Tapahtuu rytinällä

Kaikki on ollut hidasta koko alkukesän, mutta nyt tapahtumien pyörteet suorastaan kuohuvat koskimaisesti ja virtaavat niin vauhdilla, ettei matkassa meinaa pysyä.

Parisen viikkoa sitten saapui kaivonkunnostaja ja hän sai vesipisteeni kuntoon alle kolmessa tunnissa. Vanhat renkaat kaivettiin ylös ja uudet laskettiin tilalle. Kalle sai kiipeillä kaivon päällä ja pitää suojakannasta aloillaan, kun kaivinkone lykkäsi hiekkaa ympärille. Oli todennäköisesti hyvä ratkaisu vaihtaa kaikki renkaat uusiin, sillä pari oli niin hapertunutta, että hajosivat jo nostettaessa. Ei niitä mitenkään olisi voinut asetella takaisin kohdilleen! Ostin myös kunnon betonisen kannen, jossa on pieni luukku. Tuo nostoluukku tosin on myös hyvin painava, ei sitä varmaan ole tehty jatkuvasti avattavaksi vaan ehkä se on ennemmin kaivontarkastusluukku. Toivon, että putkimies tulisi laittamaan putkiasiat mahdollisimman pian ruotuun, sillä nyt joudun availemaan tuota ranteet niksauttavaa painavaa luukkua aibna jos tahdon ämpärillä vettä kaivosta. Sen verran kaivoprojekti siis jäi kesken, että putket kaivosta sisään eivät ole toiminnassa! Edelleen saamme raahata juomavetta muualta, mutta eteenpäin on silti menty tässäkin projektissa.

Aitan rakentelijani soitteli pitkin kevättä "viikon päästä aitta saapuu." Toiseksi viimeisimmässä puhelussa hän totesi "Se on varma se, että ennen juhannusta tulee." Kun ei tullut ennen jussia, sanoin seuraavassa puhelussa "Kyllä se juna nyt meni jo. Varmasti olisi ollut hyvä aitta, mutta ei minulla valitettavasti ole enää mitään luottamusta siihen, että se joskus saapuisi." Puhelut menivät jopa sille kantille, että nyt meidän olisi itse pitänyt noutaa aitta. Sehän minun motiivini alunperin oli häneltä tilata, että aitta tulisi valmiina tontilleni. Kaikilta ei löydy kuorma-autoa ja nosturia takapihalta ja viime vilkaisulla sellaista ei myöskään omalta pihaltani sattunut löytymään. Olin jo liukumassa siihen, että tilaan vain hirret joltain isolta valmistajalta kuten Lillevillalta ja kokoan itse. Sitten yllättäen tein kuitenkin torista löydön!

(Nyt pitää lähteä uimassa käymään australialaisen vieraamme kanssa. Ei kyllä tahdo ehtiä kirjoittamaan.)

Eilen mökiltä palatessamme kävimme Pieksämäellä kurkkaamassa aittaa, jonka olin nähnyt torissa. Tarkoitus oli tosiaan vain käydä katsomassa, mutta yllättäen teinkin siitä kaupat,vieläpä käteiskaupat. Minulla sattui olemaan käteistä mukana ja tietenkin hyvin pieninä seteleinä, joten oli siinä laskemista, että sain koko kauppasumman lyötyä myyjän käteen. Hieman harkitsin uskallanko maksaa ennakkoon, mutta myyjän kirjoitettua maksusta kuitin, uskaltauduin. Näin myös hänen henkkarinsa ja kuulin, kuinka hän puhui kuljettajayrittäjän kanssa aitan siirrosta puhelimessa. En voinut uskoa korviani, kun selvisi, että rakennus siirtyisi jo parin päivän päästä tontilleni ja vieläpä järkevällä hinnalla - muilla yrittäjillä kuljetus olisi aina maksanut useita satasia. Koko alkukesän olin odotellut, että toinen aitta kiikutettaisiin pihalleni ja nyt tämä uusi aitta oli niin nopea liikkeissään, että oli heti saman tien muuttamassa meille. Sovimme siis parin päivän päästä, mutta sittemmin myyjä soitti "kävisikö jo huomenna?" Tuumasin kiireen tulevan perustuksien eli kevysoratharkkojen kanssa, mutta ehkä ehtisimme.

Puhuimme illasta, mutta aamulla puhelin soi taas ja siirto aikaistui yhteen iltapäivällä. Koko aamun ahersimme kasaamalla hiekkaa ja kaivamalla laattoja maahan. Löysin tontiltani isoja puutarhalaattoja ja niiden päälle laitoimme kevytsoraharkot. Mittasilimme vartupassilla, että pilarit olisivat aivan suorassa ja samalla tasolla, ja lisäilimme soraa sinne, missä maa vietti hieman. Olimme hieman epäilevällä kannalla, pääseekö kuorma-auto siihen kohden tonttiani, mutta olin kuitenkin luottavaisin mielin. Paikka oli mielestäni aivan kovaa maata, vaikka keli pistikin parastaan pehmentääkseen maan, koska sadekuuroja tuli puolen tunnin välein.

Kuorma.-auton saapuessa kuski totesi heti "Missään nimessä en saa sitä tuonne asti. En ole varma, pystynkö ajamaan edes tätä metsäautotietä." Siinä vähän aikaa metsätien pätkää potkiskellessa, hän totesi sen kuitenkin olevan rittävän kova. Tosin hän kysyi "Jos nyt jään tähän kiinni, löytyykö täältä naapurilta traktoria, joka voisi vetää irti?" Nyökyteltiin vain, että eiköhän joku löydy ja rohkaistiin kuskia peruuttamaan. Hän mutisi edelleen "Jos tuo katto mökissä kärsii noihin oksiin, minä en sitten ota mitään vastuuta. Jonnekin tämä aitta on nyt kuitenkin äkkiä kipattava. Minulla on hyvin kiire aikataulu."

Kun aitta oli jo ilmassa nosturin varassa, siirtelimme pilareita ja laattoja. Meillä oli alle viisi minuuttia aikaa vain lykätä kivilaatat jollain tapaa. Kuski huuteli ohjaamosta "Mitenpäin tämän tahdotte." En osannut siinä ykskaks tehdä järkevää ratkaisua, joten myöhemmin tuli mieleen, että juuri toisin päin olisi ollut vielä parempi. Mutta aitan pyöriessä ilmassa, piti vain sekunneissa päättää, joten se tuli miten tuli.

Olimme saaneet aamupäivällä vieraan australiasta ja tämä 80-vuotias setä autteli meitä aitan laattojen ja pilareiden pyörittelyssä. Hän kipaisi nopeasti pari lankkua pilareiden päälle, kun näytti, että toiset nurkat jäävät korkerammalle kuin toiset. Joudumme lopulta vielä myöhemmin parantelemaan aitan asentoa tunkkien avulla ja lisäämällä hiekkaa tiettyjen laattojen alle. Mutta onneksi tällä operaatiolla ei ole kiire, on rakennus kuitenkin sen verran tukevasti.

