Mökkini syödään elävältä!

Eilen tein huolestuttavia havaintoja. Vasta eilen lumikasat talon seinustoilla olivat sen verran sulaneet, että pääsin kunnolla tutkailemaan hirsiä. Olin ostotilanteessa vain luottanut vaistooni: jämäkästi näyttää seisovan talo. Toisaalta olin myös nojannut siihen, että koska halvalla saan talon, tietenkin tässä on paljon vikoja ja korjattavaa. Alusta asti päätin asennoitua niin, että olisin myönteisesti yllättynyt jokaisesta toimivasta asiasta. No, tähän asti niitä ovat olleet lähinnä kodinkoneet, kuten hella ja jääkaappi. Niin, siis hirret...Ne olivat ulospäin vaikuttaneet jämäköiltä, mutta eilen niitä kunnolla piikillä painellessani, piikki upposi suoraan läpi. Vähän rapsuttelin ja hirsi oli useista kohdin ainakin puoleen väliin täysin laho.

Olin olettanutkin tällaisen lahovaurion piilevän mahdollisesti yhdessä nurkassa, koska sen päälle oli naulattu vanha puuovi. Ovi on nähtävästi tukemassa lahonneita alahirsiä. Ikävämpi yllätys kuitenkin oli, että kierrellessäni taloa, alimmat hirret olivat lähes kauttaaltaan huonossa kunnossa! Etupihan puolelta, missä on pirssimme parkkipaikka ja, josta talo on korkeimmillaan, en löytänyt varsinaista lahoa, mutta silti muutamia hyönteisten lentoaukkoja. Tienpuoleinen sivu taas oli kauttaaltaan välillä enemmän ja välillä vähemmän pehmeä. Tuolla sivulla on ollut paljon pieniä heinänkorsikasveja lähes talon sivuun asti ja iso vaahtera, joka on pudottanut lehtiään aivan talon vierustalle ja varmasti oksillaan varjostanut taloa.

Sillä sivulla, joka on korkeimmalla maan pinnasta, ei varmasti muuten olisi ollut mitään ongelmaa, mutta seinää pitkin on kiipeillyt Muratin tapainen kasvi, jonka revimme heti ensimmäisenä päivänämme irti. Tuo kasvi olisi kuitenkin pitänyt irrottaa jo paljon aiemmin. Luulen sen tuoneen sen verran kosteutta, että se on houkutellut Jumi-suvun hyönteisiä. Hirteen on myös aikojen saatossa lyöty suruttomasti kiinni kymmenittäin sähköjohtoviritelmiä, kukkaruukkuja, televisio antenneja yms. Mitkään tällaisista kosteutta keräävistä romuista eivät tietenkään kuuluisi hirren pintaan!

On kyllä ihme, kuinka tämä torppa on vielä pystyssä. Mutta koska se on pystyssä, eikä kellahtanut kumoon, kai sen voi vielä pelastaa? Luulin, ettei mahdollisella kengittämisellä olisi kiire, mutta nyt huolellisen tutkimuksen jälkeen, totean sillä olevan erittäin kiire. Hirressä on varmaan ruskolahoa ja siinä ohella hyönteisiä. Vaikea sanoa, mikä hyönteinen on kyseessä, tuskin Tupajumi, koska se ei siedä pakkasia ja mökki on ollut pitkään kylmiltään, ehkä kysessä on Hirsijumi. Voi olla, että tämän mökin pelastus on nimenomaan ollut kylmiltään olo! Se on ehkä hidastanut hyönteisvaurioiden etenemistä. Nyt meidän lämmittäessä - ainakin tätä yhtä huonetta - ja kevään edetessä, pelkään hyönteisten aktivoituvan.

Panu Kailan Talotohtori kirjaa lukiessa yksi asia tulee hyvin selväksi. Lahovaurioiden ja hyönteistuhojen estoon paras lääke on tuuletus. Ilman pitää kiertää! Olemme siis poistaneet kaikki mahdolliset kasvit talon lähettyviltä, olen pyrkinyt irrottamaan kivijalan pieniä ei-kantavia kiviä ja tekemään ilma-aukkoja (sinänsä käsittämätöntä, kuinka kantavien kivien väliin on myöhemmin työnnetty aivan turhaan pikkukiviä jopa laastia ja yritetty tehdä kivijalasta yhtenäinen. Estetiikkaa vai mitä?) ja Kalle on siivonnut romua pois talon alta. Nämä kaikki ovat varmasti hyviä toimenpiteitä, mutta silti tulee mieleen, kuinka tämä olisi pitänyt tehdä paljon aiemmin. Nyt on auttamattomasti myöhästä ainakin alempien hirsien pelastamiseksi. Panu Kaila painottaa kirjassaan myös yleistä siisteyttä rakennusten kunnossapidossa. Siinäkin täällä on menty niin metsään kuin voi mennä. Vintillä on varmasti ollut yhtä jos toista makoisaa orgaanista pureskeltavaa hyönteisille ja hiirille, samoin talon alla, ja mikä pahinta piha on täynnä hirsikasoja, jotka ovat tarjonneet varmasti aivan loistavan kasvuympäristön ötököille. Ehkä ötökät ovat aluksi kehittyneet noissa kasoissa ja siirtyneet sittemmin mökkini kimppuun. Aluksi haaveilin jopa voivani rakentaa saunan noista pihahirsistä, mutta vain hirsien pinta on jäljellä, sisältäpäin ne kaikki ovat vain silkkaa sahanpurua. En tajunnut tätä heti, koska hirret olivat jäätyneet toisiinsa kiinni ja vasta eilen pääsin kääntelemään niitä.

No, olen kyllä nähnyt useissa blogeissa, kuinka vielä toivottomampi kuntoisia taloja saadaan pelastettua kuin omani. Rahaa, vaivannäköä ja osaamista se kyllä vaatii. Minun pitäisi löytää jokin yhteistyökumppani! Heti vappupyhien mennessä ohi, alan selvittämään voisinko mahdollisesti saada Museovirastolta tukea, Willanutusta apuvoimia tai jostain jotain vähäistäkin tsemppausta.

Meidänhän ei alunperin pitänyt asua tässä talossa, tämän piti olla puhtaasti remppakohde. Suunnittelin tekeväni minimökin, jotka nyt ovat suurinta huutoa, piha-aitasta. Minun piti saada aitta tontille jo parisen viikkoa sitten. Nyt olisin kipeästi sen tarpeessa, koska en tiedä, kauanko voimme enää asusella tässä talossa. Hyönteistuhot tietenkin etenevät hitaasti: tähän kyseiseen tilanteeseen on varmasti tultu vuosikausien myötä. Sinänsä ei pitäisi hengenhätä olla. Hirsissä on kuitenkin varmasti myös jokin sieni ja jotkut sienet ovat hyvinkin nopeita. Lattiasienestä ei sentään ole vielä havaintoa! (tosin en ole päässyt ryömimään kaikkialle alapohjassa). Sehän voi tuhota mökin täydellisesti muutamassa kuukaudessa.  

Mökkiäni on jossain vaiheessa kengitetty yhdestä nurkasta. Harmittaa, ettei siinä vaiheessa ole puututtu ongelmien aiheuttajiin, kuten esimerkiksi olemattomattomiin vesiränneihin, kasvillisuuteen talon lähellä, maaperän kallistuksiin tms. On nähty vaivaa talon vuoksi ja kuitenkin asiat on jätetty puolitiehen. Mikään ei ärsytä enemmän kuin tällainen!

Jos vain osaisin vedellä oikeista naruista, luulisin saavani tukea mökin ulkoiseen remonttiin, sillä tämä on ymmärtääkseni suojeltu kohde. Rakennuskannastamme vain neljä prosenttia on yli satavuotiaita! Taloni on arkkitehtuurisesti omintakainen korkeine kattoineen ja sillä on historia paikallisten metsätyöläisten asuntona 1900-luvun alkupuolella. Se kytkeytyy Suomen vihreän kullan historiaan, puuteollisuudella Suomi on hyvinvointiin nostettu. Itse hirsirakennuksena se kertoo myös suomalaisen hirsirakentamisen perinteistä; hirsien käsinveistämisestä ja taidokkaista hakanurkkasalvoksista. Ikkunat ovat jossain vaiheessa vaihdettu ja kuistia on lisärakennettu, mutta muuten talolla on alkuperäinen ilme. Olen jokatapauksessa suunnitellut purkavani kuistin uudemman rakennelman, joten se palauttaisi rakennuksen lähes entiselleen. Ehkä jostain löytyisi vielä kuvia tai piirroksia, millainen kuistin vanhempi osa on alunperin ollut.

Lopetan nyt näihin hieman masentaviin kuviin:

Tämä ja muut puut lähtivät nyt pois mökin lähettyviltä 

Revin pienempiä kiviä pois talon reunastalta ja avasin ilma-aukkoja ja Kalle kaatoi moottorisahalla pusikkoa


P.s Myönteisenä lopetuksena: Käytin täällä sähkömiehen ja hän purki pois muutamia viritelmiä ja teki valmiiksi keskenjääneet sähkörakennelmat. Nyt ovat sähköasiat järjestyksessä!

