Putkiasiat eivät aivan putkessa

Putkimies kävi jälleen kerran. Nyt asiat edistyivät sen verran, että vesi tulee sisälle asti. Hyvä uutinen oli, että putki kaivolle on ehjä ja samoin hyvin talvehtinut vesipumppuni. Siihenpä ne hyvät uutiset sitten loppuivatkin. Vanhaan pyykkikoneeseen oli jäänyt vedet sisälle - minkä olisi voinut ehkä arvata, mutta päätin toivoa parasta - ja se aiheutti kunnon tulvan keittiönlattialle. Keittiönhana oli myöskin sen verran poksahtanut, ettei se suostunut enää sulkeutumaan. Hana kyllä päästää vettä lävitseen - olihan sekin hienon näköistä, kun siitä viimein virtaa vesi - mutta raana ei mene kiinni. Tiivisteet hanasta ovat rikki. Tarvitsen siis uuden raanan ja uuden pesukoneen!

Yhdessä vaiheessa jopa mietimme, onko vesiputkessa jotain vikaa. Vesi ei lähtenyt heti nousemaan kaivolta asti. Putkimies kävi kaivossa ja keksi takaisiniskuventtiilin löystyneen. Hän vaihtoi koko venttiilin. Tämän jälkeen vesi nousi, mutta hyvin laiskasti. Mietimme, onko putki jotenkin lytyssä. Sittemmin syy selvisi, kun pyykkikone alkoi syökseä vesiä lattialle. Veden virtauksen laiskuus oli johtunut siitä, että vesi meni ensin pyykkikoneeseen. Sain pyydystää vettä lattialta lastan ja ämpärin avulla ainakin kolme saavillista. Onneksi onnistuin kuivaamaan lattian välittömästi, joten tuskin kovin paljon vettä ehti imeytyä lattiarakenteisiin.

Nyt keittiönraana toimii niin, että vesipumpun voi laittaa päälle iskemällä töpselin seinään ja keittiönraanan vedentulo lakkaa, kun töpselin vetäisee irti. Tosin vesi virtaa vielä aika kauan senkin jälkeen, kun pumpun sammuttaa. Ainakin yhden ämpärin siitä saa talteen vielä pumpun sammutuksen jälkeenkin. Eipähän enää tarvitse raahata vettä käsin ämpärillä kaivosta! Mutta ei raanaa viitsi käyttää mihinkään pikaiseen, kuten käsienpesuun, koska vettä menisi niin paljon hukkaan. Kaivossahan ei edelleenkään ole mitään suurta määrää vettä. Kun tultiin, tilanne oli hyvä, mutta nyt tämän pitkän kuivan ja kuuman kauden jälkeen, vedenpinta on vajunut.

Osaisinkohan itse vaihtaa uuden raanan? Osaanko ostaa oikeanlaisen, ja oikeat liittimet tai voinko hyödyntää vanhan raanan liittimiä? Lähteekö vanha raana nätisti irti?  Pesukoneen varmaan osaan kykeä paikoilleen, koska siihen tulee tasan kaksi letkua ja niihin on selkeät paikat. En mielellään enää kutsuisi putkimiestä, sillä kalliiksihan se tulee. Kyllä hän aivan ammattitaitoinen on ja erittäin ahkera, ja mukavahan se on, kun ei tarvitse itse kaikkeen perehtyä, mutta jossain vaiheessa rahavarani tulevat vastaan. Sitäpaitsi tällaisten putkien toisiinsa liittäminen, kun kaikki liitoskohdat ovat jo valmiina pitäisi kyllä olla yksinkertaista. 

Sitä vain ihmettelen, miten vähän nykyään pystyy korjaamaan mitään. Ennen kaikki oli korjattavissa! Jos raana ei mene kiinni ja siinä on tiivisteet menneet, miksi raanaa ei voi purkaa ja tiivisteitä vaihtaa? Hirveää tuhlausta ostaa kokonaan uusi raana! Mutta kai uskon ammattilasista, kun hän kerran sanoo, ettei tuollaisia raanoja korjata. Vähän pelottaa toimiiko lämminvesivaraajanikaan. Se on nyt asennettu paikoilleen, mutta sitä ei vielä päästy testaamaan. Jos edellisiltä asukkailta on jäänyt vedet jokaiseen mahdolliseen "vedelliseen" asiaan, onko lämminvesivaraajakin unohdettu tyhjäntää? Ei se tietenkään aivan välttämättä ole hajonnut, vaikka sinne olisi jäänytkin vedet - tosi hyvällä tuurilla, kai sellaistakin pitäisi välillä vastaan tulla?