Aittani on mystinen laatikko. Se on täysin umpinainen rakennus! On täydellinen yllätys, miltä se näyttää sisäseiniltään tai lattiastaan. Olisin halunnut jo tänään puhkaista seinään reiän moottorisahalla, mutta sittemmin kaikki aika meni löytämäni oven kunnostukseen, armyteltan pystytykseen ja Kalle ja aussi puuhastelivat saunan lauteiden parissa. Siinä aitassa, jonka alunperin tilasin, olisi ollut ovet ja ikkunat paikoillaan, toisaalta taas valmisaitat olisivat olleet kokonaan koottavia. Välillä jopa meinasin päätyä pelkkien hirsien ostoon, joten on tämä lähes valmis rakennus kuitenkin aikamoinen erävoitto. On se paljonkin kotiinpäin, että vain oviaukot ja ikkuna-aukot puuttuvat, koska minulla on kuitenkin näitä kumpaakin valmiina varaastossani, tosin kunnostusta vaille. Katto ja lattiat olivat valmiit, mistä olen hyvin iloinen! Katossa on kennolevy, joka pitää joskus vaihtaa peltiin, mutta ei sillä kiire ole. Minulla on nyt kuitenkin niin kiire syömään, että nyt enää pari kuvaa ja se on tällä kertaa taas siinä tämä teksti.    

Ensimmäistä kertaa saunomaan

Tänään saatiin yllättävän paljon aikaiseksi; monenmoista pientä askaretta. Laitettiin tämä edellisenä päivänä maalaamani ikkuna paikoilleen ja laudoitettiin sen alaosa. 

Tältä ikkuna näytti aiemmin. Se on tuo ikkuna, missä on homeinen vaneri taustalla, lasit rikki ja puolet laudoitettu umpeen. Naapuriikkunakin on edelleen karu ilmestys, mutta minulla ei tällä hetkellä ole siihen sopivan harmaata lautaa tuon filmivanerin tilalle. Ehjiä ikkunoita kyllä on, mutta ne pitäisi rapsutella puhtaaksi ja maalata uudestaan. Ylemmässä kuvassa esiintyvän kunnostetun ikkunan kanssa menin laiskinta tietä eli en käyttänyt kittiä ja maalina käytin mitä satuin löytämään edellisen asukkaan varastosta, eli se ei tietenkään ollut suositeleltavaa pellavaöljymaalia. Itse talon ikkunat korjaan sitten aivan protokollan mukaan, ei se tuolle kuistille niin väliksi. Mutta piristyi kyllä talon ilme ehjän ikkunan myötä - rikotut lasit ovat aina niin surullinen näky, luovat hylätyn vaikutelman.

Tänään päästiin ensimmäisen kerran testaamaan saunaa, vaikka lauteet eivät olekaan vielä valmiit. Huomattiin, että kiuas vuotaa löylyveden lävitseen, viemäri ei kerää kaikkea vettä ja sammalta pitää vielä lisätä hirsien koloihin paremman lämmön aikaansaamiseksi. Kuitenkin kiuas toimi! Hormiliitoksemme toimi, eli ei puskenut savua väärästä paikasta. Vesi ohjautui pääosin viemäriin ja lämpö vaikutti mukavan pehmeälle. Kyllä siitä vielä sauna tulee, vaikka tosi pitkässä puussa projekti onkin ollut. Toissapäivänä satoi rankasti ja saunan katto vuoti yhdestä kohdin. Kuivateltiin sitten päivä kastunutta lautaa ja tänään Kalle laittoi uutta peltiä vielä kahden pellin väliin, etteivät nämä kaksi vuotaisi liitoksestaan. Saunan eteen puurrettiin muutenkin: käytettiin pukuhuoneen ikkunan alin seinä auki, koska muurahaisia vaelteli seinäpinnoilla. Selvisi, että villojen ja muovin välissä oli valtava muurahaisinvaasio. Kalle etsi muurahaisille uuden kodin pihan perän halkokasasta kantaen niitä sinne rikkakihvelissä ja minä revin villat ja muovin pois.

Jonkinmoista kosteussulkua tuolla pesuhuoneessamme on nähtävästi haettu väliseinän muovieristeillä, mutta eivät ne tuollaisessa ulkorakennuksessa toimi. Keräävät vain valtavasti kosteutta! Alimmissa laudoissa oli pientä kosteusjälkeä, vaikka pääosin laudat olivat vielä tervettä puuta ja lähinnä vain villa oli mustunut. Kalle sitten tohotteli eli polttokuumensi kaikki puurakenteet tuosta kohdin. Muutenkin toholaitteemme on viimeaikoina ollut täystyöllistetty. Olemme tohotelleet saunan ikkunanpieliä, ulko-oven lautoja yms. Se on sinänsä hauskaa, koska pariin kuukauteen emme keksineet tuolle laitteelle mitään hyödyllistä ja luulin jo tehneeni turhan hankinnan. Mitäs muuta vielä saunalla? Olen maalannut pesuhuoneen seiniä ja korjannut oven - vaihtanut homeisen vanerin lautoihin, rapsutellut oven maalipinnan ja maalannut uudelleen. Olen repinyt kaiken villan pois hirsien välistä mitä suinkin ole taltalla ylettänyt ja korvannut auringossa  kuivatetulla karhunsammaleella. Kun tungin sammalta hirsien väliin, tuli tyytyväinen fiilis: hienoa tietää tekevänsä jotain oikein - perinnerakentamisen hengen mukaisesti. Täällä on tehty niin paljon väärin ja itsekään en ole paljon päässyt vielä vääryyksiä oikaisemaan - enkä tiedä onko minulla koskaan varaa esimerkiksi vaihtaa päärakennuksen eristeitä - että on mahtavan tyydyttävää tietää tekevänsä ainakin jotain oikein. Harmillisesti en vain mitenkään saa kaikkia mineraalivilloja pois hirsistä, mutta on niistä nyt kuitenkin suurin osa lähtenyt. 

Rikkakasvien seasta puskee hyötykasveja! Luulen ja toivon, että retiisimme pyrkii kohden auringonvaloa.