Tuleeko kesä koskaan?

Aurinkoisessa kelissä ilman takkia pystyttelimme teltan parisen päivää sitten. Silloin se näytti tältä:

Nyt se näyttää tältä:

Niin ankea keli, että on hyvä hetki pitää vapaapäivä. Tämä onkin ensimmäinen vapaapäivämme tänne muuton jälkeen. Tietenkin tuo teltta pitäisi käydä pelastamassa lumen alta ja ripustella jonnekin kuivamaan. Toivottavasti kangas ei ole revennyt! Kyseessä on tosi kallis ja uusi armeijan suurteltta. Juuri nyt tuntuu siltä, että tuonkin rahan olisi voinut käyttää viisaammin. Jos olisin tiennyt, ettei teltta kestä edes pientä lumikuormaa - tosin eihän sen enää pitänyt lunta sataa - olisin varmaan jättänyt sen ostamatta. Luulin hankkineeni tosi kestävän teltan. Se piti olla myös helppo pystyttää, mikä oli yksi kriteerini tuolle valinnalle. Varustelekan sivuilla sanottiin, kuinka pystyttäminen hoituu tottumattomaltakin 20 minuutissa. No, ei hoitunut. Meillä meni 2 tuntia 20 minuuttia! Pitkä aika tosin selittyy sillä, kuinka aluksi lähettiin kokoamaan telttaa väärin. Ohjeet olivat hyvin huonot, jostain muusta kielestä käännösohjelmalla huonolle englanninkielelle käännetyt. Ohjeissa puhuttiin ensin keskisalon kokoamisesta, joten keskityttiin sen nostamiseen ylös. Yritettiin tukea sitä tiiliskivillä pysymään pystyssä, että saataisiin sivupylväät pystyyn. Melko pian huomattiin tämän olevan mahdoton tehtävä. Mieleeni muistui, kuinka netinohjeissa puhuttiin keskisalon nostamisesta viimeisenä. Aloimme siis pystyttelemään sivukeppejä, mutta niissä oli valuvika ja reikiä, joihin ne tulivat metallirenkaan sisään telttakankaaseen, piti puukolla isontaa. Itse kangasta oli jäänyt noiden metallirenkaiden keskelle ja kepit eivät siksi menneet paikoilleen.

Yritin etukäteen etsiä ihmisten kokemuksia tästä kyseisestä telttamallista, mutta en löytänyt. Pitäisi nyt varmaan itse antaa jonkinmoista palautetta Varustelekan sivuille. Se, ettei teltta kestä märkää lunta, ei tietenkään ole kenenkään vika vaan varsin luonnollista. Pystytysohjeet olivat kuitenkin luokattoman huonot ja noissa pienten pystykeppien aukoissa oli selkeä vika. Jos meillä ei jostain syystä olisi ollut puukkoa liiallisen kankaan ja kumin pois vuolemiseen, olisi teltta jäänyt pystyttämättä. Myöskin se oletus, kuinka teltan kokoamiseen riittää hyvin kaksi henkeä, oli osittain väärin. No, saimmehan sen kyllä kahdestaan pystyyn, mutta kaikki olisi käynyt kyllä paljon sukkelammin jos käsipareja olisi ollut enemmän. Loppuvaiheessa teltta koetteli vielä kekseliäisyyttä, kuinka punoa sivunauhat kiinni keppien ympärille. Naruja oli jokalähtöön, mutta ei niistä saanut suurella mielikuvituksellakaan selvää, kuinka ne kieputetaan kestävästi jokaisen pikkutolpan ympärille, ettei nurkista tuule.

Annetaan nyt vielä teltalle mahdollisuus. Saattaahan siitä vielä kehkeytyä oiva tila vaikkapa ikkunoiden kunnostukseen. Onneksi en ollut vielä ehtinyt raahata ikkunoita telttakankaan alle, nehän olisivat nyt säpäleinä. Ajattelin teltan olevan hyvä tila levittäytyä rapsuttelemaan maaleja vanhoista ikkunoista, laittamaan kittiä ja maalaamaan ne uudestaan. Työtasoja olin jo vienyt telttaan, mutta nämä vanhat talonpoikaishuonekalut onneksi kestävät mitä vain, eivät paljon hätkähdä yhden teltan niskaan sortumisesta.

Nyt on hyvä päivä lähteä uimahalliin saunomaan oikein antaumuksella. Oma saunaprojektikin tosin pitäisi pikkuhiljaa käynnistää. Olisihan se pihasauna mahtava! Monet tällaiset projektit - kaivo, aitta, sauna, piharakennuksen kunnostus, kuistin alimpien hirsien vaihto - ovat jäissä kirmaimellisesti jään vuoksi. Kaikki on vielä niin roudassa! Mikä tätä kevättä vaivaa? Pitikin juuri tänävuonna sattua näin hidas kevät. Onhan tällä tontilla kyllä riittänyt puuhaa, ei sinäänsä tyhjänpanttia ole tarvinnut odotella. Pitäähän kaikki roina pihan tavarakasoista jokatapauksessa viedä kaatopaikalle, polttaa tai harvassa tapauksessa ottaa säilöön uusiokäyttöä varten. Jokseenkin vain alkaa kyllästyttää tämä ainainen purkaminen ja tuhoaminen! Haluaisin jo rakentaa jotain, synnyttää uutta! Eilen purettiin huussi. Yritettiin ottaa siitäkin talteen kaikki suinkin mahdollinen. Sahasimme lautojen homeiset päät pois, viskasimme ne nuotioon ja hyödynsimme lautojen yläosia kompostia varten. Eilen siis pääsimme rakentamaan edes jotain, kun päätimme tähdä huussijätteellemme suljettavan ja tiiviin kompostin. Kompostin rakennuskin vain jäi puolitiehen onnettoman kelin vuoksi: yhtäkkiä alkoi tihkumaan hyistä sadetta.

Ehkä tämä mökki pikku hiljaa alkaa tuntua omalta. Nyt täällä on ollut vielä niin vahvasti läsnä eri ihmisten aiempi elämä, lähinnä loputtomien tavararoskien muodossa, etten ole vielä saanut oikein adoptuitua tätä taloa. Pieni sellainen vierauden tunne tässä on vielä ollut. Mutta myöriessäni taas eilen pihalla oikein antaumuksella - sain kaadettua ja vieriteltyä peltitynnyrin keskeltä pihaa ja lajiteltua sen osittain palamattoman sisällön (siinä oli yritetty polttaa jotain metallitölkkejä, kumisia kenkiä ja rautaosia) - piha alkoi jo hieman tuntua omalta. Koko ajan on sellainen olo, että kyllä tästä vielä hyvä tulee eli myönteinen pohjavire. Mutta silti tuntuu, kuinka asiat edistyy aivan liian hitaasti. Usein saamme vain yhden homman aikaiseksi per päivä, kuten eilen huussin tuhoamisen, vaikka häärimme ympäriinsä 8-10 tuntia. Monenmoisen ammattilaisenkin apua tarttisin tänne. Nyt olen tilaamassa sähkömiestä, joka mahdollisesti tulee vielä tällä viikolla vilkaisemaan näitä hieman keskenjääneitä sähköviritelmiä. Kuulin entisen omistajan olleen sähkömies ja hyvinhän nämä on sinänsä laitettu, mutta en silti edelleenkään hahmota, missä menee virtaa ja missä ei ja miksi irtonaisia johdonpätkiä on jätetty muutamia törröttämään katosta tai seinistä.

Eräs naapuri kävi moikkaamassa meitä. Häneltä saimme vihjeen, että kannattaisi ehkä ottaa yhteyttä Willanuttuun. Tuolla vanhalla talolla on meneillään työllistämishanke ja heiltä saattaisi ehkä irrota ihmisiä tännekin töihin tai ainakin kesemmällä voi kysyä ylijäänyttä punamulta maalia, ym tarvikkeita. Olisihan se hauska näin itsekin pitkäaikaistyöttömänä palkata joku toinen pitkäaikaistyötön. En tietty kovin paljon voi palkkailla ihmisiä, mutta aina johonkin hyvin pieneen juttuun, kuten nyt noihin sähköjentarkastukseen ja työllistettyjä ihmisiä voisi kuulema saada edullisemmin palkattua. Jos minulla ei olisi niin paljon omaa hommaa tämän talon kanssa, yrittäisin kyllä päästä tuonne Willanuttuhankkeeseen, koska siellä voisi oppia paljon vanhan talon kunnostuksesta. Jotain kontaktia sinne kyllä pitäisi saada! Paikkahan sijaitseekin sopivasti näillä suunnilla eli vain noin 6 km päässä.

Loppuun vielä pari kuvaa viime päiviltä:

Kunnostin tällaisen ihanan vanhan penkin hiomalla enimmät kirveeniskujen särmät ja  laittamalla siihen Osmo color puuvahan. 

Kuvia Kapteeni-Koukusta yms

Seuraava kuvapari kertoo osuvasti pihan tunnelmista. Voisiko olla sopivampi saunan lämpömittarin nimi?

Seuraavista kuvista näkee, kuinka kuistillamme oli väliseinä ja sen takana tyroksikoppi polyuretaanivaahdolla kiinnitettynä ja, kuinka se on nyt purettu: remppajätteet ovat säkissä ja naulaiset laudat nuotiossa. Ylin kuva havainnollistaa hyvin myös, kuinka jokin hyönteinen oli silpunnut lautaa ja kahden laudoituksen välistä löytyi myös ampiaispesiä. 

Mielenkiintoisin löytö tähän mennessä: käsiproteesi koukulla. Olisikohan jokin sodan aikainen? Hyvin vanhalta näyttää. Saattaa olla jopa vanhempi kuin toisen maailman sodan aikainen, nahkaosat ovat sen verran hapertuneet. Onkohan tällaisella mitään rahallista arvoa? Talon historiaan se on aikakin mukava lisä, kunhan vain tietäisi sen tarinan. Tiedän blogiani lukevan myös paikallisten savonlinnalaisten. Osaisiko joku kertoa jotain tästä kapteenmi Koukun kädestä?

Paavo pihatonttu

Vintti alkaa näyttää jo hyvinkin siistiltä, ainakin paikoin. Piipunmuurikin on mielestäni hyvässä kunnossa. En vain täysin ymmärrä näiden kattotukiparrujen merkitystä, varsinkin kun toinen jää ilmaa. Kuvassa lähempänä oleva ei kosketa maahan, siis lattiakoolauksiin. Pitäisiköhän tuota vähän korjailla? 

Raskaan työnraatajat nukkuvat lämpimässä peiton alla. Brunollakin on ollut hyvin rankkaa, koska sen on pitänyt valvoa ja johtaa kaikkea työtä. 

Purkutöitä

Muutama päivä sitten vietiin kaatopaikkakuorma ja kierreltiin kaupungilla kuutisen tuntia. Olin pelännyt, kuinka pystymme kaatopaikalla lajittelemaan jätteitä, koska ne olivat kaikki epämääräisissä säkeissä. Yllättävän sujuvasti homma kuitenkin eteni. Autolla sai ajettua jätelavojen yläpuolelle siltatasanteelle, josta oli helppo viskoa roskaa oikeisiin osoitteisiin. Henkilökunta oli mukavasti opastamassa hommassa ja jopa vähän kantoapuna. Olimme sentään hieman yriyttäneet lajitella jätettä etukäteenkin, ainakin sähköjohdot olivat ominaan ja metalli. Paljon oli vain epämääräistä vaatemyttyä ja muovijätettä, mutta ne oli lopulta helppo tunkea kaikki energiajätteeseen. Muuten kaupunkikierroksemme tarkoitus oli lähinnä hankkia rempassa ja muussa elämisessä tarvittavia tarvikkeita ja ruokaa. Ostimme muun muassa ultraäänihiirikarkoittimen, toisen häkävaroittimen, uppopumpun kaivonpuhdistukseen, vesikanisterin ym. Sinänsä tietenkin ristiriitaista, että heitimme tavaraa ulos ja samantien uutta tuli sisään. Puolustuksekseni täytyy kuitenkin sanoa, että kaikki kaatopaikkakuormassa oli niin roskaa kuin roska voi olla. Ehkä siitä jotain roskataidetta olisi voinut tehdä, mutta muuten sille olisi ollut erittäin vaikeaa keksiä uutta elämää.

Eilen oli sateinen päivä, mutta illaksi kirkastui niin, että innostuin vielä kahdeksalta illalla suuntaamaan kaivon kimppuun. Jouduimme penkomaan talon läpikotaisin ja etsiskelemään ja yhdistelemään kaikki mahdolliset jatkoroikat, jotta saisimme virtaa kaivolle asti. Lopulta uppopumppu sai sähköt ja pääsimme laskemaan sen köyden nokassa kaivoon. Olin iloinen huomatessani, kuinka matala kaivo on. Uusi toivo virisi, että me ehkä onnistuisimme aivan omin avuin kunnostamaan sen. Toivo kuitenkin karisi laskiessamme pumpun alemmaksi. Yhtäkkiä toiseksi alimman renkaat välistä alkoi ryöpytä hiekkaa. Sitä ei mitenkään vain tihkunut vaan aivan valui valumistaan. Miten ihmeessä ehtisin lyödä siihen laastia tai muuta massaa patoamaan vuotoa, kun hiekkaa tulisi niin vauhdikkaasti? Ei kai siihen ehtisi mikään paikkausaine tarttua? Joku ehdotti Vanhojen talojen naiset ryhmässä facessa, kuinka kaivo ehkä kannattaisi täyttää soralla tuohon huonoon renkaaseen asti. Ei aivan mahdoton idea. Vedenottoputki kyllä lähtee jo toiseksi ylimmän renkaan kohdilta, tosin se kaartaa kohden pohjaa. Mutta kai sen voisi katkaista tuosta ylempää, miksi siinä pitäisi olla tuollainen mutka?

Saimme kuitenkin tyhjennettyä kaivon yli puoleen väliin. Tänä aamuna kävin innokkaasti kurkistelemassa sinne, olisiko vesi vaihtuessaan kirkastunut. Otin sitä valkoiseen ämpäriin ja aiempi keltaisuus oli poissa. Tosin veden pinnalla kellui edelleen monenmoista roskaa, lähinnä pienen pieniä tyroksipalleroita. En ymmärrä miten ne ovat päätyneet kaivoon. Ei kai edellinen omistaja ole jossain vaiheessa käyttänyt kaivon kannessa tyroksia tai jossain routaeristeissä? Siinä on kyllä ikävä materiaali! Voi kai se olla tehokas eriste, mutta se pilkkoutuu ja pilkkoutuu pienemmäksi ja ei katoa luonnossa koskaan. Taas tänään löysimme tyroksia isoina levyinä kuistin rakenteista. Tästä pääsemmekin sujuvasti muihin tekemisiin, mitä olemme täällä viime päivinä puuhastelleet.

Kalle on rakentanut eurolavoista polttopuille motin, jonne hän pelasti pihan puukasavuoresta keskimmäisiä kuivia puita. Hän kaivoi kuin luolan vuoren keskelle ja heitteli sieltä halkoja turvaan. Piha on muutenkin täynnä epämääräisiä puu ja hirsikasoja, mikä on sekä hyvä että huono. Monet halkopinot ovat niin lahonneet, ettei puilla ole polttoarvoa, mutta toisaalta isoimpien pinojen keskeltä löytyy vielä ensiluokkaisen terveesti kalahtavaa puuta. Hirret ovat myös kiinnostava ilmiö. Haaveilen, että hyväkuntoisimmista voisi vielä rakentaa pienen hirsisaunan.

Kun olemme raatanaat pihasiivouksen parissa, tuumasimme tarvitsevamme myös vastapainoa. Tarvitsisimme mukavaa vapaa-ajanohjelmaa myönteisen ilmapiirin nostattajaksi. Mikä olisikaan tähän tarkoitukseen parempi harrastus kuin pingis? Brunon seurassa siitä kehittyi vielä hilpeämpi laji, sillä Bruno villiintyy pallon pomppimisesta ja syöksyilee häntä hurjasti viutoen sinne tänne tavoitellen palloa. Koira seisoo kahdella jalalla pöytää vasten ja seuraa katsellaan pallon pomppimista edes takaisin, pää keikkuen holtittomasti kuin intialaisilla ikään. Löysimme pingispöytälevyt tori-palvelun kautta ja kävimme hakemassa ne kaupunkireissullamme myyjän kotiovelta 15 eurolla. Pöydän rakenne meinasi tuottaa päänvaivaa, sillä suunnittelimme sitä ensin sahapukeista ja emme mitenkään päässeet yhteisymmärrykseen, kuinka sijoittaisimme pukit parhaiten pöydän jaloiksi. Vasta seuraavana päivänä, Kallen kootessa omaa rautasänkyään hetekan tilalle, sain kuningasidean, kuinka voisimme rakentaa pingispöydän rungon toisen sänkykehikon ympärille. Itse ajattelin nimittäin edelleen tulla toimeen hetekalla, sillä olin vahvistanut rakennetta laminaatilla ja se on mielestäni varsin hyvä sänky minulle.

Mitäs muuta? Tärkein saavutus: purimme tänään kuistin sisäkaton. Sen pahvipintaiset eristelevyt olivat aivan homepilkuissa, mutta onneksi home ei ollut ehtinyt levitä rakenteisiin. Erään lautarakenteen välissä oli jonkinlainen hyönteisvaurio, puu aivan silppuna, mutta tuokin sairas kohta saatiin purettua pois. Vihdoin saavutettiin jotain konkreettista edistystä! Muutenhan tämä on ollut edelleen siivousta ja kaikenmoista hienosäätöä, kuten kattolistojen laittoa makuuhuoneeseemme. Toinen kaatopaikka kuorma olisi pihassa lähdössä - täyttyi paljolti talonalusen siivouksesta - mutta huomenna kaatopaikka taitaa olla kiinni. Huomenna käymme taas keskustassa tuulettumassa ja uimahallissa. Edellisestä peseytymisestä onkin taas kolmisen päivää. Ihana yhdistelmä pyöriä tuolla purkupölyissä ilman, että pääsee suihkuun. No, onneksi kaivosta on saanut naaman ja käsienpesuvettä. Kuulin tämän talon entisen asukkaan tyttäreltä - hän otti minuun äkkiseltään yhteyttä facessa - kaivon olevan lähdepohjainen, mikä selittää veden raikkautta roskaisuudesta huolimatta. Eräät naapuritkin kävivät tänään tervehdyskäynnillä. Mukavanoloisia ihmisiä! Meidän muuttomme tänne on siis selvästi pistetty merkille; useilla ohikulkijoilla ovat päät kääntyneet. Hauska sattuma oli, että kuulimme naapureilta olevamme 82. ja 83. asukkaat täällä Niiittylahdessa. Kalle oli kahdeksaskymmenestoinen - hän teki ensin muttoilmoituksen - ja minä seuraava. Nämähän ovat syntymävuotemme!

Vähän erittelyä, mikä on mennyt strömsömäisesti ja mikä ei niinkään

Eihän se kaikki ole mennyt aivan kuin Strömsössä. Suunnittelin tarkkaan etukäteen, miten ensimmäistemn päivien ohjelma sujuisi, kun saavutaan tänne. Laittaisimme teltan pystyyn pihalle, kantaisimme sinne pohjalle kuormalavoja ja pinoaisimme tavaraa autosta ja kärrystä telttaan varastoon. Vain aivan välttämättömimmän veisimme sisälle tupaan, jossa yöpyisimme vain yhden yön, sillä seuraavana päivänä saisin pihaan uuden aitan, josta käsin olisi hyvä organisoida itse talon remppaa. Se olisi remonttitukikohta ja päärakennuksen voisi pitää raksatyömaana.

Todellisuudessa kävi näin:

Haimme kyllä teltan postista heti Savonlinnaan saapuessamme, mutta heti taloni pihassa huomasimme, ettei sitä voi pystyttää. Liikaa lunta! Aitan piti saapua alunperin 12.4, mutta jos muuttopäivänä tiesin kyllä aitan tulon viivästyvän. Aitan rakentajan kanssa olimme soitelleet ja hän oli pahoitellut rakennuksen katon olevan vielä vielä hieman kesken, koska hänen kätensä oli kipeytynyt liiasta nikkaroinnista. Tuolloin oli kuitenkin puhe aitan saapuvan lähipäivinä. Nyt on se tilanne, ettei aitasta ole vieläkään mitään havaintoa! Toisaalta lunta on todennäköisesti aitallekin liikaa; pilareita ja jalaksia ei saa tukevasti paikoilleen maahan.

Olemme tyhjentäneet nyt koko peräkärryllisen tavaraa tänne sisälle mökkiin ja pakunkin kuormasta puolet. Kuisti on työkalujemme tukikohta ja yksi huone mökistä on varattu vaatepussukoille ja muulle käyttötavaralle. Kaikki astiat olen sijoitellut keittiön kaappeihin - hirveän kaappijynssäyksen jälkeen. Miten täällä siis aloittaa mitään kunnon remonttia, kun tavarat ovat jaloissa? Yksi huone mökistäni on alkuperäisessä kunnossa: uuni riekaleina, lattia puoli metriä alempana kuin muut lattiat alkuperäisillä lattialankuillaan, välikatto hilseilevänä (toivottavasti ei ole vuotanut piipun kupeesta) ja koko huone täynnä edellisen asukkaan remonttitavaraa, kuten laminaattipakkauksia. Tuosta huoneesta kyllä voisi aloittaa. Ulkoseinästä päätellen huone olisi kyllä kiireellisin kunnostaa. Voi olla, että sen yhden nurkan alimmat hirret ovat lahonneet. Vintiltäpäin katsottuna, alkuperäinen turve-eriste näyttää onneksi kuivalta. Muualla vintillä on sahanpurua, mutta tuon yhden huoneen yläpuolella välikatossa näyttäisi olevan maa-ainesta. Olen niin paljon penkonut vintillä viime päivinä - raivatessani sitä vanhoista kengistä, sähköjohdonpätkistä, koulukirjoista ja levyistä (tällä omistajalla on ollut jokin vaneri ja kovalevyfriikkeys, kaikki mahdolliset puukuitulevyn tapaiset kaapinovista lähtien on tungettu säilöön)  ja pölyn määrä viittaisi erittäin kuivaan välikattotilaan. Missään vaiheessa ei ole tullut vastaan kostuneita puruja. Mutta ensimmäisellä kunnon vesisateellahan se vassta kunnolla paljastuu vuotaako katto jostain. Pitää silloin mennä vintille taskulampun kanssa tarkkailemaan.

Aitan ja teltan kanssa on siis ollut epäonnea, lähinnä lumesta johtuen. Samoin kaivonkunto oli aikamoinen takapakki. Muuten on kyllä välillä ollut hyvinkin störsömäistä. Hiiristä ei ole ollut vielä mitään harmia! Alunperin pelkäsin, että niistä tulee vielä iso riesa. Tammikuussa kun yritimme nukkua täällä, ne rapistelivat kaikkialla. Taloon muuttaessamme lattiat olivat lähes vuorattu hiirenpapanoilla. Mutta perusteellisen lattiasiivouksen jälkeen, papanoita ei ole enää juurikaan ilmaantunut. Jossain nurkissa on saattanut lakaistessa havaita pari papanaa, mutta esimerkiksi keittiön pöydillä niitä ei ole näkynyt eikä roskiksissa. Roskapussit ovat pysyneet aivan ehjinä! Aasian maissa jos hiiriä on ollut jossain huoneessamme, ne ovat kyllä löytäneet kaikkialle, jopa ylös ripustettuihin ruokapussukoihin. Ovatko nämä suomalaiset hiiret tyhmempiä vai pelkäävätkö ne vain niin kovasti koiramme petomaista hajua, että pysyttelevät varovaisina?

Hienoa on ollut myös, että kaikenmoista lautaa, lankunpätkää ja hirttä on löytynyt paljon. Tällä hetkellä osa puutavarasta tuntuu vain kiusalliselta roskalta, koska sitä pitää siirrellä paikasta toiseen, mutta uskon siitä olevan vielä iloakin. Kunhan nyt malttais, ettei hyödynnä polttopuuna kaikkea lautaa! Laudat ovat ovat olleet vintillä tai ulkorakennuksen orsilla, joten ne ovat aivan kuivaa. Varsinaisesta polttopuusta taas suurinosa on märkää, koska se on ollut rikkinäisen pressun alla tai ulkovajassa maata vasten. Kyllä polttopuustakin valikoimalla löytää kuivaa, mutta emme ole pystyneet seuraamaan ohjetta, jonka mukaan puu pitäisi ottaa huoneen lämpöön kuivumaan vähintään 24 h ennen polttoa. Ei se vain ehdi kuivua, kun uunimme syövät niin ahneesti! Eilen kasasimme jokaisen uunin lähelle isoja kasoja, että ne kuivuisivat, mutta toisaalta huoneenlämpö toteutuu vain makuuhuoneessamme ja muualla on korkeintaan 5-10 astetta, joten eivät puut niissä huoneissa kuivu. Tänne asuinhuoneeseen taas ei kerta kaikkiaan vain mahdu kunnon läjää puuta.

Keli on ollut yksi suurimmista haasteista. Siksi odottelin näinkin kevääseen ennen tänne muuttoa, että remppahommia tarkenisi tehdä. Miten pidät poraa ja ruuveja kädessä toppahansikkain? Kevät on nähtävästi tänä vuonna myöhässä. Pihassamme on vielä paikoin 20 senttiä lunta ja yöllä lämpötila on ollut jopa 8 miinuksella, päivisinkin vain heikosti plussalla. Onhan tämä mökki alunperin rakennettu talviasuttavaksi, mutta tällä hetkellä hirsien välit kaipaisivat uutta tilkitsemista ja ennen kaikkea ikkunapielet vaatisivat kunnostusta. Ikkunoiden karmeista puskee ilmaa, koska ne ovat eri kokoiset kuin alkuperäiset ikkunat ja karmien ja hirsien välistä rakoa on yritetty tiivistää vain jollain järkyttävällä polyuretaanivaahdolla.

Makuuhuoneessamme on nyt alkanut pysymään lämpö! Illalla lataamme pönttöuunin täyteen ja vielä aamullakin lämpöä on 19 astetta. Mahtavaa! Muutama päivä siinä menikin, että Samsara-pönttöuunin sai tehokkaasti toimimaan. Se on loistava uuni: syttyy helposti, vetää mainiosti ja pitää lämmön, vaikkei peltejä suljekaan. Leivinuunin käyttö on meillä vielä vähän opetteluvaiheessa. Olen yrittänyt etsiä netistä opetusvideoita tuollaisen uunin käyttöön, mutta yotubesta löytyy vain ohjeita moderneille Tulikiven leivinuuneille, joissa on aivan erilaiset pellit. Omassani on kaksi peltiä vierekkäin ja alhaalla vielä oma peltinsä. Nyt olen oppinut keskustelupalstojen perusteella, että toinen pelti on kesäpelti ja toinen talvi ja, että kesäpelti pitäisi osata sulkea uunin syttymisen jälkeen, että lämpö jäisi tehokkaasti kiertämään. En vain tiedä kumpi pelleista on kumpi. Se uunissa on sentään loistavaa, että häkäpelti on erikseen eli se on alimmainen pikkupelti. Aluksi en edes muistanut, kuinka kekäleet tulee vetää uunista ulos ja tiputtaa alaosaan. Yhtäkkiä vain tuli jokin muistikuva historiankirjojen sivuilta, että näinhän se tietenkin menee. Vesi lämpenee kattilassa tehokkaasti, kun tiputtaa hiilet, mutta muuten uuni ei tuollakaan tavoin tunnu kovin tehokkaalta. Pellit pitäisi nähtävästi osata sulkea, mutta häkävaroittimesta huolimatta se hieman epäilyttää. Eilen kokeilin niin, että vetäisin häkäpellin kokonaan ulos, että ainakin häkä poistuu ja pistin uunin yläpellit kiinni vasta silloin, kun olin vetänyt sieltä jokaikisen hiilloksen pois. Ei se vain vielä tuollakaan tavoin kovin tehokkaasti lämpöä puskenut!

Vielä yksi myönteinen seikka: pelkäsin, ettei Brunoa voi pitää täällä ollenkaan irti, koska läheinen tie on yllättävän vilkasliikenteinen: ehkä keskimäärin 10 minuutin välein menee auto. Mutta talomme vierestä lähtee pieni metsäautotie ja sitä vähän kauemmaksi kävellessä, kaverin voi huolettomasti päästää hihnasta. Kyllähän se jälkiä seuraa kuono innokkaasti tuhisten, mutta tulee aina kutsusta.

Joutsenet huutaa ja aurinko paistaa pihavaahteraani. Kurkiakin näkyy kaukana pellolla. Kyllä tästä vielä maalaisidylli syntyy! Tavallaanhan tämä jo on varsin idyllistä: metsää on joka puolella, järviä lyhyiden kävelymatkojen päässä, pihastani on löytynyt marjapuskia, vadelmapensaita ja jopa luumupuu. Kunhan vain kevät etenisi niin etenisivät muutkin asiat!

Auringonpaisteessa mörskä näyttää heti kodikkaammalta

Bruno nauttii vapaudesta metsäpoluilla

Viemärisäiliö on tännä ja kaivo epäkunnossa, joten tällainen on tilapäinen vessamme: ämpäri

Tarinaa kuvin

Kerrotaanpa tarinaa kuvin. Aivan ensiksi esittelyssä uunimme. Tällaisen vanhan talon, jossa jokainen ikkuna valskaa liitoksistaan, lämmitykseen menisi loputtomasti energiaa jos lämmittäisi pelkästään pattereilla. Niinpä olemme suorastaan riippuvaisia uuneistamme ja niistä siksi niin ylpeitä, että jopa nimesimme ne.  

Tämä pönttöuuni on Samsara, koska sen luukuissa on kuviointina aivan kuin hindujen ikuinen elämänpyörä. Muutkin koristeet tuovat mieleen intialaisen kasviornamentiikan. Samsara viittaa myös siihen, että tämä uuni lämmittää ikuisesti, siinä kestää lämmöt hyvin pitkään.

Hän on keskimmäisen huoneemme kaveri ja vielä suhteellisen tuntematon tuttavuus, koska olemme vasta pari kertaa lämmitelleet kaveruuttamme. Hän on esittäytynyt Sapeliksi, koska luukkukuvio muodostaa kuin miekan. Tästä pönttiksestä huomaa hyvin kuinka laminaattia on ollut pakko purkaa uunien edestä, sillä lattia on nostettu liian korkealle suhteessa uuneihin. Muiden kohdalla olemme yrittäneet vain vähän leikata rakoa uunien ja laminaatin väliin sekä repiä muovieristettä pois, ettei se sula uunia vasten. Erittäin outoja remonttiratkaisuja tässöä talossa on tehty!

Leivinuuni on nyt viritelty toimintaan ja nimetty Sauroniksi. Tässä talossa on asunut Taru sormusten herrasta ihailija, koska vintiltä löytyi hieno piirros Keskimaasta. Talon historian puitteissa siis Sauron on osuva nimi ja koska leivinuunissamme lyö varsinaiset helvetin lieskat eli se on hyvin tehokas ja sisälmyksiltään valtavan kokoinen kuin krematorio.


Seuraavaksi sekalainen kuvakooste remonttihommista. Tänään lähinnä siivoilimme vinttiä ja teimme puuhommia.

Modernin näköinen keittiömme, johon ei kuitenkaan tule vettä. Vesihuolto on tällä hetkellä suurimpia haasteitamme. Juomavesi tulee kuvassa näkyvästä kanisterista ja tiskivesi lumesta, joka lämpenee leivinuunin päällä kattilassa. Tänään sain sentään hyviä uutisia kaivosta! Todennäköisesti sen voi korjata!

Bruno on jo mukavasti asettunut taloksi.

Vintiltä löytyi myös kaikenmoisia aarteita, vanhoja hienoja talonpoikaisesineitä, kuten tämä saha. Mutta pääosinhan siellä oli käsittämön määrä roskaa, kuten pahvilaatikoita, muoviämpäreitä, parittomia luistimia, vanhoja koulukirjoja, sähköjohtoja, vesiletkuja, tyroksilevyjä ym.

Rikkinäiset ikkunalasit, johdot ja ongenvavat olivat yleisiä vinttilöytöjä. Luistimia ja vanhoja kenkiäkin tuli vastaan päättymätön määrä. Täällä on asunut joku sairaalloinen hamtraaja. Hän oli kirjoittanut useaan lootaan - silloin harvoin jos asiat olivat säilytyslootiin päätyneet eivätkä suoraan sahanpurun sekaan - "ei saa hävittää."

Prismaan johtaa pikkuinen polku. Korvessa ollaan! 

Roskat ovat jo löytäneet säkkeihin. Kyllä se moskan lajittelu ja poltto tästä pikku hiljaa etenee!

.............

Tämän blogi meinaa koitella siinä kuin murjunikin. Jos ihmettelette miksi teksti on näin pienellä niin se johtuu siitä, ettei blogi antanut siirtyä pois kuvatekstivalikosta. Kuvien siirtelyssäkin oli vastustusta, mutta onnistuin lopulta. Eiköhän nämä hommat tämän talonkin kanssa etene samalla tavoin sinnillä kuin aina esimerkiksi reissuissa, (ja reissublogeissa) missä olemme tottuneet sopeutumaan mitä moninaisimpiin olosuhteisiin. 

Ei ole kaivoon katsomista

Toinen yö uudessa kodissa on pian edessä. Ensimmäinen meni yllättävän vähäisten hiirten keskellä. Jossain vaiheessa kuului hetki pienten kynsien rapinaa ja heti perään vähän isompien ja siihen se hippasleikki loppui alkuunsa. Bruno on nähtävästi hyvä hiirikoira. Löytyipähän sillekin tehtävä tässä talonkunnostus projektissamme! Ei se tietenkään hiiriä kiinni saa, mutta karkoittaa ne petomaisella olemuksellaan.

Tänä aamuna heräsin aikaisin. Olisi kyllä nukuttanut pitempäänkin - olimme siivonneet, purkaneet tavaroita ja etsineet kaivoa edellisenä iltana myöhään - mutta ison auton ääni herätti. Luulin ensin, että Kalle vain kääntää pakuamme pihassa, mutta pian ymmärsin, ettei pakustamme sen suurista tehoista huolimatta aivan noin möreää ääntä lähde. Olin ajatellut heti aamusta soittaa kaivonpuhdistusyritykselle ja perua heidän käyntinsä, sillä emme olleet löytäneet kaivoa tontiltani. Eilen illalla luulin löytäväni sen, sillä yhtäkkiä törmäsin lapiollani ontolta kuullostavaan maa-ainekseen. Pienen lapiolla koputtelun jälkeen lapio meni puuaineksesta läpi. Olin jo riemukas, että nyt löytyi, mutta kyseessä olikin jonkinlainen maakellari. No, onneksi sekin tuli löydettyä, sinne olisi ollut ikävämpi pudota lahon katon läpi.

Menin unenpöpperöisenä pihalle vastaanottamaan kaivotyyppejä ja selittämään, että kaivo on teillä tietämättömillä. Päätimme yrittää kuitenkin yksissä tuumin vielä etsiä sitä, sillä olin edellisenä iltana saanut facessa vinkkejä sen sijaitsevan suurten koivujen lähellä. Tontilla oli koivuja siellä täällä, joten haravoimme neljästään tonttia laidasta laitaan. Lopulta kaivon betonireuna sattui kuin ihmeen kaupalla pilkistämään yhdestä kulmasta paikassa, missä muuten oli vielä melkein polviin asti lunta. Etsimme lapiot ja aloimme kaivamaan lunta pois - tai lähinnä puhdistusyrittäjät kaivoivat. He päivittelivät "On tässä talossa teillä pientä projektia." Kun kaivo tuli esiin, olin iloisesti yllättynyt. Siinä oli mielestäni yllättävän kirkas vesi. Putkimiehet, ja naiset, vetivät autostaan pitkän putken kaivoon ja alkoivat imeä vettä. Jätin heidät puuhiinsa, sillä menin Kallen perässä vintille tutkailemaan piipun reikää ja suunnittelemaan sen muurausta. Pian LVI kaverit kuitenkin tulivat huhuilemaan peräämme. "Kaivo on pilalla", tokaisi toinen ykskantaan. "Tulkaa katsomaan", ehdotti toinen.

Routa oli työntänyt yhtä rengaskaivon renkaista aavistuksen pois paikoiltaan ja välistä tihkusi hiekkaa jos vettä yritti kaivosta tyhjentää. Putkimiehen käsityksen mukaan kaivoa ei kannattaisi enää lähteä korjaamaan vaan helpompaa olisi kaivauttaa uusi kaivo. En nyt sitten osannut olla eri mieltä, kun en kaivoista paljonkaan tiedä. Jälikäteen vasta aloin ajatella, että jos tuon kaivon olisi imaissut aivan tyhjäksi ja sitten yrittänyt lihasvoimin tai jollain laitteella kammeta rengasta paikoilleen, jonka jälkeen olisi hyvin tiivistänyt jälleen renkaiden saumat, eikö siitä vielä ainakin käyttövesikaivo olisi tullut? Jos vettä ei olisi aivan juomakelpoiseen kuntoon saanut, voisihan sitä ainakin pesuvetenä käyttää. Nyt tilanne on se, ettei meillä ole oikein minkäänlaista vettä. Tuo kyseinen kaivo jäi edelleen paikoilleen ja vesi on kivasti niin pinnassa, että siitä voi sangolla ammentaa, mutta hyvin roskaistahan se on ja vähän kellertävää. Jos kaivon olisi täysin tyhjentänyt, vesi olisi varmasti vaihtuessaan hieman puhdistunut.

Purostakin voi vettä ämpärillä kantaa, mutta se on vielä kauempana kuin kaivo ja syvän uoman pohjalla, joten sinne on vaikea laskeutua. Lähinnä tiskaushommat tuottaa vaikeuksia! Peseytymässä voitaisiin käydä kerran tai pari viikossa uimahallissa ja juomaveden voi tuoda kyliltä kanisterissa, mutta ruuanlaittoon ja siivoukseen tarvittava vesi on isoin ongelma. Siivousta on kyllä riittänyt! Kaikki lattiat ja kaapit ovat sementtipölyn ja muun remppapölyn kuuraamia ja koristeltuina hiirenpapanoilla.

Kaivoepisodi oli siis ensin suurta riemua ja sitten mahalasku aallonpohjalle. Muutenkin tämä parisen päivää on nyt mennyt täällä hyppiessä positiivisestä negatiiviseen. Heti kaivofiaskon jälkeen, putkimies tyttö näytti meille tonttimme likakaivot. Ne olivat tietenkin lähes täynnä ja mustien vesien kaivo oli kannen puutteessa jäätynyt. Mutta hänen mukaansa ne näyttivät päällisin puolin niin siisteiltä, että hän uskoi niiden toimivan. Hän antoi vinkin, että voimme kaataa vettä tiskialtaaseen ja katsoa harmaavesikaivon aukosta tuleeko näkyvästä putkesta vettä. Teimme tämän testin myöhemmin ja heureka, sehän toimi! Nuo viemärit ovat nähtävästi suhteellisen uutta tekoa, joten eivät ole vielä ehtineet hajota, kuten lähes kaikki muu täällä, mikä on vain jätetty oman onnensa nojaan. Keittiövesien kaivo ei edes aivan äärimmilleen täynnä ollut ja sitä pystyy vielä hetken aikaa käyttämään. Olisi ollut hienoa jos tuo putkiyritys olisi edes nuo likakaivot voinut tyhjentää, mutta koska toinen oli jäässä, se ei nähtävästi onnistunut. Kun kyselin aikanaan taloni myyjältä, mikähän viemäreiden tilanne on, ovatko edelliset asukkaat tyhjentäneet ne lähtiessään, myyjä vakuutteli "Totta kai ne ovat tyhjennetty, eihän niitä nyt varmasti ole jätetty sellaisenaan." Mutta itse asiassa täällä on aivan kaikki vain jätetty elämään omaa elämäänsä, kuin vartavasten odottamaan että luonto valtaisi tämän pihapiirin ja talon takaisin itselleen.

Aluksi oli mahtavaa huomata, että jääkaappi ja hella toimivat. Uunimme oli sellaista lajia, jossa lyödään vain pistoke seinään ja se ei vaadi erityistä sähkömiehen kytkentää, joten olimme tästä huomiosta iloissaan. Talon entinen omistaja, tai mahdollisesti hänen sukulaisensa, on ollut sähkömies. Sen kyllä huomaa kaikesta täällä. Jos johonkin on edes vähän panostettu ja selvästi pyritty huolellisuuteen, se on sähkökytkennät! Nekin ovat osittain jääneet kesken, mutta kaikki valmiit sähkötyöt ovat ensiluokkaisia.

Tänään paikkasin vintillä sijaitsevan savupiipun aukon. Yksi tiili oli aivan irti ja sitä oli tiivistetty vain lasivillan paloilla. Revin villat pois ja laitoin laastia tilalle. Saa nähdä kestääkö laasti! Ei se kyllä mitään virallista piipunkorjauslaastia ollut vaan paremminkin keraamisten laattojen kiinnitykseen. Muuta tämän päivän ohjelmaa: kävimme kirjastossa ja kaupassa (poliisi pysäytti meidät tuolla reissulla, ei oltu kuulema tehty virallista omistajan vaihdosta autoon ja meidän piti mennä katasatuskonttoriin tekemään se) tein Brunolle juoksunarun, kannoimme roinaa kuistilta keskelle pihaa hävitettäväksi, Kalle purki hieman kuistin rakenteita ja moottorisahaili polttopuita. Nyt jos joskus vielä uskaltaisimme puuta polttaa uuneissa! Jospa laasti olisi huomiselle kuivunut. Tällä hetkellä yritämmä pärjätä pattereilla, joita meillä on vain yhdessä huoneessa, koko muu asunto muistuttaa pakastinta. Tämä makuuhuone, joka on lämmin, on kyllä hyvinkin kotoisa: meillä on jo sängyt, pöytä ja naulakoita. Yllättävän tehokkaita nuo patteritkin. Viime yö ainakin oli mukavan lämmin.  

 

Minimalismistä - tavarat painolastina

Ei enää koskaan näin paljon tavaraa! Minusta tulee kunnon minimalisti. Uusi kotini on oleva avara ja askeettinen. Katsoin pakkailujen ohessa Netflixsistä Minimalist-dokkarin ja täytyy sanoa, että dokumentti sopi täydellisesti tunnelmiini. Viesti osui ja upposi, kun katselin jätesäkillisiä tavaroita nurkissamme. Miten meillä voi olla näin paljon materiaa, vaikka olemme monta vuotta vähintään vuoden välein käyneet kaiken läpi siirtäessämme irtotavarat kellariin vuokralaisten tieltä?

Olin kateellinen dokumentin nuorille miehille, joiden kodeissa jokaisella tavaralla oli tarkkaan mietitty käyttötarkoitus. En ole lukenut Kon Mari siivousopasta - vain selaillut kirjastossa - mutta ajatus siitä, ettei omistaisi mitään esineitä, jotka eivät tuota iloa, on kiehtova. Mutta otetaanko tuossa oppaassa huomioon, että jokin tavara voi aluksi tuottaa iloa ja sitten ei? Tai voiko viehättävyytensä jo menettänyt esine saada sen vielä joskus takaisin?

Jos olisin jatkanut kulkurielämää, olisin voinut jakaa elämäni vain niiden tavaroiden kanssa, mitkä nyt milloinkin sattuisivat repustani löytymään. Tältä minusta tuntuu: me ihmiset jaamme elämämme tavaroidemme kanssa, materia syö energiaamme. Kulkurina kaikki tarvittava olisi kulkenut selässäni ja mikä parasta tavarat olisivat helposti löydettävissä, tietäisin mitä omistan. Kaikista surullisinta tässä tavara paljouden keskellä mielestäni on se, ettei ihminen aina edes ole tietoinen kaikesta omistamastaan. Millä tavoin sellainen tavara on hyödyllinen, joka on kadonnut varastokopin uumeniin? Sen sinne haudatessaan varmasti ajattelee sitä vielä joskus tarvitsevansa, mutta löytääkö esinettä enää koskaan tarpeen iskiessä tai muistaako sitä edes etsiä?

Olisin reissaillut monta vuotta sillä rahalla, mitä pistin Savonlinnan taloon. Olisihan se ollut huolettomampaa elämää. Mutta ehkä liiankin höttöistä, kuin pilvenhattaraa, josta ei lopulta kuitenkaan saa otetta. Tällainen leijailu on mahtavaa vähän aikaa, mutta kuukaudesta toisiin kestävillä matkoilla se alkaa tuntua tyhjältä. Ehkä se on liiankin helppoa, ihmisaivothan ovat rakennettu niin että ne kaipaavat haasteita. Olen lopulta aina nauttinut eniten matkoista, joilla on vastoinkäymisiä. Intia oli aluksi hyvin kiehtova kohde, koska siellä mikään ei käynyt helposti. Lopulta kuitenkin löydettiin sielläkin tietyt rutiinit, opittiin kuinka Intiassa tulee toimia ja asioista tuli niin tuttuja, että päivittäisistä pikku "mutkista" huolimatta asiat lutviutuivat omalla painollaan. Aina päämäärään ei päässyt sitä kautta, mitä oli ensin suunnitellut, mutta kiertotietä kuitenkin.

Jos minulla ei olisi keliakiaa, maailmalla kuljeskelun jatkaminen olisi ollut hyvinkin realistinen vaihtoehto. Miten sellainen asia kuin ruokavalio voi niin paljon vaikeuttaa matkailua? Jos en vain söisi viljoja, enkö pystyisi hyvin syömään kaikkea muuta mahdollista? Kieltämättä näiden ruokarajoitteiden vuoksi matkailusta karisi pois jotain aivan oleellista viehättävyyttä. En voinut enää huolettomasti marssia sisään lähimpään ravintolaan ja tilata listalta jotain, mikä kuulostaisi hyvälle. Intiassa en lopulta voinut mennä ravintolaan ollenkaan. Intialaisessa ruuassa käytetään hyvin vähän viljoja, lissipohjaisissa curreissa niitä ei periaatteessa ole, mutta intialaisen keittiön hygienitaso on sitä luokkaa, että jos keittiössä leivotaan naan- tai rotileipiä, jauhoa on yksinkertaisesti kaikkialla. Portugalissa uskalsin syödä ravintolassa aivan satunnaisesti. Meillä oli Portugalissa oma asunto vuokralla ja tein itse lähes kaiken ruuan. Näin kai se pitäisi aina tulevaisuudessakin matkailla. Asunnon vuokraaminen ei vain oikein sovi kulkuriteemaan ja sitä paitsi se saattaa usein ylittää budjettimme. Toinen vaihtoehto on kantaa trangiaa mukana joka paikkaan. Siinä ainakin on jotain todella kulkurimaista: käydä supermarketissa tai torilla ostamassa vihanneksia, kaivaa kattila laukustaan ja istua lähimmälle puiston penkille kokkailemaan. Tällainen tapa on oikeinkin sovelias pyöräretkille maaseudulla, mutta perinteisissä turistikaupungeissa - ydinkeskustoissa - voi olla joskus mahdoton löytää rauhallista kokkauspaikkaa, jossa saa kenenkään häiritsemällä sytyttää tulet kattilan alle. (trangiassa palaa vain etanoli ja liekki on hyvin suojassa kattilan alla, mutta jonkun mielestä se voi silti olla paloturvallisuusriski)  

No niin, takaisin asiaan. Koska tavaraa on liikaa ja autokuormaamme ei mahdu juuri huonekaluja, pistin äsken kirjahyllymme säpäleiksi. Se oli aivan täydellinen hylly lukuunottamatta yhtä pientä naarmua. Hylly oli parisen viikkoa torissa "annetaan palstalla", mutta kukaan ei noutanut sitä. Miten paljon hyvää tavaraa meneekään nykyään roskiin? Se ei riitä, että meillä kaikilla on liikaa kaikkea, vaan me myös säälimättömästi heitämme tavaraa menemään. Me emme arvosta omaisuuttamme. Suomessa minkä vain tavaran arvo laskee melkein puoleen jos viet sen ulos kaupasta. Vaikka tavara olisi alkuperäisissä kääreissään ja käyttämätön, et saa siitä eteenpäin myydessäsi enää edes puolta arvosta. Etelä-Euroopassa käytettyä tavaraa sentään arvostetaan enemmän. Se on huono kuluttajalle, sillä en esimerkiksi portugalilaisilta kirppareilta löytänyt yhtään paitaa, joka olisi ollut alle 10 e tai edes uudenveroisessa kunnossa, mutta tietenkin hyvä ympäristölle. Etelämpänä tavarat käytetään paremmin loppuun asti, niitä myydään ystäville tai lahjoitetaan suvulle. Kirpparitavaroiden laadusta huomaa, että sinne päätyy vasta oikeasti käytetyt esineet. Toisin kuin Suomessa esineet "second hand" paikoissa ovat usein uudenveroisia.

Yritin katsoa Netflixistä myös dokumenttiä, missä nuoret taloustieteen opiskelijat matkustavat Boliviaan yrittäen elää dollarilla päivässä, kuten paikalliset. Dokumentti oli jossain tapaa ärsyttävästi tehty - ehkä tällainen kokeilu vain on jo aluasetelmiltaan liian tekopyhä - mutta tavallaan ajatuksia herättävä. Arvostaisinko tavaroitani - jotka nyt tuntuvat vain turhalta taakalta - enemmän jos niitä olisi vähemmän? Toisaalta olen maailmalla hetkittäin kokenut materian niukkuuden. Jos olen yöpynyt huoneessa, jossa ei ole hyllyä tai naulakkoa, seuraavan yön huoneessa ne tuottavat iloa ja tuntuvat helpottavan elämää suuresti. Jos olen joutunut kokkailemaan pelkällä kattilalla, paistinpannu on sen jälkeen tuntunut maailman parhaalta keksinnöltä. Siitähän tämä ristiriita juuri syntyy! Sydämestä kirpaisee heittää mitään roskiin - koen heti huonoa omaatuntoa - mutta toisaalta yhtä paljon kirpaisee latoa kaikki loputtomiin säkkeihin tietäen, että osa niistä tulee olemaan vain riesana perillä.

Tarkoitukseni on sisustaa tuleva taloni niin, että tyhjää tilaa on mahdollisimman paljon. Huomaan pitäväni tällaisesta avaruudellisuudesta, katsoessani asuntoamme, josta on osa huonekalkuista jo hävitetty. Jotain kaunista pitää silti olla. Olen sen verran esteetikko, että haluan muutaman oikeasti kauniin esineen, jollain tapaa taiteellisen. Ne ainakin Konmaria mukaellen tuottavat iloa! Eihän kaikki tavara turhaa ole, monilla on elämää suuresti helpottava funktio, on vain erittäin haastavaa erottaaa tämä hyödyllinen hyödyttömästä, varsinkin kokiessani hyödyllisyyden riippuvan tilanteesta. Jos olisin vähän rikkaampi, voisin suunnitella hankkivani tavaran aina vasta sitä tarvitessani ja laittavani sen heti eteenpäin jos en enää tarvitse. Mutta tällainen jatkuva kierrättäminenkin, jos itse joutuu ostamaan uutta, on kallista. Joudun siis tyytymään välimuotoon, jossa yritän säilyttää kaikki sellaiset tavarat joilla on jonkinlainen funktio, mutta en juuri mitään muuta. Käytännössä tämä johtaa käyttöesineiden suosimiseen ja lähes kaikki koriste-esineet ja sisustukselliset asiat päätyvät Punaiselle ristille tai kellarikoppimme uumeniin.  

Tässä tuhoan kirjahyllymme sorkkaraudalla. Se oli lopulta niin sinnikäs, että jouduin sahaamaan levyt kuviosahalla. Sääliksi kävi hyvää hyllyä!

Miksi tahdon muuttaa?

Puut ovat aina olleet minulle erittäin tärkeitä. Tässä halailen vanhaa kaveria Espanjan Andalusiassa, missä luonnonmetsät olivat lähes hakattu oliivipuulehtojen tieltä ja olin onnellinen, kun löysin hieman villiä lehtipuumetsää.

Olen keskittänyt ajatukseni viimepäivinä niin paljon remontoinnin mietiskelyyn, että alkuperäinen syy muuttoon on jäänyt taustalle. Ajatus siitä, miksi haluankaan muuttaa meinaa himmentyä, siksipä käynkin nyt läpi vaikuttimeni.

1. Luonto.

Eräs kaunis kevätpäivä pyöräilin Oulun keskustassa ja olisin tahtonut suunnata jonnekin vain istumaan ja nauttimaan auringosta. Olisin tahtonut jonnekin luonnonkauniiseen paikkaan, jossa on puita ja rauhallista. En kuitenkaan keksinyt mitään miellyttävää ulko-oleskelu kohdetta. Onhan toki Ainolan puisto, mutta sielläkin on usein aika vilkasta. Oulunkin kokoisesta - vaikka pieni onkin - on lopulta vaikea löytää vapaata ei-kaupallista tilaa, jossa saa vain olla rauhassa. Toki Oulun ympäristössä on laajasti upeita ulkoilumaastoja, kuten Pilpasuo, mutta itsestäni olisi tärkeää, että myös ydinkeskustasta löytyisi kunnon puistoja tai vain vapaasti kasvavaa metsää.

Savosta uskon löytäväni paljon luontoa, joka on vain kiven heitön päässä mökistäni ja täysin käytettävissäni. Polkuja, jossa ketään ei tule vastaan, kuulee tuulen suhinan ja lintujen laulun. Kuulee omat ajatuksensa - eikä vain autojen kaasuttelua - ja pystyy vaeltelemaan ilman, että ahtaat kadut tai tiiviisti rakennetut rakennukset rajoittavat tilaa.

2. Käsillä tekeminen ja pihapuuhastelu

Innoittajani tälle hankkeelle on Ourique niminen pieni kylä Portugalissa, jossa saimme työskennelllä muutaman viikon britti-pariskunnan apuna heidän puutarhassaan. Tuolloin pihamaalla touhutessani heräsi ajatus " Olisipa mukava joskus rakennella tällaista aivan itseä varten, suunnitella miten mikäkin olisi paras tehdä ja pikku hiljaa puuhastellen rakentaa itsaensä näköistä ympäristöä." On ollut mahtavaa kokea vapaaehtoistyön kautta maailmalla monenmoista ja auttaa ihmisiä heidän projekteissaan, mutta lopultakin tällainen osallistuminen sopii parhaiten nuorille. Itsellä on jo ikää sen verran, että haluaisin vaihteeksi kokea, miltä tuntuu rakentaa jotain aivan vain itseä varten.

Tahdon nähdä, kuinka mullasta kohoaa heiveröinen heleän vihreä taimi. Tahdon upottaa käteni multaan ja yrittää saada uuden elämän kasvamaan.

Tavoitteeni on rakentaa pihamaalle kaikenlaista taidetta, sellaista jolla on samalla käytännön funktio mutta myös esteettistä viehättävyyttä. Kivimuuri, joka lämmittäisi ja suojaisi kasveja ja olisi samalla mukavan näköinen pihaelementti voisi olla yksi esimerkki. Vanhoista ikkunalaseista olisi myös mukava koota jonkinmoinen kasvihuone tai eurolavoista voisi rakennella terassia tai pengerpenkkiä.

3.  Ensimmäinen askel kohti omavaraisuutta

Pitkäaikaistyöttömänä minua on pakonomaisesti alkanut paimamaan tietty riippuvaisuus yhteiskunnasta. En haluaisi olla riippakivi yhteiskunnalle, mutta en toisaalta tahdo olevan päinvastoinkaan. Ihmisen täytyy saada tuntea tiettyä itsemääräämisoikeutta ollakseen onnellinen! Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihminen voi tuntea aitoa onnea jos tuntee olevansa jatkuvasti jonkinlaisessa talutusnuorassa.

En kuvittele, että taloni kautta saavuttaisin tuosta vain omavaraisuuden. En edes pyri aivan sellaiseen omavaraisuuteen, mitä käsitteellä äärimmillään tarkoitetaan. Sillähän voidaan tarkoittaa sitä, että ihminen itse tuottaa kaiken tarvitsemansa. Oma idyllinen päämääräni olisi, että puolet toimeentulostani tulisi aivan perinteisen rahatalouden kautta - saisin majoitustoiminnasta pientä tulovirtaa - ja vain puolet kasvattamalla itse vihanneksia, pitämällä kanoja sekä keräilemällä luonnon villiyrttejä, sieniä ja marjoja.  Tämä ensimmäisen kesän aikana tuskin pääsen viljelyssä kovin pitkälle, sillä energiani syö vanhan rakennuksen kunnostus asumiskelpoiseksi.

4. Elämän yksinkertaistaminen

Äsken en onnistunut tekemään TE-toimiston sivuilla cv-nettiä. Yhdestä valikosta olisi pitänyt valita ammatteja, mutta koko valikko ei aennut ja sen jälkeen ohjelma vain jumittui täysin. Sittemmin tulin tänne blogiin ja yritin saada google drivestä auki siirtämiäni kuvia, mutta ne vain katosivat. Tietotekniikka! Mihin sitäkin lopulta tarvitsee? Helpottamamaan elämää? Pidän tästä kirjoittamisesta silloin, kun saan siihen ryhdyttyä. Blogissa olisi kuitenkin tärkeää kuvien ja tekstien tasapainoinen vuorottelu ja tarkkaasn valitut kuvat, mutta lähes aina minulla on jotain ongelmia kuvien tai muun muokkauksen kanssa, vaikka kysy on näinkin yksinkertaisesta alustasta. "Keep it simble", sanoo viisas englanninkielinen vanha sanonta ja olen täysin samaa mieltä. Se on nykyään tärkeimpiä ohjenuoriani.

Maalla elämä on perinteisesti yksinkertaisempaa, jollain tavoin suoraviivaisempaa ja läpinäkyvämpää. En tarkoita yksinkertaisuudella sitä, etteivät asiat olisi vaikeita. Varmasti maalla on aivan samoin monia haasteita, kuten kaupungissakin. Jos ne liittyvät siihen, ettei joku kone tai rakennustekninen asia toimi, kuten pitäisi, vika on kuitenkin aina hyvin konkreettinen. Se on jollain tavoin näkyvissä. Tämä tietotekniikka on kuitenkin aina mennyt täysin yli ymmärrykseni ja olen kiitollinen, ettei minusta tullut yliopistotutkijaa. Tutkijana olisin kuitenkin joutunut koko ajan olemaan enemmän tai vähemmän tekemisissä monenmoisten tietokoneohjelmien kanssa. En sano, että ymmärtäisin muita laitteita sen paremmin kuin tietokoneita. Mutta ainakin olen tällä hetkellä kiinnostunut, esim työkalujen käyttötarkoituksista tms, ja kiinnostuksellakin pääsee jo pitkälle. Jostain ihme syystä minulla on myös paljon paremmin kärsivällisyyttä konkreettisten asioiden korjaamiseen - vaikka teenkin korjaksen aina jollain tavoin kepulikonstein ja eriskummallisin viritelmin - kuin tietoteknisten ongelmien selvittelyyn.

5. Luova itsensä toteuttaminen

Tämä kohta on oikeastaan edellisten kertausta ja kiteyttää yhteen edellä mainitut. Kaikista keskeisintä, mitä haen muutolta: pääsen toteuttamaan aiempaa vapaammin taiteellisia projektejani. Puolen hehtaarin pihapiiri tarjoaa mahtavan temmellyskentän luovalle toiminnalle. Olen paljon enemmän taiteilija kuin rakentaja. Koulussa minulla oli aina kuvamataidosta arvosana 10, mutta käsitöistä vain 7, ja tämä kertoo paljolti luonteestani sekä siitä, mikä on lähtötilanne, kun pääsen taloni kimppuun. Onneksi Kalle on järjenääneni ja varmasti vähän hillitsee taiteellisiaprojektejani. Kalle on luonteeltaa tarkka mittailija, minä taas enemmän oksat pois tekijä. Minä sanon usein "nyt vain kokeillaan mitä tästä tulee", Kalle taas jarruttelee "mietitään ensin, kannattaako näin tehdä." Ehkä olemme hyvä kompinaatio, hyvä tiimi. En tosin ole kovin hyvä tiimipelaaja, joten siksi on hyvä, että langat ovat lopulta vain minun käsissäni, muuten meille voisi tulla jatkuvia väittelyitä. Minulla on hankkeesta taloudellinen vastuu, joten sitä kautta myös päätäntävalta, mikä on sikäli hyvä, että muuten me vain neuvoteltaisiin loputtomasti jokaisesta ratkaisusta ja mitään ei tapahtuisi.

.............

Alle viikon päästä olisi muutto. Toivottavasti talo on tukevasti pystyssä, eikä ole kevätsateissa lähtenyt kallistelemaan mihinkään suuntaan. Olen sopinut aitan toimituksesta ja kaivonpuhdistuksesta samantien, kun olemme asettuneet taloksi. Armeijan suurteltankin pitäisi tulla piakkoin matkahuollon kautta suoraan Savonlinnaan. Sitten vain edelliset asukkaat eli hiiret ja rotat pois jaloista, että me uudet mahdumme tilalle!