Ikkunoiden etsimisessä ja löytämisessä minulla oli tavallaan tuuria. Olin etsinyt sopivan kokoisia ja aikakaudeltaan suureinpiirtein sopivan tyylisiä ikkunoita jo puolisen vuotta. Rakennusapteekeissa, kuten Metsäkylän navetassa olisi ollut aivan kiinnostavia ehdokkaita tarjolla, mutta ylihintaan ja vähän turhan kaukana. Turun suunnilla ja länsirannikolla olisi myöskin ollut aivan yksityisillä myynnissä tyyllikkäitä t-mallin ikkunoita. Tori.fi palvelusta ja facebookin ryhmistä etsiskelin ja olin myös yhteydessä Etelä-Savon rakennusperintöyhdistykseen, mutta lopulta facebookin erään keskustelupalstan kautta minuun oltiin yhteydessä. Ikkunoiden myyjä löysi minut,eikä päinvastoin. Ilahduin, kun kuulimn ikkunoiden sijaitsevan Lappeenrannassa. Minulla ei ollut tarkkaa käsitystä, kuinka kaukana Lappeenranta on, mutta koska se mainitaan liikennekyltissä Savonlinnan keskustassa, ajettelin sinne ajavan yhdessä hujauksessa. Lopulta matkaa oli kuitenkin 230 km suuntaansa, koska ikkunat sijaitsivat Taavetissa, joka oli Lappeenrannasta vielä eteenpäin. Brunon kanssa matka tuntui pitkältä, sillä kuumuuden takia koiraa piti pysähtyä lenkittämään toistuvasti.

En ole vielä varma, kuinka huippulöytö ikkunat olivat. Aluksi yritin puhelimessa kysellä tarkkaan, millä maalilla ne ovat maalatut. Olin tiukkana, että kyseessä pitäisi edeottomasti olla pellavaöljymaali. Myyjä ei kuitenkaan tiennyt ja laitteli vain pari kuvaa, missä mielestäni maali hilseili juuri, kuten pellavaöljymaalin kuuluukin. Paikanpäällä en tietenkään enää jaksanut olla niin kiinnostunut maalilaadusta: olimme ajaneet sinne asti, joten ikkunat oli saatava kyytiin. Näin kyllä heti, että maalinlaatu vaihteli ikkunoittein, suurinosa oli maalattu väärällä maalilla. Mutta toisaalta tein myös myönteisiä huomioita: ikkunanpokat ja karmit olivat hyvin jämäkkää tekoa, selvästi käsityötä, vanhaa lujaa puuta ja edes tippalaudat eivät olleet yhtään pehmenneet, vaikka maali hilseilikin paikoin.