Kalle kiinnittelee peltejä uudemman kerran vanhan ja uuden pellin liitoskohtaan

Mahtava vehreys! Kaikki on pihassa niin kaunista jos ei välitä siitä, kuinka kaikki rehottaa ja villiintyy. Jos katsoo vain vihreyttä - eikä kiinnitä huomiota keskeltä pihaa puskeviin voikukkiin - onhan se nättiä. Joskus mieleeni tulee muumien "Trillen kartano jakso." Jos lukijoissani on muumifaneja, he varmaan tietävät mihin intertekstuaalisesti viittaan. Siinä muumipappa saa perinnökseen kartanon ja muumit eivät ensin ole siitä alkuunkaan kiinnostuneita, kunnes kuulevat, kuinka piha on "läpipääsemätön viidakko". Silloin he innostuvat kartanostaan. Onhan villiintyneessä luonnossa ja vanhassa puutarhassa aina oma kiehtovuutensa. Jos ajattelen, että minun pitäisi laittaa piha kuntoon, se tuo vain paineita, mutta jos vain neuraalisti katson sitä, näen siinä jotain luonnon suuruutta. Täysin hoitamattomat omenapuut loistavat valkoisessa kukassaan! Piha on täynnä syötävää villiyrittiä: vuohenputkea, poimunlehteä ym.  Lehtikuuset kukoistavat, vaikka niitä oli myrkytetty valtavilla romukasoilla. Ahomansikat levittäytyvät metsän reunaan ja lintujen kirjo on uskomattoman laaja.   

Tästä kuvasta voi ehkä mielikuvituksen siivin päätellä, kuinka meillä on koko ajan miljoona projektia yhtä aikaa päällekäin. Työkaluja ja materiaalitarvikkeita lojuu siellä täällä.

Meillä on usein käynyt naapureita kylässä, mutta tänään kyläilimme itse ensimmäistä kertaa naapureilla. He asuivat noin neljän kilometrin päässä ja olivat oikeastaan kesäasukkaita. Perhe asuu pysyvästi Roomassa, mutta perheen äiti oli tullut lastensa kanssa tänne Niittylahteen upeaan vanhaan taloonsa. Talossa oli jotain hyvin kartanomaista! Hyvin vaikuttava hirsirakennus ja hyväkuntoinen verrattuna omaan mörskäämme. Uusi tuttavamme oli huolissaan aavistuksen notkahtaneista katon kannatinhirsistä ja pienestä kosteusläikästä levinuunin piipun vieressä, mutta itsestäni ne eivät näyttäneet kuin hyvin vaatimattomille ongelmille. Tuosta talosta oli kuitenkin selvästi pidetty hyvä huoli - sen parasta oli ajateltu, toisin kuin oman murjuni. Se oli suurimmaksi osaksi alkuperäisessä kunnossa eli upeasti hirsipinnalla ja lankkulattialla ym. Meitä yhdisti naapuriimme reissaajahenkisyys, äiti-Amma ja rakkaus vanhoihin taloihin.

Kengitysprojektistani Nutupajan kautta ei tainut tulla mitään. Tyyppi lupasi minulle useaan otteeseen, että he aloittavat työt nyt kesäkuun alussa. Mikä näitä savolaisia vaivaa, kun kaikkea luvataan, mutta mitään ei pidetä? Ymmärrän, että voi olla kiire, mutta silloin otetaan puhelin kauniiseen käteen ja perutaan sovitus työkeikat. Ei homma nyt voi jatkuvasti mennä niin, että olemme jo sopineet tietyn päivän ja sitten tekijästä ei kuulu mitään, usein häntä ei saa edes puhelimella kiinni. Kengittäjä ei valitettavasti ole ainoa tyhjän puhuja. Pohjoisen ihmisiä voi usein olla vaikea saada innostumaan mistään, uusiin asioihin ehkä suhtaudutaan vähän nihkeästi, mutta jos joku projekti aloitetaan tai sen toteuttamisesta sovitaan, kyllä se silloin viedään loppuun asti. Jännä, että Suomessakin on vielä tänäpäivänä tällaisia kulttuurieroja. Kaivonkunnostajan ja putkimiehen piti tulla toissapäivänä käymään, mutta "yllättäen" mitään ei kuulunut ja sitten puhelimessa sovittiin "kyllä se sunnuntaina onnistuu." Toivottavasti oikeasti onnistuu! Olisin halunnut putkimiehen ennakolta käymään, että olisin voinut asennuttaa uuden käytettynä hankkimani pumpun ja katsoa nouseeko vesi sillä kaivolta. Olisi ollut hyvä tietää kaivolta tulevien vesiputkien kunto ennen kuin itse kaivoa aletaan kaivaa auki. No, ei voi mitään. 

Yksi tekijä oli sentään sanansa mittainen, nimittäin paikallinen LVI yrityksen tyyppi, joka kävi ilmaiseksi kurkkaamassa vanhaa vesipumppuani. Hän totesi "Ei kannata korjata, mutta minä voin myydä teille halvalla oman vanhan turhanpantiksi jääneen vesipumppuni, tuon sen huomenna." Hän oikeasti toi sen aamulla, kuten oli sovittu! Vesipumpputarinassahan on ollut seuraavanlaisia käänteitä: olin ostamassa aivan uuden laadukkaan pumpun, K-raudan myyjä sanoi, että heidän parhaatkaan pumput eivät nosta vettä niin ohutta putkea myöten kuin minun kaivossani on, yritin löytää korjaajan vanhalle pumpulle, kyselin putkista asiantuntijoilta jne. Nyt lopputulema on se, ettei pumpun kyvyistä voi tietää kokeilematta. Vaikka vanha pumppu oli vain 750 wattia tehoiltaan ja uusi käytettynä ostamani on 1200 wattia, watit eivät käsittääkseni kerro kaikkea. Jos rautakaupan myyjä mitään tiesi, voi olla etteivät uudet pumput vain kestä käyttöä noin ohuilla vesiputkilla. Miksi vesiputket ovat alunperin asennettu niin harvinaislaatuisen kapeasta putkesta ja miksei laitteita tehdä nykyään kestämään kuten ennen? 

Nutupajan kengitys siis peruuntui, mutta minulla saattaa olla kiikarissa toinen kengittäjä. Tämä niittylahtelainen tulee huomenna ystävänsä kanssa tarkastamaan tilanteen. Toivottavasti he uskaltavat ottaa urakan itselleen! Kummallakin oli hirsirakentamisesta laaja kokemus ja toinen oli käsittääkseni joskus kengittänyt vanhan aitan. 

Vaeltajan torppa siis jatkaa vaellustaan kohti parempaa tulevaa. Kyllä se aurinko vielä joskus paistaa harmaisiin hirsiini - muutenkin kuin konkreettisesti. 

