Uudet-vanhat ilmeikkäämmät ikkunat

Aamulla kävelin illalla maalaamani hirsiseinän ohitse ja tapahtui harvinainen ilmiö: olin tyytyväinen seinään. Oikeastaan näitä outoja poikkeuksia on putkahdellut viimeaikoina enemmänkin - ihmetyksen sekasisia onnistumisenkokemuksia.

Ikkunoiden asentamisen onnistuminen ei sinänsä ollut ihme, koska isäni, jolla on paljon kokemusta puurakentamisesta, oli siinä puuhamiehenä. Hän oli suunnittelija, joka tiesi, kuinka ikkunat kiilataan aukkoihin tiiviisti puukiilojen avulla. Hän joutui sahaamaan kiilat kuviosahalla, koska sirkkelimme on niin onneton, ettei sillä pysty työstään kuin hyvin ohuita listamaisia lautoja.

Ikkunaprojekti alkoi tietenkin vanhojen karmien irrotuksella. Ne oli laitettu hyvin tiukasti kiinni ruuveilla, nauloilla ja uretaanivaahdolla. Uretaanin vuoksi emme nähneet missä kohdin ruuveja oli, joten jouduimme sahaamaan puukkosahan metalliterällä karmin ja hirren välistä ikkunan ympäri joka puolelta. Silti sen sai lopulta takoa väkivaltaisesti irti. Sittemmin oli tiedossa paljon mittailua, suunnittelua ja vesivaakan käyttöä. Uusivanha ikkunani koostui kahdesta eri kehikosta. Yksi t-mallin karmi olisi ollut liian kapea. Toisaalta nytkin entisessä ikkuna-aukossa oli turhankin paljon pelivaraa. Ikkunoita oli joskus madallettu reippaasti ja niiden päältä oli poistettu hirsiä. Alunperin minulla oli tarkoitus löytää korkeat ikkunat, että olisin voinut palauttaa alkuperäisen korkeuden, mutta en puolen vuoden etsinnöistä huolimatta niitä löytänyt, joten näillä nyt mennään. Päätimme jättää paikoilleen edellisen remontoijan viritelmän eli ikkunan yläpuoliset koolaukset. Koolausten välistä poistin kuitenkin lasivillat, jotka olivat aivan mustuneet, ja niiden päällä olleen paksun muovisuikaleen. Ennen ulkolaudoitusta oli siis vuorilautojen pinnassa muovipussimaista muovia! Rakenteen oli luultavasti pelastanut vain se, että se oli niinkin ylhäällä, että kattoräystäs suojasi sitä pahimmalta vesisateelta. Toisaalta jouduimme nyt säilyttämään aika samanlaisen ratkaisun, mutta erona se, että kaikki ovat kuivuvaa materiaalia eli jos sinne pisaroita menee, niiden pitäisi myös tulla pois. 

Kaksi puukiilaa asetettiin niin vastakkain, että niiden levyes lisääntyi jos ne lähentyväit toisiaan, eli ne olivat ikään kuin "ylämäki alamäki" tyyliin limittäin toisissaan kiinni. Tällaisia kiiloja laitettiin ikkunakarmien ympärille, kun karmit olivat ensin nostettu ikkuna-aukkoon lepäämään alahirttä vasten. Olin tietenkin myös puhdistanut aukon huolella, sillä siinä oli muutamia pehmeitä kohtia ja ennen kaikkea paljon puukolla irti rapsuteltavaa uretaania. Nuo pehmeät kohdat ensin vähän huolestuttivat, mutta onneksi ne eivät yltäneet kovin syvälle. Vanhoja hevosmuurahaisten käytäviä oli muutamia, mutta pintaa rapsutellessa ja koputellessa, sain huokaista helpotuksesta, etteivät yltäneet kovin syvälle. Päädyin vielä tohottelemaan eli hiiltämään pinnan, ettei tuholaisia kiinnostaisi enää jyystää puuta, ja lisäsin ripauksia suolaa.

Kalle ja iskä mittailivat ikkunat paikoilleen: jostain kohden piti lyödä kiiloja ylemmäksi ja jostain kohden antaa laskeutua. Sen jälkeen ikkunat kiinnitettiin ruuveilla, mutta vielä huomattiin aavistuksenmainen vinous, toinen karmi oli toista ylempänä. Ruuveja piti löysentää ja kiiloja takoa vasaralla. Solahtihan se lopulta nätisi asentoonsa!