Ehkä maksoin ylihintaa, ehkä en. Näissä vanhojen talojen vanhoissa rakennusosissa ei oikeastaan ole mitään oikeaa hintaa, kaikki määräytyy, kuinka paljon ostaja tahtoo juuri kyseisenlaista "osaa", kuinka myyjä tiedostaa tuotteella olevan arvoa ja, kuinka paljon tavaraa liikkuu markkinoilla. T-mallin ikkunoita tuntuu olevan tällähetkellä tosi vähän saatavilla! Tämä myyjä oli valitettavasti tiedostavaa laatua, usein ihmiset eivät tiedä vanhojen ikkunoiden arvoa. Joitain vuosia sitten niillä ei edes ollut sellaista arvoas kuin nykyään vaan niitä hävitettiin surutta. Koska niitä on nyt vähemmän ja, koska rakennusapteekit haalivat niitä kokoelmiinsa ympäri Suomen, hinnat ovat nouseet räjähdysmäisesti. Tietenkin arvo riippuu paljon myös kunnosta. Näistä kuudesta tuplaikkunasta yhdessä oli pari lasia rikki ja tämän yksilön sain puoleen hintaan. Jos minulla olisi hyvä lasiveitsi valmiina - itse lasia löytää ilmaiseksi milloin mistäkin - ja osaisin käyttää sitä, äkkiähän sitä leikkaisi uudet lasinpalat. Jutunjuonena siis se, että joskus myyjä voi arvioida tuotteen huonokontoisemmaksi kuin se onkaan ja silloin se voi olla hyvinkin edukas ja tällaisenaan löytö. Maksoin ehjistä tuplaikkunoista reilu 80 e kappaleelta ja rikkinäisestä vain 40 e! Aika kirpaisulta tuntui tuo 450 e yhteislasku, mutta saan toivonmukaan puolet hinnasta takaisin Museovirastolta. Onnistuin saamaan tähän torppaani pienen kunnostustuen! Sen voi käyttää vain ikkunoihin ja vanhan tulisijan kunnostukseen. Summa on pieni, mutta kaikki on kotiinpäin ja yllätys oli kyllä suuri, kun sain tällaisen kirjeen postiluukusta käteeni. En odottanut saavani tukea, koska monilta muiltakin - jopa hienoilta pohjalaiskartanoilta tai vanhoilta kansakouluilta - se oli tänä vuonna evätty. Ihanaa, että jokin taho arvostaa torppaani ja sen epätoivoista kunnostusyritystä! 

Tässä tuessa on tietenkin ongelmana se, etten tiedä, kuinka alkuperäistä ilmettä pitäisi lähteä hakemaan. En edes tiedä, miltä torpan ikkunat ovat näyttäneet 1920-luvulla! Olen nähnyt yhden 80-luvulla otetun kuvan, jossa näkyy keittiön ikkuna ja se on t-mallin ikkuna. Olettaisin kaikkien olleen tätä samaa mallia. Mutta tuskin ilmeestä, silti tulee aivan samankaltainen, sillä ostamani ikkunat ovat aika pienet, joten joudun pistämään niitä pari vierekkäin. Ehkä tässäkin torpassa on alunperin olleet hyvin pienet ikkunat, koska usein ne olivat vuosisadanalussa sellaiset, ettei lämpö turhaan karkaa harakoille. Mutta koska ikkunoita on joskus isonnettu, en nyt ala niitä radikaalisti taas pienentämään, koska tarvitsisin sitten niin paljon uutta puutavaraa, ehkä jopa hirsiä.

Aika harvakseltaan varmaan kirjoittelen tätä blogia. Yritän kirjoittaa kaikista isommista projekteista. Tosin juuri nyt on meneillään vain kaikkea pientä: ikkunoiden rapsuttelua, aitan tuuletusikkunan tekoa, aitalle terassialue, torpan alapohjan tuuletuksen parantamista ja jyrsittyjen lattiankannatin hirsien tervaamista tai tukemistas uudella terveellä puulla (Miten ihmeessä lopettaisin tuon jyrsimisen? Hirret ovat niin paksuja että on niissä jyrsittävää, mutta ei tietenkään loputtomasti.Luultavasti elätän pihani lahohirsikasoissa tuholaisia, jotka sitten hyppäävät sieltä mökkini kimppuun), ulkorakennuksen alimpien märkien hirsien poistoa ja korvaamista kivillä ja kaikenlaisten viljelykasvien istuttelua ja hoitoa. 

Mahtavat kelit! Helpottaa, kun pääsee Herajärveen peseytymään, eikä tarvitse aina saunaa lämmittää. En muista milloin viimeksi olisi ollut toukokuussa tällaista helleputkea. Vedenlämpökin tuossa pikkujärvessä on jo 19 astetta pinnasta. Tiettyjä projekteja kuumuus tietenkin hidastaa. Ei voisi vähempää kiinnostaa menne vintille reuhumaan yläpohjan purujen kanssa tässä kuumuudessa, mutta tuo projekti ehtii vielä odottaa. Jos satun rikastumaan kesän aikana, kutsun imuauton tuohon purujen tyhjennykseen. Kohta lähden kastelemaan persilliat, korianterit, herneet, vesikranssit, nauriit, punajuuret ym. Emme kirjoittaneet mihinkään istutusastiaan tai multapenkkiin, mitä missäkin on, joten on jännitystä mitä sieltä nousee. Rukola on ainakin lähtenyt hyvin liikkeelle, sen tunnistaa jo. Raparperitkin nousee hienosti, vaikka koko puskan ylitse ajettiin viimekesänä traktorilla. Sitkeitä kasveja! Pitää yrittää ottaa niistä mallia, omia niiden asenne!

Paluu talvehtimismatkalta ja remppakauden aloitus

Paljon oli vielä lunta, kun 22.4 palasimme Euroopan vaellukseltamme Savoon. Kuten kuvasta näkyy torppa oli talvehtinut hyvin - mitä nyt puiset lapetikkaat olivat katolta pudonneet. Olin iloisesti yllättynyt, ettei kukaan ollut vallannut taloani, eivät ihmiset eivätkä pahemmin edes hiiret. Siellä täällä oli kyllä hiirenpapanaa, mutta ei niin valtavia kekoja kuin tänne muuttaessani reilu vuosi sitten.

Aloittelimme työt hirsikasojen koepoltolla. Alunperinhän tässä pihassa oli 18 eri puukasaa, mutta kyllä niitä edelleen on aivan riittämiin. Monet olivat neuvoneet polttamaan kasat, että niistä pääsisi eroon ja nyt lumen aikaan päätimme kokeilla keinoa. Saimme erääseen lahojen hirsien pinoon hyvät liekit ja siitä paloi noin puolet, mutta parin päivän savuamisen jälkeen sade lopulta sammutti tulet. Viimehetkinään tuli oli jo palanut hyvin kituliaasti ja muutenkin polttaminen tuntui lopulta tehottomalta keinolta, joten emme sytyttäneet tulta uudestaan. Tuossa on niin mieletön polttokuorma, että monet kaupunkilaiset sanoisivat, ettei ole kovin ekologistakaan tuollaisia poltella. Mutta maalla nyt on totuttu polttamalla hävittämään asioita ja puutahan ne hirretkin vain ovat, valitettavasti vain lahoudestaan huolimatta edelleen poikkeuksellisen kestävää puuta.

Onnistuimme jopa valikoimaan kasoista vielä muutamia käyttökelpoisia hirrenpätkiä. Rautakangella väänsimme niitä irti jäisestä pinosta ja reissusta ostetulla uudella sähkömoottorisahalla sahasimme talteen tervettä puuta. Ne hirsien päät, mitkä olivat roikkuneet ilmassa muiden alta, saattoivat vielä olla niin kovaa puuta, että niistä pystyy veistämään esim jakkaroita, penkkejä tai muuta pientä.

Vapun viettelimme Keski- ja Pohjois-Suomessa; kävimme perhettäni moikkaamassa mökillä Konnevedellä ja Kallen sukua sekä kavereitamme Oulussa. Emme olleet pohjoisen kierroksella kuin muutaman yön, mutta melkein ehti jo ikävä iskeä takaisin tänne torpalle. Olimme Euroopan talvehtimismatkan jälkeen juuri saaneet auton tyhjäksi, kun jo taas lastasimme sen ja hurautimme Konnevedelle. Vapun jälkeen kotiin palatessa, auto oli jälleen ääriään myöten täynnä. Jatkuva auton pakkaaminen ja purkaminen on sen verran stressaavaa, että nyt en ajatellut vähään aikaan liikahtaa mihinkään. Muutenkin on mukava asettua tänne omaan harmaaseen torppaan, mikä joskus aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta samalla tuo hyvin paljon sisältöä elämään.

