Facebook-päivitykset ovat korvanneet bloggaamisen. Olen hyvin laiska kirjoittelemaan pitempiä teksejä enää nykypäivinä, vaikka ennen tämä oli mieleisempiä harrastuksiani. No ihminen muuttuu ja aikakausia on erilaisia, ehkä vanhana taas palaan pöytälaatikkokirjailijaksi. Kalle on kirjaillut minunkin puolestani ja antanut luovuutensa lentää, hänen tekstinsä aukesi tähän kirjoitusohjelmaani ja täytyy sanoa, että rikasta kieltä on. Itse en nyt tässä seuraavassa - jos joskus pääsen asiaan - blogipostauksessa pyri niin suureen sanaleikittelyyn, kunhan saisin itselleni vähän muistoja ylös remonteista ja näistä ensimmäisistä vuosista Vaeltajan torpassa.
Palasimme torpalle huhtikuun alussa. Kalle oli ollut reissunlopun Britanniassa ja minä vaeltamassa Espanjan Francis-caminoa 200 km kävellen. Koska ajelimme Oulusta asti, olimme vasta iltäpäivällä perillä torpalla. Oli suuri yllätys, kuinka laajalle lumikinokset yhä levisivät! Emme saaneet ajettua aurtoa pihaamme, sillä parkkipaikallamme oli vielä ainakin puolimetriä kovaksi painunutta lunta. Jätimme auton postilaatikoille ja Kalle rikkoin rautalapiolla lunta isoiksi paakeiksi ja heitteli niitä syrjään. Rautanen rautalangalla korjattu lumikolammekaan ei pystynyt lumenauraukseen ilman lumen pehmitystä lapiolla. Minäkin kävin välillä hakkaamassa lunta, ja välillä kannoin tavaroita aittaan. Olimme päättäneet yöpyä ensimmäisen yön aitassa, sillä eristämättömyydestään huolimatta, sen saisi nopeasti patterilla lämpimäksi.
Seuraavana päivänä pistimme makuuhuoneen pönttöuuniin kynttilät lämmittämään hormia. Parin tunnin polttelun jälkeen, yritin varovasti sytytellä muutamalla tuohella ja tikulla. Uuni vain savutteli! Sain koko huoneen niin täyteen savua, että huone haisi monta päivää kitkerälle savulle. Koska kelit olivat mitä mainioimmat, aurinkopaisteli ja lämpöä oli 10 astetta päivisin, päätimme jäädä vielä aittaan asumaan. Emme viitsineet pitempään taistella pönttöuunin kanssa. Aitan sijainnissa on se hauska piirre, että vaikka olisi pakkasta, kunhan vain aurinko paistaa, aitta lämpenee valolla ison eteläänpäin aukenevan ikkunansa vuoksi. Tarvitsimme patteria vain öisin, mikä tuli tietenkin paljon halvemmaksi kuin itse torpassa asuminen, jossa patteri olisi pitänyt olla myös päivisin päällä.
Tiskaaminen ja ruuanlaitto oli aitalla hieman haasteellista. Oli hyödyllistä asua aitalla, sillä nyt tiedän, mitä sieltä vielä puuttuu ja osaan kehittää sitä toimivammaksi tilaksi reissaajia varten. Siellä pitäisi olla lisää tasopintaa, missä pilkkoa vihanneksia ja laittaa ruokaa. Tosin tämä tieto ei ole vieläkään johtanut käytännöntoimiin, sillä tila on niin ahdas, ettei sinne helposti lisää laskupintaa. Tason pitäisi laskeutua seinältä ja nousta sinne takaisin. Ehkä vielä joskus kehittelen tällaisen. Tiskasimme kuistilla pelkällä kuumalla vedellä, vain kaatamalla sitä kannusta. Kannellisesta roskiksesta tein puiden varjoon jääkaapin korvikkeen. Kun löytäisin puoli-ilmaisen kylmälaukun, voisin kaivaa sille maakuopan. Aitta tarvitsisi myös kesäkeleille soveltuvan jääkaapinkorvikkeen. Keittolevy ruuanlaittoon toimi aitalla aivan mallikkaasti ja toisaalta astioiden vähäisyys on kätevää. Kun lautasia on vain kaksi, samoin mukia ja ottimia, kaikki tulee varmasti samantien tiskattua ja tiskiä ei kasaannu.
Uunisuutari tuli vilkaisemaan vanhaa leivinuuniani. Suunnittelimme hänen kanssaan, kuinka uuni korjattaisiin. Ongelmana oli, että uuni oli edelleen täynnä roskaa, vaikka olin sieltä jo kaikki miljoonat lasipullot ja kangasrääsyt tonkinut. Uunissa oli enää lähinnä tuhkaa ja lohkeilluttta laastia, mutta sekin olisi saatava pois ennen uunin pelastamista. Uunimestari pohdiskeli myös, että haasteita tulisi uunin sisäpuolen kanssa. Kuinka mahtua muuraamaan uunin sisältä pudonneet ja rapautuneet tiilet? Myöhemmin kokeilimme, että Kalle mahtuu juuri ja juuri ryömimään uuniin, kunhan vetää olkapäänsä kasaan ja ujuttaa ensin toisen ja sitten vasta toisen käsivarren uuniin. Ongelma siis ratkaistu! Onneksi hänellä ei ole ahtaanpaikan kammoa. Kysyin mestarilta neuvoa myös pönttöuunimme suhteen. Olimme jo viikon asustaneet aitassa ja mielellään muuttaisimme väljempiin tiloihin. Hän käski polttamaan kunnon tulet tuhkaluukussa. Suhtauduin vähän skeptisesti, sillä olin jo vähän kaikkea kokeillut uunin suhteen. Tehtiin kuitenkin isot roihut tuhkaluukkuun ja savupilvestä huolimatta, uuni alkoi kuin alkoikin pikkuhiljaa vetämään. Pääsimme muuttamaan itse torppaan!
Toinen pönttöuunimme on vielä huonommassa kunnossa eli se ei varaa lämpöä ollenkaan. Tämä johtuu mahdollisesta omista korjauksistamme. Viimesyksynä ongelma oli uunin haiseminen, sillä se oli rapautunut heti tulipesän yläpuolelta ja savu pääsi nousemaan suoraan kuoria vasten ja lämmitti maalipintaa, joka haisi ikävälle. Tukimme itsetehdyllä savilaastilla (ajattelin että se on ainakin pehmeää eli helppo poistaa tarvittaessa) ja tiilenpaloilla tuon aukon, ja hajuhaitta hävisi mutta samalla mystisesti hävisi uunin kyky varata lämpöä. Leivinuuni taas on suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta se sijaisee keittiössä, josta aloitimme kevään isoimmat remontit, joten emme voineet muuttaa keittiöön nukkumaan.
Siirryimme siis aitalta torpan mukuuhuoneeseen. Se tiesi massiivista siivousoperaatiota. Kaikki hirret piti pyyhkiä puhtaaksi talven pölystä, tekstiilit tuulettaa ja pinnat puunata. Niin sanotusta remppahuoneesta piti tehdä virakllinen sisäänkäynti torppaamme eli se piti saada suurinpiirtein siistiksi, siirtää sinne vaatenaulakko ja muuta ripustamiseen soveltuvaa - sillä remontoidessa puolipitoisia vaatteita kertyy massiiviset läjät - , mattoja estämään lumen kulkeutumista yms. Kaikki remontit alkavat tavaroiden siirtelystä! Joskus siihen menee useita tunteja. Jos tavaraa ei olisi, se nopeuttaisi huomattavasti, mutta toisaalta taas huoneen tai jonkun osittaisin tilan valmistuttua tarvitseehan sinne pöydän, tuoleja, usein säilyttystilaksi kaapin jne, joten tuolloin on helpompi omistaa jo kaikki valmiiksi. Koska keittiö oli tarkoitus laittaa täydellisesti pois pelistä, tarvitsimme varakeittiön. Siirsimme jääkaapin, hellan ja keittiön pienemmän tason kaappeineen vierashuoneeseen eli pianohuoneeseen. Ongelmana oli, ettei tässä huoneessa ollut viemäriä, joten tiskaaminen piti tapahtua makuuhuoneemme vessanurkassa. Purimme vessan altaaseen jääneen raanan pois tieltä - meidän aikana tuohon vessaan ei ole tullut juoksevaa vettä, eikä varmaan tulekaan - rakensin ritilästä seinälle kuivaustason ja näin väliaikainen tiskauspiste oli valmis. Keittiöjärjestelmämme toimivat kuukauden keittiörempan ajan ihmeen sujuvasti. Ainoa ongelma oli, että aina hellan ääressä etsiessä kattilaa, muisti sen olevan toisessa huoneessa tiskauspisteellä. Astiat olivat siis usein väärässä huoneessa ja niitä sai kuskailla edes takaisin, mutta se oli ainoa vaikeus. Kanisterivettä meni tietenkin uskomattoman paljon, koska käytimme tiskaamiseenkin vain Haapalan lähteestä haettua vettä. Paperilla pyyhintä vähensi veden tarvetta, mutta silloin meni paperia. Helpoin ja laiskin tapa saada astiat puhtaaksi oli vain kostuttaa niitä hieman ja pyyhkäistä paperilla. Tätä teemme edelleen Brunon ruoka-astioiden suhteen, sillä eläinrasva tarttuu käsittämättömän hyvin kaikkeen. Kun itselle kokkailemme vain kasvista, astiat saa usein puhtaaksi jopa ilman tiskiainetta.
Keittiöremppa oli niin massiivinen operaatio, etten onneksi enää edes muista kaikkia yksityiskohtia. Kirjoittelen kuitenkin lyhyen koosteen keskeisimmistä vaiheista. Itse asiassa kyse oli paljolti lattiarempasta. Keittiössä oli edelleen "vanhan talon haju", jonka haistoi lähinnä kun tuli jostain oltuaan pitempään poissa. Se oli lieventynyt, kun olimme poistaneet talon alta märäntyneitä räsimattoja, homehtunutta pahvia, lahonnutta puuta ym orgaanista jätettä, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä talon tuulettuvassa ryömintätilassa. Kaikki mahdollinen tavara, vanhasta mankelista lähtien, on varmasti häirinnyt ilmankiertoa talon alla. No, se on nyt hyvässä tilassa, siellä on enää lasia ja hyvin pienikokoista roskaa. Mutta kuten jo sanoin, ryömintätilan siivous ei ollut täysin poistanut hajua, joten koko lattia oli syytä avata. Minulla oli myös muita intressejä lattian purkuun; tahdoin lankkulattian ja lisää eristettä.
Kun tila oli tyhjennetty tavarasta ja sähköjohdot ja putket ripustettu seinälle pois tieltä, alkoi laminaatin irrotus. Se lensi ulos sujuvasti. Sen alla oleva runkoleijona levy olikin sitten kovempi pala purtavaksi. Jokainen ruuvi oli upotettu niin syvälle, että kanta oli kadoksissa ja täynnä purua. Saimme ensin puukolla kaivella ruuvinkantoja näkyviin ja vasta sitten olin jonkinlainen mahdollisuus saada ruuvit irti. Niitä oli 10 sentin välein ja huone on noin 20 neliön kokoinen. Tämä kertoo mittaluokasta, että ruuveissa oli kaivelemista ja osa levyistä lähti lopulta vain väkivaltaisesti sorkkaraudalla. Levyjen koolaukset olivat onneksi kiinnitetty vähemmän antaumuksella, vain palikoiden ja naulojen avulla ja suoraan lankkulattiaan. Oli yllätys iloinen, kun huomasimme kaikkien lankkujen olevan tallessa! Koska keittiön lavuaarien kohdalta muutama pohjalauta oli irronnut, olin sitä kautta yrittänyt tähystää vanhoja lattialautoja. Olin tunkenut käteni syvälle eristeisiin ja yrittänyt hapuilla lautoja niitä löytämättä. Olin päätellyt tuosta kohden puuttuvan lankut. Mutta ei! Eristettä vain oli 55 centtiä, joten melkoinen kasa siinä oli kaivettavaksi, kun myöhemmin tunkeuduimme toisesta suunnasta kaikern tuon sammaleen ja hiekan läpi.
Olimme oppineet aiemmista lattialautojen irrotuksesta, etteivät ne aivan nätisti lähde. Projektilla oli hieman kiire, sillä laudat oli saatava ulos aurinkoon puhdistumaan, raikastumaan auringon uv-säteilyssä, pestäväksi ja hiottavaksi. Vain lähipäiviksi oli luvattu hyvää keliä, joten työn joudattamiseksi palkkasimme apuvoimia. Puskaradion kautta löytyi reipas nuorehko äijä, jolta lankkujen irrotus sujui jouhevasti. Lankut nöyrtyivät hänen edessään ja sorkkarauta vain kirskahteli. Kalle auttoi irrotuksessa, kantoi lankkuja ja minä revin niistä pihalla nauloja irti. Nauloja oli niin paljon, että iltapäivästä myös apulaisemme pääsi vielä siihen touhuun. 5 tunnissa saimme hänen avustuksellaan kaikki laudat ulos ja naulattomiksi, melkoinen saavutus! En olisi uskonut työn etenevän noin nopeasti. Siitä se tosin hidas ja suurta kärsivällisyyttä vaativa työ alkoikin. Äkkiseltään lankut olivat sen näköiset, ettei niistä enää lattiaksi olisi. Likaa, pölyä, hiiren pissaa, halkeamia, reikiä, mustuneita kohtia ja hajua. Lankut haisivat kuin vanhallke navetalle! Muiden huoneiden lankuissa ei noin pahaa hajua ollut ollut. Toisaalta keittiössä tuulensuojapahvi oli monin paikoin märkää tai sen näköistä että oli joskus kastunut. Myös vanhaa mustaa tervapahvia oli paikka paikoin ja se oli täysin pehmennyt. Keittiönkaappien luona oli ollut joskus vesivahinko, joten siinä kosteusjäljet olivat ymmärrettävät. En heti käsittänyt miten muuallakin oli pahvissa kosteusläikkää, mutta luultavasti kyse oli kapilaarisen maakosteuden nousemisesta, joka oli pysähtynyt tuohon pahviin, koska sen jälkeen oli liian tiivistä pintaa. Sitä paitsi pahvin alla oli hiekkaa, mikä on varmaan ollut ennenvanhaan hyvä palopato, mutta nykytietämyksen mukaan ei välttämättä pahvia vasten oikein toimiva, juuri kosteuden nousun takia. Varmaan jos rakenne olisi pysynyt alkuperäisenä eli pahvin jälkeen olisi vain lankut, se olisi toiminut. Mutta taas tässäkin oli menty modernisoimaan huonetta, oli haluttu laminaatit ja lisää eristettä, ymmärtämättä vanhaa rakennetta.
Vaikea sanoa montako tuntia minulla meni yhteensä lattialankkujen käsittelyyn, veikkaisin varovasti ainakin kymmentä, mutta voi olla alakanttiin. Ensin poistin jokaiselta sivulta pölyn ja muun mustan lian puukolla rappaamalla ja imurilla. Sitten pesin ne etiikalla nurjalta puolelta. Lankkuja sai koko ajan käännellä ja siirrellä, sillä työpiste oli hyvin rajallinen. Kalle auttoi lankkujen mäntysuopapesussa niiden oikealta puoleltaan. Sittemmin esihioimme niitä. Kävimme käsin hiomapaperilla kaikki lankut läpi ja tikkuiset kohda erityisen huolella. Kun kuvittelin olevan jo valmista, löysin aina uudestaan kohtia, jotka olivat aivan mustia ja kaipasivat rappausta tai pesua. Hiirenkusiset kohdat nurjalla puolen poltimme toholla. Haju hälveni pikku hiljaa pesun ja usean päivän aurinkokylvyn vaikutuksesta.
Olisi ollut helppoa vain laittaa lankut takaisin niiden vanhoihin koolauksiin, mutta se olisikin ollut liian helppoa. Tottakai vanhat vasat olivat paikoin lahonneet, monet kannatintolpat olivat vain kadonneet. Roskakaappien kohdalta lattia oli myös painunut vanhan vesivahingon vuoksi. Tuimme lattiankannatin hirsiä lattian alta ryömintätilasta kunnon hirsitolpilla ja kaivoimme paikka paikoin eristeet pois maahan asti. Lattian pohjalaudoista useat olivat puoliksi purua tai täysin kadonneet, tiiviiksi pakkautunut turve vain pysyi tyhjän päällä tiiviyden vuoksi. Teimme uusia pohjalautoja parisen kymmentä. Jouduimme myös korjailemaan ja tukemaan seinähirttä. Yritimme poistaa siitä lahoa. Seinä mureni puruksi pitkältä matkalta. Näytti kuitenkin, että puolet hirrestä oli vielä tervettä, joten emme lähteneet vaihtamaan sitä. Se olisi ollut vaikea projekti hirren sijainnin vuoksi, koska se oli niin ahtaasti, aivan kiinni kuistin rakenteessa. Ruuvasimme kylkeen vahvaa lankkua ja toivomme sen kestävän. Kaikkea lahopurua emme saaneet pois, sillä sitä tuli vain lisää ja lisää jos yritti imuroida tai teräsharjalla rapata. Toivottavasti se ei huokuttele hevosmuurahaisia! Uskomattoman pölyistä oli kyllä tuo vaihe; eristeiden kaivuu ja lahopuun purku. Kallella oli ostamani kunnon maski, mutta itselläni vain kestakäyttöhengityssuojain. Kallen tehtäväksi sitten jäikin pääosin lattiankannatin vasojen esiinkaivuu. Rakensimme kaikki koolaukset uudestaan! Osin käytimme vanhoja koolauspuita, mutta osan jouduimme korvaamaan uudella puulla. Nostimme koolauksia, että saisimme vielä 15 centtiä lisää uutta purua eristeeksi. Teimme uuden "tolpat" nousemaan vasoista. Lopulta eristepaksuudeksi tuli melkein 70 cm. Pitäisi tareta! Tosin käsittääkseni tärkeämpi kuin eristemäärä on tuulitunneleiden estäminen eli riittävä ja tiivis paperointi. Siinä oli vähän haasteita, sillä lankkujen asettelu tahtoo rikkoa paperoinnin. Vaikka varaa tilaa nostaa sen kunnolla seinälle, jossain vaiheessa huomaa aina, kuinka lankuin pää pyrkii nappaamaan paperin pois seinältä, lyttäämään sen.
Arvoimme laittaisimmeko lankut samassa järjestyksysessä vai vaihtaisimme järjestystä. Olimme numeroineet lankut, mutta ne olivat sikin sokin pihalla tasojen päällä. Päädyimme samaan järjestykseen vaikka se tietäisikin "löysiä" naulanreikiä. Koolaukset olivat kuitenkin uusiutuneet ja osin vaihtaneet paikkaa, joten se toi tuoretta naulauspuuta. Järjestyksen vaihtaminen olisi sikäli hankalaa, koska huone ei ollut tasaisen neliönmuotoinen, vaan uunin kohdalle kulkivat pitemmät lankut. Joku oli joskus sahannut rumasti aivan huoneen keskeltä yhden lankun pienempiin paloihin. Tuo pienin pala ei ollut edes irronnut nätisti vaan lohjennut, joten siitä piti leikata haljenneet päätä pois. Ihmeen vähän oli onneksi kohtia, jotka olisivat pahemmin vaurioituneet. Koska lankkuja joutui lyhentämään, ne eivät enää yltäneet koolauksiin. Tuossa oli pieni mietinnän paikka, mutta keksittiin tehdä koolauslankun kylkeen paksunnuspalikka ja lankun pää ylti siihen kiinni. Tosin sitä ei tietenkään voinut naulata, ei olisi kestänyt hakkaamista, joten piti sortua ruuviin. Ruuvi erottuu valmiista lattiasta pienenä poikkeavuutena, mutta toisaalta sahanpurusta ja liimasta tehty mössö ihmeesti häivyttää kaikki muut lattian vauriokohdat; isommat halkeamat ja reijät.
Seuraava suurempi haaste oli saada putkiasiat kuntoon. Olimme talveksi jo purkaneet putket irti ja remontin vuoksi vielä viimeistelleet purun, eli kaikki oli ulkona kuistillamme pumppua myöten. Kannoimme tiskipödyn ja viemäriputket takaisin sisällä, virittelimme tuloputket ja lähtöputket pumppuun jne. Lopulta huomasimme helmiliitoksen vuotavan. Myös viemäriputki tiputteli hjajulokon tienoilta. Viemäriputken tiiviste paljastui hapertuneen. Kävin penkaiseen varastojani ja vagingossa löysin tiivisteen, joka kävi putkeen, vaikka se oli erinäköinen. Erittäin harvinaista! Viemäri saatiin siis kuntoon suhteellisen kivuttomasti. Itse tuloputket vaativat säätöä. Kun olimme saaneet kylmävesiputken kuntoon, olin todennut, että kuumanveden puserrusliitin pitää ja palauttanut rautakauppaan jo sieltä ostamani puserrusliittimen, seuraavana päivänä todettiin tuonkin puolen vuotavan. Kalle sai hakea liittimen vielä takaisin. Putkia ei voi vain irroittaa ja laittaa takaisin, kokeilla toimiiko. Aina vastassa on hirveä vesishow! Onneksi meillä on vesi-imuri, joka projektin alkuvaiheessa vielä toimi, lopuksi se hajosi, mutta sitten oltiin jo niin pitkällä, ettei sillä niin väliä. Jos putkea, jossa on välillä virrannut vesi, vähänkin avaa liittimestään - vaikka pumppu ei olisi päällä - vastassa on uskomaton vesisuihku. Mistä vettä voi riittää niin paljon yhdessä putkessa? Tätä saimme ihmetellä moneen otteeseen, kun täytimme ja tyhjensimme putkia. Lopulta saimme huokaista syvään ja todeta, viimein pitää, ei minkäänlaista kosteutta liittimen juuressa. Silti jätimme vielä yöksi roskakaappiin pyyhkeet putkien alle. Aamulla oli suuri riemu huomata, että kaikki oli kuivaa! Kun tässä oli niin mieletön vesileikki- ja sota, emme pariin viikkoon viitsineet kokeilla pyykkikoneen toimintaa. Sekin päivä kuitenkin lopulta koitti. Olin varma, ettei kone toimi, sillä se oli talvehtinut pakkasessa. Mutta niin se vain oli täysin kunnossa ja lähti iloisesti pyörittämään lakanoitamme.
Elämää ja elintasoa parantava suuri mullistus oli tynnyrisaunan saapuminen. Olimme asuneet torpalla vain reilu parisen viikkoa ja käyttäneet kylmää suihkukaappia lämmittäen padassa vettä, kun saimme pihaan valmiiksi kootun tynnyrisaunan. Ensimmäiset löylyt olivat yhtä juhlaa! Entinen saunamme ei lämmennyt kuin 45 asteeseen, vaikka sitä lämmitti kaksi tuntia. Nyt kiukaaseen ei tarvinnut kuin nakata pesällinen puita ja jo 25 minuutin päästä pääsi saunomaan. Alle puolessa tunnissa se lämpenee 60 asteeseen ja tunnissa jo 80. Intialainen reissaaja tilasi saunan aamu yhdeksäksi. Kun menin aamulla sanomaan löylyjen odottavan häntä, hän päätti lähteä vielä "pienelle" lenkille. Kun hän tuli takaisin 2 tunnin päästä, olin ehtinyt syöttää saunaa lukuisilla puilla ja lämpö oli kivunnut huikeaan 90 asteeseen. Varoitin, että voi olla jo liian kuuma, mutta sinnikkäästi hän saunoi yli tunnin hypäten vähän väliä kuistilla vilvoittelemassa.
Kun siskoni Alisa oli kylässä, maalasimme keittiönlattian. Väriksi valikoitui ekomaali sävyltään "hanhi" eli vaalean harmaa. Alisan kanssa myös suunnittelimme ja toteutimme keittiön välitilan. Maalasimme valkovahattua parkettia (olin kerran saanut puoli-ilmaiseksi pienen erän) kuivalla sienellä hankaamalla saaden hyvin elävän pinnan ja yläosan vanhasta välitilalevystä maalasimme lattian harmaaksi. Parkettiin käytimme itse sekoitettua maalia pohjana Uulan pellavaöljymaali, lisäsin siihen kimrööki pigmenttiä, saaden maalista sinisen harmaan. Käytimme noita parkettiliuskoja myös keittiön kaappian alapaneeleina. Tuli aika hauskan näköinen kokonaisuus! Alisan kanssa myös kunnostelimme marjapuskia ja mietimme, miten puumaja pysyisi puussa eli kokeillimme kiinnittää vaijereilla "perustuksia". Ikkunanmaalausprojekti on ollut koko kevään enemmän tai vähemmän työn alla. Aina aurinkoisina päivinä se on edistynyt. Siihenkin soppaan siskoni pääsi pistämään lusikkansa ja pihamme se vasta soppa onkin, ainakin hänen mielestään, joten yritimme hieman kesyttää sitä. Pihamme on kasvuvoimaltaan uskomaton viidakko! Taltutimme etupihan kukkapenkin rikkaruohoja tekemällä penkistä luonnonkivillä päällystetyn. Istutimme myös pari portinpielen "terveloa kuusta".
Olen rauhoittanut keittiön vähäksi aikaa. Kun se oli kuukauden vain pelkkää purumerta, on mahtavaa, kun siellä on ihkaoikea lattia, missä voi kävellä ja vettä tulee raanasta. Jopa kuumavesi virtaa! Parinapäivänä purin vielä oven lähettyviltä ja kylmäkomeron ympäriltä kovalevyjä pois. Levyt olivat kostuneet tilan ollessa kylpyhuone, pinkopahvissa oli selkeää kosteusläikkää, joten levyt oli hyvä purkaa. Taas hajut väheni! Keittiö alkaa tuoksumaan varsin raikkaalle! Tosin nuo esiin puretut hirret ovat mäntysuopapesusta huolimatta pölyiset, lähinnä niiden pellavarive pölisee, joten jotasin siihen on lähiaikoina keksittävä. Eristäähän komero myös pitää, mutta ehkä sisäpuolelta. Haluaisin kyllä jättää nuo hirret esiin, sillä se on keittiön ainoa hirsipinta. Ikkunan puoleisen kovalevyseinän kohtalo on vielä auki, ehkä selviää ikkunan vaihdon yhteydessä. Juuri nyt työn alla on puumajan rakentaminen ja aitan katon uusinta.
Vapaa-ajan harrasteena olemme viimepäivinä perehtyneet luonnonyrtteihin ja niiden säilöntään. Eilen paistelimme rapeiksi sipseiksi uunissa ratamonlkehtia ja jättipalsamia. Olen pakastanut kuusenkerkkiä, viinimarjan lehtiä, nokkosta ja palsamia. Olen myös kuivattanut useita kasveja, kuten maitohorsmaa ja voikukanjuuria. Tulevaisuudessa tulen käyttämään tähän toivon mukaan kokoajan enemmän aikaa, kun remppakiireet vähenee. Haluan myös kehittää majoitustoimintaa. Se on kyllä aivan omalla painollaankin kasvanut viimekesästä. On ollut vieraita Intiasta, Venäjältä ja ihan Suomesta, tulossa on muun muassa Saksasta. Välillä iskee epäilys tuleeko puumajasta mitään, mutta yritetään, rakennellaan pikku hiljaa ja katsellaan, mitä syntyy. Siinä olisi kyllä matkailuvetonaula! Yritämme suunnitella naapureiden kanssa myös eräänlaista elämystä ja tein sen jo airbnb-sivuille mutta he eivät ole vielä syystä tai toisesta julkaisseet sitä.
Pistän tämän kirjoituksen vasta illemmalla nettiin - näpyttelin tätä aamupäivästä sateen ropistessa taas kerran ikkunoihin. Nyt on jo kiire syömään ja sen jälkeen taas kaupungille hankkimaan raksatarpeita. Laittelen tähän loppuun sekalaisia valokuvia tarinoinnin värittämiseksi, kertovat ehkä selkeämmin kuin teksti, mitä olemme puuhailleet.
(kuviensiirron kanssa suuria ongelmia, joten vain muutama kuva)
Palasimme torpalle huhtikuun alussa. Kalle oli ollut reissunlopun Britanniassa ja minä vaeltamassa Espanjan Francis-caminoa 200 km kävellen. Koska ajelimme Oulusta asti, olimme vasta iltäpäivällä perillä torpalla. Oli suuri yllätys, kuinka laajalle lumikinokset yhä levisivät! Emme saaneet ajettua aurtoa pihaamme, sillä parkkipaikallamme oli vielä ainakin puolimetriä kovaksi painunutta lunta. Jätimme auton postilaatikoille ja Kalle rikkoin rautalapiolla lunta isoiksi paakeiksi ja heitteli niitä syrjään. Rautanen rautalangalla korjattu lumikolammekaan ei pystynyt lumenauraukseen ilman lumen pehmitystä lapiolla. Minäkin kävin välillä hakkaamassa lunta, ja välillä kannoin tavaroita aittaan. Olimme päättäneet yöpyä ensimmäisen yön aitassa, sillä eristämättömyydestään huolimatta, sen saisi nopeasti patterilla lämpimäksi.
Seuraavana päivänä pistimme makuuhuoneen pönttöuuniin kynttilät lämmittämään hormia. Parin tunnin polttelun jälkeen, yritin varovasti sytytellä muutamalla tuohella ja tikulla. Uuni vain savutteli! Sain koko huoneen niin täyteen savua, että huone haisi monta päivää kitkerälle savulle. Koska kelit olivat mitä mainioimmat, aurinkopaisteli ja lämpöä oli 10 astetta päivisin, päätimme jäädä vielä aittaan asumaan. Emme viitsineet pitempään taistella pönttöuunin kanssa. Aitan sijainnissa on se hauska piirre, että vaikka olisi pakkasta, kunhan vain aurinko paistaa, aitta lämpenee valolla ison eteläänpäin aukenevan ikkunansa vuoksi. Tarvitsimme patteria vain öisin, mikä tuli tietenkin paljon halvemmaksi kuin itse torpassa asuminen, jossa patteri olisi pitänyt olla myös päivisin päällä.
Tiskaaminen ja ruuanlaitto oli aitalla hieman haasteellista. Oli hyödyllistä asua aitalla, sillä nyt tiedän, mitä sieltä vielä puuttuu ja osaan kehittää sitä toimivammaksi tilaksi reissaajia varten. Siellä pitäisi olla lisää tasopintaa, missä pilkkoa vihanneksia ja laittaa ruokaa. Tosin tämä tieto ei ole vieläkään johtanut käytännöntoimiin, sillä tila on niin ahdas, ettei sinne helposti lisää laskupintaa. Tason pitäisi laskeutua seinältä ja nousta sinne takaisin. Ehkä vielä joskus kehittelen tällaisen. Tiskasimme kuistilla pelkällä kuumalla vedellä, vain kaatamalla sitä kannusta. Kannellisesta roskiksesta tein puiden varjoon jääkaapin korvikkeen. Kun löytäisin puoli-ilmaisen kylmälaukun, voisin kaivaa sille maakuopan. Aitta tarvitsisi myös kesäkeleille soveltuvan jääkaapinkorvikkeen. Keittolevy ruuanlaittoon toimi aitalla aivan mallikkaasti ja toisaalta astioiden vähäisyys on kätevää. Kun lautasia on vain kaksi, samoin mukia ja ottimia, kaikki tulee varmasti samantien tiskattua ja tiskiä ei kasaannu.
Uunisuutari tuli vilkaisemaan vanhaa leivinuuniani. Suunnittelimme hänen kanssaan, kuinka uuni korjattaisiin. Ongelmana oli, että uuni oli edelleen täynnä roskaa, vaikka olin sieltä jo kaikki miljoonat lasipullot ja kangasrääsyt tonkinut. Uunissa oli enää lähinnä tuhkaa ja lohkeilluttta laastia, mutta sekin olisi saatava pois ennen uunin pelastamista. Uunimestari pohdiskeli myös, että haasteita tulisi uunin sisäpuolen kanssa. Kuinka mahtua muuraamaan uunin sisältä pudonneet ja rapautuneet tiilet? Myöhemmin kokeilimme, että Kalle mahtuu juuri ja juuri ryömimään uuniin, kunhan vetää olkapäänsä kasaan ja ujuttaa ensin toisen ja sitten vasta toisen käsivarren uuniin. Ongelma siis ratkaistu! Onneksi hänellä ei ole ahtaanpaikan kammoa. Kysyin mestarilta neuvoa myös pönttöuunimme suhteen. Olimme jo viikon asustaneet aitassa ja mielellään muuttaisimme väljempiin tiloihin. Hän käski polttamaan kunnon tulet tuhkaluukussa. Suhtauduin vähän skeptisesti, sillä olin jo vähän kaikkea kokeillut uunin suhteen. Tehtiin kuitenkin isot roihut tuhkaluukkuun ja savupilvestä huolimatta, uuni alkoi kuin alkoikin pikkuhiljaa vetämään. Pääsimme muuttamaan itse torppaan!
Toinen pönttöuunimme on vielä huonommassa kunnossa eli se ei varaa lämpöä ollenkaan. Tämä johtuu mahdollisesta omista korjauksistamme. Viimesyksynä ongelma oli uunin haiseminen, sillä se oli rapautunut heti tulipesän yläpuolelta ja savu pääsi nousemaan suoraan kuoria vasten ja lämmitti maalipintaa, joka haisi ikävälle. Tukimme itsetehdyllä savilaastilla (ajattelin että se on ainakin pehmeää eli helppo poistaa tarvittaessa) ja tiilenpaloilla tuon aukon, ja hajuhaitta hävisi mutta samalla mystisesti hävisi uunin kyky varata lämpöä. Leivinuuni taas on suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta se sijaisee keittiössä, josta aloitimme kevään isoimmat remontit, joten emme voineet muuttaa keittiöön nukkumaan.
Siirryimme siis aitalta torpan mukuuhuoneeseen. Se tiesi massiivista siivousoperaatiota. Kaikki hirret piti pyyhkiä puhtaaksi talven pölystä, tekstiilit tuulettaa ja pinnat puunata. Niin sanotusta remppahuoneesta piti tehdä virakllinen sisäänkäynti torppaamme eli se piti saada suurinpiirtein siistiksi, siirtää sinne vaatenaulakko ja muuta ripustamiseen soveltuvaa - sillä remontoidessa puolipitoisia vaatteita kertyy massiiviset läjät - , mattoja estämään lumen kulkeutumista yms. Kaikki remontit alkavat tavaroiden siirtelystä! Joskus siihen menee useita tunteja. Jos tavaraa ei olisi, se nopeuttaisi huomattavasti, mutta toisaalta taas huoneen tai jonkun osittaisin tilan valmistuttua tarvitseehan sinne pöydän, tuoleja, usein säilyttystilaksi kaapin jne, joten tuolloin on helpompi omistaa jo kaikki valmiiksi. Koska keittiö oli tarkoitus laittaa täydellisesti pois pelistä, tarvitsimme varakeittiön. Siirsimme jääkaapin, hellan ja keittiön pienemmän tason kaappeineen vierashuoneeseen eli pianohuoneeseen. Ongelmana oli, ettei tässä huoneessa ollut viemäriä, joten tiskaaminen piti tapahtua makuuhuoneemme vessanurkassa. Purimme vessan altaaseen jääneen raanan pois tieltä - meidän aikana tuohon vessaan ei ole tullut juoksevaa vettä, eikä varmaan tulekaan - rakensin ritilästä seinälle kuivaustason ja näin väliaikainen tiskauspiste oli valmis. Keittiöjärjestelmämme toimivat kuukauden keittiörempan ajan ihmeen sujuvasti. Ainoa ongelma oli, että aina hellan ääressä etsiessä kattilaa, muisti sen olevan toisessa huoneessa tiskauspisteellä. Astiat olivat siis usein väärässä huoneessa ja niitä sai kuskailla edes takaisin, mutta se oli ainoa vaikeus. Kanisterivettä meni tietenkin uskomattoman paljon, koska käytimme tiskaamiseenkin vain Haapalan lähteestä haettua vettä. Paperilla pyyhintä vähensi veden tarvetta, mutta silloin meni paperia. Helpoin ja laiskin tapa saada astiat puhtaaksi oli vain kostuttaa niitä hieman ja pyyhkäistä paperilla. Tätä teemme edelleen Brunon ruoka-astioiden suhteen, sillä eläinrasva tarttuu käsittämättömän hyvin kaikkeen. Kun itselle kokkailemme vain kasvista, astiat saa usein puhtaaksi jopa ilman tiskiainetta.
Keittiöremppa oli niin massiivinen operaatio, etten onneksi enää edes muista kaikkia yksityiskohtia. Kirjoittelen kuitenkin lyhyen koosteen keskeisimmistä vaiheista. Itse asiassa kyse oli paljolti lattiarempasta. Keittiössä oli edelleen "vanhan talon haju", jonka haistoi lähinnä kun tuli jostain oltuaan pitempään poissa. Se oli lieventynyt, kun olimme poistaneet talon alta märäntyneitä räsimattoja, homehtunutta pahvia, lahonnutta puuta ym orgaanista jätettä, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä talon tuulettuvassa ryömintätilassa. Kaikki mahdollinen tavara, vanhasta mankelista lähtien, on varmasti häirinnyt ilmankiertoa talon alla. No, se on nyt hyvässä tilassa, siellä on enää lasia ja hyvin pienikokoista roskaa. Mutta kuten jo sanoin, ryömintätilan siivous ei ollut täysin poistanut hajua, joten koko lattia oli syytä avata. Minulla oli myös muita intressejä lattian purkuun; tahdoin lankkulattian ja lisää eristettä.
Kun tila oli tyhjennetty tavarasta ja sähköjohdot ja putket ripustettu seinälle pois tieltä, alkoi laminaatin irrotus. Se lensi ulos sujuvasti. Sen alla oleva runkoleijona levy olikin sitten kovempi pala purtavaksi. Jokainen ruuvi oli upotettu niin syvälle, että kanta oli kadoksissa ja täynnä purua. Saimme ensin puukolla kaivella ruuvinkantoja näkyviin ja vasta sitten olin jonkinlainen mahdollisuus saada ruuvit irti. Niitä oli 10 sentin välein ja huone on noin 20 neliön kokoinen. Tämä kertoo mittaluokasta, että ruuveissa oli kaivelemista ja osa levyistä lähti lopulta vain väkivaltaisesti sorkkaraudalla. Levyjen koolaukset olivat onneksi kiinnitetty vähemmän antaumuksella, vain palikoiden ja naulojen avulla ja suoraan lankkulattiaan. Oli yllätys iloinen, kun huomasimme kaikkien lankkujen olevan tallessa! Koska keittiön lavuaarien kohdalta muutama pohjalauta oli irronnut, olin sitä kautta yrittänyt tähystää vanhoja lattialautoja. Olin tunkenut käteni syvälle eristeisiin ja yrittänyt hapuilla lautoja niitä löytämättä. Olin päätellyt tuosta kohden puuttuvan lankut. Mutta ei! Eristettä vain oli 55 centtiä, joten melkoinen kasa siinä oli kaivettavaksi, kun myöhemmin tunkeuduimme toisesta suunnasta kaikern tuon sammaleen ja hiekan läpi.
Olimme oppineet aiemmista lattialautojen irrotuksesta, etteivät ne aivan nätisti lähde. Projektilla oli hieman kiire, sillä laudat oli saatava ulos aurinkoon puhdistumaan, raikastumaan auringon uv-säteilyssä, pestäväksi ja hiottavaksi. Vain lähipäiviksi oli luvattu hyvää keliä, joten työn joudattamiseksi palkkasimme apuvoimia. Puskaradion kautta löytyi reipas nuorehko äijä, jolta lankkujen irrotus sujui jouhevasti. Lankut nöyrtyivät hänen edessään ja sorkkarauta vain kirskahteli. Kalle auttoi irrotuksessa, kantoi lankkuja ja minä revin niistä pihalla nauloja irti. Nauloja oli niin paljon, että iltapäivästä myös apulaisemme pääsi vielä siihen touhuun. 5 tunnissa saimme hänen avustuksellaan kaikki laudat ulos ja naulattomiksi, melkoinen saavutus! En olisi uskonut työn etenevän noin nopeasti. Siitä se tosin hidas ja suurta kärsivällisyyttä vaativa työ alkoikin. Äkkiseltään lankut olivat sen näköiset, ettei niistä enää lattiaksi olisi. Likaa, pölyä, hiiren pissaa, halkeamia, reikiä, mustuneita kohtia ja hajua. Lankut haisivat kuin vanhallke navetalle! Muiden huoneiden lankuissa ei noin pahaa hajua ollut ollut. Toisaalta keittiössä tuulensuojapahvi oli monin paikoin märkää tai sen näköistä että oli joskus kastunut. Myös vanhaa mustaa tervapahvia oli paikka paikoin ja se oli täysin pehmennyt. Keittiönkaappien luona oli ollut joskus vesivahinko, joten siinä kosteusjäljet olivat ymmärrettävät. En heti käsittänyt miten muuallakin oli pahvissa kosteusläikkää, mutta luultavasti kyse oli kapilaarisen maakosteuden nousemisesta, joka oli pysähtynyt tuohon pahviin, koska sen jälkeen oli liian tiivistä pintaa. Sitä paitsi pahvin alla oli hiekkaa, mikä on varmaan ollut ennenvanhaan hyvä palopato, mutta nykytietämyksen mukaan ei välttämättä pahvia vasten oikein toimiva, juuri kosteuden nousun takia. Varmaan jos rakenne olisi pysynyt alkuperäisenä eli pahvin jälkeen olisi vain lankut, se olisi toiminut. Mutta taas tässäkin oli menty modernisoimaan huonetta, oli haluttu laminaatit ja lisää eristettä, ymmärtämättä vanhaa rakennetta.
Vaikea sanoa montako tuntia minulla meni yhteensä lattialankkujen käsittelyyn, veikkaisin varovasti ainakin kymmentä, mutta voi olla alakanttiin. Ensin poistin jokaiselta sivulta pölyn ja muun mustan lian puukolla rappaamalla ja imurilla. Sitten pesin ne etiikalla nurjalta puolelta. Lankkuja sai koko ajan käännellä ja siirrellä, sillä työpiste oli hyvin rajallinen. Kalle auttoi lankkujen mäntysuopapesussa niiden oikealta puoleltaan. Sittemmin esihioimme niitä. Kävimme käsin hiomapaperilla kaikki lankut läpi ja tikkuiset kohda erityisen huolella. Kun kuvittelin olevan jo valmista, löysin aina uudestaan kohtia, jotka olivat aivan mustia ja kaipasivat rappausta tai pesua. Hiirenkusiset kohdat nurjalla puolen poltimme toholla. Haju hälveni pikku hiljaa pesun ja usean päivän aurinkokylvyn vaikutuksesta.
Olisi ollut helppoa vain laittaa lankut takaisin niiden vanhoihin koolauksiin, mutta se olisikin ollut liian helppoa. Tottakai vanhat vasat olivat paikoin lahonneet, monet kannatintolpat olivat vain kadonneet. Roskakaappien kohdalta lattia oli myös painunut vanhan vesivahingon vuoksi. Tuimme lattiankannatin hirsiä lattian alta ryömintätilasta kunnon hirsitolpilla ja kaivoimme paikka paikoin eristeet pois maahan asti. Lattian pohjalaudoista useat olivat puoliksi purua tai täysin kadonneet, tiiviiksi pakkautunut turve vain pysyi tyhjän päällä tiiviyden vuoksi. Teimme uusia pohjalautoja parisen kymmentä. Jouduimme myös korjailemaan ja tukemaan seinähirttä. Yritimme poistaa siitä lahoa. Seinä mureni puruksi pitkältä matkalta. Näytti kuitenkin, että puolet hirrestä oli vielä tervettä, joten emme lähteneet vaihtamaan sitä. Se olisi ollut vaikea projekti hirren sijainnin vuoksi, koska se oli niin ahtaasti, aivan kiinni kuistin rakenteessa. Ruuvasimme kylkeen vahvaa lankkua ja toivomme sen kestävän. Kaikkea lahopurua emme saaneet pois, sillä sitä tuli vain lisää ja lisää jos yritti imuroida tai teräsharjalla rapata. Toivottavasti se ei huokuttele hevosmuurahaisia! Uskomattoman pölyistä oli kyllä tuo vaihe; eristeiden kaivuu ja lahopuun purku. Kallella oli ostamani kunnon maski, mutta itselläni vain kestakäyttöhengityssuojain. Kallen tehtäväksi sitten jäikin pääosin lattiankannatin vasojen esiinkaivuu. Rakensimme kaikki koolaukset uudestaan! Osin käytimme vanhoja koolauspuita, mutta osan jouduimme korvaamaan uudella puulla. Nostimme koolauksia, että saisimme vielä 15 centtiä lisää uutta purua eristeeksi. Teimme uuden "tolpat" nousemaan vasoista. Lopulta eristepaksuudeksi tuli melkein 70 cm. Pitäisi tareta! Tosin käsittääkseni tärkeämpi kuin eristemäärä on tuulitunneleiden estäminen eli riittävä ja tiivis paperointi. Siinä oli vähän haasteita, sillä lankkujen asettelu tahtoo rikkoa paperoinnin. Vaikka varaa tilaa nostaa sen kunnolla seinälle, jossain vaiheessa huomaa aina, kuinka lankuin pää pyrkii nappaamaan paperin pois seinältä, lyttäämään sen.
Arvoimme laittaisimmeko lankut samassa järjestyksysessä vai vaihtaisimme järjestystä. Olimme numeroineet lankut, mutta ne olivat sikin sokin pihalla tasojen päällä. Päädyimme samaan järjestykseen vaikka se tietäisikin "löysiä" naulanreikiä. Koolaukset olivat kuitenkin uusiutuneet ja osin vaihtaneet paikkaa, joten se toi tuoretta naulauspuuta. Järjestyksen vaihtaminen olisi sikäli hankalaa, koska huone ei ollut tasaisen neliönmuotoinen, vaan uunin kohdalle kulkivat pitemmät lankut. Joku oli joskus sahannut rumasti aivan huoneen keskeltä yhden lankun pienempiin paloihin. Tuo pienin pala ei ollut edes irronnut nätisti vaan lohjennut, joten siitä piti leikata haljenneet päätä pois. Ihmeen vähän oli onneksi kohtia, jotka olisivat pahemmin vaurioituneet. Koska lankkuja joutui lyhentämään, ne eivät enää yltäneet koolauksiin. Tuossa oli pieni mietinnän paikka, mutta keksittiin tehdä koolauslankun kylkeen paksunnuspalikka ja lankun pää ylti siihen kiinni. Tosin sitä ei tietenkään voinut naulata, ei olisi kestänyt hakkaamista, joten piti sortua ruuviin. Ruuvi erottuu valmiista lattiasta pienenä poikkeavuutena, mutta toisaalta sahanpurusta ja liimasta tehty mössö ihmeesti häivyttää kaikki muut lattian vauriokohdat; isommat halkeamat ja reijät.
Seuraava suurempi haaste oli saada putkiasiat kuntoon. Olimme talveksi jo purkaneet putket irti ja remontin vuoksi vielä viimeistelleet purun, eli kaikki oli ulkona kuistillamme pumppua myöten. Kannoimme tiskipödyn ja viemäriputket takaisin sisällä, virittelimme tuloputket ja lähtöputket pumppuun jne. Lopulta huomasimme helmiliitoksen vuotavan. Myös viemäriputki tiputteli hjajulokon tienoilta. Viemäriputken tiiviste paljastui hapertuneen. Kävin penkaiseen varastojani ja vagingossa löysin tiivisteen, joka kävi putkeen, vaikka se oli erinäköinen. Erittäin harvinaista! Viemäri saatiin siis kuntoon suhteellisen kivuttomasti. Itse tuloputket vaativat säätöä. Kun olimme saaneet kylmävesiputken kuntoon, olin todennut, että kuumanveden puserrusliitin pitää ja palauttanut rautakauppaan jo sieltä ostamani puserrusliittimen, seuraavana päivänä todettiin tuonkin puolen vuotavan. Kalle sai hakea liittimen vielä takaisin. Putkia ei voi vain irroittaa ja laittaa takaisin, kokeilla toimiiko. Aina vastassa on hirveä vesishow! Onneksi meillä on vesi-imuri, joka projektin alkuvaiheessa vielä toimi, lopuksi se hajosi, mutta sitten oltiin jo niin pitkällä, ettei sillä niin väliä. Jos putkea, jossa on välillä virrannut vesi, vähänkin avaa liittimestään - vaikka pumppu ei olisi päällä - vastassa on uskomaton vesisuihku. Mistä vettä voi riittää niin paljon yhdessä putkessa? Tätä saimme ihmetellä moneen otteeseen, kun täytimme ja tyhjensimme putkia. Lopulta saimme huokaista syvään ja todeta, viimein pitää, ei minkäänlaista kosteutta liittimen juuressa. Silti jätimme vielä yöksi roskakaappiin pyyhkeet putkien alle. Aamulla oli suuri riemu huomata, että kaikki oli kuivaa! Kun tässä oli niin mieletön vesileikki- ja sota, emme pariin viikkoon viitsineet kokeilla pyykkikoneen toimintaa. Sekin päivä kuitenkin lopulta koitti. Olin varma, ettei kone toimi, sillä se oli talvehtinut pakkasessa. Mutta niin se vain oli täysin kunnossa ja lähti iloisesti pyörittämään lakanoitamme.
Elämää ja elintasoa parantava suuri mullistus oli tynnyrisaunan saapuminen. Olimme asuneet torpalla vain reilu parisen viikkoa ja käyttäneet kylmää suihkukaappia lämmittäen padassa vettä, kun saimme pihaan valmiiksi kootun tynnyrisaunan. Ensimmäiset löylyt olivat yhtä juhlaa! Entinen saunamme ei lämmennyt kuin 45 asteeseen, vaikka sitä lämmitti kaksi tuntia. Nyt kiukaaseen ei tarvinnut kuin nakata pesällinen puita ja jo 25 minuutin päästä pääsi saunomaan. Alle puolessa tunnissa se lämpenee 60 asteeseen ja tunnissa jo 80. Intialainen reissaaja tilasi saunan aamu yhdeksäksi. Kun menin aamulla sanomaan löylyjen odottavan häntä, hän päätti lähteä vielä "pienelle" lenkille. Kun hän tuli takaisin 2 tunnin päästä, olin ehtinyt syöttää saunaa lukuisilla puilla ja lämpö oli kivunnut huikeaan 90 asteeseen. Varoitin, että voi olla jo liian kuuma, mutta sinnikkäästi hän saunoi yli tunnin hypäten vähän väliä kuistilla vilvoittelemassa.
Kun siskoni Alisa oli kylässä, maalasimme keittiönlattian. Väriksi valikoitui ekomaali sävyltään "hanhi" eli vaalean harmaa. Alisan kanssa myös suunnittelimme ja toteutimme keittiön välitilan. Maalasimme valkovahattua parkettia (olin kerran saanut puoli-ilmaiseksi pienen erän) kuivalla sienellä hankaamalla saaden hyvin elävän pinnan ja yläosan vanhasta välitilalevystä maalasimme lattian harmaaksi. Parkettiin käytimme itse sekoitettua maalia pohjana Uulan pellavaöljymaali, lisäsin siihen kimrööki pigmenttiä, saaden maalista sinisen harmaan. Käytimme noita parkettiliuskoja myös keittiön kaappian alapaneeleina. Tuli aika hauskan näköinen kokonaisuus! Alisan kanssa myös kunnostelimme marjapuskia ja mietimme, miten puumaja pysyisi puussa eli kokeillimme kiinnittää vaijereilla "perustuksia". Ikkunanmaalausprojekti on ollut koko kevään enemmän tai vähemmän työn alla. Aina aurinkoisina päivinä se on edistynyt. Siihenkin soppaan siskoni pääsi pistämään lusikkansa ja pihamme se vasta soppa onkin, ainakin hänen mielestään, joten yritimme hieman kesyttää sitä. Pihamme on kasvuvoimaltaan uskomaton viidakko! Taltutimme etupihan kukkapenkin rikkaruohoja tekemällä penkistä luonnonkivillä päällystetyn. Istutimme myös pari portinpielen "terveloa kuusta".
Olen rauhoittanut keittiön vähäksi aikaa. Kun se oli kuukauden vain pelkkää purumerta, on mahtavaa, kun siellä on ihkaoikea lattia, missä voi kävellä ja vettä tulee raanasta. Jopa kuumavesi virtaa! Parinapäivänä purin vielä oven lähettyviltä ja kylmäkomeron ympäriltä kovalevyjä pois. Levyt olivat kostuneet tilan ollessa kylpyhuone, pinkopahvissa oli selkeää kosteusläikkää, joten levyt oli hyvä purkaa. Taas hajut väheni! Keittiö alkaa tuoksumaan varsin raikkaalle! Tosin nuo esiin puretut hirret ovat mäntysuopapesusta huolimatta pölyiset, lähinnä niiden pellavarive pölisee, joten jotasin siihen on lähiaikoina keksittävä. Eristäähän komero myös pitää, mutta ehkä sisäpuolelta. Haluaisin kyllä jättää nuo hirret esiin, sillä se on keittiön ainoa hirsipinta. Ikkunan puoleisen kovalevyseinän kohtalo on vielä auki, ehkä selviää ikkunan vaihdon yhteydessä. Juuri nyt työn alla on puumajan rakentaminen ja aitan katon uusinta.
Vapaa-ajan harrasteena olemme viimepäivinä perehtyneet luonnonyrtteihin ja niiden säilöntään. Eilen paistelimme rapeiksi sipseiksi uunissa ratamonlkehtia ja jättipalsamia. Olen pakastanut kuusenkerkkiä, viinimarjan lehtiä, nokkosta ja palsamia. Olen myös kuivattanut useita kasveja, kuten maitohorsmaa ja voikukanjuuria. Tulevaisuudessa tulen käyttämään tähän toivon mukaan kokoajan enemmän aikaa, kun remppakiireet vähenee. Haluan myös kehittää majoitustoimintaa. Se on kyllä aivan omalla painollaankin kasvanut viimekesästä. On ollut vieraita Intiasta, Venäjältä ja ihan Suomesta, tulossa on muun muassa Saksasta. Välillä iskee epäilys tuleeko puumajasta mitään, mutta yritetään, rakennellaan pikku hiljaa ja katsellaan, mitä syntyy. Siinä olisi kyllä matkailuvetonaula! Yritämme suunnitella naapureiden kanssa myös eräänlaista elämystä ja tein sen jo airbnb-sivuille mutta he eivät ole vielä syystä tai toisesta julkaisseet sitä.
Pistän tämän kirjoituksen vasta illemmalla nettiin - näpyttelin tätä aamupäivästä sateen ropistessa taas kerran ikkunoihin. Nyt on jo kiire syömään ja sen jälkeen taas kaupungille hankkimaan raksatarpeita. Laittelen tähän loppuun sekalaisia valokuvia tarinoinnin värittämiseksi, kertovat ehkä selkeämmin kuin teksti, mitä olemme puuhailleet.
(kuviensiirron kanssa suuria ongelmia, joten vain muutama kuva)
Keittiö tällä hetkellä, näistä kuvakulmista on lähes valmista:
Tynnyrisauna saapui Virosta asti ja valmiiksikoottuna. Naapuri oli ystävällisesti auttamassa traktorin kanssa, että saatiin se alas peräkärryltä.(kuvassa ei naapuri vaan saunan rakentaja)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti