Lattiaprojekteja ja uudet kaivosuunnitelmat

Sellaistahan se on tämä remppaaminen, että teet ja huomaat, ettei tullutkaan hyvä ja teet uudelleen. Aloitat projektin ja huomaat, ettei sitä voikaan jatkaa, kuten olit suunnitellut. Tällaiseen tapahtumakulkuun voi suhtautua kevyesti pienissä jutuissa, kuten varaston lattian kunnostuksessa, mutta isommissa ja ennen kaikkea kalliimmissa projekteissa, se koettelee hermoja. Varaston lattian kanssa kävi niin, että ajattelin vain paikata lahoimmat kohdat. Puukkosahalla sahailin pehmeät kohdat lattiasta pois, mittailin sopivat uudet lankut ja kuin palapeliä lähdin rakentamaan lattiaan sopivia paikkapaloja. Olin tehnyt ja upottanut lattiaan jo neljä uutta lankkua, kunnes vastaan tuli täysin märkivä yksilö. Kääntäessäni sen ympäri huomasin pelottavan tuttavuuden. Kaikkien vanhojen rakennusten kunnostajien pahin painajaisuni; lattiasieni! Tämä sieni on varsin kaunis kirkkaan keltaisessa asussaan, mutta hyvin agressiivinen leviämään. Se osaa itse kastella lonkeroillaan kuivaakin materiaalia ja pääsee näin leviämään alunperin terveeseenkin puuhun. Toki se lähtee liikkeelle aina märästä ja lahosta puusta - käsittääkseni - mutta voi tosiaan lopulta tuhota rakennuksen terveitäkin osia.

Ei auttanut kuin purkaa koko lattia ja kantaa sienen valloittamat lankut nuotiopaikalle. Kallen mielestä lattian olisi voinut jättää pelkälle mullalle, mutta itse halusin siihen jotain päälle, että tilassa olisi parempi säilyttää tavaraa. Ei pelkkää maata vasten oikein viitsi laittaa juuri mitään, lapioita ja ulkotyökaluja ehkä lukuunottamatta. Mikä voisi olla ei-orgaaninen lattiamateriaali? Sain siinä hetken aikaa pähkäillä, mistä ihmeestä lattian voisi tehdä, ettei sieni leviäisi heti uudestaan siihen. Tietenkin itiöemistä oli varmasti pölissyt itiöitä maaperään ja uusi sieni olisi lankuissa alta aikayksikön jos puita laittaisi suoraan maata vasten. Mitään maasta irti olevia koolauksia ja kunnon lattiarakenteita en tietenkään viitsinyt ajatellakaan, kyseessä on kuitenkin huonokuntoinen ulkorakennus, jolle ollaan muutenkin uhrattu aivan liikaa aikaa itse talon kustannuksella. (Toisessa päässä tönöä on sauna ja peseytymään oli pakko päästä, siksi kunnostimme koko kevään saunan päätyä) Päädyin sitten vain levittämään vanhoja kattopeltejä multaista maata vasten. Laitoin peltejä limittäin ja muutamilla peltiruuveilla toisiinsa kiinni, ettei saumoihin kompastu, eivätkä pellit liiku. Nyt lattia on mielestäni aivan toimiva huolimatta siitä, että pellit poksuvat ihanasti, kun niillä kävelee. Kun vajaan menee, ei kuule mitään, mitä toinen ulkopuolella sanoo. Pääasia kuitenkin, kuinka tilassa voi nyt säilyttää tavaraa. Meillä on ollut huutava pula säilytystilasta! Rakensin vajaan muutamia uusia hyllyjä ja purin pahiten vaurioituneet. Entiset hyllyt olivat kuin maanjäristyksen jäljiltä, ne kupruilivat ylös ja alas, sillä vajan koko pääty on laskeutunut sen verran maan sisään, että hyllyjenrakenteiden on ollut pakko taipua.

Kalle poltteli alimpia hirsiä ulkovajan sisäpuolelta. Toholla hän kävi hirsiä läpi ja todennäköisesti lattiasienen rippeet kuolivat tuossa kuumennuksessa. Ei se kyllä näkyvästi ollut edes levinnyt seinälle, mutta alimmat hirret ovat niin märät, että saattaa sinne vielä jokin tuholainen iskeä. Koko rakennusta pitäisi nostaa ja päädyn alimmat hirret vaihtaa, mutta ei ehkä ehditä enää tänä kesänä.