Reissussa ehdin lukea hyvin paljon vanhan talon kunnostuksesta keskusteluja. Nyt olen toivottavasti taas aavistuksen viisaampi, kun aloittelen näitä omia remppoja. Tosin nettikeskustelujen pohjalta on vaikea oppia, koska ihiset omaavat mielipiteitä laidasta laitaan. Mutta on sieltä mahdollista seuloa se oleellisin punainenlanka ja toisaalta on arvokasta tiedostaa myös se, että näkemyksiä on monia. Kaikki on myös siitä kiinni, mihin tähdätään, mitä tavoitellaan. Esimerkiksi kysymys: onko taloni edellinen asukki toiminut oikein, kun hän on laittanut makuuhuoneemme lattiaan alimmaksi kerrokseksi huokeita puukuitulevyjä? Jos ajatellaan, kestääkö tällainen rakenne seuraavat sata vuotta, sen valossa on toimittu väärin. Mutta toisaalta jos on ollut tarkoituskin rakentaa vain jonkun aikaa kestävä, rakenne on aivan toimiva. Taas tänään kurkistelin lattian alle ja huomasin levyjen pullistelevan hieman, mutta toisaalta jämäkät puupölkyt tukevat niitä maasta käsin, joten en olisi vielä kovin huolissani.

Kalle ryömi tänään lattian alla ja kaivoi teränharavalla ja lapiolla tuuletusta paremmaksi. Ryömintätila on paikoin hieman liian ahdas, ilma saisi kiertää paremmin, mutta kivijalan ja lattiankannatin vasojen takia aivan kaikkialle ei pääse. Mitään kuoppaa ei tietenkään ole tarkoitus kaivaa lattian alle, mutta sinne on jäänyt hyvin paljon eristemateriaalia eli ennen kaikkea kutteria, joten niitä yritetään sieltä haravoida enimpiä pois. Ohjelmassa on vanhan tuvan lattialankkujen irrotus, lisäeristeen laittaminen ja lankkujen maalaus, ja olisi mukava jos juuri tällä suunnitelmalla selviäisi, eikä lattioita tarvitsisi kokonaan purkaa.

Nuohooja piipahti - tai oikeastaan työskenteli huolella useankin tunnin - ja nyt uunit taas vetävät entistä paremmin. Onneksi paras uunini on makuuhuoneen pönttöuuni, koska sitä juuri tarvitsemme eniten. Olemme pääosin asettautuneet taloksi vain tähän yhteen huoneeseen, joten sen lämmitys on tietenkin ehdottoman tärkeää. Muissa lämmönlähteissä oli kaikissa pientä vikaa: leivinuunin hormissa halkeama ja pianohuoneen pönttiksessä niskan kohdalla ilmaa. Tuohon hieman irti lähteneeseen horminlähtöön pitäisi pistää vain vähän massaa, ei onneksi kuulostanut sen vaatimammalta korjaustoimenpiteeltä. Helpotukseni oli myös suuri, kun nuohoojan ollessa katolla huikkasin "Miltä näyttää, onko pahasti rapautuneet tiilet" ja nuohooja vastasi "Tämän näköinen kai tämä piippu on ollut viimeiset 20-vuotta." Vähän pelkäsin, että piippuni saisi moitteita! Olin itsekin kurkistellut piippuun ja jokainen muuraussauma tiilten välissä on vetäytynyt aika pahasti, lähes kadonnut. Mutta nuohooja ei pitänyt tilannetta pahana ja sain huokaista helpoistuksesta!

Viimeisen huoneen rieskana olevasta leivinuunista yritin udella, voiko sen korjata. Uuni on nähtävästi ollut hyvin kauan käyttämättä ja kyseinen huone asumatta. Nuohoojakaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, sillä hormista selvästi puuttuu tiiliä, ja samoin uunin kyljestä. Vaikea sanoa, mitä teen uunille, koska nuohooja epäili, että siinä olisi hyvin iso urakka jopa perinnemuurarille ja toisaalta on se iso urakka ja sääli itse purkaakin.