Yllättävän paljon ikkuna teetti työtä vielä sen jälkeenkin, kun karmit olivat paikoillaan. Jostain syystä juuri yksi ikkunalasi ei suostunut asettumaan, vaan jumitti sivuistaan. Sitä piti hieman höylätä ja sittemmin maalata uudestaan. Äitini maalasi muutamia vuorilautoja sisäpuolelle, mutta ne jäivät vielä kuivumaan porukoiden lähtiessä jatkamaan matkaansa. Äitini ehti vielä osallistua ikkunoiden eristämiseen eli pellavalla tilkitsemiseen. Ikkunan yläpuolella ei oikeastaan voi puhua tilkitsemisestä sillä siellä oli puoli metriä korkea aukko. Nyt jälkikäteen kun mietin niin sinne olisi ollut järkevämpi pistää ekovillalevyä kuin pellavaa, mutta pellavaa olin tilannut säkillisen siinä luullossa, että se riittäisi useampaankin ikkunaan. Ei pellavassa rakenteellisesti mitään väärää ole, mutta aukko oli niin iso, ettei pellavaa kovin tiiviisti saanut siitäkään huolimatta, että lisäsin sinne muutaman lautatason, ettei eriste laskeutuisi liikaa. Pellavanhan kuuluu olla ilmavasti, siinä juuri on sen tehokkuuden salaisuus, paali pitää käsin repiä ilmavaksi, mutta on vaikea hahmottaa, mikä on riittävän ilmava versus tiivis. Levy olisi ollut varmempi ja helpompi rakenne, ehkä seuraavaan sitten ekovillalevyä, joka on tiiviisti pakattua sanomalehtisilppua.

Ilmansulkupaperit laitettiin niin sisään kuin ulos ikkunan yläpuolelle ja sisään myös sivuille vuorilautojen alle. Rakenteenhan pitäisi harveta ulospäin eli nyt on oikeaoppisesti sisäpuolella hieman tiiviimpi rakenne. Sisäpuolisten lautojen asettelu jäi muutaman päivän päähän itse ikkunan asentamisesta, sillä lautojen maalin piti kuivua ja minulla oli vaikeuksia hahmottaa, millaiset ikkunanpielet tahdon sisäpuolelle. Niissä oli jatkuvia mittausongelmia. Helteisessä pihassa sahailin lautoja käsisahalla ja kävin välillä sisällä mittailemassa, aurinko paahtoi ja sumensi ajattelukyvyn. Olen yleensäkin huono mittailuasioissa, joten ei se ihme, että tein kolme mittavirhettä peräkkäin ja lopultas yksi jop maalattu lankku jäi ylimääräiseksi. Mittailusähläykset eivät jääneet tähän, vielä asennusvaiheessa, huomasimme Kallen kanssa, että yläpuolisten lautojen olisi pitänyt olla vielä hieman pitempiä, sillä ikkunoiden sivulaudat olivat yllättävän leveät, joten syntyi ikävä pykälä. Lopulta tämä oli kuitenkin onni onnettomuudesssa, sillä alkuperäisellä suunnitelmallani koristelaudoista olisi tullut aika tylsät, mutta nyt niihin saatiin ilmettä. Keksimme nimittäin sahailla pystysuuntaisista laudoista kulmat pois, jolloin vuorilautohin saatiin kepeyttä ja ryhtiä. Seuraava kuva selventää tätä hieman sekavaa kuvailuani.

Ulkopuolen vuorilaudat olivat helpompi projekti, koska tahdoin hyödyntää vanhoja lautoja. Ne ovat niin nätisti harmaantuneet, että mitäpä niitä vaihtamaan. Uusvanha ikkuna oli kuitenkin parisen senttiä edellistä matalampi ja olimme nostaneet ilmansulkupaperin kunnolla hirsien päälle, joten yläpuolelta vanhat vuorilaudat eivät aivan riittäneet. Halusin kaiken ylle tippalaudan. Ensin oli tarkoitus veistellä sen kannattamista hyvinkin koristeelliset, sitten tosi pelkistetyt, ja lopputulos oli jotain siltä väliltä. Tein aaltomaiset kannattimet, joiden päissä on ikään kuin pallo ja tippalauta lepää aallonpohjaa vasten. Asennettiin jo ne paikoilleen, mutta vasta paikoillaan huomasin, että kannattimet olisi hyvä olla valkoiset. Näin usein käy, että vasta kun "viritelmä" on omalla paikallaan hahmottaa, miltä sen tulisi näyttää. Suunnitelmavaiheessa kaiken kuvittelee usein hieman toisenlaiseksi. Mutta rakenteluhommissa parasta on, että aina voi vielä muokata. Olisihan kiinnikkeet ollut helpompi maalata maassa kuin korkealla ilmassa, mutta kyllä ne vielä pystyy maalaamaan. Itse tippalauta saa harmaantua rautavithrilli käsittelyn jälkeen paikoillaan ja toivottavasti harmanee nopeasti, sillä nyt pistää silmään muuten harmaan torpan keskeltä. Todennäköisesti ikkuna vaatii vielä alatippalaudan, vaikka ikkunalaseissa onkin omansa. Silti niiden alla on vielä pieni väli, jonne saattaa valua vesi. 

Kun vanhempani olivat talkoissani he myös rapsuttelivat ikkunoita ja maalasivat niitä. Kalle on jatkanut kuumailmapuhaltimella - joka saatiin iskältäni lainaan - maalien irrotusta ja maalauskin on sen verran hyvässä vauhdissa, että kohta meille on taas pari karmillista ikkunoita valmiina asennukseen. Päämäärä olisi vielä syksyllä saada makuuhuoneemme ikkuna vaihdettua, muut jäävät sitten suosiolla ensikesään. Keittiöön tein hätäpelastusta sen verran, että siirsin tuon vaihdetun ikkunan vanhan tuuletusikkunan keittiöön, sillä saranat sattuivat osumaan juuri yksiin ja tuossa ikkunassa tippalauta oli vielä tipahtamatta, toisin kuin keittiön vanhassa lasissa. Viime kesänä koko alapuu vain lahosi käsiin. 

Sen verran palaan tekstini aluun, että sananen vielä onnistumisen kokoemuksista. Olin pitkään suunnitellut kalkkilaastin tekoa, mutta kunnon ohjeiden puuttueassa se oli jäänyt tekemislistan hännille. Aina pianohuoneen oviaukosta kulkiessa, katse osui murentuneeseen tiiliseinään, josta puttui laastia. Puukuitulevyjä irrottaessa tuo rappaus oli varissut taustalta. Pian seinän aukko alkoi ärsyttämään siinä määrin, että päätin tehdä laastia vain kokeilemalla. Sen verran sain netistä irti, että hiekkaa pitäisi olla kaksinkertainen määrä suhteessa sammutettuun kalkkiin. Jotkut olivat laittaneet työstettävyyden lisäämiseksi joukkoon myös savimaata, mutta niistä mitoista ei ollut hajuakaan, eikä veden määrästä. Onneksi olin lukenut kalkista kuitenkin sen verran, että ymmärsin suojautua hyvin. Kummallakin meillä Kallen kanssa oli hanskat - kädet käsitelty etiikalla - ja hengityssuojaimet suunnistaessamme kohti kalkkisäkkiä. 

Olin kaivellut hiekkaa pihan peräältä, nakellut siitä käsin isommat kivet ja epäpuhtaudet pois ja hakenut kosteikoltamme savimöhkäleitä. Olin murentanut tuon saven pieniksi hiutaleiksi ja sotkenut hiekan sekaan. Lapiolla laskettiin varovasti hiekkasaviämpäriin kalkkia ja kaiken päälle kaadettiin kastelukannusta vettä. Kun kalkki oli vähän poreillut ja täysin kastunut, sekoitettiin sitä varovasti porakoneeseen liitetyllä vispilällä. Kun se oli vähän paremmin sekaisin, sekoitettiin voimalla ja pohjia myöten. 

