kuin aivan pinnassa. Toinen kohta, josta maali oli kulunut ja, jossa oli jopa vaaleaa laikukasta pintaa, oli yhdessä nurkassa. Paikka oli helppo päätellä hiirten pesäksi, sillä koolilaudoissa asti oli pissajälkiä, villa oli murusina ja tosiaan lankuissa asti oli läikkää, mikä onneksi irtosi kevyellä rapsutuksella - tosin hirveän hajun kera.

Purkamisessa suurin vaiva oli pontatut levyt, joihin oli viljelty kymmenen sentin välein ruuveja. Ehkä oli ajateltu levyjen muuten lähtevän lentoon, kumoavan maanvetovoiman. Painavien levyjen jälkeen villa lähti helposti isoina paloina. Nakeltiin vain kaikki ulos avoimesta ikkunasta. Koolauslaudat nyörtyivät sujuvasti ison sorkkaraudan edessä. Hienoa oli, ettei koolauksia ollut naulattu lattiaan niin tiheään kuin edeltäviä ruuveja ja koolaukset olivat oikeaoppisesti palikoiden päällä, joten valtavien naulojen pinta ei ollut uponnut kovin syvälle lattiaan.

Löytyneet lankut olivat punaiset - kirkkaammat kuin punamulta, lähes italian punaiset. Niissä voi kuitenkin havaita eri aikakausien värimaailmaa; harmaan sinistä, tumman ruskeaa ja punaisen ruskeaa. Nyt onkin mietinnässä, minkä värin valitsisin. Haluaisin kunnioittaa perinnettä ja säilyttää punertavan sävyn, mutta toisaalta yhtä perusteltua on valita myös jokin muista aiemmista sävyistä. Olen päätymässä tummaan ruskeaan, jossa on hippunen punaista ja joka ei ole täysin peittävä vaan lattian sävyerot kuultavat läpi. Suunnitelmissani on itse sekoittaa maali pigmentistä, liidusta ja pellavaöljyvernissasta. Olen jo aiemmin tehnyt näitä maalikokeiluja ja ihan maalattavaa maalia olen aikaansaanut, ainoa miinus on kuivumisen hitaus.

Seuraava Hannan vierailupäivä meni seinien parissa. Sähkötöpselit ja valokatkaisijat täytyi ensin irrottaa ja kiinnitää kattoon pois edestä. Pähkäillessä, kuinka ne siirretään turvallisesti, meni hieman aikaa. Työlläintä oli kuitenkin itse seinälevyjen irrotus, sillä niitä ei saanut hallitusti irti vaan oli pakko käyttää silkkaa väkivaltaa. Koolaukset menivät osittain katon sisään, koska seinä oli nähtävästi tehty ensin ja sen jälkeen uusi alaspäin laskettu välikatto. Ei siis auttanut kuin puukkosahalla leikata seinän ja katon yhtymäkohdasta ja pöly oli valtava, sillä niin villat kuin katon eristekin antoivat parastaan hengityssuojainten läpi tunkemissa hiukkasissa. Itse käytin vain märkää rättiä naaman edessä, sillä olen huomannut kertakäyttöisten hengitysmaskien tehottomuuden. Nyt kaikki seinähirret ovat esillä! Keittiön puoleisista hirsistä löytyi paljon purua, mutta hirren pinta oli silti ehjä. Joku eläin oli napostellut jotain, mutta onneksi muuta puuainesta kuin itse hirttä. Pinkopahveissa oli pientä mustumaa, mutta missään seinärakenteissa ei ollut varsinaista kosteutta. Hiirten pesimäjälkiä oli kuitenkin seinävilloissakin, joten oli ne hyvä saada pois. Ikkunaseinässä oli myös koiperhosen toukan koteloa - todennäköisesti oli sitä - ja kimalaispesä. Näiden elukkavaurioiden takia oli kyllä hyvä saada hirret esiin. Ulkonurkassa hirret olivat tummentuneet, jotain pientä aiempaa kostesjälkeä niissä näkyi, mutta nyt olivat täysin kuivat. Sinne pitäisi saada hirsien väliin ja nurkkaliitoksiin lisää pellavarivettä, voi olla että tummentumat ovat paljolti likaakin, on päässyt läpi ulkoa - hiekkaakin ropisi mukavasti.

Kolmas päivä vieraamme kanssa vietettiin ansaitusti lomaillen. Käytiin ihailemassa Kerimäen kirkkoa ja illalla istuttiin nuotiolla järven rannalla, uskallettiin jopa uida kierros Herajärvessä. Vieraallamme oli erittäin huono kelituuri, sillä koko ajan myrskysi rajusti ja välillä sateli. Aitta oli naksunut ja poksunut ja nurkista oli tuullut läpi. Pitäisi varmaan paperoida pahiten ilmaa läpipäästävä nurkka. Muutenkin aitan lamellihirret irvistelevät oudosti paikkapaikoin ja pullistelevat uristaan. Mietin, että olenko jättänyt liian pienen painumavaran ikkunoihin ja oveen? Nyt aitan pitäisi olla priimakunnossa, koska olen viimein saanut aikaiseksi pistää sen airbnb-sivuille. Yhden varauksenkin olen jo saanut elokuulle. Mathilde Ranskasta oli varannut vierasmajani ensin kahdeksi yöksi ja tullut välittömästi katumapäälle, että haluaakin olla pitempään näin idyllisessä paikassa, ja hän oli samantien muuttanut varauksen neljään yöhön. Toivottavasti joku muukin vielä tulee nauttimaan aittani alkeellisesta eksotiikasta! Markkinointini suuntautuu niihin, jotka haluavat vain katon päänsä päälle ja tahtovat säästää rahapussiaan. Suomessa on mielestäni aivan liian vähän yöpaikkoja, jotka ovat vain kirjaimellisesti yöpymistä varten. Kaikki ovat aina niin viimeisen päälle elämyksellisiä tai täynnä ylellisyyksiä. Mitä jos henkilö tahtoo vain sängyn? Ja haluaa käyttää säästyneet rahat itse keksimiinsä elämyksiin ja turismiharrasteisiin. Onhan minulla toki tarjolla myös tekemistä jos niikseen tahtoo: sauna ja soutuveneilyä, ehkä mustikkaretkikin. Olisiko vanhan talon remonttiin osallistuminen hyvä elämys? :) 

Aluksi oli tarkoitus keskittää remonttitarmo vanhaan tupaan. Se pitäisi kuitenkin loogisesti aloittaa katosta ja kuivaimurointipalvelu ei ole vielä ehtinyt imaisemaan hiekkaeristettä vintiltä. Siellä on niin paljon pölisevää hiekkaa, ettei sitä millään ilman astmaa sieltä lapioi. Käytiin sen verran yrittämässä, että poistettiin isompaa moskaa, kuten tiilen palasia pinnalta, mutta tultiin tulokseen: ei kykene enempää. Entisten omistajien vanha isäntä oli tähän urotekoon pystynyt - näin kuulin -  muiden huoneiden päällä on nykyään purua. En voi käsittää, kuinka hän kykeni hengittämään pölyssä tai heiluttamaan lapiota niin pitään, sillä hiekkaa on mieletön kerros. Imuauto tulee vintin kimppuun todennäköisesti heinäkuun loppupuolella. Sitä ennen keskitytään entiseen siniseen huoneeseen eli nykyiseen pianohuoneeseen. Olemme tyhjentäneet sieltä kaikki huonekalut keittiöön, joten keittiö on kunnon tavarasokkelo. Seuraavaksi on vuorossa lattian avaaminen. Lankuista näkee, että ne on joskus irroteltu, ainakin reunimmaiset, joten se antaa toivoa niiden nöyrtymiseen sorkkaraudan vallan alle. En halua kuvitellakaan mahdollisuutta, etteivät ne lähtisi ehjinä irti. Todennäköisesti lähtevät nätisti, vaikka ovatkin valtavilla härmännauloilla. Sittemmin teen pistotarkistuksia eristeeseen kaivamalla sitä ja ryömin alapohjan alla. Jos mitään erikoista ei näy kummaltakaan suunnilta, lisään hamppueristettä painamalla se vanhojen eristeiden päälle. Kuvittelisin vanha muhan painuneen sen verran, että hampulle on tilaa. Hamppukuidun jälkeen suljetaan rakenne, hiotaan lankut ja maalataan ne. Sitten puuttuukin enää katto- ja lattialistat, muurin rappaus pönttiksen tienoilta, pinkopahvin ja tapetin laitto yhdelle seinälle ja hirsien huolellinen pesu - mahdollisesti jonkun hirsiseinän maalaan tai kalkitsen. Niin ja tietysi ikkuna.

Jussin - joka vieraili parisen viikkoa sitten - kanssa rapsuteltiin ikkunoita. Myös Kallen siskon ja hänen miehensä kanssa olimme tehneet samaa projektia. Nyt ikkunoita alkaa olemaan pari hiottuna ja maalattuna. Minulla on ollut koko ajan ikkunoista hieman huonot etiäiset. Suunnitelmana on laittaa kaksi ikkunaa vierekkäin. Voiko se näyttää hyvälle? Ajatuksissani se näytti ihan toimivalle, kun sitä ensikertaa suunnittelin. Käytäntö voi kuitenkin olla toinen. Ikkunoiden toinen suuri ongelma on niiden kahdenlainen maali. Niissä sekoittuu iloisesti pellavaöljymaali ja jokin alkadiöljymaali (todennäköisesti ei sentään lateksi). Olemme päätyneet samaan linjaan kuin entinenkin ikkunoiden omistaja eli emme ole kaikista ikkunoista rapsutelleet täysin tuota alkydimaalia. Sinänsä hyvä, että ulkopokat tippalautoineen näyttäisivät olevan säännönmukaisesti maalauttu pellavaöljymaalilla. Olisikokohan vain pitänyt rapsutella kaikki entinen maali pois? Yleensä maalauksessa on ohje, että vain se mikä sujuvasti lähtee ja sitten yleinen karhennus. Mutta tuo maalien kahtalaisuus hämmentää. Sitä paitsi ei entinen maali vain kauttaaltaan olisi lähtenyt ilman kuumailmapuhallinta ja sen kanssakin olisi varmasti ollut työtä. Pellavaöljymaali tietenkin lähtee tottelevaisesti ja se ollaankin huolellisesti rapattu, varsinkin tippalaudat ollaan otettu puulle asti.

Murheenkryyni ikkunoissa on sekin haaste, kuinka ne kiinnitetään. En ole oikein löytänyt päteviä ohjeita, kuinka perinnerakentamisessa laitettiin ikkunat hirsiseinään. Kaikkia uretaanihirvitysvideoita kyllä löytyy youtube täynnä. Näissä kaikissa uuden rakentamisen opetusvideoissa vain ruikitaan uretaania ja laitetaan ties mitä muitakin massoja. Saa nähdä miten ikkunoideni nykyinen uretaani on mädättänyt ikkunan pieliä tai ympäröiviä hirsiä. Sen näkee vasta purkaessa ikkunat kokonaan pois. Tällä hetkellä voin vain havaita, että joissain on pehmentymää ja hyönteisvaurioita alapinnoilla.

Kun K-raudassa ei ollut kalkkilaastia eikä paperitapettia, annoin asiakaspalautteen, että heillä voisi olla perinnerakentamisen hylly. Miksi ei? Ruokakaupoissa on luomuhyllyt yms. Ihmisten kiinnostus terveelliseen, myrkyttömään ja kestävään rakentamiseen kasvaa koko ajan, olisi suurten rautakauppojenkin jo aika vastata tähän kysyntään. Tilasin sitten Suomen luonnonmaaleilta erinäisiä tarvikkeita, kuten väripigmenttejä, liitua ja pellavaa. Tapettia en mielelläni ostaisi netistä, tahdon nähdä värit, joten pitää varmaan eksyä Värisilmään kyselemään, vaikka en tuosta ylihintaisesta liikkeestä pidäkään.

Vanhempani tulevat muutaman päivän päästä remppa-avuksi. Toivottavasti saisimme heidän kanssaan kiinnitettyä pianohuoneeseen uusvanhat ikkunat. Voihan niistä aivan hyvätkin tulla. Löysin eilen roskiksilta nopan ja leikkimielisesti lausuin sitä heittäessäni "jos tulee 6, kaikki kesän loppurempat sujuvat aivan täydellisesti, ja mitä isompi luku sitä paremmin sujuu." Kuusihan siitä tuli! Kohtalo on siis puolellani!

Tänään elykeskuksesta soitettiin ja kysyttiin lupaa luovuttaa puhelinnumeroni eteenpäin. Itä-savon toimittaja tahtoisi haastatella minua tästä kunnostusprojektistani. Olen vähän kahdenvaiheilla jutun suhteen. En halua mörskälleni turhaa julkisuutta, sillä en tahdo tänne uteliaita, mutta eihän sitä tiedä vaikka juttu poikisi jotain hyvääkin. Pitää vielä harkita. Eipä tässä varmaan muita kuulumisia. Kaivolle ajattelin lähipäivinä kiinnittää käsivesipumpun. Monemoista askartelua olen myöskin tehnyt, kuten kunnostanut talon alta löytämäni mankelin koriste-esineeksi. Blogiini en varmaan maininnut uuninpanko lukunurkkauksestani. Leivinuunin pankolla on ollut tyynyjen seassa mukava lueskella näin sadepäivinä, kun tein sinne portaat ja laitoin lukuvalon. Kalle ja Bruno omivat tänään löhöpaikkani ja Bruno oli hyvin ylpeen näköinen päästessään pankon korkeuksiin.