Mitäs muuta olemme tehneet? Olen yrittänyt selvittää, mikä jyrsii mökkiäni. Muutamissa kohden on selviä isomman otuksen hampaanjälkiä - ehkä mielummin kuitenkin otus kuin hirsituholaiset. Joskus aamulla herätään siihen, kun joku koputtaa seinää. Tikkahan se saattaa olla, mutta erästä hirttä on jyrsitty jopa lattian alta ja ei kai tikat yleensä noki niin matalalta? Kalle lisäsi vintille yhden kattolaudan, kun näytti, että vintin portaikon tienoilta aavistuksen tiputtaa vettä. Pahvilaatikko vintinkynnyksellä oli kostunut, joten siitä päättelin, vaikka mitään isompaa kosteutta ei onneksi ollut. Voi olla että piipunjuuri vuotaa hieman. Vintiltä näkee, kuinka piipunkylkeä koristaa tumma valumajälki, mutta se ei yllä alas asti piippua, joten mahdollinen vuoto on pientä. Korjautuisikohan laajalla piipunhatulla? Osa tuosta tummasta jäljestä voi kyllä olla myös pääskysten sotkuja, sillä niillä on ollut pesä ylhäällä piipunjuuressa. 

Onhan tässä jo monenmoista touhua ollut, vaikka isommat rempat ovat aloittamatta - pitäisi kelien vielä vähän lämmetä. Ollaan askarreltu vanhoista ikkunoista kasvienkasvatuslaatikko, eräänlainen minikasvihuone. Tehtiin metallitikkaisiin jatkopalat puusta ja kokonaan uudet puiset lapetikkaat katolle. Tänään laitettiin kuistiin kaiteet - mitkä joskus hajoitimme, että saisimme sohvan raahattua sisälle ja muutenkin tuossa vaihessa oli tarkoitus purkaa koko kuisti. Brunon takia palautimme vanhan koiraportin ja kaiderakennelmat. Onneksi löysimme osat vielä vajasta ja saimme ne kunnostettua uusilla ruuveilla! Itse askartelin toteemipaalun, josta oli tarkoitus tulla ihan vain hylly, mutta nyt siitä tulee jonkinmoinen pihakoriste. Yhdessä Kallen kanssa tehtiin jakkaroita pelastamistamme hirsien pätkistä.

Eilen sattui erikoinen tapaus. Harvoin sitä ketään kotoa soitetaan töihin. Kalle kuitenkin soitettiin, itse asiassa naapuri ensin minulle vihjaisi mahdollisesta työpaikasta ja sitten rohkaisin Kallea hakemaan paikkaa. Mahtava tuuri, että puutarha, jonne Kalle nyt on menossa töihin, on vain 500 m päässä torpastamme. Harvoin näin korvessa asuessa voi työmatkan taittaa jalkaisin. Kalle aloittaa työt maanantaina ja tämä torpan pelastustyö jää sittemmin paljolti minun harteilleni. Pitää miettiä, mistä voisin saada apukäsiä tänne. Piakkoin tulevat putkimiehet työllistän aivan rahalla, mutta ei minulla ole varaa palkata tänne ketään muuta, vain aivan välttämättömimmät ammattimiehet. Opettelen mahdollisimman paljon itse! Tänään opettelin perinnemaalin tekoa liidusta, vernissasta ja pigmentistä. Ehkä käsittelen sillä pianohuoneen hirret, joissa on entisiäkin maaliläikkiä ja muita epäpuhtaisuuksia. Mutta haluaisin kunnon kuultomaalin, missä hirsi näkyy kuitenkin selkeästi ja eläväisesti pellavaöljyn alta. Teen huomenna koemaalauksen toteemipaalulleni, joka on myös hirttä, joten siitä saa osviittaa tulevasta väristä ja siitä pitääkö liuosta vielä ohentaa. Jännää mitä kaikkea perinnemaaleista ja täysin luonnonmukaisista aineksista voi tehdä. Luen kirjaa, jossa on jopa itse tehdyn puukitin ohje! Ei paljon maksa nämä aineet ja varmasti ovat vähemmän myrkyllisiä kuin synteettiset tuotteet!

Lumet alkaa olla sulaneet. Bruno saa etsimällä etsiä kierriskelykinoksia. Lämpöäkin on luvattu, joten eiköhän täällä tontilla ala tapahtua. Uudella naapurillakin on välillä ollut kova tohina saunan perustuksiensa ja pihatiensä kanssa. Niittylahdessa tapahtuu! Oli mukavaa huomata myös uusi kyläpostilaatikko ja naapuriapuhanke, tällaiset tempaukset tuovat mukavasti eloa kylään.