Torppani miljööstä

Äkkiseltään huomasin, etten ole kirjoitellut tämän talon ympäristöstä mitään. Missä torppa sijaitsee, minkälaisessa miljöössä? Heräsin siihen, kuinka idyllinen tämä ympäristö on vasta, kun osa siitä meinataan viedä minulta. Metsäyhdistystä edustava tyyppi kierteli tänään tonttini rajamailla ja teki suunnitelmaa puiden kaadosta ja niiden säilytyspaikasta. Taloni ympärillä on paljon vanhaa metsää; jykevää petäjää ja uljasta koivua. Ötököiden ja kasvien lajikirjo on hyvin rikas, sillä metsä on monen ikäistä sekametsää. Pihallani kukkuu jatkuvasti käki ja muutenkin lintujen kuoro on välillä korvia huumaava. Jopa sisällä kuulen lintujen viserrystä, sillä haarapääsky on tehnyt pesän savupiippuani vasten vintille ja poikasten sirkutus kantautuu leivinuunista keittiöön. Olen käynyt komentamassa lintuja vintillä "Saatte tämän kerran asua siinä jos ette tuhoa mitään." Viimestään syksyllä laitan verkot vintin lasittomiin tuuletusaukkoihin. Näistä aukoista myös sataa jatkuvasti vintille, joten sikälikin ne olisi hyvä jollain tavoin peittää. Rankkasade ropisee sahanpuruja myöten alas niin, että makuuhuoneessamme kuulostaa kuin jokin eläin pyrkisi kattopaneelin läpi sisään. 

Kun kävelee 400 metriä hiekkatietä asvalttitielle, kohtaa kyltin Savonlinna 18. Torppamme vaikuttaisi olevan siis hyvinkin korvessa. Kuitenkin kauppamatkamme on vain 15 km ja tuon matkan ajaa autolla yhdessä hujauksessa ja ei se pyörälläkään mikään mahdoton reissu olisi ellei koko ajan olisi niin paljon ostettavaa, jotta pyörä kaatuisi kumoon sellaisen kamelikuorman alla. Minulla on haaveena vielä lähivuosina hankkiutua eroon autosta ja hoitaa kauppareissut sähköpyörällä. Jos joskus tarvitsee jotain isompaa, on halvempaa maksaa satunnaisesti kotiinkuljetuksesta kuin pitää autoa.

Lähin uimarantamme on Herajärvellä, jonne on noin 800 metriä pihastamme. Muita vesistöjä on jopa lähempänä, mutta tuolla Herajärvellä on laituri ja nyt nikkarointini ansiosta jopa uimaportaat. Kuulin kyllä jo keväällä, kuinka laituri on tarkoitus kunnostaa, mutta kyllästyin odottelemaan uimaportaita, koska veteen oli hyvin vaikea päästä ilman portaita. Koska satuin löytämään vanhat tikkaanaihiot, ne oli helppo kunnostaa ja raahata väliaikaisesti laituriportaiksi. Meille luonnonvesissä uinti on tällä hetkellä paras tapa peseytyä, sillä saunamme on edelleen remontin alla. Tänään saimme peseytyä ensimmäisen kerran muurinpadassa lämmitetyllä vedellä! Se oli kyllä ylellistä, sillä aiemmin olin lämmittänyt vettä hellalla kattilassa ja siinä ei saanut niin suurta määrää kuumaa vettä kuin padassa.

Edelleen raahasimme veden metsäsuihkuun, koska saunan lopullinen betonivalu on vielä tekemättä. Huomenna olisi tarkoitus tehdä lattiaan kallistukset, että vesi löytäisi viemäriin asti. Tänään kiinnittelimme räystäslautoja, Kalle lisäili peltiä räystäiden kohdille sadeveden johtamiseksi kauemmaksi seinästä, paikkailimme piipun pinnasta saunan ja pukuhuoneen puolelta pahimpia lohkeamia, kiinnitimme laastilla ja pikkukivillä vesipadan savuhormin piippuun kiinni, pesin padan ja rapsuttelin nokea irti teräsharjalla ja Kalle onnistui poraamaan piipun tukkeeksi tipahtaneen tiilen kahtia halki, jolloin saimme sen pois tukkimasta hormia. Eilen olimme saaneet korjattua hirsiseinää uusilla hirsillä ja tehtyä välikattoon eristeet. Laitoin tuonne välikattoon vain kaikkea materiaalia mitä satuin löytämään. Tavoitteena oli eristää sitä vain sen verran, etteivät löylyt karkaa ja pientä reikää tietenkin saisikin jäädä ilmankierron vuoksi. Laitoin sinne puukuitulevyä, tyroksilevyä, vanhaa parkettia, lautaa, jonkinmoista uretaanilevyä ja vanhaa peltiä piipunjuureen. Olin laittamassa uretaania piipun kohdille, mutta naapuri kävi juuri silloin ja totesi sen ei-paloturvalliseksi, joten laitoin sittemmin peltiä. Tosin lohkeilusta huolimatta, ei piipun tietenkään mitään kipinöitä pitäisi läpi päästää, ei siinä mitään varsinaisia reikiä ole. Välikatostani tuli aikamoinen tilkkutäkki! Oli varsinainen palapeli asetella eri materiaalipalasia edes suhteellisen tiiviisti, ilman isompia löylynkarkausaukkoja. Nuo puulevyt ovat onneksi hengittäviä ja kai tyroksikin katossa pärjää, sillä se on kuitenkin ilmassa koolauspuiden päällä ja alla on kunnon ilmatila. En laittanut tyroksia kuin pienen levyn, sillä inhoan tuota materiaalia. Se murenee palloiksi tosi helposti ja kohta palleroita on kuikkialla!

Olemme tosiaan kengittäneet ulkorakennusta. Eihän se sen kummempaa ole kuin vaihtaa vanha hirsi uuteen. Mutta en silti usko, että selviytyisimme mitenkään ominavuin päärakennuksen kengityksestä. Ulkorakennuksesta olemme vaihtaneet vain pieniä hirrenpätkiä, niin lyhyitä, ettemme ole edes tarvinneet nostotunkkia. Kummasti rakennus on pysynyt kasassa, vaikka välillä tönö on ollut ilmassa noin metrin matkalta. Olemme vain veistäneet kirveellä lahoa pois ja usein laho hirsi on murentunut pelkästään käsin - sen on saanut vetää pois paikoiltaan pieninä murusina. Yhteen kohtaan laitoin ohutta pyöreää puuta, en varsinaisesti hirttä. Terveistä hirsistä on pula, sillä kasoistamme löytyy lähinnä vain hakkeeksi kelpaavia muurahaisten valtaamia kavereita. Tämän vuoksi ajattelin myös pienen pyörötolpan kelpaavan, oli se sentään harmaantunut kauniisti kuten hirretkin. Saunaan oli aiemmin pistetty hirren ja kivijalan väliin muovia. Tuo on pahin mahdollinen ratkaisu! Toiseksi pahin on varmaan olla laittamatta mitään. Me ei juurikaan laitettu, sillä hakkasimme hirret niin tiiviisti kiinni, että tuohea tai tervepaperia olisi ollut vaikea saada pysymään paikoillaan. Yhden hirren kohdille Kalle työnsi jälkeenpäin päreitä alle. Parempaan päin se kuitenkin on olla laittamatta mitään kuin käyttää täysin vääriä materiaaleja. Tavoitteeni tässä rempassa on: kunhan ratkaisu on hieman parempi kuin entinen, se on tarpeeksi hyvä. Kaikki on kotiinpäin!

Kengittäjää tosiaan kaipailisin. En tiedä pitäisikö minun kutsua täällä ihmisiä nimeltä, ettei kukaan loukkaannu. Ihmiset eivät välttämättä halua tulla mainituksi blogissani, siksi en ole esimerkiksi puhunut naapureista nimillä. Ehkä nytkin käytän Nutupajan miehestä vain "kengittäjä" nimeä. Hän pyörähti tässä katsomassa hirsiäni ja sovimme hänen soittavan hinta-arviosta vielä samana päivänä. Nyt siitä on kuitenkin kulunut jo parisen päivää, enkä ole saanut häntä edes puhelimella kiinni. Eihän tässä jäniksenselässä olla, mutta toivon homman kuitenkin lähtevän edistymään. Toukokoon lopusta oli aluksi puhetta ja nyt projekti on edelleen alkuunpolkaisematta. Kengittäjä delegoi meille työn irroittaa vanhoja lattialautoja. Saimme listat irti, mutta laudat ovat edelleen itsepäisesti härmän nauloilla kiinni. Kengittäjän piti soitella toiselle tyypille, joka on aloittanut heillä vasta töissä ja hänellä on itsellään vanhan koulun kunnostusprojekti. Ei käy kyllä kateeksi: kokonainen koulu työn alla, siinä on kyllä lääniä heilua vasaran kanssa! Tämä kunnianhioinen koulunkunnostaja osaisi laskea hinta-arviota. Budjetti pysyisi kuulema hyvin kurissa jos osallistuisimme itse mahdollisimman paljon. Totta kai olemme niin paljon apukäsinä kuin pystymme, mutta homman pitäisi alkaa ennen juhannusta, sillä sen jälkeen olemme paljon poissa.

En muista kerroinko viimeksi, kuinka täällä on ollut hetkittäin hyvinkin vilkasta. Ranskalainen ja italialainen sattuivat pistämään telttansa meidän postilaatikoille pystyyn ja aamulla kutsuimme heidät teelle, myöhemmin ilmaantuivat pihamaani aurinkoon istuskelemaan myös pari eläkeläisnaapuriani. He pyysivät meitä liittymään joskus mölkynpeluuseen. Aika virilli tämä Niittylahden kylä! Uimapaikassa herajärvellä sain eräältä naiselta kutsun vesijuoksuryhmään. Mölkkyä, vesijuoksua, kyläyhdistystoimintaa, kyläjuhlat heinäkuussa - mitähän muuta vielä?

Laitoin tälle 5170 neliön tilalleni nimeksi Valeltajan torppa. Tarkoitus olisi joskus houkutella tänne vaeltajia - nähtävästi aivan mahdollista kun ulkomaalaiset tulevat telttailemaan ilman markkinointiakin. Nimi kertoo myös omasta menneisyydestäni ja luonteenlaadustani. Olen tietynlainen vaeltaja. Olen vaeltanut maita ja mantuja ympäriinsä nyt ennen pysähdystä tänne torpalleni. Tämä on minulle jonkinmoinen hengähdyssatama maailman myrskyjen keskellä, paikka pysähtyä ja olla. Ainakin toivon tästä vielä tulevan eräänlainen pysähdyspaikka sekä minulle että muille matkailijoille. Nythän tämä on varsinainen työleiri ja jatkuva härdelli. Kaikenmoista remppaan liittyvää tapahtuu jatkvalla syötöllä ja välillä minusta tuntuu kuin olisin jo jonkinmoinen bisnesnainen, kun saan yrittää solmia kontakteja sinne ja tänne ja usein aloittaa aamuni puhelin kourassa. 

Kontaktit ovat tärkeitä. Kerrankin minua potkaisi jonkinmoinen onnenkantamoinen. Aivan turhaa ennakolta moitin äijää, joka toi minulle sorakuorman. Hän oli puhelimessa vaikuttanut vähän harvasanaiselta ja vaikeaselkoiselta puhekumppanilta, mutta lopulta hän oli oikein mukava. Vaikka sora ei tullut aivan silloin kuin ensin sovittiin, se tuli kuitenkin. Hintakin oli juuri se mistä sovittiin. Sylkynsora oli täsmällinen, mutta muuten en voi kehua heitä. Tämä pienempi toimittaja oli paljon parempi. Sylkynsoralta tuli tänään lasku ja se oli 150 e, vaikka olimme sopineet 120 eurosta! Puhelimessa mies selitti: hintaan tulee aina verot päälle. Olin kyllä alunperin puhelimessa jo ennen kauppoja kysynyt lopullista hintaa. Kyllä Suomessa yleensä tavataan ilmoittaa hinta verojen kanssa! Erittäin huono maku suuhun jäi siis tuosta Sylkystä - suorastaan soranmaku. Sitä vastoin pienempi toimittaja oli loistava ja mikä parasta sain häneltä tiedon kaivonkunnostajasta. Hänen veljensä oli tehnyt kaivonkunnostusprojekteja ja soittelin vielä samana päivänä veljen kanssa. Myöhemmin hän tuli tekemään suunnitelman kaivoni kunnostuksesta. Kurkistelimme yksissätuumin kaivoon ja totesimme renkaiden vaihdon olevan paras ratkaisu. Nuori mies vaikutti kyllä hyvin osaavalta ihmiseltä - sellaiselta jolla tapahtuu! Tekijöitä tänne juuri kaivataan, ei turhan lupaajia, mitä on riittänyt. 

Kaivonkurkistelija ihaili vanhoja renkaitani "Nuo näyttävät hyvin erikoisilta, eivät varmasti ole tehdasvalmisteiset." Jos kaivonkunnostus onnistuu, minulla on uusi ongelma: mihin sijoitan uniikit vanhat renkaani? En nyt tietenkään halua niistä luopuakaan - jotain niistä pitäisi askarrella. Kyllähän se maksaa jos ne raahataan tontiltani pois ja toisaalta renkaista voi tehdä lähes rajattomasti mitä vain: kasvien istutusalustoja, nuotiopaikkoja, kylpyaltaan, Brunolle koiranmajan tms. Nyt olisi tavoitteena hankkia vesipumppu ennen kaivoprojektiam, että näkisin nouseeko vesi kaivolta, ovatko putket kunnossa. Kaivinkoneellahan putket kannattaa kaivaa ylös jos ne ovat halki tms. 

Jotain tuloja talouteeni kaivattaisiin! Tänään metsätyyppi katseli epätoivoisesti, minne voisi sijoittaa puukasat. Lupasin antaa pienen palan tonttiani käyttöön jos he maksavat siitä vuokraa. Ongelmana oli, että he olivat suunnitellee raahaavansa puut pois viereisen maa-alueen kautta, mutta siinä menikin sähkölinja liian matalalla. He olisivat sumeilematta käyttäneet pihamaatani ellen olisi ehtinyt vetää määräalaani tontiksi. Onneksi ehdin tehdä tästä tontin ennen kuin he tulivat tänne rellestämään. Hakkuita ei vielä aloitettu, mutta lähiaikoina olisi kuulema tarkoitus. Jos saan hyvän vuokran, he saavat tehdä kasat pihanperäälleni ja käyttää tienpätkääni, mutta ilmaiseksi ei kyllä onnistu. Ovathan puut ja ennen kaikkea metsäkoneiden melu myös häiriöksi, joten jotain kipukorvausta siitä on syytä saada. Palanen idylliä kyllä särkyy hakkuiden myötä, mutta onneksi avohakkuu ei vissiin ole päämäärä. Jotain pientä pusikkoa metsikköön jää, mutta kaikki komeat pihani laidalla kasvavat koivut lähtevät. No, toivottavasti he ovat kuitenkin nopeita, etteivät estä minua kovin kauaa kuulemasti käen kukuntaa tai tuulen suhinaa!

Jos talous käy kovin tiukille, tällä hetkellä luonto tarjoaa paljon ilmaista ruokaa: maitohorsmaa, nokkosta, kuusenkerkkiä. Saimme myös ihanan ruokakassin uudelta ystävältämme Sannalta, joka oli saanut ylijäämä ruokaa A-killan kautta. Hänen piti tyhjentää pakastintaan ja otimme riemuissamme vastaan aarre-arkullisen ruokaa: avasimme vasta kotona kylmälaukun, jonka hän oli pakannut täyteen Härkistä, vegaanijuustoa, koiralle lihaa yms. 

Ja jälleen kuvia. En viitsi erikseen laittaa kuvatekstejä, joten laitan alustuksen: kuvat ovat torppani lähiympäristöstä tai viimepäivien töistä.

Saunan lattiavalu ja pohdintaa raksatarvikkeiden ekologisuudesta

Sadepäivä. Nyt on hyvää aikaa käydä läpi viimepäivien aikaansaannoksia, koska voi hyvällä omallatunnolla käpertyä pönttöuunin lämpöön. Ulkona sataa niin taivaantäydeltä, ettei pihatöistä tulisi mitään. Ainahan voisin tietenkin mennä saunalle maalaamaan pukuhuoneen seiniä, siistimään välikattoa tai voisin täällä päärakennuksessa lähteä tapetoimaan seinää vanhan tietosanakirjan kuvituksella, mutta pitäähän tätä blogiakin joskus päivitellä.

Isäni ja hänen kaverinsa olivat meillä pari päivää talkooapuna. Teimme saunanlattiaan uutta betonivalua. Käytimme vanhoja työmenetelmiä eli haimme ämpärillä hiekkaa läheisestä hylätystä soramontusta, teimme vanhoista pöytälevyistä ja ovenkarmista pihalle betoninsekoituslaatikon ja sekoitimme laastin pelkällä lapiolla. Itse asiassa Kalle ja Tuomo - isäni ystävä - vastasivat pitkälti muuraushommista ja minä ja iskä yritimme korjata vesipumppuamme. Jo ensimmäisenä päivänä testasimme toimiiko vesiautomaatti, mutta se sylki vedet lattialle ja päättelimme säiliön hajonneen. Jälkeenpäin Kalle vilkasi automaattia tarkemmin ja huomasi säiliön vuotavan vain liitoskohdasta, jossa metallipanta puristaa sitä kiinni. Seuraavana päivänä isäni irrotti säiliön paikoiltaan ja huomasimme tiivisteen venähtäneen. Kuminen tiiviste ei enää millään tahtonut asettua paikoilleen. Keksimme liimata sen silikonilla kiinni. Aluksi näytti, että korjaus toimii, mutta lisätessämme säiliön aivan täyteen vettä, vesi puski jälleen lattialle. Pumppu kyllä hyrräsi hienosti, mutta vesi ei pysynyt sisällä! Myöhemmin illalla huomasin, kuinka pumppu oli kuitenkin hieman jaksanut nostaa vettä, sillä kylppärin lattialle oli ilmaantunut lammikko. Kun joskus vielä ostan uuden pumpun, pitää heti selvittää, mikä putki vuotaa vessaamme. Siellä on joku hyvin mystinen vuoto, sillä märkää ei ollut missään putkissa eikä pöntön juuressa ja silti keskellä lattiaa oli lätäkkö!

Kävimme jälleen ihmettelemässä kaivoa - sitä on kurkittu aina jokaisen mökkivierailijan kanssa. Tuomo totesi "On siinä kyllä kirkas vesi." Olen sikäli ylpeä kaivostani, että vesi tosiaan on hyvin raikkaan näköistä ja tuoksuista. Vettä on voinut hyvin käyttää tiskaamiseen ja peseytymiseen, vaikka pinnalla kelluukin koko ajan irtoroskaa. Mitään selvää suunnitelmaa kaivonkunnostukseen ei taaskaan kehkeytynyt. Viimeaikoina eniten kannatusta on saanut idea, että kaivon sisään laskisi pienempiä kaivonrenkaita. Siinäkin on kuitenkin vielä pari ratkaisematonta kysymystä: kuinka vesiputket saa poikki ja liitettyä uudestaan uusien renkaiden puolelle? Millä voimalähteellä (vinssi ja kolmijalka?) uudet betonirenkaat lasketaan kaivoon?

Kannoimme kiulkaamme pois saunasta ja teimme kiukaan alle uudet perustukset. Kallen ja minun riuhtoessa kiuasta ulos, sormeni upposi ruostuneen savuhormin läpi ja hormilähtöön tuli reikä. Onneksi Tuomo sai sen seuraavana päivänä paikattua. Teimme siihen peltilevystä paikan. Onhan tästä tontilta löytyvästä romusta onneksi hyötyäkin! Peltiä löytyy jokalähtöön ja aina pystyin vastaamaan myönteisesti jos iskä tai Tuomo kysyivät "löytyisköhän täältä jotain..." Metalliverkkoa, harvateräs putkea, puisia levyjä jne. Opin lattianvalamisesta sen verran, että jos paikataan isoja monttuja, laasti kaipaa kaverikseen verkkoa. Pahoittelen jos sekoitan tässä eri termejä keskenään. En ole vielä niin muurarimestari, että erottaisin oikeat termit laastin, betonin ja muurauksen suhteen. Minulla on kyllä pieni haju, että niissä käsitteissä on ero, mutta silti käytän niitä sulavasti sekaisin. Betoni on kai karheampaa, siinä on enemmän hiekkaa ja laastissa on enemmän sementtiä? No, saunassa on pitänyt tehdä kaikenmoista muurausta sekaisin ja teemme edelleen, joten ei kai ole suuri virhe käyttää näin luovasti käsitteitä. Nyt siellä on täytetty kuopat ja laitettu seinän viereen - lattianurkkat olivat aivan painuneet - kunnon kerros hiekkaista laastia ja seuraavaksi laitamme pintaan vielä Maxi rapidid tasoitteen.

Talkoolaisistamme oli sinänsä paljon apua, ettemme olisi itse osanneet millään tehdä noin toimivia kallistuksia saunanlattiaan, emme olisi keksineet käyttää verkkoa laastin seassa ja en varmasti olisi tajunnut, kuinka pukuhuoneen puolelle voi rakentaa yksinkertaisen mutta toivan viemärin tontiltani löytyneestä putkenmutkapalasta. Entisestä pesuhuoneesta tulee nyt ainoastaan pukuhuone, sillä lattia oli painunut niin paljon, että kunnon viemäröinti olisi ollut vaikea tehdä ja toisaalta se olisi pesutilana kylmä. Jonkinmoinen viemäri sinne oli kuitenkin pakko rakentaa, sillä tuossa huoneessa on pesupata ja helposti padasta vettä ottaessa pisaroita roiskuu myös lattialle, vaikka itse pesytyminen tapahtuisikin saunan puolella.

Olimme hyvin yllättyneitä, että saunan viemärivesi oli johdettu oikeaoppisesti likakaivooni asti. Selvittelimme minne vesi menee siten, että Kalle kaatoi ämpäristä vettä kaivoon jas me muut kurkimme rakennuksen ympärillä. Kiertelimme ja etsimme putken pätkiä, mistä vesi virtaisi. Kyllähän noita putkia pilkisteli maasta vaikka millä mitalla, mutta mistään ei tullut vettä. Huomasimme kyllä viemäriputken kaartavan likakaivolleni, mutta iskä totesi "ei se voi millään noin ylämäkeen nousta." Kurkistellessamme kaivoon ja ensin ei tapahtunut mitään. Olimme jo toteamassa, ettei vesi ainakaan sinne asti saavu, kunnes toisen kaadetun vesiämpärillisen kohdilla, putki alkoi yhtäkkiä suoltaa vettä. Nämä ovat näitä yllätyksiä, kun äkkiseltään jotain onkin rakennettu aivan oikein! Murjuni osaa kyllä yllättää myös tässä hyvässä mielessä, että joku saattaakin äkkiarvaamatta toimia!

Kattoni poksuu taas, kun tuulee navakasti. Odotan jännityksellä, milloin tulee sellainen myrsky, joka nappaa kattonurkan mukaansa. Jokin huonompi kiinnitys tuossa nurkassa varmasti on, koska se paukkuu aina samasta kohdin. En ole vain vieläkään saanut aikaiseksi ostaa pitkiä tikkaita, että katolle pääsisi tutkailemaan. Sisäkaton puolelta en huomaa mitään ongelmaa. Naapuri sanoi, että vintin puolelta voisi asetella pellavasuikaleita pellin ja rakenteiden väliin. Häneen mukaansa konesaumattu katto tahtoo paukkua, mutta itse luulen, että jokin tietty kohta on hieman löystynyt kiinnityksistään. Toisaalta kun katto on näin kauan pysynyt niin kai se edelleen pysyy. Ehkä se ei ole akuutein homma. Näitä ostoksia on tikkaiden lisäksi niin paljon muutakin. Pitäisi hankkia: vesipumppu, terassilautaa, nostotunkki, aitaelementtejä - Brunon takia tonttia olisi pakko aidata - huussirakennus ja pönttö, nukkuma-aitta - tilaamani aitta ei taida koskaan tulla - kattopeltiä kuistille kennolevyn tilalle, ikkunoiden kunnostus tarpeita, kuten lasiveitsi, kittiä, pellavamaalia jne. Jostain syystä osaan keskittyä vain yhteen potentiaaliseen hankintaan kerrallaan. Monet tarvitsevat kuitenkin perehtymistä, esimerkiksi vesipumppua ei voi vain marssia ostamaan, sillä sen pitäisi kuitenkin olla laadukas ja kestävä. Jos joudun vielä tilaamaan valmisaitan, sen valinta on myös haastavaa, sillä niitä on niin joka lähtöön tarjolla ja osa on aivan onnettoman ohutta hirttä, oikeastaan vain lautaa.

Saunan laudelaudat sentään jo odottavat kuistillamme ja kengityshirret ovat kassassa autonrenkaiden päällä. Kyllähän tässä projekteja riittää vielä ilman lisähankintojakin. Nyt sadepäivänä olisi mukava tehdä jotain kevyttä ja luovaa, joten taidan päätyä koristelemaan pingishuoneemme seinää. Siinä on tällä hetkellä siniseksi maalattua kovalevyä kaikki seinät täynnä. Tahtoisin purkaa sisäseinät hirsipinnalle - mitenhän saisin sähköjohdot pois alta? - ja yhden tapetoida tietosanakirjalehdyköillä sekä ikkunaseinän vain maalata kalkkimaalilla. Maalausjutuista vielä sen verran, että tahtoisin käyttää myrkyttömiä maaleja. Jännä miten ympäristötietoisuus vaikkapa elintarvikkeissa on noussut viime aikoina. Nämä raksatarvikkeet kuitenkin laahaavat jälkijunassa! Eikö ole aika oleellista millaisilla myrkkykemikaalelle kodissa läträillään, millaisten aineiden keskellä asutaan? Yleensä ihmiset viettävät kuitenkin asika paljon elämästään aikaa kotosalla, kaikkiibn pintoihin kosketaan ja sisäilmaa hengitellään, joten ei ole ollenkaan yhdentekevää mitä kemikaaleja missäkin on käytetty.

Myrkytöntä mökkiähän en tästä enää millään saa, sillä entinen omistaja on käyttänyt aivan tavallisia maaleja yms. Mutta mielellään nyt haluaisin suosia luonnonmukaisia aineita. Toisaalta: olen löytänyt remppatarvikehuoneesta avaamattomia maalitölkkejä, joita voisi käyttää pukuhuoneen maalaukseen, olisiko tuhlausta olla käyttämättä niitä? Tällaisi maalejahan kaikki käyttävät, ei niitä tehtäisiin jos niitä ei käytettäisi. Kai niiden turvallisuus on kuitenkin jotenkin tutkittu? Tuossakin tölkissä sanotaan, että soveltuu nimenomaan pesutilojen maalaukseen ja kestää kosteutta. Toisaalta en saa purkista irti mitään tuoteselostusta! Siinä vain sanotaan, kuinka maali ei saa päätyä maaperään tai vesistöön. Miten voi olla mahdollista, ettei siitä osa päätyisi lopulta vesistöön jos ihmiset maalaavat tuollaisella maalilla pesutilojaan. Kai maaliaineksia päätyy viemäriin ja vaikka vedenpuhdistuslaitokset pistävät parastaan, koskaan kaikkia kemikaaleja ei saada suodatettua. Sitä paitsi tällaisilla mökeillä maalijämät eivät aina päädy virallisiin viemäreihin. Jos oikeasti haluttaisiin estää ympäristön myrkyttäminen, pitäisi tällaisten maalien valmistus lopettaa! Ei voi olettaa, että on kuluttajien vastuulla osata käyttää tuotteita juuri oikein. Tässäkin tontillani olen kaivanut tökin jos toisenkin maasta - niistäkin puhkiruostuneistä tölkeistä osa on voinut olla maalitölkkejä tai ties mitä tököttejä. Saatan hyvinkin hyödyntää tuon maalitölkin mitä löysin, sillä muutenhan se pitäisi toimittaa jonnekin ongelmajätepisteeseen, mutta itse en kyllä tuollaisten maalien valmistusta kannattaisi niitä ostamalla.

Kysyin Kerdissä tapettiliisteriä ja minut ohjattiin ison liimatölkin luokse. Sanoin, että tahtoisin perinteistä tapettiliisteriä, koska näissä liimoissa on niin paljon myrkkyjä. Myyjä ei tuntunut ymmärtävän ollenkaan pointtiani ja kohautteli vain hartioitaan! Kuinkahan paljon ihmiset nykyään kyselevät rautakaupoissa myrkyttömiä tarvikkeita? Aiemmin kun kyselin Parafiiniöljyä Carlsonilla he antoivat käteeni laudesuojaksi nimetyn tölkin ja kysyessäni, "Eihän siinä ole mitään muuta kuin puhdasta parafiiniöljyä", he eivät olleet aivan varmoja. Tuoteselosteen mukaan tökissä ei kyllä pitäisi olla muuta. Mutta miksi tällaiset valmistajat eivät osaa vielä mainostaa purnukoissaan "täysin luonnonmukainen", "vain parafiinia" tms? Jos vertaa vaikka kosmetiikkaan tai elintarvikkeisiin, remonttilitkuissa ollaan tosiaan pahasti jäljessä ekogenressä. Ei edes minkäänmoista viherpesua! Esimerkiksi monissa pesuaineissahan mennään kyllä siihen väärään laitaan, että annetaan ymmärtää tuotteen olevan luonnonmukainen, vaikka se ei sitä lopulta olisi. Me käytetään nykyään mäntysuopaa aivan normipyykinpesuun kunnolla laimennettuna, sillä se on ainakin juuri sitä mitä lupaa. Ennustan rautakauppoihin tulevan kuitenkin lähiaikoina jonkinmoisen eko-osaston. Maaleissa olisi esimerkiksi niin helppo tehdä niin, että vaikka pellavaöljypohjaan sekoitettaisiin paikanpäällä kaupassa ostajan haluamaa väripigmenttijauhetta. Carlsonin myyjän mukaan Savonlinnassa on ehkä yksi kauppa, josta saisi noita luonnollisia väripigmenttijauheita.  

Tilasin ensin hiekkaa Sylkyn soralta ja kuljetus tuli täsmällisesti juuri silloin kuin piti. Nyt tilasin alkuviikosta isompaa kivimursketta pieneltä yhden miehen firmalta ja hän lupasi toimittaa kuorman torstaina. Tänään soitin perään ja äijä mutisi puhelimeen unisen kuuloisena "Niin, en eilen ehtinyt tuomaan." Olisiko voinut ilmoittaa jos ei kerkeä? Sehän näissä on, että mielellään suosii pieniä firmoja, mutta niiltä usein puuttuu tietty täsmällisyys, mitä taas isommilla useimmiten on. No, lupasi jamppa tänään tuoda kuorman jos hänen mongerruksestaan oikein päättelin. Hän vain mutisi puhelimeen "niin joo, hmmm."

Eilen tonttini sai viralliset rajat! Maanmittauslaitoksen mukava setä tamppaili maita ja mantuja ympäriinsä 2,5 tuntia. Hän oli ottanut laitteeseensa väärän muistitikun mukaan ja mittari ei muutenkaan tahtonut löytää sateellitteja puuston takaa, joten aikaa kului, mutta homma saatiin lopulta hyvään päätökseen. Ensin tontistani tuli 400 neliötä liian iso ja yhdeltä kulmalta piti vähän nipistää. Pari pientä mäntyä ja jäi pois ja televisioantenni jäi puolisen metriä väärälle puolelle, mutta en tee tuolla valtavalla antennipylväällä mitään. Mikä parasta ongelmallinen maakuoppa ja autonrengaskasat jäivät naapuiritontille! Olin aiemmin pähkäillyt joudunko päättämään tahdonko kaivon vai viinimarjapuskat omille mailleni, mutta sain kummatkin. Sain kyllä niin kaiken haluamani: puukasa-aluakin jatkui niin metsän laitaan, että sain muutaman täysikasvuisen koivun ja petäjän, sekä metsäautotien pätkän, jota voi käyttää hyvänä parkkipaikkana vieraille. Ensin ajattelin, että voisin jättää toisen kaivonrenkaan potentiaaliselle naapurille, mutta sitten päädyin omimaan ne kummatkin. En halunnut tehdä naapuritontista liian hioukuttelevaa! Siinä on jo kaunis puro, joka saattaa innostaa ostajan paikalle. Toisaalta mahdollisella ostajalla on niin mieletön siivoaminen tontissa kaikkine autonrenkaineen, että ehkä se ei liiaksi houkuttele. En tietenkään millään tahtoisi, että mahtava rauhani täällä rikkoutuisi! Mökkiläinen vielä menisi, mutta kammoksun ajatusta, että joku muuttaisi tuohoin 50 metrin päähän pysyvästi asumaan.

Nimi torpalleni on vielä hakusessa. Torpasta nimi varmaan lähtee. Minusta Torppari olisi kuvaava nimi, sillä meninki on niin työntäyteistä ja toisaalta nimi viittaisi myös historiaan, sillä torppariaikaanhan tämä on rakennettu. Kalle taas tahtoisi luovemman nimen, pitää vielä pohtia. Metsätorppa olisi kaunis, mutta ei kovin mielikuvituksekas.

Nyt perinteinen kuvatykitys loppuun: