Pitkästä aikaa tekstiä - lattiaremontti ja muu keväinen puuhastelu

Facebook-päivitykset ovat korvanneet bloggaamisen. Olen hyvin laiska kirjoittelemaan pitempiä teksejä enää nykypäivinä, vaikka ennen tämä oli mieleisempiä harrastuksiani. No ihminen muuttuu ja aikakausia on erilaisia, ehkä vanhana taas palaan pöytälaatikkokirjailijaksi. Kalle on kirjaillut minunkin puolestani ja antanut luovuutensa lentää, hänen tekstinsä aukesi tähän kirjoitusohjelmaani ja täytyy sanoa, että rikasta kieltä on. Itse en nyt tässä seuraavassa - jos joskus pääsen asiaan - blogipostauksessa pyri niin suureen sanaleikittelyyn, kunhan saisin itselleni vähän muistoja ylös remonteista ja näistä ensimmäisistä vuosista Vaeltajan torpassa.

Palasimme torpalle huhtikuun alussa. Kalle oli ollut reissunlopun Britanniassa ja minä vaeltamassa Espanjan Francis-caminoa 200 km kävellen. Koska ajelimme Oulusta asti, olimme vasta iltäpäivällä perillä torpalla. Oli suuri yllätys, kuinka laajalle lumikinokset yhä levisivät! Emme saaneet ajettua aurtoa pihaamme, sillä parkkipaikallamme oli vielä ainakin puolimetriä kovaksi painunutta lunta. Jätimme auton postilaatikoille ja Kalle rikkoin rautalapiolla lunta isoiksi paakeiksi ja heitteli niitä syrjään. Rautanen rautalangalla korjattu lumikolammekaan ei pystynyt lumenauraukseen ilman lumen pehmitystä lapiolla. Minäkin kävin välillä hakkaamassa lunta, ja välillä kannoin tavaroita aittaan. Olimme päättäneet yöpyä ensimmäisen yön aitassa, sillä eristämättömyydestään huolimatta, sen saisi nopeasti patterilla lämpimäksi.

Seuraavana päivänä pistimme makuuhuoneen pönttöuuniin kynttilät lämmittämään hormia. Parin tunnin polttelun jälkeen, yritin varovasti sytytellä muutamalla tuohella ja tikulla. Uuni vain savutteli! Sain koko huoneen niin täyteen savua, että huone haisi monta päivää kitkerälle savulle. Koska kelit olivat mitä mainioimmat, aurinkopaisteli ja lämpöä oli 10 astetta päivisin, päätimme jäädä vielä aittaan asumaan. Emme viitsineet pitempään taistella pönttöuunin kanssa.  Aitan sijainnissa on se hauska piirre, että vaikka olisi pakkasta, kunhan vain aurinko paistaa, aitta lämpenee valolla ison eteläänpäin aukenevan ikkunansa vuoksi. Tarvitsimme patteria vain öisin, mikä tuli tietenkin paljon halvemmaksi kuin itse torpassa asuminen, jossa patteri olisi pitänyt olla myös päivisin päällä.

Tiskaaminen ja ruuanlaitto oli aitalla hieman haasteellista. Oli hyödyllistä asua aitalla, sillä nyt tiedän, mitä sieltä vielä puuttuu ja osaan kehittää sitä toimivammaksi tilaksi reissaajia varten. Siellä pitäisi olla lisää tasopintaa, missä pilkkoa vihanneksia ja laittaa ruokaa. Tosin tämä tieto ei ole vieläkään johtanut käytännöntoimiin, sillä tila on niin ahdas, ettei sinne helposti lisää laskupintaa. Tason pitäisi laskeutua seinältä ja nousta sinne takaisin. Ehkä vielä joskus kehittelen tällaisen. Tiskasimme kuistilla pelkällä kuumalla vedellä, vain kaatamalla sitä kannusta. Kannellisesta roskiksesta tein puiden varjoon jääkaapin korvikkeen. Kun löytäisin puoli-ilmaisen kylmälaukun, voisin kaivaa sille maakuopan. Aitta tarvitsisi myös kesäkeleille soveltuvan jääkaapinkorvikkeen. Keittolevy ruuanlaittoon toimi aitalla aivan mallikkaasti ja toisaalta astioiden vähäisyys on kätevää. Kun lautasia on vain kaksi, samoin mukia ja ottimia, kaikki tulee varmasti samantien tiskattua ja tiskiä ei kasaannu.

Uunisuutari tuli vilkaisemaan vanhaa leivinuuniani. Suunnittelimme hänen kanssaan, kuinka uuni korjattaisiin. Ongelmana oli, että uuni oli edelleen täynnä roskaa, vaikka olin sieltä jo kaikki miljoonat lasipullot ja kangasrääsyt tonkinut. Uunissa oli enää lähinnä tuhkaa ja lohkeilluttta laastia, mutta sekin olisi saatava pois ennen uunin pelastamista. Uunimestari pohdiskeli myös, että haasteita tulisi uunin sisäpuolen kanssa. Kuinka mahtua muuraamaan uunin sisältä pudonneet ja rapautuneet tiilet? Myöhemmin kokeilimme, että Kalle mahtuu juuri ja juuri ryömimään uuniin, kunhan vetää olkapäänsä kasaan ja ujuttaa ensin toisen ja sitten vasta toisen käsivarren uuniin. Ongelma siis ratkaistu! Onneksi hänellä ei ole ahtaanpaikan kammoa. Kysyin mestarilta neuvoa myös pönttöuunimme suhteen. Olimme jo viikon asustaneet aitassa ja mielellään muuttaisimme väljempiin tiloihin. Hän käski polttamaan kunnon tulet tuhkaluukussa. Suhtauduin vähän skeptisesti, sillä olin jo vähän kaikkea kokeillut uunin suhteen. Tehtiin kuitenkin isot roihut tuhkaluukkuun ja savupilvestä huolimatta, uuni alkoi kuin alkoikin pikkuhiljaa vetämään. Pääsimme muuttamaan itse torppaan!

Toinen pönttöuunimme on vielä huonommassa kunnossa eli se ei varaa lämpöä ollenkaan. Tämä johtuu mahdollisesta omista korjauksistamme. Viimesyksynä ongelma oli uunin haiseminen, sillä se oli rapautunut heti tulipesän yläpuolelta ja savu pääsi nousemaan suoraan kuoria vasten ja lämmitti maalipintaa, joka haisi ikävälle. Tukimme itsetehdyllä savilaastilla (ajattelin että se on ainakin pehmeää eli helppo poistaa tarvittaessa) ja tiilenpaloilla tuon aukon, ja hajuhaitta hävisi mutta samalla mystisesti hävisi uunin kyky varata lämpöä. Leivinuuni taas on suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta se sijaisee keittiössä, josta aloitimme kevään isoimmat remontit, joten emme voineet muuttaa keittiöön nukkumaan.

Siirryimme siis aitalta torpan mukuuhuoneeseen. Se tiesi massiivista siivousoperaatiota. Kaikki hirret piti pyyhkiä puhtaaksi talven pölystä, tekstiilit tuulettaa ja pinnat puunata. Niin sanotusta remppahuoneesta piti tehdä virakllinen sisäänkäynti torppaamme eli se piti saada suurinpiirtein siistiksi, siirtää sinne vaatenaulakko ja muuta ripustamiseen soveltuvaa - sillä remontoidessa puolipitoisia vaatteita kertyy massiiviset läjät - , mattoja estämään lumen kulkeutumista yms. Kaikki remontit alkavat tavaroiden siirtelystä! Joskus siihen menee useita tunteja. Jos tavaraa ei olisi, se nopeuttaisi huomattavasti, mutta toisaalta taas huoneen tai jonkun osittaisin tilan valmistuttua tarvitseehan sinne pöydän, tuoleja, usein säilyttystilaksi kaapin jne, joten tuolloin on helpompi omistaa jo kaikki valmiiksi. Koska keittiö oli tarkoitus laittaa täydellisesti pois pelistä, tarvitsimme varakeittiön. Siirsimme jääkaapin, hellan ja keittiön pienemmän tason kaappeineen vierashuoneeseen eli pianohuoneeseen. Ongelmana oli, ettei tässä huoneessa ollut viemäriä, joten tiskaaminen piti tapahtua makuuhuoneemme vessanurkassa. Purimme vessan altaaseen jääneen raanan pois tieltä - meidän aikana tuohon vessaan ei ole tullut juoksevaa vettä, eikä varmaan tulekaan - rakensin ritilästä seinälle kuivaustason ja näin väliaikainen tiskauspiste oli valmis. Keittiöjärjestelmämme toimivat kuukauden keittiörempan ajan ihmeen sujuvasti. Ainoa ongelma oli, että aina hellan ääressä etsiessä kattilaa, muisti sen olevan toisessa huoneessa tiskauspisteellä. Astiat olivat siis usein väärässä huoneessa ja niitä sai kuskailla edes takaisin, mutta se oli ainoa vaikeus. Kanisterivettä meni tietenkin uskomattoman paljon, koska käytimme tiskaamiseenkin vain Haapalan lähteestä haettua vettä. Paperilla pyyhintä vähensi veden tarvetta, mutta silloin meni paperia. Helpoin ja laiskin tapa saada astiat puhtaaksi oli vain kostuttaa niitä hieman ja pyyhkäistä paperilla. Tätä teemme edelleen Brunon ruoka-astioiden suhteen, sillä eläinrasva tarttuu käsittämättömän hyvin kaikkeen. Kun itselle kokkailemme vain kasvista, astiat saa usein puhtaaksi jopa ilman tiskiainetta.

Keittiöremppa oli niin massiivinen operaatio, etten onneksi enää edes muista kaikkia yksityiskohtia. Kirjoittelen kuitenkin lyhyen koosteen keskeisimmistä vaiheista. Itse asiassa kyse oli paljolti lattiarempasta. Keittiössä oli edelleen "vanhan talon haju", jonka haistoi lähinnä kun tuli jostain oltuaan pitempään poissa. Se oli lieventynyt, kun olimme poistaneet talon alta märäntyneitä räsimattoja, homehtunutta pahvia, lahonnutta puuta ym orgaanista jätettä, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä talon tuulettuvassa ryömintätilassa. Kaikki mahdollinen tavara, vanhasta mankelista lähtien, on varmasti häirinnyt ilmankiertoa talon alla. No, se on nyt hyvässä tilassa, siellä on enää lasia ja hyvin pienikokoista roskaa. Mutta kuten jo sanoin, ryömintätilan siivous ei ollut täysin poistanut hajua, joten koko lattia oli syytä avata. Minulla oli myös muita intressejä lattian purkuun; tahdoin lankkulattian ja lisää eristettä.

Kun tila oli tyhjennetty tavarasta ja sähköjohdot ja putket ripustettu seinälle pois tieltä, alkoi laminaatin irrotus. Se lensi ulos sujuvasti. Sen alla oleva runkoleijona levy olikin sitten kovempi pala purtavaksi. Jokainen ruuvi oli upotettu niin syvälle, että kanta oli kadoksissa ja täynnä purua. Saimme ensin puukolla kaivella ruuvinkantoja näkyviin ja vasta sitten olin jonkinlainen mahdollisuus saada ruuvit irti. Niitä oli 10 sentin välein ja huone on noin 20 neliön kokoinen. Tämä kertoo mittaluokasta, että ruuveissa oli kaivelemista ja osa levyistä lähti lopulta vain väkivaltaisesti sorkkaraudalla. Levyjen koolaukset olivat onneksi kiinnitetty vähemmän antaumuksella, vain palikoiden ja naulojen avulla ja suoraan lankkulattiaan. Oli yllätys iloinen, kun huomasimme kaikkien lankkujen olevan tallessa! Koska keittiön lavuaarien kohdalta muutama pohjalauta oli irronnut, olin sitä kautta yrittänyt tähystää vanhoja lattialautoja. Olin tunkenut käteni syvälle eristeisiin ja yrittänyt hapuilla lautoja niitä löytämättä. Olin päätellyt tuosta kohden puuttuvan lankut. Mutta ei! Eristettä vain oli 55 centtiä, joten melkoinen kasa siinä oli kaivettavaksi, kun myöhemmin tunkeuduimme toisesta suunnasta kaikern tuon sammaleen ja hiekan läpi.

Olimme oppineet aiemmista lattialautojen irrotuksesta, etteivät ne aivan nätisti lähde. Projektilla oli hieman kiire, sillä laudat oli saatava ulos aurinkoon puhdistumaan, raikastumaan auringon uv-säteilyssä, pestäväksi ja hiottavaksi. Vain lähipäiviksi oli luvattu hyvää keliä, joten työn joudattamiseksi palkkasimme apuvoimia. Puskaradion kautta löytyi reipas nuorehko äijä, jolta lankkujen irrotus sujui jouhevasti. Lankut nöyrtyivät hänen edessään ja sorkkarauta vain kirskahteli. Kalle auttoi irrotuksessa, kantoi lankkuja ja minä revin niistä pihalla nauloja irti. Nauloja oli niin paljon, että iltapäivästä myös apulaisemme pääsi vielä siihen touhuun. 5 tunnissa saimme hänen avustuksellaan kaikki laudat ulos ja naulattomiksi, melkoinen saavutus! En olisi uskonut työn etenevän noin nopeasti. Siitä se tosin hidas ja suurta kärsivällisyyttä vaativa työ alkoikin. Äkkiseltään lankut olivat sen näköiset, ettei niistä enää lattiaksi olisi. Likaa, pölyä, hiiren pissaa, halkeamia, reikiä, mustuneita kohtia ja hajua. Lankut haisivat kuin vanhallke navetalle! Muiden huoneiden lankuissa ei noin pahaa hajua ollut ollut. Toisaalta keittiössä tuulensuojapahvi oli monin paikoin märkää tai sen näköistä että oli joskus kastunut. Myös vanhaa mustaa tervapahvia oli paikka paikoin ja se oli täysin pehmennyt. Keittiönkaappien luona oli ollut joskus vesivahinko, joten siinä kosteusjäljet olivat ymmärrettävät. En heti käsittänyt miten muuallakin oli pahvissa kosteusläikkää, mutta luultavasti kyse oli kapilaarisen maakosteuden nousemisesta, joka oli pysähtynyt tuohon pahviin, koska sen jälkeen oli liian tiivistä pintaa. Sitä paitsi pahvin alla oli hiekkaa, mikä on varmaan ollut ennenvanhaan hyvä palopato, mutta nykytietämyksen mukaan ei välttämättä pahvia vasten oikein toimiva, juuri kosteuden nousun takia. Varmaan jos rakenne olisi pysynyt alkuperäisenä eli pahvin jälkeen olisi vain lankut, se olisi toiminut. Mutta taas tässäkin oli menty modernisoimaan huonetta, oli haluttu laminaatit ja lisää eristettä, ymmärtämättä vanhaa rakennetta.

Vaikea sanoa montako tuntia minulla meni yhteensä lattialankkujen käsittelyyn, veikkaisin varovasti ainakin kymmentä, mutta voi olla alakanttiin. Ensin poistin jokaiselta sivulta pölyn ja muun mustan lian puukolla rappaamalla ja imurilla. Sitten pesin ne etiikalla nurjalta puolelta. Lankkuja sai koko ajan käännellä ja siirrellä, sillä työpiste oli hyvin rajallinen. Kalle auttoi lankkujen mäntysuopapesussa niiden oikealta puoleltaan. Sittemmin esihioimme niitä. Kävimme käsin hiomapaperilla kaikki lankut läpi ja tikkuiset kohda erityisen huolella. Kun kuvittelin olevan jo valmista, löysin aina uudestaan kohtia, jotka olivat aivan mustia ja kaipasivat rappausta tai pesua. Hiirenkusiset kohdat nurjalla puolen poltimme toholla. Haju hälveni pikku hiljaa pesun ja usean päivän aurinkokylvyn vaikutuksesta.

Olisi ollut helppoa vain laittaa lankut takaisin niiden vanhoihin koolauksiin, mutta se olisikin ollut liian helppoa. Tottakai vanhat vasat olivat paikoin lahonneet, monet kannatintolpat olivat vain kadonneet. Roskakaappien kohdalta lattia oli myös painunut vanhan vesivahingon vuoksi. Tuimme lattiankannatin hirsiä lattian alta ryömintätilasta kunnon hirsitolpilla ja kaivoimme paikka paikoin eristeet pois maahan asti. Lattian pohjalaudoista useat olivat puoliksi purua tai täysin kadonneet, tiiviiksi pakkautunut turve vain pysyi tyhjän päällä tiiviyden vuoksi. Teimme uusia pohjalautoja parisen kymmentä. Jouduimme myös korjailemaan ja tukemaan seinähirttä. Yritimme poistaa siitä lahoa. Seinä mureni puruksi pitkältä matkalta. Näytti kuitenkin, että puolet hirrestä oli vielä tervettä, joten emme lähteneet vaihtamaan sitä. Se olisi ollut vaikea projekti hirren sijainnin vuoksi, koska se oli niin ahtaasti, aivan kiinni kuistin rakenteessa. Ruuvasimme kylkeen vahvaa lankkua ja toivomme sen kestävän. Kaikkea lahopurua emme saaneet pois, sillä sitä tuli vain lisää ja lisää jos yritti imuroida tai teräsharjalla rapata. Toivottavasti se ei huokuttele hevosmuurahaisia! Uskomattoman pölyistä oli kyllä tuo vaihe; eristeiden kaivuu ja lahopuun purku. Kallella oli ostamani kunnon maski, mutta itselläni vain kestakäyttöhengityssuojain. Kallen tehtäväksi sitten jäikin pääosin lattiankannatin vasojen esiinkaivuu. Rakensimme kaikki koolaukset uudestaan! Osin käytimme vanhoja koolauspuita, mutta osan jouduimme korvaamaan uudella puulla. Nostimme koolauksia, että saisimme vielä 15 centtiä lisää uutta purua eristeeksi. Teimme uuden "tolpat" nousemaan vasoista. Lopulta eristepaksuudeksi tuli melkein 70 cm. Pitäisi tareta! Tosin käsittääkseni tärkeämpi kuin eristemäärä on tuulitunneleiden estäminen eli riittävä ja tiivis paperointi. Siinä oli vähän haasteita, sillä lankkujen asettelu tahtoo rikkoa paperoinnin. Vaikka varaa tilaa nostaa sen kunnolla seinälle, jossain vaiheessa huomaa aina, kuinka lankuin pää pyrkii nappaamaan paperin pois seinältä, lyttäämään sen.

Arvoimme laittaisimmeko lankut samassa järjestyksysessä vai vaihtaisimme järjestystä. Olimme numeroineet lankut, mutta ne olivat sikin sokin pihalla tasojen päällä. Päädyimme samaan järjestykseen vaikka se tietäisikin "löysiä" naulanreikiä. Koolaukset olivat kuitenkin uusiutuneet ja osin vaihtaneet paikkaa, joten se toi tuoretta naulauspuuta. Järjestyksen vaihtaminen olisi sikäli hankalaa, koska huone ei ollut tasaisen neliönmuotoinen, vaan uunin kohdalle kulkivat pitemmät lankut. Joku oli joskus sahannut rumasti aivan huoneen keskeltä yhden lankun pienempiin paloihin. Tuo pienin pala ei ollut edes irronnut nätisti vaan lohjennut, joten siitä piti leikata haljenneet päätä pois. Ihmeen vähän oli onneksi kohtia, jotka olisivat pahemmin vaurioituneet. Koska lankkuja joutui lyhentämään, ne eivät enää yltäneet koolauksiin. Tuossa oli pieni mietinnän paikka, mutta keksittiin tehdä koolauslankun kylkeen paksunnuspalikka ja lankun pää ylti siihen kiinni. Tosin sitä ei tietenkään voinut naulata, ei olisi kestänyt hakkaamista, joten piti sortua ruuviin. Ruuvi erottuu valmiista lattiasta pienenä poikkeavuutena, mutta toisaalta sahanpurusta ja liimasta tehty mössö ihmeesti häivyttää kaikki muut lattian vauriokohdat; isommat halkeamat ja reijät.

Seuraava suurempi haaste oli saada putkiasiat kuntoon. Olimme talveksi jo purkaneet putket irti ja remontin vuoksi vielä viimeistelleet purun, eli kaikki oli ulkona kuistillamme pumppua myöten. Kannoimme tiskipödyn ja viemäriputket takaisin sisällä, virittelimme tuloputket ja lähtöputket pumppuun jne. Lopulta huomasimme helmiliitoksen vuotavan. Myös viemäriputki tiputteli hjajulokon tienoilta. Viemäriputken tiiviste paljastui hapertuneen. Kävin penkaiseen varastojani ja vagingossa löysin tiivisteen, joka kävi putkeen, vaikka se oli erinäköinen. Erittäin harvinaista! Viemäri saatiin siis kuntoon suhteellisen kivuttomasti. Itse tuloputket vaativat säätöä. Kun olimme saaneet kylmävesiputken kuntoon, olin todennut, että kuumanveden puserrusliitin pitää ja palauttanut rautakauppaan jo sieltä ostamani puserrusliittimen, seuraavana päivänä todettiin tuonkin puolen vuotavan. Kalle sai hakea liittimen vielä takaisin. Putkia ei voi vain irroittaa ja laittaa takaisin, kokeilla toimiiko. Aina vastassa on hirveä vesishow! Onneksi meillä on vesi-imuri, joka projektin alkuvaiheessa vielä toimi, lopuksi se hajosi, mutta sitten oltiin jo niin pitkällä, ettei sillä niin väliä. Jos putkea, jossa on välillä virrannut vesi, vähänkin avaa liittimestään - vaikka pumppu ei olisi päällä - vastassa on uskomaton vesisuihku. Mistä vettä voi riittää niin paljon yhdessä putkessa? Tätä saimme ihmetellä moneen otteeseen, kun täytimme ja tyhjensimme putkia. Lopulta saimme huokaista syvään ja todeta, viimein pitää, ei minkäänlaista kosteutta liittimen juuressa. Silti jätimme vielä yöksi roskakaappiin pyyhkeet putkien alle. Aamulla oli suuri riemu huomata, että kaikki oli kuivaa! Kun tässä oli niin mieletön vesileikki- ja sota, emme pariin viikkoon viitsineet kokeilla pyykkikoneen toimintaa. Sekin päivä kuitenkin lopulta koitti. Olin varma, ettei kone toimi, sillä se oli talvehtinut pakkasessa. Mutta niin se vain oli täysin kunnossa ja lähti iloisesti pyörittämään lakanoitamme.

Elämää ja elintasoa parantava suuri mullistus oli tynnyrisaunan saapuminen. Olimme asuneet torpalla vain reilu parisen viikkoa ja käyttäneet kylmää suihkukaappia lämmittäen padassa vettä, kun saimme pihaan valmiiksi kootun tynnyrisaunan. Ensimmäiset löylyt olivat yhtä juhlaa! Entinen saunamme ei lämmennyt kuin 45 asteeseen, vaikka sitä lämmitti kaksi tuntia. Nyt kiukaaseen ei tarvinnut kuin nakata pesällinen puita ja jo 25 minuutin päästä pääsi saunomaan. Alle puolessa tunnissa se lämpenee 60 asteeseen ja tunnissa jo 80. Intialainen reissaaja tilasi saunan aamu yhdeksäksi. Kun menin aamulla sanomaan löylyjen odottavan häntä, hän päätti lähteä vielä "pienelle" lenkille. Kun hän tuli takaisin 2 tunnin päästä, olin ehtinyt syöttää saunaa lukuisilla puilla ja lämpö oli kivunnut huikeaan 90 asteeseen. Varoitin, että voi olla jo liian kuuma, mutta sinnikkäästi hän saunoi yli tunnin hypäten vähän väliä kuistilla vilvoittelemassa. 

Kun siskoni Alisa oli kylässä, maalasimme keittiönlattian. Väriksi valikoitui ekomaali sävyltään "hanhi" eli vaalean harmaa. Alisan kanssa myös suunnittelimme ja toteutimme keittiön välitilan. Maalasimme valkovahattua parkettia (olin kerran saanut puoli-ilmaiseksi pienen erän) kuivalla sienellä hankaamalla saaden hyvin elävän pinnan ja yläosan vanhasta välitilalevystä maalasimme lattian harmaaksi. Parkettiin käytimme itse sekoitettua maalia pohjana Uulan pellavaöljymaali, lisäsin siihen kimrööki pigmenttiä, saaden maalista sinisen harmaan. Käytimme noita parkettiliuskoja myös keittiön kaappian alapaneeleina. Tuli aika hauskan näköinen kokonaisuus! Alisan kanssa myös kunnostelimme marjapuskia ja mietimme, miten puumaja pysyisi puussa eli kokeillimme kiinnittää vaijereilla "perustuksia". Ikkunanmaalausprojekti on ollut koko kevään enemmän tai vähemmän työn alla. Aina aurinkoisina päivinä se on edistynyt. Siihenkin soppaan siskoni pääsi pistämään lusikkansa ja pihamme se vasta soppa onkin, ainakin hänen mielestään, joten yritimme hieman kesyttää sitä. Pihamme on kasvuvoimaltaan uskomaton viidakko! Taltutimme etupihan kukkapenkin rikkaruohoja tekemällä penkistä luonnonkivillä päällystetyn. Istutimme myös pari portinpielen "terveloa kuusta".

Olen rauhoittanut keittiön vähäksi aikaa. Kun se oli kuukauden vain pelkkää purumerta, on mahtavaa, kun siellä on ihkaoikea lattia, missä voi kävellä ja vettä tulee raanasta. Jopa kuumavesi virtaa! Parinapäivänä purin vielä oven lähettyviltä ja kylmäkomeron ympäriltä kovalevyjä pois. Levyt olivat kostuneet tilan ollessa kylpyhuone, pinkopahvissa oli selkeää kosteusläikkää, joten levyt oli hyvä purkaa. Taas hajut väheni! Keittiö alkaa tuoksumaan varsin raikkaalle! Tosin nuo esiin puretut hirret ovat mäntysuopapesusta huolimatta pölyiset, lähinnä niiden pellavarive pölisee, joten jotasin siihen on lähiaikoina keksittävä. Eristäähän komero myös pitää, mutta ehkä sisäpuolelta. Haluaisin kyllä jättää nuo hirret esiin, sillä se on keittiön ainoa hirsipinta. Ikkunan puoleisen kovalevyseinän kohtalo on vielä auki, ehkä selviää ikkunan vaihdon yhteydessä. Juuri nyt työn alla on puumajan rakentaminen ja aitan katon uusinta.

Vapaa-ajan harrasteena olemme viimepäivinä perehtyneet luonnonyrtteihin ja niiden säilöntään. Eilen paistelimme rapeiksi sipseiksi uunissa ratamonlkehtia ja jättipalsamia. Olen pakastanut kuusenkerkkiä, viinimarjan lehtiä, nokkosta ja palsamia. Olen myös kuivattanut useita kasveja, kuten maitohorsmaa ja voikukanjuuria. Tulevaisuudessa tulen käyttämään tähän toivon mukaan kokoajan enemmän aikaa, kun remppakiireet vähenee. Haluan myös kehittää majoitustoimintaa. Se on kyllä aivan omalla painollaankin kasvanut viimekesästä. On ollut vieraita Intiasta, Venäjältä ja ihan Suomesta, tulossa on muun muassa Saksasta. Välillä iskee epäilys tuleeko puumajasta mitään, mutta yritetään, rakennellaan pikku hiljaa ja katsellaan, mitä syntyy. Siinä olisi kyllä matkailuvetonaula! Yritämme suunnitella naapureiden kanssa myös eräänlaista elämystä ja tein sen jo airbnb-sivuille mutta he eivät ole vielä syystä tai toisesta julkaisseet sitä.

Pistän tämän kirjoituksen vasta illemmalla nettiin - näpyttelin tätä aamupäivästä sateen ropistessa taas kerran ikkunoihin. Nyt on jo kiire syömään ja sen jälkeen taas kaupungille hankkimaan raksatarpeita. Laittelen tähän loppuun sekalaisia valokuvia tarinoinnin värittämiseksi, kertovat ehkä selkeämmin kuin teksti, mitä olemme puuhailleet.   

(kuviensiirron kanssa suuria ongelmia, joten vain muutama kuva)

Keittiö tällä hetkellä,  näistä kuvakulmista on lähes valmista:

Tynnyrisauna saapui Virosta asti ja valmiiksikoottuna. Naapuri oli ystävällisesti auttamassa traktorin kanssa, että saatiin se alas peräkärryltä.(kuvassa ei naapuri vaan saunan rakentaja)

   

Mökki talviteloille

Lämminvesivaraaja piti loputonta pulputtamista, kaikki tekstiilit eivät meinanneet mahtua kaappeihin hiiriä piiloon ja roskaa kertyi vanhoista remppavaatteista, hengityssuojaimista ja maalinsekoitusastioista. Lopulta kuitenkin saatiin mökki talviteloille. Nyt se saa siellä uinua lumihankikattoineen rauhaisaa talviunta muutaman kuukauden. Julistan mökilleni joulurauhanjulistusmaisesti talvirauhan: "ja joka tätä rauhaa rikkoo tulee saamaan rangaistuksen kulloisenkin rikkeen mukaisesti." Vai miten sitä nyt Turun joulurauhan julistuksessa sanotaan? Viimetalvena mörskä sai onneksi uinua prinsessa ruususen untaan, kaikki oli palatessamme juuri niinkuin olimme sen jättäneet. Oli niin valtavasti lunta, että vielä palatessammekin koko tontti oli kuin kadonnut valkopeitteen alle. En kyllä kulkurina tai varkaana aivan ensimmäiseksi tätä kohdetta valitsisi: murju ei pidä lämpöä vaan joka nurkasta vetää ja työkalut ovat jälleenmyyntiarvoltaan onnettomia. Yhden sirkkelin jätin syötiksi jos se vaikka jollekin kelpaisi, sillä se ei katkasi kuin aivan ohuita listoja ja jumituu usein painumatta alas asti. Olisi sitten aiheellinen syy ostaa uusi sirkkeli :). Mitäänhän ei osteta ennen kuin on aivan pakko. Rakennan kierrätetyillä työkaluilla ja usein vanhasta materiaalistakin.

Putkien tyhjennyksessä oli yllättäviä haasteita. Otettiin lämminvesivaraajan johto irti ja vesipumpun johto samoin. Sitten laskettiin raanasta kuumavesiasennossa niin kauan vettä kuin riitti. Minun logiikan mukaan varaajan olisi pitänyt näin tyhjentyä. Kyllä se varmaan suurimmaksi osaksi tyhjenikin, mutta silti letkuista irrotuksen jälkeen tippui vettä koko yön ämpäriin. Aamulla Kallen tyhjennettyä astian, vettä pulppusi edelleen. Kaivoimme vesi-imurin esiin ja imaisimme putket tyhjiksi. Vähän ajan päästä putkensuuhun kuitenkin ilmestyi jälleen tippa. Lopulta Kalle teippasi putken viemärin yläpuolelle kaiken varalta jos siitä vielä lähtömme jälkeenkin olisi hieman tiputellut. Viemäreihin kaadoin pienen kulauksen auton lasinpesuainetta, koska purkin kyljessä luvattiin aineen kestävän koviakin pakkasia ja ei tuon parempaa sulanapitonestettä ollut. Viime talvena ei kyllä kaadettu mitään ja silti viemäri kesti. Onneksi meillä ei ole putkia kuin keittiössä! Edellinen asukashan oli jättänyt kaikki putket tyhjentämättä ja silti muoviset ohuen putket eivät olleet rikkutuneet, joten siitä päättelen, että nämä putket venyvät jossain määrin. Irroteltiin pesukoneen letkut ja imastiin nekin vesi-imurilla, mutta saa nähdä kestääkö koneen sähköosat pakkasta. Jääkaappi ja hella ovat kyllä aina kestäneet kylmää hyvin, mutta pesukone vaikuttaa vähän huonommin tehdyltä ja on Candy halpismerkki.

Käytin lähes loppuun asti vesivessaani. Kesällä käytin sitä niin, että kannoin sadevettä sisälle ämpärissä jä käytin sitä pöntön huuhteluun. Kun huoneen lämpö painui pakkaselle, huomasin ettei pönttö haise vaikkei huuhtelekaan. Se kesti sulana pientä pakkasta, ehkä maalämpö talon alta nousi sen verran, että lämmitti putkea ja viereisestä huoneesta tihkui hieman lämpöä. Myös tämän pöntön imaisin lopulta vesi-imurilla tyhjäksi. Sen jälkeen se vasta alkoi haisemaan. Koko huone lemahti aivan järkyttävälle! Jouduin laittamaan käsidesiin kastellun kankaan tiiviinä myttynä pönttöön ja kannen hyvin kiinni, ja se onneksi rauhoitti pöntön hajuterrorismin.

Käytettiin parisen päivää aikaa hallittuun lähtöön mörskältä, mutta silti sinne jäi jonkinasteinen kaaos. Työkalut ja monet ulkovarastoromut ovat taiteellisina kasoina, osa roikkuu hyllynreunoilta ja tasopinnat painuvat kasaan kaiken maailman "ehkä tätä vielä joskus tarvii" löydöistä. Olisi ollut vielä hauska järjestää ruuvit ja naulat, porakoneen terät ja päät, omiin rasioihinsa, mutta kädet paleltuivat samantien yrittäessäni kiikutella tavaroita sinne ja tänne. Ehkä siivous on hieman miellyttävämpi tehdä kevätauringon lämmössä! Varsinaiseksi lähtösiivoukseksi sai riittää lakaisu, sillä hiiret koristelevat kuitenkin papanoillaan lattiapinnat.

Kun olin kirpparilla töissä, Kalle rapsutteli aikansa kuluksi loput ikkunat. Hän kaapi maalit niin huolella, että vietti tunteja projektin parissa ja palellutti lopulta varpaansa. Itse en enää loppuajasta tehnyt juuri mitään remontin hyväksi. Pari nurkkasalvosten suojuslautaa pistettiin yhtenä viikonloppuna kiinni tienpuoleiseen ulkonurkkaan, mistä joskus kengityksen yhteydessä oli irroteltu nurkkalaudat. Oli vaikea löytää 17 cm leveää harmaata lautaa. Kävimme hakemassa lautoja aina Punkaharjulta asti. Vaikea sanoa, kuinka tärkeä rakenteellinen tehtävä näillä laudoilla on, mutta kai ne vähän suojaavat tätä hakanurkkaa kosteudelta. Tällaiset tasanurkkasalvokset, joissa hirsien päät ovat näkyvillä ovat ymmärtääksini herkkiä pehmenemään. Tosin nämä salvokset olivat jo niin harmaantuneet, että kai niissä oli jonkinmoinen luonnon oma suoja-aine. Toinen lauta jouduttiin laittamaan kahdessa osassa, sillä entinen lauta oli vain katkaistu puolesta välin ja ei haluttu alkaa irrottelemaan tuota vanhaa lautaa, joten tehtiin sille vain jatkoa. Toiselle puolen nurkkaa saatiin ikään kuin vahingossa laitettua täyspitkälauta, sillä olimme luulleet ettei se olisi pituudeltaan riittävä. Autoomme ei kovin pitkää puutavaraa mahdu ja siksi olimme Punkaharjulla joutuneet lyhentelemään lankkuja, suurella tuurilla yksi niistä oli riittävän pitkä ilman jatkopalaa.

Ensikesänä on vielä enemmän projekteja kuin menneenä kesänä. Niistä tärkeimpinä mainittakoon: keittiön ja remppahuoneen ikkunoiden vaihto, remppahuoneen eli vanhan tuvan leivinuunin kunnostus, lattian kunnostus, sisäkaton maalaus ja seinien savirappaus (olen hyvin innostunut kokeilemaan tätä perinnerakennustektiikkaa, johon hirsipinnalle ensin rakennetaan ristikot tai kiinnitetään kaislaruokomatto rappausalustaksi ja sittemmin hierretään savikerros) ja keittiön lattian purku. Myös eristää pitää lisää, vähintään vintille täytyy lisätä ekovillaa. Majoitusgenrestä paljastan vain sen verran, että lisää majoitustilaa on suunnitteilla. Tällä kertaa rakennan jotain erikoisempaa, mitä hyvin tavanomainen aittani. Kärrysaunan haluaisin ostaa valmiina, sillä vanhasta saunarakennuksesta ei vain saa homeenhajua pois, vaikka kuinka näkisi vaivaa. Saunatila on myös koko ajan ollut liian iso, joten sitä on vaikea eristää niin hyvin, että lämpö riittäisi. Ulkorakennusta en missään nimessä pura vaan kyllä sille muunlaista käyttöä löytyy, vaikkei siitä enää saunaksi olisikaan. Varastotilastakin on jatkuva pula ja mahdollisesti muutan aivan päädyssä olevan tilan kesäkeittiöksi.

Nyt olemme Haapavedellä viettämässä joulua perheeni kanssa. Täältä lähdemme Helsingin ja Tallinnan kautta Lontooseen. Vielä ei ole tarkempaa tietoa, mihin muuttolintumainen talvivaelluksemme meidät kuljettaa, mutta lemmikkejä on tarkoitus hoitaa ja taloja vahtia henkemme pitimeksi. Ihana päästä asumaan lämpimiin taloihin, sillä loppuajasta torpassamme oli vain 10 astetta makuuhuoneessa ja 16-18 keittiössä. Poltimme jokapäivä leivinuunia, mutta silti meidän täytyi turvautua myös pattereihin. Saimme sähkölaskun pysymään järkevissä rajoissa, sillä että asuimme vain keittiössä ja nukuimme viereisessä huoneessa, jota lämmitimme ainoastaan illalla hetken ajan. Lämmin alkutalvi oli onni - kylmimmillään ulkona oli vain 8 miinusastetta. Keskimäärin sähkönkulutus oli 2-3 euroa päivä, joka oli jo kipurajoilla. Kesällä kulutuksemme oli noin 5 euroa kuukaudessa. Joskus hamassa tulevaisuudessa olisi tarkoitus olla energiaomavarainen! Tuskin kuitenkaan vielä seuraavana kesänä laitan tuuligeneraattoria. Voi olla, että laitamme sellaisen Konneveden mökille, tai vanhempani ostavat, niin saan sitten tutustua tähän tuulivoiman maailmaan. Hyvä olisi tietenkin ennakolta nähdä näitä generaattoreita toiminnassa ennen kuin itselle sellaisen hankkii. 

Jos naapurini Niittylahdessa lukevat tätä blogia, oikein hyvää kevättalvea kaikille!       

Niittylahden historiaa ja nykypäivää

Syreeniaidat istutettiin aikanaan kaikille Hovin työntekijöiden torpille, jotta olisi viihtyisämpää. Hovi omisti kaikki maat ja työntekijät saivat noin kahden hehtaarin alueita taloilleen jos menivät Hoville metsätöihin. Myöhemmin hovi liitettiin Kymi oy yhtiöön. Talossani asuivat Toloset ja Makkoset, joista kummatkin olivat metsäyhtiön kirjoissa. Tämä Hovin päärakennus on edelleen pystyssä ja siinä on mahtavat ruutuikkunat vierivieressä ja tyylikäs pylväskuisti. Niittylahden kansakoulukin on edelleen pystyssä rakennuksena, vaikka koulu lakkautettiin jo 1967. Kansakoulun opettajat toimivat aikanaan kulttuurin airueina, toiset toivat näytelmäinnostuksen, toiset urheilun. Perustettiin näytelmä kerhoja ja urheiluseura. Olipa kylällä joskus jopa oma torvisoittokuntansa. Nähtävästi koulu on ollut myös kaikkien tapahtumien kehto ja kyläläisten tapaamispaikka. Näinhän se on historiallisesti ollut ympäri Suomen, joissain kylillä kulttuurin ylläpitäjä on ollut pappila, toisissa koulu.

Olen viimeaikoina saanut kuulla mielenkiintoisia tarinoita kylän historiasta, niin sinisen talon Kirstiltä kuin myös Malisen Leenan kirjoittamasta pienestä historiikistä. Eläväinen kylä tämä on ollut! Pystyn hyvin näkemään sieluni silmin valtavan roottorin, joka nosti Niittylammesta vettä saharakennukseen, tai Haukiveden rannassa olleen saunan, jossa kylpi koko kartanon väki tai millainen kuhina kävi kyläkaupassa, kun siellä juoruiltiin päivän kiinnostavimmista uutisista. Mitä ne sitten olisivatkin olleet? Kuka on mennyt naimisiin, kuka saanut lehtolapsen tai vaikkapa minkälaisia kesäjuhlia nuorisoseuralla oli suunnitteilla.

Ei uskoisi, että joskus kauan sitten kuikkarojassa - joka kulkee taloni lähettyviltä - on ollut oikea koski. Hauska kuvitella myöskin, kuinka suuren ladon kohdilla on aikanaan kulkenut pitkä puukuja. Paikkaa on sanottu solansuuksi, ja nykyäänkin muutamaa jäljelle jäänyttä vanhaa mäntyä sanotaan rahapuiksi. Mutta tämä historiasta. Nyt nykypäivään. Olen tässä odotellut sopivaa hetkeä kirjoittamiseen, mutta näyttää, ettei nyt suurempaakaan inspiraatiota iske, joten päätin nyt naputella hieman lauantai illan ratoksi. Sikäli hetki on oiva, että leivinuuni on lämmittänyt torpan ja sormet eivät jäädy kirjoittamisessa. Pimeys on myös laskeutunut jo tunteja sitten, joten ulkonakaan ei juuri pysty puuhastelemaan. Kyllähän viileys hidastaa remonttimahdollisuuksia ja halukkuutta. Olemme silti jotain pientä tehneet aina joka päivä. Tänään Kalle kävi katolla puristelemassa konesaumakaton erillisiä lukkoknipsejä kiinni. Kattohan pysyy kiinni koska saumat ovat toistensa ympärillä, mutta nuo metallikielet ovat vain jotain lisävarmistuksia ja niistä moni oli noussut ylös. Yhdessä siirtelimme polttopuita paikasta toiseen ja itse tein jälleen pienen piha-askartelun, siis laajensin tilataideteostani, joka koostuu peikkojen asunnoista.

Olemme laitelleet tilapäisiä lattialistoja keittiöön - ei kannata pysyviä, kun enskesänä puran lattian - katon rajaan pellavaa ja teippiä, sekä oven päälle listaa ja vaatekomeron kynnykseen eristettä. Katselin laserlämpömittarilla, jonka lainasin, mistä lämpö eniten karkaa ja pihimmat paikat näyttivät olevan nimenomaan listojen kohdilla.

Onneksi on ollut ennätyslämmin marraskuu! Jos ulkona on 5-10 plussaa, mökin sisälämmön onnistuu helposti pitämään pönttöuunilla ja leivinuunilla noin 18 asteessa. Mutta heti jos lämpö menee pakkaselle, joutuu turvautumaan hetkittäin myös pattereihin. Usein jos istun paikallaan ja syön, laitan joka tapauksessa hetkeksi öljykiertoisen liikuteltavan patterin päälle ja istun aivan patteriin kiinni. Jos on liikkeessä, tai nukkuu peiton alla, 18 on aivan riittävä lämpö, mutta jos vaikka istuu koneella, tahtoo käsiä palella.

En ole kirjoittanut aikoihin, joten en varmaan ole kertonut, kuinka aukaisimme vanhan tuvan lattian. Kuistin puoleiselta seinältä jouduimme kaivamaan eristeet monin paikoin kokonaan pois. Niskojen kiinnitykset olivat lahonneet. Vaihdoimme neljä näitä tukikalikkaa - en muista oikeaa nimeä, vaikka olen sen kuullut. Pyrimme valitsemaan kovaa puuta, jota ei niin vain jyrsittäisi, kuten lehtikuusta. Pari tehtiin myös vanhojen kangaspuiden osista, koska niissä sattui olemaan valmiiksi "porras." Huoneilma kyllä raikastui samantien, kun olimme poistaneet kaikkialta päällimmäiset eristeet, puhdistaneet lankut, poistaneet vanhan tuulensuojapaperin, laittaneet uutta purua ja hamppua vanhan sammal-turve-hiekka-eristeen päälle ja laittaneet uuden tuulensuojapahvin. Tällä kertaa käytin aitoa ruskee pahvia bitumin sijaan. Monet suosivat sitä, koska se hengittää bitumia paremmin. Tuosta vanhasta turpeestakin olen kuullut paljon hyvää, joten olen iloinen, että pystyimme jättämään lähes kaiken vanhan eristeen. Turve kuulemma tarjoaa erittäin huonon kasvualastan haitallisille mikrobeille. Koska se on niin hapanta, useimmat migrobit eivät pysty elämään siinä. Lattianavausrempan aikana sattui olemaan pari aurinkoista päivää ja hiirten pissimät lankut saivat mukavasti nauttia auringon uv:stä keskellä pihaa. Tehostettiin kuivatusta myös tohottelemalla pahimpia kohtia.

Kun kelit pimenivät ja sateistuivat, pyrimme tekemään sisätöitä. Sain avattua tukkeutuneet leivinuunin hormin! Vanhasta uunista tippui uskomaton määrä nokea ja naakanpesiä, ennen kuin puhelimeni kuva osoitti, että valoa näkyy. Kännykällä osoittelin hormiin ja otin kuvia, että tietäisin, pitääkö vielä nuohota letkun pätkällä. Uuni on nyt kohtalaisen hyvin puhdistettu myös tulipesästään ja tiilipinnaltaan, mahdollisesti se pitäisi vielä noki-imurilla imuroida ennen muurarin kutsumista, mutta kaikki isommat moskat ovat poistettu. Niitähän riitti! Niin sanottu huuva oli täynnä lasia, tulitikkuaskeja, pullonkorkkeja, lasten piirustuksia ym.

Kalle poisteli tuon huoneen seiniltä nastoja, sinitarraa ja nauloja. Luulen, että teen hirsipintaan savirappauksen. Kun saan kerrankin aloittaa huoneen kanssa aivan alusta, purkamatta ensin väärin tehtyjä remontteja, yritän tehdä siitä kerralla lämpimän ja toimivan huoneen. Vintille laitan kunnon määrän hamppua ja ehkä jopa ekovillaa. Ikkunat eristän vielä huolellisemmin kuin edelliset, ehkä ikkunan päältä puuttuvat hirret vaativat korvaajikseen kunnon paksun levyn sisäpuolelle, ei pelkästään vuorilautoja. Savirappaukseen pitää tutustua huolella. Sehän on hyvin perinteinen menetelmä. Tuo huone tuskin koskaan on ollut rapattu, koska hirret ovat niin sileät, mutta vanhaan taloon menetelmä sopii kuitenkin mainiosti. Todennäköisesti teen rappauspinnan puuritilällä tai juuttiverkolla. Historian saatossahan rappauskynsiksi on käytetty mitä mielikuvituksellisimpia asioita, kuten nurinpäin naulattuja pullonkorkkeja.

Eilen kiertelin hetken pihalla ennen kuin keksin tekemistä. Katse osui syreeniaitaan, jossa usea oksa kallisteli maata vasten. Jokin auto tai muu ajopeli siihen oli joskus peruuttanut, sillä tuolta paikalta löytyi muuttaessamme peruutuspeilin sirpaleita, autossa olleita cd-levyjä yms. Näin siinä usein käy: ulos mennessä ei ole aavistustakaan, minkä homman aloittaisi, mutta äkkiä mieleen hiipii jotain. Katkoimme nuo kuolleet oksat ja siirryimme siitä siistimään muita pihan puita. Syreeniaitani  huutaa kunnon parturointia. Sen keskellä kasvaa paikka paikoin muita puita, jopa iso koivu. Siinä on paljon sammaloitunutta ja lahoa ja oksat kurkottelevat villisti sinne ja tänne. Voisin muuten niittää sen maan tasalle, parissa vuodessa se varmaan kasvaisi nätiksi, mutta en kestäisi kesäistä hiekkatien pölyä. Tukkirekat nostivat viimekesänäkin sellaiset pilvet, että koko pihan näkyvyys peittyi hetkeksi kuin aavikkoiseen hiekkasumuun. Tie on kyllä näin talviaikaan aivan kuin eri liikenneväylä, kesällä se on lomalaisten valtatie, talvella lähinnä peurojen ja jänisten kiihdytyssuora.

Yksi syksyn isoista remonteista oli vaatekomeron teko entisen vessan paikalle. Purettiin kaikki muovit pois ja laitettiin kipsilevyjen pintaan kalkkisively. Lattia tehtiin kokonaan uudestaan paksuista lankuista. Siskoni oli auttamassa tuossa projektissa ja hänen kanssaan maalattiin lattia itse sekoittamallamme punertavalla lakalla. En halunnut vesivessaa - se on mielestäni jo ajatuksena aikansa elänyt - joten oli hyvä saada viemärit pois haisemasta. Etenkin suihkun lattiakaivo kuivuttuaa haisi hyvin voimakkasti, jopa niin pahalle että kuvittelin tilassa olevan muitakin kosteusongelmia, mutta purkuvaiheessa oli iloinen yllätys, kuinka kaikki oli kuivaa. Lähes kaikki purkutilanteet ovat olleet positiivisiä, paitsi vanhan tuvan lattian kohdalla yksi seinähirsi paljastui hyvin pahasti syödyksi ja sitä piti laajasti pintatukea.

Hanke kohti omavaraisempaa elämää edistyi syksyn mittaan sinänsä, että säilöttiin jonkin verran marjoja ja sieniä. Sienistä opin tunnistamaan vain Mustatorvisienen, mutta se oli loistava sieni kuivatukseen. Eilen käytimme ruokaamme oman maan kuivattua lehtikaalta, sieniä ja pakastettuja kuusenkerkkiä. Kesä osoitti, ettei viljely ole minua varten, joten sitä tulemme enskesänä tekemään vain hyvin pienessä mittakaavassa ja lähinnä aioin keskittyä villiyrttien ja -kasvien säilöntään. Voisin tietenkin kokeilla kasvattaa jotain, mikä kasvaisi helposti ja mikä olisi helppo myydä, kuten kuituhamppua. Tosin se taidetaan korjata maasta vasta talven jälkeen jos en väärin muista. Jokin kantoihin istuttamistani sienistä nosti hieman päätään loppukesästä, joten enskesänä on jännitystä, ovatko loputkin ympit elossa ja heräävät vasta sitten henkiin.

Menen nyt kuukaudeksi töihin työpajayhdistys Tekoon toimistohommiin. Sittemmin joudumme taas hyvästelemään torppamme, koska täällä ei edelleenkään tarkene kovilla pakkasilla. Jos patterit olisivat päällä koko ajan, lämpöä ehkä riittääisi, mutta minulla ei olisi varaa maksaa sähkölaskua. Sähkönsiirtohan se on oikeasti kallista, mutta kyllä kulutussähkön hintakin on mielestäni noussut. Tarkoitus olisi kuitenkin jättää talvehtimismatka hieman lyhyemmäksi kuin viime talvena ja palata keväthangille hiihtelemään. 

Kooste kesän rempoista

En taida juurikaan pistää kuvia tähän blogipostaukseen, sen verran vastustaa kuviensiirto. Niitä näkee facebook postauksistani.

Paljonhan sitä on tapahtunut tänäkesänä. Tyytyväisin olen pianohuoneemme täysin uudistuneeseen ilmeeseen. Lautalattia on hiottu ja maalattu, hirret otettu esiin, yhdelle seinälle on laitettu pinkopahvi sekä tapetti, ja pönttöuunin viereisestä muurista osa on muurattu uudestaan kalkkilaastilla ja maalattu maitomaalilla. Lattia- ja kattolistoissa oli yllättävän paljon projektia, kun listojen jiirit piti saada istumaan nätisti. Lattialistat höyläsimme itse puoli-ilmaiseksi saamastamme puusta. Kun ne maalasi valkoisella, eivät näyttäneet yhtään liian massiivisille, etenkin kun hirsienkin yleisilme on jämäkkä. Nyt huoneessa on sopivasti vanhan ajan tunnelmaa: nurkkaan olen koonnut löytämiäni talon historiaesineitä ja pönttöuunissa poksuu kodikkaasti tulet.

Kuuma ja pitkä kesähän se oli. Nyt vasta muutama päivä sitten ollaan aloitettu lämmityskausi. Eilen polteltiin lähes koko päivä leivinuunissa tulia ja nyt se on antanut mukavasti tasaista lämpöä tämän päivän. Saa nähdä riittääkö lämpöä myös huomiselle! Eristettiin meidän uudet kunnostutut ikkunat hyvin ekovillalla ja pellavalla, makuuhuoneen ikkunaan tuli lähinnä ekovillaa isoimpiin aukkoihin. Niistä ei siis lämmön pitäisi karata, vaikka vanhan tyyliset ikkunat ovatkin. Ikkunateippiä voisi vielä viritellä. Makuuhuoneessamme lämpö saattaa osin karata vintin kautta. Kun imupalveluauto kävi imaisemassa turpeet ja hiekat viereisen huoneen yläpohjasta, tuntui myös makuuhuoneemme viilenneen. Kyllä siellä pönttiksellä vielä näillä keleillä pysyy lämpö, mutta saa nähdä kun pakkaset alkavat. Pitää yrittää ehtiä laittaa vintille vielä tänäsyksynä kutterinpurua.

Imuauton vierailu oli kallis, mutta tarpeellinen. Onneksi jäte oli täyttä luonnonmateriaalia niin sen pystyi kippaamaan omaan pihaan - muuten jätteenkäsittelymaksu olisi vielä melkein tuplannut hinnan. Kolmen tunnin työ maksoi 700 e! Toisaalta jos olisimme itse lapioineet hiekkaa, meillä olisi saattanut mennä aikaa pari viikkoa. Kai sitä pitää omalle työlleenkin joku hinta laittaa, kun on niin paljon muutakin puuhaa. Vaikka meidän aika ei olekaan pois palkkatyöstä, kuten normisti ihmisillä. Työnsarasta puheen ollen, majoitustoimintani lähti tänäkesänä lupaavasti liikkeelle. Siihen nähden, että majapaikkani on vain alkeellinen aitta, reilu kymmenen vierasta on hyvä saavutus. Alkeellisuus ei siinä ole varsinainen ongelma vaan se, ettei tilassa ole tarpeeksi erikoisuutta, jotain poikkeavaa tai elämyksellistä. Italialaiset tosin sanoivat "Ihanasti kaikkia yksityiskohtia ja tosi viihtyisää, täällä sielu lepää." Kai italialaisilla jonkinlainen estetiikan taju on? Jos summaisin yhteen, ihmiset tulivat selvästi kohteeseeni hakemaan luonnonrauhaa. Sitä pitää lähteä vielä enskesänä korostamaan tietynlaisilla majoitusratkaisuilla.

Viimeinen vieraamme airbnb putkeen tulee todennäköisesti olemaan kiinalainen, joka saapuu tämän kuun lopulla. Hänen mukavuuteen pitää panostaa, sillä jos hän laittaa someen mitä tahaansa myönteistä, se voi poikia enskesälle aika monta uutta asiakasta.

Laitoimme saunan pesuhuoneeseen suihkukaapin. Sen kokoaminen oli kokopäivän projekti, eivätkä haasteet loppuneet edes siihen. Isäni ja hänen kaverinsa Tuomo olivat tulitsemassa suihkukaapin salaperäisiä kokoamisohjeita. Voisi luulla, että tällaisessa kaapiossa on allas ja neljä seinää, mutta itse asiassa siinä oli kuusi seinäelementtiä ja lasiovien kiinnitys oli tehty hyvin haastavaksi. Liukumisen mahdollistava pieni pyöristä koostuva osa rikkoontui, kun yritimme saada ovia uriinsa. Iskä ja Tuomo kokeilivat eri korjaustapoja ja viimein löytyi toimiva: rautalankaa - ihmeen monet asiat voi korjata joko nippareilla tai rautalangalla. Tuon viritelmän jälkeen oli ongelmana, ettei toinen ovi edelleenkään pysynyt urassa, mikä korjattiin ovistopparia siirtämällä. Myöhemmin Kalle tiivisti kaapin silikonilla ja minä vedin siitä vesiputken ulos. Sittemmin huomasimme, ettei vesi vain nouse viemäriin asti. Kaappia piti siis nostaa. Kaappia liikuteltaessa hajosi toinen liukuoven tela. Sen kanssa minulla oli hyvä tuuri Carlsonilla: heillä oli esittelykaapissa ollut samanlainen ja se löytyi vielä varastosta, eikä minun edes tarvinnut maksaa mitään. Vaikka nostimme kaappia, kulma ei edelleen riittänyt veden valumiseen, enempää ei voinut nostaa koska katto tuli vastaan. Piti siis keksiä toinen ulospääsytie vedelle. Piikkasimme seinään reijän, mutta asetellessamme kaappiin kuulunutta haitariputkea aukosta, siihen tuli reikä karhean betomnin vuoksi. Tässä vaiheessa kävi ilmi myös, että kaapin koko lattiakaivo valskaa vettä: kaappi oli uusi mutta tiivisteet puuttuivat silti. (tori.fi ostettu) Avoviemärityyppinen ratkaisu, missä käytimme vesikourua osottautui lopulta toimivaksi. Nyt kaappi on muuten täydellinen, mutta vaatii pienen aluskipon, sillä se kaikesta huolimatta tiputtelee hieman viemärijärjestelmämme ohitse. Huh, huh. Onneksi kaikki ei ole yhtä pahaa säätämistä kuin suihkukaapin kanssa!

On hyviä ja huonoja remppapäiviä. Huonoista esimerkkinä suihkukaappiepisodi, hyvistä taas sisäkaton korjaus. Viimeinen huoneemme, jota sanomme remppahuoneeksi sai pari päivää sitten viimein huomiomme. Aiemmin emme ole siellä tehneet muuta kuin tyhjennelleet romuja ja purkaneet kengitystä varten muutaman lattialankun. Nyt päätimme kokeilla nostaa roikkuvan paneelikaton takaisin ponttiinsa. Katto kupruili ja irvisteli onneksi vain muutamasta kohdin. Irrottelimme lankkuja vintiltä, lakaisimme pois suoraan paneelin päälle tippuneen oljen ja hiekan - eriste väärässä paikassa oli ongelman juurisyy - ja lähdimme nostamaan kattoa pitkillä ruuveilla sisältäpäin. Olimme ihmeissämme kun katto nousi heti! Tosi nätisti vetäytyi paikoilleen! Seuraavana päivänä jatkoimme urakkaa eri kohdasta ja yhtäkkiä katto ei nöyrtynytkään tahtoomme. Teimme reikiä ja yritimme mittaamalla osua sisäkaton puolelta ponttiin. Monta ruuvia meni huti ja oikeaan kohtaankaan osuneet eivät nostaneet sitä. Seuraava yritys oli purkaa lisää lautoja vintillä - ei ollut helppoa, sillä laudat olivat pitkiä ja useilla suurilla nauloilla kiinni - ja tehdä eräänlainen listapuu, jonka ruuvasimme poikittain paneelien päälle. Ideana oli, että jos yhdistää laudanpätkällä oikealla kohdalla olevat panelit ja niiden viereisen roikkuvat paneelit, ruuvaus vetää kaikki paneelit samalle tasolle. Mutta ei. Ensimmäiset ruuvit olivat liian pienikantaisia ja uppiosivat puuhun ja toiset liian pitkiä ja olisivat tulleet rumasti läpi. Nähtävästi nostopuuna käyttämämme lauta oli myös liian heppoista, koska se vain taipui paneelien mukana. Lopulta seuraavanlainen ratkaisu toimi: menimme huoneeseen sisälle, nostimme pitkän parrun pystyyn kohti katon ongelmakohtaa, puukiiloilla ja kumivasaralla lähdimme nostamaan parrun tiiviisti kohti kattoa ja näin paneelikin nousi. Kun se oli kohdillaa, stabilisoimme tilanteen ruuvaamalla alhaalta sisäkaton läpi ylhäällä kulkevaan hirsikoolaukseen. Vaikka "koolaukset" olivat hirsiä, niihin oli yllättävän vaikea osua oikeaan kohtaan. Nyt meillä on sitten katossa muutamia rumia ruuveja, mutta niiden kannat saa varmaan kitattua ja maalattua piloon. Katto on nyt huomattavasti suorempi! Listojen kohdalta tosin roikkuu eriste ja sen pitää vain varmaan antaa pudota listojen irrotuksen yhteydessä. 

Tärkeimpiä kesän aikaansaannoksiamme talon kunnossa säilymiselle ovat piipunhatun asennus ja romun tyhjennys alapohjasta. Mätenevän romun poiskeräämistä tehtiin jo viimekesänä, joten ei siitä montaa sanaa. Sitä pitää tuulettaa, että porstuanhaju on selvästi vähentynyt, kun ollaan kalasteltu lattian alta mätänevät räsymatot, kengät ja nenäliinat. Viemärin hajulukon puhdistuskin tosin hieman asuttoi asiaa. Piipunhattu oli sikäli saavutus, että tosi nihkeästi aina palkkaa tänne ketään. Haluan itse tehdä kaiken, lähinnä rahapulan vuoksi. Nyt kuitenkin löysin ahkeran ja osaavan nuoren miehen, joka kohtuulliseen hintaan teki meille piipunhatun ruostumattomasta pellistä ja vieläpä auttoi sen asennuksessa. Hänellä oli myös hyvä tavoite tienaamilleen rahoille: muuttaa asumaan itse tekemäänsä asuinpakettiautoon. Mielellään siis tuin häntä tässä "vanlife" elämän aloituksessa.

Asennus oli yllättävän iso projekti, sillä irtonaiset tiilet piti purkaa piipusta, jokainen tiili harjata puhtaaksi teräsharjalla ja latoa takaisin muurauksen kera. Äijät irrottelivat tiilejä ja ruuvailivat piipunhatun ja minä puhdistelin kiviä vähän alempana katolla. Kattomme on aika huima kiipeilykohde, sillä se on jyrkkä ja korkea. Sanoisin, että huippu on hyvinkin 12 metrin korkeudella. 

Nyt syksyllä ollaan eristelty vesi- ja viemäriputkia urakalla. Hiiret ovat syöneet vanhat eristeet, joten olemme laittaneet uusien päälle jyrsijäverkkoa. Askartelimme myös keittiön tulovesiputkelle talon kuistinseinään sopivan kopin - esteettisesti sopivan eli samanlaisesta tuulenpieksemästä harmaasta laudasta kuin muukin kuisti. Saunarakennus on edelleen työllistänyt, sillä huomasimme pesuhuoneen puolen olevan alarakenteiltaan homeessa. Villat seinän välissä olivat mustuneet ja bitumipahvi oli täynnä valkoista pilkkua. Ulkovuorauksen lautojen alapäät olivat aivan vihreät ja osittain kosteat. Leikkasimme käsisirkkelillä laudoista alhaalta pois kymmenisen senttiä ja korvasimme sen vaakatason pitkällä laudalla. Purimme myös kaiken villan pois. Miksi ihmeessä yrittää eristää tällaista tilaa? Villat ainoastaan houkuttelevat hiiriä pesimään. Pesuhuoneen muurinpadan hormiin tein aidon kalkkilaastin, sammuttamattomasta kalkista ja pihan hiekasta. Saunan puolen muutamiin halkeamakorjauksiin tuli kalkin sekaan sekoitettua perinteistä laastia, koska sitä sattui olemaan ja sillä hetkellä ei ollut siivilöityä hiekkaa. Aika paljonhan sitä tulee käytettyä materiaaleja, joita vain sattuu olemaan. Esimerkiksi makuuhuoneemme vessan viemäriputken eristimme osittain uretaanilevyillä, koska niitä oli edellisen asukkaan jäljiltä jäänyt varastoon. Tuon viemärin kohdalla saimme viimein aikaiseksi tehdä myös maansiirtotöitä. Edellinen asukas oli kaivanut kuopan viemärille, mutta jättänyt sen peittämättä ja kuopasta tulleen maan kasaksi. Lapiohommilla saatiin tasoitettua maaperää - tosin sadeveden kulkusuunta ei vieläkään ole täysin ihanteellinen, mutta parempi. Vaahtera on tehnyt lehdillään aikojen kuluessa sellaisia kasoja, ettei maaperä enää vietä ojaanpäin, kuten ehkä aikanaan.

Tänään tuhottiin jälleen hirsiä. Uusi saunankiukaamme on niin äkäinen, että se syö paljon puuta ja sen kitaan olemme syöttäneet vähiten lahoja hirrenpätkiä. Otamme siis hirsikasasta säilöön kiuasta varten hirrenpäitä: ne mitkä ovat roikkuneet kasoista ilmassa saattavat olla ihan kovaa puuta. Muut kärräämme nuotiopaikalle uusilla pinkeillä maitokärryilläni. Koko tienoo oli tänään täynnä savua, kun polttelimme hirsikasoja. Vähän sääli tällainen puun tuhoaminen - ei mikään ilmastoteko - mutta niitä ei uskalla säilyttää lahoamasssa, koska kuoriaiset siirtyvät kasoista helposti torppaani. Kun imuauto oli käynyt, oli myönteinen yllätys, että vintillä lähes kaikki puu oli tervettä. Yhtä hirttä oli lähdetty jyrsimään. Eilen poistin puukolla hirrestä kaiken puupölyksi jyrsityn ja tervasin pinnan. Jospa terva ei enää maistuisi niin mieleiselle!

Monta viikkoa oli suunnitelmissa poistaa ulkoseinään kiinnitetty antenni. Pitkään keräsimme rohkeutta operaatioon, sillä pelkäsimme antennin kaatuvan talon päälle. Yllätys oli suuri, kun antenni laskeutui nätisti maahan vain löysäämällä pulttikiinnityksiä. Kaikenlisäksi antennin putki oli hyvin kevyt. Olin kuvitellut sen valtavan painavaksi ja siksi hankalaksi käsitellä, mutta senhän nosti vain yhdellä kädellä. Tämä oli loistava esimerkki, kun jokin asia käy helpommin kuin olisi kuvitellut. Näin on tosin vain suhteellisen harvoin. Yleensä kaikessa vähintään kestää kauan, vaikka vaikeustaso ei sinänsä olisikaan huima.

Mitäs muuta vielä? Koska en tee mitään talokirjaa, näen tärkeäksi merkata tänne myös remppamateriaaleja ja tarvikkeita. Toiseen ikkunaan laitettiin siis pellavaa ja toiseen ekovillaa, lattialankut käsiteltiin omatekoisella pellavaöljymaalilla, sävynä punaokra ja päällä laitettiin Auron lattialakka, joka sisälsi muun muassa mehiläisvahaa ja hartseja. Tapetti löytyi Borasin valikoimista ja oli puhdas paperitapetti. Pinkopahvi ostettiin Punkaharjun kotoilupuodista ja se oli merkiltään paavopinkopahvi.

Pinkopahvin asennuksesta on pakko vielä mainita itselle muistutuksena ja miksei myös neuvoksi muille: saumanohennus kannattaa tehdä vasta märkänä. Siis kuivana ohennusviilto pahvin reunaan, mutta ohennusta kannattaa yrittää vasta kun pahvi on ollut 6-10 tuntia kostumassa muovikääreissä. Pinkoilu onnistui siis muuten hyvin, mutta saumoja, joissa toinen pahvi vaihtuu toiseen, ei osattu nätisti ohentaa ja ne näkyvät hieman jopa tapetin alta, eivät kuitenkaan häiritsevästi. Pinkoilussa on tärkeää myös roikottaa pahvia hetken seinässä niin, että se on vain ylhäältä kiinni ja tässä vaiheessa vielä hieman kastella suihkepullolla. Kaikista kosteimmat pahvit pingottuivat parhaiten kuivuttuaan ja kuivempana laitetut jäivät aavistuksen löysiksi, mutta eroa ei huomaa. Vain jos koskee seinää, löyhäksi jääneet joustaa hieman seinäänpäin. Tapetointi meni hyvin, kun keksittiin tehdä hetekoista pitkä tapetointi pöytä, missä pystyttiin filmivanerin päällä leikkaamaan tapetteja mattoveitsellä. Niissäkin oli ohje jättää hetkeksi kostumaan liisteröinnin jälkeen, mutta luovuin tästä, koska tapetit vain yrittivät liimautua yhteen, siis en saanut enää laskoksia auki.

Tässä oli summa summarum kesän remonttitapahtumista. Nyt vielä jatkuu kelien ja jaksamisen mukaan remonttihuoneen lattian purkamisen parissa, ja yläpohjan purueristämisessä tuon samaisen huoneen yläpuolelta.

(nyt keksin kuinka voin siirtää puhelimesta suoraan muutaman kuvan eli pistän ne tähän loppuun)

  

Uudet-vanhat ilmeikkäämmät ikkunat

Aamulla kävelin illalla maalaamani hirsiseinän ohitse ja tapahtui harvinainen ilmiö: olin tyytyväinen seinään. Oikeastaan näitä outoja poikkeuksia on putkahdellut viimeaikoina enemmänkin - ihmetyksen sekasisia onnistumisenkokemuksia.

Ikkunoiden asentamisen onnistuminen ei sinänsä ollut ihme, koska isäni, jolla on paljon kokemusta puurakentamisesta, oli siinä puuhamiehenä. Hän oli suunnittelija, joka tiesi, kuinka ikkunat kiilataan aukkoihin tiiviisti puukiilojen avulla. Hän joutui sahaamaan kiilat kuviosahalla, koska sirkkelimme on niin onneton, ettei sillä pysty työstään kuin hyvin ohuita listamaisia lautoja.

Ikkunaprojekti alkoi tietenkin vanhojen karmien irrotuksella. Ne oli laitettu hyvin tiukasti kiinni ruuveilla, nauloilla ja uretaanivaahdolla. Uretaanin vuoksi emme nähneet missä kohdin ruuveja oli, joten jouduimme sahaamaan puukkosahan metalliterällä karmin ja hirren välistä ikkunan ympäri joka puolelta. Silti sen sai lopulta takoa väkivaltaisesti irti. Sittemmin oli tiedossa paljon mittailua, suunnittelua ja vesivaakan käyttöä. Uusivanha ikkunani koostui kahdesta eri kehikosta. Yksi t-mallin karmi olisi ollut liian kapea. Toisaalta nytkin entisessä ikkuna-aukossa oli turhankin paljon pelivaraa. Ikkunoita oli joskus madallettu reippaasti ja niiden päältä oli poistettu hirsiä. Alunperin minulla oli tarkoitus löytää korkeat ikkunat, että olisin voinut palauttaa alkuperäisen korkeuden, mutta en puolen vuoden etsinnöistä huolimatta niitä löytänyt, joten näillä nyt mennään. Päätimme jättää paikoilleen edellisen remontoijan viritelmän eli ikkunan yläpuoliset koolaukset. Koolausten välistä poistin kuitenkin lasivillat, jotka olivat aivan mustuneet, ja niiden päällä olleen paksun muovisuikaleen. Ennen ulkolaudoitusta oli siis vuorilautojen pinnassa muovipussimaista muovia! Rakenteen oli luultavasti pelastanut vain se, että se oli niinkin ylhäällä, että kattoräystäs suojasi sitä pahimmalta vesisateelta. Toisaalta jouduimme nyt säilyttämään aika samanlaisen ratkaisun, mutta erona se, että kaikki ovat kuivuvaa materiaalia eli jos sinne pisaroita menee, niiden pitäisi myös tulla pois. 

Kaksi puukiilaa asetettiin niin vastakkain, että niiden levyes lisääntyi jos ne lähentyväit toisiaan, eli ne olivat ikään kuin "ylämäki alamäki" tyyliin limittäin toisissaan kiinni. Tällaisia kiiloja laitettiin ikkunakarmien ympärille, kun karmit olivat ensin nostettu ikkuna-aukkoon lepäämään alahirttä vasten. Olin tietenkin myös puhdistanut aukon huolella, sillä siinä oli muutamia pehmeitä kohtia ja ennen kaikkea paljon puukolla irti rapsuteltavaa uretaania. Nuo pehmeät kohdat ensin vähän huolestuttivat, mutta onneksi ne eivät yltäneet kovin syvälle. Vanhoja hevosmuurahaisten käytäviä oli muutamia, mutta pintaa rapsutellessa ja koputellessa, sain huokaista helpotuksesta, etteivät yltäneet kovin syvälle. Päädyin vielä tohottelemaan eli hiiltämään pinnan, ettei tuholaisia kiinnostaisi enää jyystää puuta, ja lisäsin ripauksia suolaa.

Kalle ja iskä mittailivat ikkunat paikoilleen: jostain kohden piti lyödä kiiloja ylemmäksi ja jostain kohden antaa laskeutua. Sen jälkeen ikkunat kiinnitettiin ruuveilla, mutta vielä huomattiin aavistuksenmainen vinous, toinen karmi oli toista ylempänä. Ruuveja piti löysentää ja kiiloja takoa vasaralla. Solahtihan se lopulta nätisi asentoonsa!

Yllättävän paljon ikkuna teetti työtä vielä sen jälkeenkin, kun karmit olivat paikoillaan. Jostain syystä juuri yksi ikkunalasi ei suostunut asettumaan, vaan jumitti sivuistaan. Sitä piti hieman höylätä ja sittemmin maalata uudestaan. Äitini maalasi muutamia vuorilautoja sisäpuolelle, mutta ne jäivät vielä kuivumaan porukoiden lähtiessä jatkamaan matkaansa. Äitini ehti vielä osallistua ikkunoiden eristämiseen eli pellavalla tilkitsemiseen. Ikkunan yläpuolella ei oikeastaan voi puhua tilkitsemisestä sillä siellä oli puoli metriä korkea aukko. Nyt jälkikäteen kun mietin niin sinne olisi ollut järkevämpi pistää ekovillalevyä kuin pellavaa, mutta pellavaa olin tilannut säkillisen siinä luullossa, että se riittäisi useampaankin ikkunaan. Ei pellavassa rakenteellisesti mitään väärää ole, mutta aukko oli niin iso, ettei pellavaa kovin tiiviisti saanut siitäkään huolimatta, että lisäsin sinne muutaman lautatason, ettei eriste laskeutuisi liikaa. Pellavanhan kuuluu olla ilmavasti, siinä juuri on sen tehokkuuden salaisuus, paali pitää käsin repiä ilmavaksi, mutta on vaikea hahmottaa, mikä on riittävän ilmava versus tiivis. Levy olisi ollut varmempi ja helpompi rakenne, ehkä seuraavaan sitten ekovillalevyä, joka on tiiviisti pakattua sanomalehtisilppua.

Ilmansulkupaperit laitettiin niin sisään kuin ulos ikkunan yläpuolelle ja sisään myös sivuille vuorilautojen alle. Rakenteenhan pitäisi harveta ulospäin eli nyt on oikeaoppisesti sisäpuolella hieman tiiviimpi rakenne. Sisäpuolisten lautojen asettelu jäi muutaman päivän päähän itse ikkunan asentamisesta, sillä lautojen maalin piti kuivua ja minulla oli vaikeuksia hahmottaa, millaiset ikkunanpielet tahdon sisäpuolelle. Niissä oli jatkuvia mittausongelmia. Helteisessä pihassa sahailin lautoja käsisahalla ja kävin välillä sisällä mittailemassa, aurinko paahtoi ja sumensi ajattelukyvyn. Olen yleensäkin huono mittailuasioissa, joten ei se ihme, että tein kolme mittavirhettä peräkkäin ja lopultas yksi jop maalattu lankku jäi ylimääräiseksi. Mittailusähläykset eivät jääneet tähän, vielä asennusvaiheessa, huomasimme Kallen kanssa, että yläpuolisten lautojen olisi pitänyt olla vielä hieman pitempiä, sillä ikkunoiden sivulaudat olivat yllättävän leveät, joten syntyi ikävä pykälä. Lopulta tämä oli kuitenkin onni onnettomuudesssa, sillä alkuperäisellä suunnitelmallani koristelaudoista olisi tullut aika tylsät, mutta nyt niihin saatiin ilmettä. Keksimme nimittäin sahailla pystysuuntaisista laudoista kulmat pois, jolloin vuorilautohin saatiin kepeyttä ja ryhtiä. Seuraava kuva selventää tätä hieman sekavaa kuvailuani.

Ulkopuolen vuorilaudat olivat helpompi projekti, koska tahdoin hyödyntää vanhoja lautoja. Ne ovat niin nätisti harmaantuneet, että mitäpä niitä vaihtamaan. Uusvanha ikkuna oli kuitenkin parisen senttiä edellistä matalampi ja olimme nostaneet ilmansulkupaperin kunnolla hirsien päälle, joten yläpuolelta vanhat vuorilaudat eivät aivan riittäneet. Halusin kaiken ylle tippalaudan. Ensin oli tarkoitus veistellä sen kannattamista hyvinkin koristeelliset, sitten tosi pelkistetyt, ja lopputulos oli jotain siltä väliltä. Tein aaltomaiset kannattimet, joiden päissä on ikään kuin pallo ja tippalauta lepää aallonpohjaa vasten. Asennettiin jo ne paikoilleen, mutta vasta paikoillaan huomasin, että kannattimet olisi hyvä olla valkoiset. Näin usein käy, että vasta kun "viritelmä" on omalla paikallaan hahmottaa, miltä sen tulisi näyttää. Suunnitelmavaiheessa kaiken kuvittelee usein hieman toisenlaiseksi. Mutta rakenteluhommissa parasta on, että aina voi vielä muokata. Olisihan kiinnikkeet ollut helpompi maalata maassa kuin korkealla ilmassa, mutta kyllä ne vielä pystyy maalaamaan. Itse tippalauta saa harmaantua rautavithrilli käsittelyn jälkeen paikoillaan ja toivottavasti harmanee nopeasti, sillä nyt pistää silmään muuten harmaan torpan keskeltä. Todennäköisesti ikkuna vaatii vielä alatippalaudan, vaikka ikkunalaseissa onkin omansa. Silti niiden alla on vielä pieni väli, jonne saattaa valua vesi. 

Kun vanhempani olivat talkoissani he myös rapsuttelivat ikkunoita ja maalasivat niitä. Kalle on jatkanut kuumailmapuhaltimella - joka saatiin iskältäni lainaan - maalien irrotusta ja maalauskin on sen verran hyvässä vauhdissa, että kohta meille on taas pari karmillista ikkunoita valmiina asennukseen. Päämäärä olisi vielä syksyllä saada makuuhuoneemme ikkuna vaihdettua, muut jäävät sitten suosiolla ensikesään. Keittiöön tein hätäpelastusta sen verran, että siirsin tuon vaihdetun ikkunan vanhan tuuletusikkunan keittiöön, sillä saranat sattuivat osumaan juuri yksiin ja tuossa ikkunassa tippalauta oli vielä tipahtamatta, toisin kuin keittiön vanhassa lasissa. Viime kesänä koko alapuu vain lahosi käsiin. 

Sen verran palaan tekstini aluun, että sananen vielä onnistumisen kokoemuksista. Olin pitkään suunnitellut kalkkilaastin tekoa, mutta kunnon ohjeiden puuttueassa se oli jäänyt tekemislistan hännille. Aina pianohuoneen oviaukosta kulkiessa, katse osui murentuneeseen tiiliseinään, josta puttui laastia. Puukuitulevyjä irrottaessa tuo rappaus oli varissut taustalta. Pian seinän aukko alkoi ärsyttämään siinä määrin, että päätin tehdä laastia vain kokeilemalla. Sen verran sain netistä irti, että hiekkaa pitäisi olla kaksinkertainen määrä suhteessa sammutettuun kalkkiin. Jotkut olivat laittaneet työstettävyyden lisäämiseksi joukkoon myös savimaata, mutta niistä mitoista ei ollut hajuakaan, eikä veden määrästä. Onneksi olin lukenut kalkista kuitenkin sen verran, että ymmärsin suojautua hyvin. Kummallakin meillä Kallen kanssa oli hanskat - kädet käsitelty etiikalla - ja hengityssuojaimet suunnistaessamme kohti kalkkisäkkiä. 

Olin kaivellut hiekkaa pihan peräältä, nakellut siitä käsin isommat kivet ja epäpuhtaudet pois ja hakenut kosteikoltamme savimöhkäleitä. Olin murentanut tuon saven pieniksi hiutaleiksi ja sotkenut hiekan sekaan. Lapiolla laskettiin varovasti hiekkasaviämpäriin kalkkia ja kaiken päälle kaadettiin kastelukannusta vettä. Kun kalkki oli vähän poreillut ja täysin kastunut, sekoitettiin sitä varovasti porakoneeseen liitetyllä vispilällä. Kun se oli vähän paremmin sekaisin, sekoitettiin voimalla ja pohjia myöten. 

Välittömästi seos alkoi näyttää laastilta eli paksulta puurolta. Olin iloisen yllättynyt. Silti vielä tuossa vaiheessa oli täysin yllätys pysyisikö se seinässä. Hyvin se asettui seinään, kun olimme ensin kastelleet pinnan. Parhaiten se jäi kiinni puhtaalle tiilipinnalle ja olenkin ymmärtänyt, ettei kalkki kovin hyvin tartu jos on käytetty muita laasteja, kaikista kohtaa en ollut saanut naputeltua edellistä laastia täysin pois, mutta kyllä se silti nappasi kiinni.  Aluksi kastelin valmista pintaa kymmenen minuutin välein, sittemmin kyllästyin ja päätin että saa kelvata. Parin tunnin päästä pinta alkoi halkeilla. Kiireesti ryntäsin voiveitsen kanssa tasoittelemaan halkeamia. Kastelin taas. Vielä seuraavana aamuna pinta oli työstettävissä, joten vetelin veitsellä hiushalkeamia piiloon. Rappasin veitsellä eri suuntiin. Seuraavan kovettumisen jälkeen halkeamia ei enää ilmaantunut! Pinta ei kuitenkaan ollut aivan niin valea kuin olisin tahtonut, pihan savi varmaan antoi sille vähän ruskeaa sävyä. Maalasin sen sitten pariin otteeseen liitu-maitomaalilla ja pinta vaaleni selvästi, vieläkään se ei ole niin hohtavan valkoinen kuin viereinen pinta, joka on maalattu tiesmillä teollisella maalilla, mutta raja ei ole enää häiritsevä. Tällainen pinta koko seinässä olisi ollut mahtava, mutta en jaksanut tai uskaltanut aluksi läiskiä koko vanhaa rappausta alas, koska en tiennyt onnistuuko kalkkilaastini. 

Munatemperamaali ohjeita on netti täynnä, mutta niissäkin on vaihtelua niin paljon että päätin tehdä oman sekoituksen, yhdistellä eri ohjeita. Laitoin sekoitukseen neljä kananmunaa - rikoin rakenteen ravistelemalla kannellista purkkia - määrällisesti saman verran vernisssaa, suurinpiirtein saman verran vettä ja lorauksen maitoa. Pigmenttejä hiersin pieneen määrään vernisssaa ja liidun lisäsin vain suoraan muuhun litkuun. Punaistaumbraa ja oksidin ruskeaa laittelin sen verran, että maali alkoi näyttää savyltään lupaavalta. Tuloksena oli öljyinen kuultomaali, joka oli sopivasti läpinäkyvä. Syy maalata ikkunanpuolinen hirsiseinä olivat punamulta roiskeet muutamissa hirsissä. Lähdin siis hakemaan sävyä, jolla nämä roiskeen peittyisivät tai himmentyisivät. Mielestäni onnistuin mukavasti; valumat näkyvät edelleen, mutta eivät häiritsevästi. Huonon puhelinkamerani vuoksi kuvan sävyt eivät ole aivan aitoja, oikeastaan väri on tummemman ruskea. Ensin on lähtötilanne kuva, sittemmin samasta kohdin nykykuva ja viimeinen otos on hirret eri kohdasta, missä ei ollut edes roiskeita, mutta muuten epäsiisteyttä. Tuo viimeinen kuva vastaa ehkä parhaiten todellista väriä, tosin todellisuus ei ole aivan noin punainen.

Loppun vielä muutama kuva ikkunaprojekteista. Lattiankunnostuksesta ei nyt tullut kirjoiteltua, mutta jääköön seuraavaan kertaan. Lattia on nyt siinä vaiheessa, että olemme naulanneet lankut takaisin kiinni, hioneet ne - paljolti käsivoimin - ja kittailleet pahimmat kolhut ja naulanreijät. Seuraavaksi maalaus yllätysmaalillä, joka syntyy samoin summassa sekoittelemalla kuin hirsimaalikin. 

 

Lankkulattia löytyi

Sinisen huoneen sinisyys on enää muisto vain. Alunperin huoneen jokainen seinä oli kirkkaan siniseksi maalatun levyn peitossa ja jopa pönttöuuni oli joskus aikanaan ollut sininen. Onneksi entinen omistaja oli ehtinyt maalaamaan pönttiksen sentään ruskeaksi. Vaikka eihän tämä pohjimmiltaan ollut värikysymys vaan rakenteellinen kysymys - jospa vielä joskus pääsisinkin miettimään värejä. Maali levyn pinnassa oli kovaa muovimaalia ja sen takana oli lasivillaa.

Lapsuuden kaverini Hanna oli kylässä ja purettiin hänen kanssaan loput seinähirret esiin ja vanha lautalattia samoin. Seinähirsissäkin oli pieni jännitys, mutta olin jo aiemmin purkanut pari seinää ja niissä hirret olivat kunnossa, joten saatoin uumoilla myös lopuissa seinissä olevan, mutta lattia oli täysin arvoitus. Olin nähnyt ihmisten valokuvia samanmoisista rempoista, joissa joskus paljastuu täysin uudenveroiset lankut, joskus sädesienen valtaamat tai satunnaisesti lankuista saattoi osa puuttua. Purkaessamme kuistin filmivaneria viimekesänä, löysimme yhtäkkiä vanhoihin lankkuihin sahatun aukon. Saatoin vain toivoa,ettei sinisen huoneen lattiassa olisi mustaa aukkoa! 

Ilo olikin suuri, kun alta paljastui pikku hiljaa kaunista lankkua. Koko päivä siinäkin projektissa meni, sillä laminaatin alla oli paksut pontatut puukuitulevyt. Olin kuvitellut, että irrottelemme vain ruuvit ja nostamme levyt paikoiltaan. Pontin takia ne olivat kuitenkin niin tiiviisti toisissaan kiinni, etteivät lähteneet ehjinä. Osa saatiin suurina paloina ja laitoin ne säästöön, sillä tällainen paksu ja jämäkkä Huntonin levy on arvokasta ja uskon vielä keksiväni sille käyttöä. Pieni osa meni muruseksi ja päätyy polttokasaani, kunhan joskus olisi hyvä keli ulkonuotiolle - puolet kesästä on ollut liian kuivaa ja nyt on liian märkää. Säästin kyllä muutamia pienempiäkin levyjä ja kaikenmoista kalikkaa, sillä joskus ne ovat hyviä täytepaloja jos pitää korottaa jotain tms. Lasivillat päätyivät kuitenkin samantien kaatopaikalle. Inhoan tätä pölyistä, pistelevää ja vaikeasti hävitettävää materiaalia! Kivivillat ovat lähes ainoita kaatopaikoille päätyviä asioita, joita ei voi kierrättää tai jatkojalostaa. Tällaisen villan valmistus olisi kyllä syytä lopettaa! Kaikenlisäksi se mädättää rakennuksia jos kosteusolot ovat muutenkin suotuisat, se ei sido kosteutta itseensä vaan päästää kaiken lävitseen.  Onneksi omassa mörskässäni alapohjakosteus ei ollut ongelma. Rossipohja on siitä kiitollinen, että se tuulettuu hyvin. Saa nyt nähdä, mitä löytyy kun vielä nostamme lankut paikoiltaan, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä.

Pönttiksen edessä oli piemi pehmentymä lankuissa. Se oli näkynyt jo laminaatissa asti ja olin purkanut tämän reunoiltaan murenevan laminaatin pois heti saapuessamme tänne ensimmäisiä kertoja. Voi olla että joku on säilyttänyt jäisiä polttopoita pönttiksen edessä kuivamassa, kuivatellut toistuvasti märkää pyykkiä tms. Tuo pehmentymä ei kuitenkaan ollut kuin aivan pinnassa. Toinen kohta, josta maali oli kulunut ja, jossa oli jopa vaaleaa laikukasta pintaa, oli yhdessä nurkassa. Paikka oli helppo päätellä hiirten pesäksi, sillä koolilaudoissa asti oli pissajälkiä, villa oli murusina ja tosiaan lankuissa asti oli läikkää, mikä onneksi irtosi kevyellä rapsutuksella - tosin hirveän hajun kera.

Purkamisessa suurin vaiva oli pontatut levyt, joihin oli viljelty kymmenen sentin välein ruuveja. Ehkä oli ajateltu levyjen muuten lähtevän lentoon, kumoavan maanvetovoiman. Painavien levyjen jälkeen villa lähti helposti isoina paloina. Nakeltiin vain kaikki ulos avoimesta ikkunasta. Koolauslaudat nyörtyivät sujuvasti ison sorkkaraudan edessä. Hienoa oli, ettei koolauksia ollut naulattu lattiaan niin tiheään kuin edeltäviä ruuveja ja koolaukset olivat oikeaoppisesti palikoiden päällä, joten valtavien naulojen pinta ei ollut uponnut kovin syvälle lattiaan.

Löytyneet lankut olivat punaiset - kirkkaammat kuin punamulta, lähes italian punaiset. Niissä voi kuitenkin havaita eri aikakausien värimaailmaa; harmaan sinistä, tumman ruskeaa ja punaisen ruskeaa. Nyt onkin mietinnässä, minkä värin valitsisin. Haluaisin kunnioittaa perinnettä ja säilyttää punertavan sävyn, mutta toisaalta yhtä perusteltua on valita myös jokin muista aiemmista sävyistä. Olen päätymässä tummaan ruskeaan, jossa on hippunen punaista ja joka ei ole täysin peittävä vaan lattian sävyerot kuultavat läpi. Suunnitelmissani on itse sekoittaa maali pigmentistä, liidusta ja pellavaöljyvernissasta. Olen jo aiemmin tehnyt näitä maalikokeiluja ja ihan maalattavaa maalia olen aikaansaanut, ainoa miinus on kuivumisen hitaus.

Seuraava Hannan vierailupäivä meni seinien parissa. Sähkötöpselit ja valokatkaisijat täytyi ensin irrottaa ja kiinnitää kattoon pois edestä. Pähkäillessä, kuinka ne siirretään turvallisesti, meni hieman aikaa. Työlläintä oli kuitenkin itse seinälevyjen irrotus, sillä niitä ei saanut hallitusti irti vaan oli pakko käyttää silkkaa väkivaltaa. Koolaukset menivät osittain katon sisään, koska seinä oli nähtävästi tehty ensin ja sen jälkeen uusi alaspäin laskettu välikatto. Ei siis auttanut kuin puukkosahalla leikata seinän ja katon yhtymäkohdasta ja pöly oli valtava, sillä niin villat kuin katon eristekin antoivat parastaan hengityssuojainten läpi tunkemissa hiukkasissa. Itse käytin vain märkää rättiä naaman edessä, sillä olen huomannut kertakäyttöisten hengitysmaskien tehottomuuden. Nyt kaikki seinähirret ovat esillä! Keittiön puoleisista hirsistä löytyi paljon purua, mutta hirren pinta oli silti ehjä. Joku eläin oli napostellut jotain, mutta onneksi muuta puuainesta kuin itse hirttä. Pinkopahveissa oli pientä mustumaa, mutta missään seinärakenteissa ei ollut varsinaista kosteutta. Hiirten pesimäjälkiä oli kuitenkin seinävilloissakin, joten oli ne hyvä saada pois. Ikkunaseinässä oli myös koiperhosen toukan koteloa - todennäköisesti oli sitä - ja kimalaispesä. Näiden elukkavaurioiden takia oli kyllä hyvä saada hirret esiin. Ulkonurkassa hirret olivat tummentuneet, jotain pientä aiempaa kostesjälkeä niissä näkyi, mutta nyt olivat täysin kuivat. Sinne pitäisi saada hirsien väliin ja nurkkaliitoksiin lisää pellavarivettä, voi olla että tummentumat ovat paljolti likaakin, on päässyt läpi ulkoa - hiekkaakin ropisi mukavasti.

Kolmas päivä vieraamme kanssa vietettiin ansaitusti lomaillen. Käytiin ihailemassa Kerimäen kirkkoa ja illalla istuttiin nuotiolla järven rannalla, uskallettiin jopa uida kierros Herajärvessä. Vieraallamme oli erittäin huono kelituuri, sillä koko ajan myrskysi rajusti ja välillä sateli. Aitta oli naksunut ja poksunut ja nurkista oli tuullut läpi. Pitäisi varmaan paperoida pahiten ilmaa läpipäästävä nurkka. Muutenkin aitan lamellihirret irvistelevät oudosti paikkapaikoin ja pullistelevat uristaan. Mietin, että olenko jättänyt liian pienen painumavaran ikkunoihin ja oveen? Nyt aitan pitäisi olla priimakunnossa, koska olen viimein saanut aikaiseksi pistää sen airbnb-sivuille. Yhden varauksenkin olen jo saanut elokuulle. Mathilde Ranskasta oli varannut vierasmajani ensin kahdeksi yöksi ja tullut välittömästi katumapäälle, että haluaakin olla pitempään näin idyllisessä paikassa, ja hän oli samantien muuttanut varauksen neljään yöhön. Toivottavasti joku muukin vielä tulee nauttimaan aittani alkeellisesta eksotiikasta! Markkinointini suuntautuu niihin, jotka haluavat vain katon päänsä päälle ja tahtovat säästää rahapussiaan. Suomessa on mielestäni aivan liian vähän yöpaikkoja, jotka ovat vain kirjaimellisesti yöpymistä varten. Kaikki ovat aina niin viimeisen päälle elämyksellisiä tai täynnä ylellisyyksiä. Mitä jos henkilö tahtoo vain sängyn? Ja haluaa käyttää säästyneet rahat itse keksimiinsä elämyksiin ja turismiharrasteisiin. Onhan minulla toki tarjolla myös tekemistä jos niikseen tahtoo: sauna ja soutuveneilyä, ehkä mustikkaretkikin. Olisiko vanhan talon remonttiin osallistuminen hyvä elämys? :) 

Aluksi oli tarkoitus keskittää remonttitarmo vanhaan tupaan. Se pitäisi kuitenkin loogisesti aloittaa katosta ja kuivaimurointipalvelu ei ole vielä ehtinyt imaisemaan hiekkaeristettä vintiltä. Siellä on niin paljon pölisevää hiekkaa, ettei sitä millään ilman astmaa sieltä lapioi. Käytiin sen verran yrittämässä, että poistettiin isompaa moskaa, kuten tiilen palasia pinnalta, mutta tultiin tulokseen: ei kykene enempää. Entisten omistajien vanha isäntä oli tähän urotekoon pystynyt - näin kuulin -  muiden huoneiden päällä on nykyään purua. En voi käsittää, kuinka hän kykeni hengittämään pölyssä tai heiluttamaan lapiota niin pitään, sillä hiekkaa on mieletön kerros. Imuauto tulee vintin kimppuun todennäköisesti heinäkuun loppupuolella. Sitä ennen keskitytään entiseen siniseen huoneeseen eli nykyiseen pianohuoneeseen. Olemme tyhjentäneet sieltä kaikki huonekalut keittiöön, joten keittiö on kunnon tavarasokkelo. Seuraavaksi on vuorossa lattian avaaminen. Lankuista näkee, että ne on joskus irroteltu, ainakin reunimmaiset, joten se antaa toivoa niiden nöyrtymiseen sorkkaraudan vallan alle. En halua kuvitellakaan mahdollisuutta, etteivät ne lähtisi ehjinä irti. Todennäköisesti lähtevät nätisti, vaikka ovatkin valtavilla härmännauloilla. Sittemmin teen pistotarkistuksia eristeeseen kaivamalla sitä ja ryömin alapohjan alla. Jos mitään erikoista ei näy kummaltakaan suunnilta, lisään hamppueristettä painamalla se vanhojen eristeiden päälle. Kuvittelisin vanha muhan painuneen sen verran, että hampulle on tilaa. Hamppukuidun jälkeen suljetaan rakenne, hiotaan lankut ja maalataan ne. Sitten puuttuukin enää katto- ja lattialistat, muurin rappaus pönttiksen tienoilta, pinkopahvin ja tapetin laitto yhdelle seinälle ja hirsien huolellinen pesu - mahdollisesti jonkun hirsiseinän maalaan tai kalkitsen. Niin ja tietysi ikkuna.

Jussin - joka vieraili parisen viikkoa sitten - kanssa rapsuteltiin ikkunoita. Myös Kallen siskon ja hänen miehensä kanssa olimme tehneet samaa projektia. Nyt ikkunoita alkaa olemaan pari hiottuna ja maalattuna. Minulla on ollut koko ajan ikkunoista hieman huonot etiäiset. Suunnitelmana on laittaa kaksi ikkunaa vierekkäin. Voiko se näyttää hyvälle? Ajatuksissani se näytti ihan toimivalle, kun sitä ensikertaa suunnittelin. Käytäntö voi kuitenkin olla toinen. Ikkunoiden toinen suuri ongelma on niiden kahdenlainen maali. Niissä sekoittuu iloisesti pellavaöljymaali ja jokin alkadiöljymaali (todennäköisesti ei sentään lateksi). Olemme päätyneet samaan linjaan kuin entinenkin ikkunoiden omistaja eli emme ole kaikista ikkunoista rapsutelleet täysin tuota alkydimaalia. Sinänsä hyvä, että ulkopokat tippalautoineen näyttäisivät olevan säännönmukaisesti maalauttu pellavaöljymaalilla. Olisikokohan vain pitänyt rapsutella kaikki entinen maali pois? Yleensä maalauksessa on ohje, että vain se mikä sujuvasti lähtee ja sitten yleinen karhennus. Mutta tuo maalien kahtalaisuus hämmentää. Sitä paitsi ei entinen maali vain kauttaaltaan olisi lähtenyt ilman kuumailmapuhallinta ja sen kanssakin olisi varmasti ollut työtä. Pellavaöljymaali tietenkin lähtee tottelevaisesti ja se ollaankin huolellisesti rapattu, varsinkin tippalaudat ollaan otettu puulle asti.

Murheenkryyni ikkunoissa on sekin haaste, kuinka ne kiinnitetään. En ole oikein löytänyt päteviä ohjeita, kuinka perinnerakentamisessa laitettiin ikkunat hirsiseinään. Kaikkia uretaanihirvitysvideoita kyllä löytyy youtube täynnä. Näissä kaikissa uuden rakentamisen opetusvideoissa vain ruikitaan uretaania ja laitetaan ties mitä muitakin massoja. Saa nähdä miten ikkunoideni nykyinen uretaani on mädättänyt ikkunan pieliä tai ympäröiviä hirsiä. Sen näkee vasta purkaessa ikkunat kokonaan pois. Tällä hetkellä voin vain havaita, että joissain on pehmentymää ja hyönteisvaurioita alapinnoilla.

Kun K-raudassa ei ollut kalkkilaastia eikä paperitapettia, annoin asiakaspalautteen, että heillä voisi olla perinnerakentamisen hylly. Miksi ei? Ruokakaupoissa on luomuhyllyt yms. Ihmisten kiinnostus terveelliseen, myrkyttömään ja kestävään rakentamiseen kasvaa koko ajan, olisi suurten rautakauppojenkin jo aika vastata tähän kysyntään. Tilasin sitten Suomen luonnonmaaleilta erinäisiä tarvikkeita, kuten väripigmenttejä, liitua ja pellavaa. Tapettia en mielelläni ostaisi netistä, tahdon nähdä värit, joten pitää varmaan eksyä Värisilmään kyselemään, vaikka en tuosta ylihintaisesta liikkeestä pidäkään.

Vanhempani tulevat muutaman päivän päästä remppa-avuksi. Toivottavasti saisimme heidän kanssaan kiinnitettyä pianohuoneeseen uusvanhat ikkunat. Voihan niistä aivan hyvätkin tulla. Löysin eilen roskiksilta nopan ja leikkimielisesti lausuin sitä heittäessäni "jos tulee 6, kaikki kesän loppurempat sujuvat aivan täydellisesti, ja mitä isompi luku sitä paremmin sujuu." Kuusihan siitä tuli! Kohtalo on siis puolellani!

Tänään elykeskuksesta soitettiin ja kysyttiin lupaa luovuttaa puhelinnumeroni eteenpäin. Itä-savon toimittaja tahtoisi haastatella minua tästä kunnostusprojektistani. Olen vähän kahdenvaiheilla jutun suhteen. En halua mörskälleni turhaa julkisuutta, sillä en tahdo tänne uteliaita, mutta eihän sitä tiedä vaikka juttu poikisi jotain hyvääkin. Pitää vielä harkita. Eipä tässä varmaan muita kuulumisia. Kaivolle ajattelin lähipäivinä kiinnittää käsivesipumpun. Monemoista askartelua olen myöskin tehnyt, kuten kunnostanut talon alta löytämäni mankelin koriste-esineeksi. Blogiini en varmaan maininnut uuninpanko lukunurkkauksestani. Leivinuunin pankolla on ollut tyynyjen seassa mukava lueskella näin sadepäivinä, kun tein sinne portaat ja laitoin lukuvalon. Kalle ja Bruno omivat tänään löhöpaikkani ja Bruno oli hyvin ylpeen näköinen päästessään pankon korkeuksiin.