Niin, sitten niihin isompiin epäonnisiin projekteihin, mistä aluksi vihjailin. No, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut; kaivo on ollut kyllä koko remottiprojektimme suurin murheenkryyni. Nyt vesi on muuttunut aivan tummaksi ja haisee ruosteen sekaiselle kuralle. Kaivon kunnostaja kävi tänään ja toinen yrittäjä toi lastillisen hiekkaa. Tuo hiekka ei viimeksi maksanut kuin reilu 50 e, joten en edes kysynyt hintaa etukäteen. Virhe! Aina pitäisi kysyä. Nyt kuorma-auto kuski vain totesi "Se on sitten 220 e." Pienoinen yllätys oli tuo lasku, mutta maksoin tietenkin kiltisti. Siitä viisastuneena yritin moneen kertaan kysellä kaivotyypiltä hänen tuntitaksaansa. Hän ei aluksi meinannut alkaa ollenkaan hintaneuvotteluihin vaan totesi vain aina savolaisen huolettomasti "Noooh, eihän se paljon tee jos mie tässä pyörähdän, eihän miulla viimeksikään niin montaa tuntia mennyt." "Niin, mutta paljonko?" ajattelin jo aivan turhautuneena ja lopulta sain häneltä ongittua jonkinmoisen maksimi palkka-arvion. Edelleen ollaan kaukana niistä summista, mitä maksaisi jo liittyisin Niittylahden vesiosuuskuntaan. Se kustantaisi ainakin 4000 e ja sen jälkeen vesilaskut käytön mukaan. Mutta olen nyt tuohon kaivoonkin pistänyt jo reilusti yli tonnin. Saisi se kohta kuntoon tulla!

Jonkinlainen virhehän edellisessä kaivoprojektissa selvästi tuli. Nähtävästi saan nyt hieman alennusta sillä perusteella. Mielestäni voisin kuitenkin saada tuon työn jopa aivan ilmaiseksi, koska selkeitä virheitä tapahtui. Näitä laiminlyöntejä on kuitenkin vaikea osoittaa, sillä vaikka suodatinkangasta olisikin pistetty enemmän, hiekkaa enemmän tai vesiputken lähtö olisi tiivistetty paremmin niin kieltämättä ruostesuonet olisivat saattaaneet joka tapauksessa tunkea kaivoon. Jos kyse on siitä, että paikassa vain on ruostetta ja kaivinkone puhkaisi suonet, voiko se olla kunnostajan syy? Tästäö syystä en nyt sitten osannut alkaa tappelemaan asiasta. Yritetään nyt sitten vielä paremmalla onnella aivan puhtaalta pöydältä.

Tehtiin tänään tunteroisen ajan suunnitelmia. Siirretään kaivonrenkaat kokonaan toiseen paikkaan! Hienoa siirrossa on, että saan kaivon lähemmäksi taloa. Ei vielä täysin päätetty, mihin kaivo tulee. Olen aina pitänyt lähinnä vitsinä sitä, kuinka vettä etsitään pajunoksan avulla. Nyt tämä kaivoihminen - sanotaanko vaikka H - heitti kuitenkin aivan tosissaan "Onkos täällä missään pajua. Senhän voisi oksalla katsoa, missä vesisuonia menee." Hän katkaisi pajustani vanhankansan oppien mukaisesti haaraoksan ja lähti oksan kanssa astelemaan tonttiani ympäri. Olin ihmeissäni ja samalla vaikuttunut. Voiko tällainen perinne toimia? Sen ymmärsin järkeenkäyväksi kun H kysäisi "Onko tontilla pihlajaa, pihlaja kasvaa aina vesisuonen päällä." Kyllä tällainen luonnontieteellinen fakta uppoaa minunlaiseen skeptikkoon, mutta että kädessä pidettävä paju taipuisi veden lähellä...jaa a..No, ainakin tontillani kasvaa paljon kosteikossa viihtyäviä heinäkasveja eli niistäkin voi päätellä, kuinka vettä pitäisi löytyä. Kai lähes mistä vain löytyy vettä, mutta ongelma on, ettei vesi voi olla kovin syvällä, koska minulla on vain kolme kaivonrengasta.

Renkaat täytyy nyt pestä painepesurilla, koska niihin on tarttunut ruostetta. Onneksi H tiesi tässä lähellä jonkin talon, jonka pihassa hän voi käydä pesemässä renkaat. Hänellä on kuulema varastossa jonkinverran vesiputkea, jonka lupasi tuoda kaupanpäälliseksi. Toivottavasti putki olisi sen verran pitkä, että yltäisi heti talolle asti vaikka edes pinta vetona. Ainakin voimme tehdä niin, että putki lähtee kaivosta ja sen pää nostetaan lähelle maan pintaa ja me voimme helposti sitten itse yhdistää siihen lisäputkea, kun sitä joskus saadaan hankittua. Vaikka en edellenkään koko syksynä saisi johdettua vettä taloon, olisin hyvin iloinen pelkästään puhtaasta kaivovedesta. Jos siitä saisi pesu- ja käyttövesikelpoista, kuten se oli alunperinkin, olisin enemmän kuin kiitollinen.

Emme oikein saa tehtyä mitään isompia hankintoja, kun pakumme ei käynnisty. Emme saa ajettua sitä edes korjaamolle, kun se ei starttaa. Korvaakohan vakuutus auton hinaamisen kotipahasta korjaamolle? Vastahan kaupanpihasta hinautettiin Funkkis korjattavaksi, mutta en ole yhtään varma pystyykö hinaajan tilaamaan kotia asti. Olemme niin kädettömiä auton korjaamisessa, että tuossa se nyt vain seisoo ja odotamme jos kylään sattuisi ilmaantumaan joku auton rassaaja. Vinkiksi blogini lukijoille: nyt olisi pikku tienestiä luvassa sille, joka saa automme liikkeelle. Voi olla, että siinä on vain jokin hyvin pikku vika, esimerkiksi akun johdoissa jotain, ettei starttaa.

Ulkohuussi, mikä on ollut pitkälti Kallen projekti, on nyt lähes valmis. Kalle taiteili siihen huolella oven, jossa on hieno kolmioteema, mutta oven kiinnitys tyssäsi vääränlaisiin saranoihin. Ovi tulee aukeamaan vasemmalta oikealla ja meillä oli vahingossa peilikuvasaranat. Huussin lautaverhoilu on hienosti harmaantunut rautavithrillin ansiosta - samoin kuin aittakin.

Lakkasin tänään aitan lattian - pelkkä osmo colori ei näyttänyt kestävän - ja laitoimme vanhan tupamme lattialankut uudestaan paikoilleen. Eilen kippasimme sinne hevosenlanta-sammal-purueristeet takaisin ja pilkoin sinne yhden ekovillapaalin. Eristeet jäivät kyllä vajaaksi, sillä suurin osa vanhasta eristeestä oli mennyt hukkaan valahdettuaan kengityksen yhteydessä talon alle, ja en saanut aikaiseksi hankkia kutteripurua. Kyselin kyllä Savonlinnan puskaradioryhmästä, mistä sahanpurua saisi, mutta missään meidän lähellä ei näyttänyt sahaa olevan, joten puru jäi hankkimatta. Nyt on lattia uudestaan suljettu ja bitumipahvit laitettu, mutta lattianaulat ovat sen verran laiskasti kiinni, että lisäeristettä voi kyllä myöhemminkin kipata suhteellisen pienellä vaivalla. Nuo lattialankut vaikuttivat ihanan kuivilta ja terveiltä - oli helpotus huomata, kun vasta olin löytänyt täysin lahoja ja sienen valtaamia lankkuja toisaalta. Koko talonalunenkin on mahtavan terveen näköinen, vaikka ei olekaan tuosta kohdin kovin korkea rossipohja. Jos saisin hankittua pitkävartisen teräsharavan, voisin vedellä vähän purumoskaa pois lattian alta ja näin kaivaa sitä vielä hieman korkeammaksi. Siellä on vähän turhan paljon orgaanista ainetta, mikä voi lähteä mätänemään, vaikka onkin vielä aivan kuivaa. Polttelisi kyllä kunnostaa tuo vanha huone! Hirsiseinäkin on niin komiaa tummaa hirttä ja aivan alkuperäisessä asussaan. Ongelmana vain on valtava leivinuuni. Harmi, kun kerrankin olisi selkeä kunnostettava kohde niin sen pilaa tuo uuni. Uunin kanssa herää monta kysymystä: Voisiko sen vielä korjata? Uskaltaako sen särkeä ilman, että piipun muuraa kuitenkin ensin kuntoon, sillä Jokke-kengittäjä sanoi koko taloni rakenteet lepäävän piipun varassa? Miten hajoittaminen käytännössä tapahtuu? Minkälainen lämmönlähde tilalle? Olisiko historiallisesti arvokas kulttuuriteko korjauttaa uuni, sillä silloin joka huoneessa olisi alkuperäiset tulisijat?

Eipä tässä muuta. Huomenna uudella innolla kaivon kimppuun. Ehkä siitä vielä kaivo tulee! Vielä lyhyesti muita kuin remonttikuulumisia: Olemme käyneet useana päivänä soutelemassa, sillä kelit ovat olleen edelleen mahtavan kesäisiä. Saunaa ei ole tarvinnut lämmittää, koska olen uinut päivittäin Heajärvessä. Tuo pikkuinen järvi on kyllä unelmieni täyttymys. Lapsena aina toivoin järveä, joka olisi yhtä kirkasvetinen kuin Keitele, mutta kuitenkin lämpimämpi. Haapavedellä meillä oli kotimme lähellä lämmin lätäkkö, mutta se oli hyvin mutanen vesistö. Nyt olen saanut sekä puhdasvetisen että lämpimän uimapaikan! Järvi on nähtävästi hyvin syvä ja pysyy siksi kirkkaana, vaikka onkin pinta-alaltaan pieni. Sinne myös virtaa, ja sieltä pois, runsaasti solisevia puroja, joten myös veden vaihtuvuus pitää järven kirkkaana. Itse asiassa otamme sauna vetemmekin tavallaan nyt tuosta järvestä, takapihamme ohitse virtaa puro, joka saa alkunsa Herajärvestä. Kalle kävi juuri täyttämässä saunan patamme tuolla vedella ja kun siivilän läpi kippaa ämpäristä veden pataan, se on yhtä puhtaan näköistä kuin raanavesi. Täytimme padan valmiiksi, sillä Bruno pitää pestä huomenna. Piskillemme on iskenyt jokin ihme allergia ja eläinlääkäri antoi erikoisshampoota, jolla koira tulisi pestä. Sen lisäksi Bruno sai kutilanalääkkeet tabletteina, kortisoliliuosta korviin ja ohjeet erikoisruokavalioon. Nirso piskimme paastosi pari päivää, kun herran makuaistiin ei sopinut poronliha. Kaveri on ollut aina aika nirso uusien ruokien suhteen, mutta en nyt voinut kuvitellakaan, ettei se suostuisi oikeasti nälissään poroa syömään. Mutta ei. Hän kävi vain haistamassa ruokakuppiaan ja nyrpistämässä kuonoa. Ei auttanut kuin lähteä ostamaan kalliit nappulat eläinlääkäriasemalta! Ne ovat erityisiä allergiaruokavalionappuloita ja ne nyt ovat onneksi sopineet herralle, jolla on varsin neitimäinen asenne ruokaan. Toivottavasti kaveri on allerginen vain tietyllä ruoka-aineelle, kuten esimerkiksi naudalle, eikä millekään ympäristötekijälle! On paljon helpompi karsia ruokavaliosta allergiasa aiheuttavat kuin tästä mökistämme! Onneksi allergiat alkoivat jo mökillä ja Haapavedelle, missä on siistiä, joten mikään ei viittaa esimerkiksi pölypunkkiallergiaan.  

Veneen omistamisen huuma

Mitä siitä vaikka kaivon vesi on entistä haisevampaa, mitä siitä etten osaa päättää, kuinka tekisin kuistinlattian tai kunnostaisinko nykyiset ikkunat vai yrittäisin hankkia vanhat pieniruutuiset tai että saunassa rellestävät edelleen muurahaiset. Minulla on sentään nätti vanha soutuvene!

Ostin soutuveneen kovalla tinkaamisella tori.fi palvelun kautta. Mikä parasta myyjällä oli veneenkuljetuskärry ja paatti tuotiin minulle suoraan Herajärvelle. Vene on sopivasti vanha ja kulunut, joten sen voi huoletta jättää rantaan. Itselleni se on kuitenkin täydellinen pikkupursi. Minun ensimmäinen veneeni. Mikä tahaansa ensimmäinen asiahan on aina paras, vaikka se ei todellisuudessa kovin kummoinen olisikaan. Omistamisen köykäinen ja lyhytaikainen riemu liittyy usein ensimmäisiin tavaroihin. Omistamisella on juuri tällainen jännä puoli, että eihän ilo koskaan kovin kauaa kestä, sen takia elämäänsä kannattaisi ankkuroida johonkin muuhun, mutta ilo se on hetkellinenkin. Ja koska minulla ei tosiaan koskaan aiemmin ole soutuvenettä ollut, suotakoon minulle pieni ylpeys tästä purkista.

Kuisti, joka aiottiin purkaa on mitä mainioin riippumatonpaikka. Siitä avautuu näkymä vehreän pihani yli ja sitä vartioiville jykevän komeille lehtikuusille. Kuulostaako siltä, että täällä on vain laiskoteltu? No, aikalailla oikea vaikutelmahan se on. Matkasin Helsingistä Haapavedelle pysähdyksien kera 10 tunnin matkan, levähdin siellä vain päivän ja sittemmin ajelin tänne torpalle lähes 500 km matkan. Lisättynä se, miten energianieluja kaikki kesän festifaalit ovat olleet, tunsin olevani loman tarpeessa. Nyt olen täällä parin päivän aikana vain hionut ja lakannut ulkopöydän, siimaleikkuroinut pihan, askarrellut ulkolampun ja valmistellut venepaikan. Tänään kävin kylillä ostamassa käytettynä puukkosahan ja siihen uusia teriä. Olen siis ottanut hyvin kevyesti! Nyt rentouttavan iltasoutelun jälkeen alkaa tuntumaan, että olen viimein taas remontointi kunnossa. Voimani ovat palautuneet ja huomenna käyn uudella innolla hommiin käsiksi.

Kysymys vain kuuluu, mihin hommiin? Mistä aloittaisin? Vesiasiat saavat olla omineen. Kaivonkunnostaja on tulossa reilun viikon päästä ja ulkoistan hänelle sen huolen. Hän se tavallaan pilasi kaivoni, joten saa korjatakin. Eihän sitä ennakolta voinut tietää, että kaivo menee pilalle ja toivottavasti ei ole sitä lopullisesti, mutta harmittaahan se silti. Kaivossani oli niin kirkas vesi. Näin jälkiviisaana voisi sanoa, että olisi kuitenkin pitänyt laskea vain pienemmät renkaat vanhojen sisään niin kaivoa ei olisi tarvinnut kaivaa auki. Vinkiksi muille: nähtävästi kaivomontun uudelleen kaivuussa on omat riskinsä. Arvoin vaihtoehtoja niin pitkään, että lopulta halusin vain käydä toimeen kaivon suhteen, joten siksi valitsin uusien renkaiden kaivamisen - ja tietenkin kuuntelin ammatti-ihmistä. Eihän näistä koskaan tiedä! Vaihtoehtoja oli niin lukuisia, jokin muukin suunnitelma olisi voinut olla yhtä väärä, kuten vanhojen renkaiden tiivistäminen - sekään ei varmasti olisi toiminut, vesi olisi luultavammin tullut laastista läpi. Olikohan entisillä omistajilla tietoinen valinta olla kunnostamatta kaivoa? No, entisen kaivon pohjalietettä ei olisi kyllä saanut millään keinoin pois, joten juomakelpoista vedestä ei olisi todennäköisesti saanut, mutta olisihan se käyttövetenä ollut mitä parhainta.

Pitäisi kirjoittaa paperille syksyn remonttitavoitteet. Jos tavoitteet olisivat ylhäällä, ne voisi jakaa pienemmiksi askeleiksi ja tehdä vaikka jonkinmoista päiväkohtaista kalenteria. Olisi mahtavaa jos saisin kuistin kuntoon: vaihdettua pilarit luonnonkiviin, purettua invaliuskan, vaihdettua pääötyoven ikkunaan ja filmivanerin harmaaseen lautaan, rakennettua yhtenäisen lattian, avattua turhan väliseinän pois ja laitettua tilalle vain tukipylväät. Ulkohuussista puuttuu vielä ovi ja itse vessa-astiaviritelmä. Aitan lattia pitää lakata, sinne pitää rakentaa tuuletusikkuna ja terassi ja koko rakennusta pitäisi nostaa ja suoristaa. Päärakennuksen ikkunoille täytyy tehdä jotain. Ainakin akuuteimmat ikkunankarmit - sellaiset jotka meinaavat pudota maahan - pitäisi vaihtaa. Osa ikkunoista kaipaa vain rapsuttelua ja uutta maalia, mutta osa kaipaisi puupokien vaihtoa ja parista on jopa lasi rikki. Vierashuoneesamme, josta Bruno särki lasin, on sellainen ikkuna, että harkitsen, onko sitä järkevää kunnostaa. Halvemalla ja pienemmällä työllä siihen vaihtaisi kokonaan käytetyn vanhan ikkunan. Vanhoja ikkunoita on paljon saatavilla, mutta niitä on tosi vaikea löytää juuri oikean mittaisia! Tässä murjussa ikkuna-aukkoja on tosin aikojen saatossa selvästi pienennetty ja mahdollisesti taas isonnettu ja taas pienennetty, joten kai  niissä vähän olisi pelivaraa. Jostain syystä sain yhtäkkiä päähäni, että tahtoisin vanhat pieniruutuiset lasit! Niitä voi olla tosi vaikea metsästää, mutta kyllähän ne sopisivat kuin nenä päähän torppani ilmeeseen.

Jos saisin kuistin valmiiksi, olisin jo melko tyytyväinen. Jos saisin lisäksi vanhan huoneen tyhjennettyä entisen omistajan remppatarvikkeista ja nuijittua särkyneen leivinuunin, olisin jo hyvin tyytyväinen. En usko, että tästä enempää voin saada alle parissa kuukaudessa aikaan, mutta jos saisin yllättäviä apuvoimia tai rahoitusta, olisi mukava laittaa tuo vanhan tuvan puoli aivan kokonaan kuntoon. Sitä ei missään vaiheessa ole pilattu remonteilla, joten se olisi lopulta ihanan yksinkertainen kunnostaa. Ainoa haaste on, että sisäkatto on painunut alaspäin leivinuunin tienoilta - näyttää vanhalta kosteusvasuriolta - joten kattoeristeet pitäisi imaista pois. Ei niitä oikein voi lapioida säkkiinkään, vaikka tiedän kyllä sitkeimpien sissien näin tehneen. Se on sellaista oljen ja sammalehiekan sekoitusta, että siihän saisi olla suorastaan kaasunaamari pölyn vuoksi. Luultavasti sitä on sisäkatossa uskomaton määrä, vaikka eihän se vintiltä pinnalta käsin näytä paljoltakaan. Lattiastakin tuli kolmen lankun alalta kymmenittäin kottikärryllisiä purua. Tuollainen eriste, kun aikojen saatossa pakkautuu tiiviiksi ja sitä vielä vuosikymmenittäin lisätään, sitä on uskomaton määrä pienellä alalla! Ei siis mielellään lapiohommia! Tietenkin riippuu paljonko tuollainen imuauto maksaa tai paljonko laitteen vuokra kustantaa. Jos itse heiluu laitteen ohjaimissa, tulee varmasti edullisemmaksi ja tiedän kyllä isoilla paikkakunnilla vuokrattavan näitä laitteita, mutta tokkopa savossa välttämättä...

Vähän se hirvittää jättää torppa yksin talvehtimaan - tai eihän tämä yksin ole, hiiret tämän nopeasti valtaavat. Yleensä rakennuksille ei tee hyvää olla kylmiltään. Tosin tämän kohdalla lämmittämättömyys voi olla myös hyvä asia. Vierashuoneessamme on muovimaalia seinässä, sen takana villaa, lattiassa laminaatin alla on mineraalivillaa jne - joten voi olla, ettei kosteus oikein pääse kulkemaan vaan tiivistyy pinnoille ja jää jumiin eristeisiin. Rakennuksen hengittävyydellähän tarkoitetaan kastuvaa ja kuivuvaa rakennetta. Kosteus pääsee siirtymään! Tämän mörskän kohdalla - kiitos edellisen omistajan remppainnovaatioiden - en ole ollenkaan varma hengittääkö tämä enää kuin puolella keuhkolla. Makuuhuoneemme hirsiseinät hengittävät, lattioissa on hyvä puukuitulevy ym, mutta paljon on kyllä sellaista kysymysmerkkiä, että ehkä on hyvä, ettei tätä lämmitellä kovilla pakkasilla.

Suuri kysymys on, minne lähdemme talvea karkuun. En malttaisi olla koko talvea poissa, joten olisi kiva saada torppa sellaiseen kuntoon, että täällä tarkenisi kevättalvella asua. Koko talvea täällä ei kuitenkaan tee mieli taistella, sillä pelkästään arkielämän askareet pyykinpesun ja muun vesihuollon ohella, ovat sen verran vaativia että menevät kesäoloissa mutta talvella menevät koetuksen puolelle. Mitä sitä paitsi tekisimme pimeyden keskellä? Kylmyydessä ei oikein voi rempata ja palkkatöitä tuskin täältä muutenkin korkean tytöömyyden alueelta saisimme. Koska olen laittanut lähes kaikki säästöni remonttiin, talvikodin pitää olla hyvin edullinen paikka. Talonvaihto olisi hauska, mutta luulen, ettei kukaan tulisi juoksujalkaa tänne kilvoittelemaan. Sitten kun murju on joskus yleisten ihmisoikeuskriteerien valossa asumiskelpoinen, kodinvaihto voisi olla varteenotettavaa. Nyt voisi realistinen ajatus olla lähinnä kodin vahtiminen. Uskaltaisikohan joku jättää talonsa minun ja Kallen hellään huolenpitoon? Olemmeko tarpeeksi luotettavan oloisia eläjiä? No, aika suosittuja nuo kodinvahtisivutkin ovat eli kyllä ihmisillä vielä ihmeesti on luottoa kanssaeläjiä kohtaan. Hetken aikaa harkitsimme working holiday hommaakin esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, sillä nyt meillä olisi ikämme puolesta viimeinen tilaisuus lähteä nuorten työviisumilla, mutta aloin epäilemään: onnistuisimmeko nappaamaan mitään työpaikkaa, sillä niitähän pitää hakea ja niistä kilpaillaan?

Bruno on rapsutellut itseään kuin kapinen piski, etenkin aamuyöllä. Pitää siis alkaa nukkumaan jos yökaverini taas herättelee aikaisin. Kokeilen kaverille nyt viljatonta ruokaa. Jospa se auttaisi kutinaan! Koiruus nautti kovasti venematkastamme, vaikka olikin aluksi hämmentynyt, mihin oli joutunut. Mökillä se oli ensimmäisen kerran veneessä, tuolloin oli kyseessä moottorivene ja siitä kaveri ei kyllä pitänyt laisinkaan, mutta soutelija-koira hänestä saattaa hyvinkin tulla, sen verran ylpeästi istui kyydissä, kun pääsi ensihämmennyksen yli. Bruno tarkkaili huolella vesilintuja - olisikohan Kuikkia ollut - ja katseli pääkallellaan auringonlaskua, joka värjäsi sen turkin hohtavan oranssiksi.  

Ovatko nämä jokin Perenna-lajike? Onnistuiko kasvattamaan tontillani muitakin kukkasia kuin villinä rehottavia jättihorsmia?