Välittömästi seos alkoi näyttää laastilta eli paksulta puurolta. Olin iloisen yllättynyt. Silti vielä tuossa vaiheessa oli täysin yllätys pysyisikö se seinässä. Hyvin se asettui seinään, kun olimme ensin kastelleet pinnan. Parhaiten se jäi kiinni puhtaalle tiilipinnalle ja olenkin ymmärtänyt, ettei kalkki kovin hyvin tartu jos on käytetty muita laasteja, kaikista kohtaa en ollut saanut naputeltua edellistä laastia täysin pois, mutta kyllä se silti nappasi kiinni.  Aluksi kastelin valmista pintaa kymmenen minuutin välein, sittemmin kyllästyin ja päätin että saa kelvata. Parin tunnin päästä pinta alkoi halkeilla. Kiireesti ryntäsin voiveitsen kanssa tasoittelemaan halkeamia. Kastelin taas. Vielä seuraavana aamuna pinta oli työstettävissä, joten vetelin veitsellä hiushalkeamia piiloon. Rappasin veitsellä eri suuntiin. Seuraavan kovettumisen jälkeen halkeamia ei enää ilmaantunut! Pinta ei kuitenkaan ollut aivan niin valea kuin olisin tahtonut, pihan savi varmaan antoi sille vähän ruskeaa sävyä. Maalasin sen sitten pariin otteeseen liitu-maitomaalilla ja pinta vaaleni selvästi, vieläkään se ei ole niin hohtavan valkoinen kuin viereinen pinta, joka on maalattu tiesmillä teollisella maalilla, mutta raja ei ole enää häiritsevä. Tällainen pinta koko seinässä olisi ollut mahtava, mutta en jaksanut tai uskaltanut aluksi läiskiä koko vanhaa rappausta alas, koska en tiennyt onnistuuko kalkkilaastini. 

Munatemperamaali ohjeita on netti täynnä, mutta niissäkin on vaihtelua niin paljon että päätin tehdä oman sekoituksen, yhdistellä eri ohjeita. Laitoin sekoitukseen neljä kananmunaa - rikoin rakenteen ravistelemalla kannellista purkkia - määrällisesti saman verran vernisssaa, suurinpiirtein saman verran vettä ja lorauksen maitoa. Pigmenttejä hiersin pieneen määrään vernisssaa ja liidun lisäsin vain suoraan muuhun litkuun. Punaistaumbraa ja oksidin ruskeaa laittelin sen verran, että maali alkoi näyttää savyltään lupaavalta. Tuloksena oli öljyinen kuultomaali, joka oli sopivasti läpinäkyvä. Syy maalata ikkunanpuolinen hirsiseinä olivat punamulta roiskeet muutamissa hirsissä. Lähdin siis hakemaan sävyä, jolla nämä roiskeen peittyisivät tai himmentyisivät. Mielestäni onnistuin mukavasti; valumat näkyvät edelleen, mutta eivät häiritsevästi. Huonon puhelinkamerani vuoksi kuvan sävyt eivät ole aivan aitoja, oikeastaan väri on tummemman ruskea. Ensin on lähtötilanne kuva, sittemmin samasta kohdin nykykuva ja viimeinen otos on hirret eri kohdasta, missä ei ollut edes roiskeita, mutta muuten epäsiisteyttä. Tuo viimeinen kuva vastaa ehkä parhaiten todellista väriä, tosin todellisuus ei ole aivan noin punainen.

Loppun vielä muutama kuva ikkunaprojekteista. Lattiankunnostuksesta ei nyt tullut kirjoiteltua, mutta jääköön seuraavaan kertaan. Lattia on nyt siinä vaiheessa, että olemme naulanneet lankut takaisin kiinni, hioneet ne - paljolti käsivoimin - ja kittailleet pahimmat kolhut ja naulanreijät. Seuraavaksi maalaus yllätysmaalillä, joka syntyy samoin summassa sekoittelemalla kuin hirsimaalikin. 

 

Lankkulattia löytyi

Sinisen huoneen sinisyys on enää muisto vain. Alunperin huoneen jokainen seinä oli kirkkaan siniseksi maalatun levyn peitossa ja jopa pönttöuuni oli joskus aikanaan ollut sininen. Onneksi entinen omistaja oli ehtinyt maalaamaan pönttiksen sentään ruskeaksi. Vaikka eihän tämä pohjimmiltaan ollut värikysymys vaan rakenteellinen kysymys - jospa vielä joskus pääsisinkin miettimään värejä. Maali levyn pinnassa oli kovaa muovimaalia ja sen takana oli lasivillaa.

Lapsuuden kaverini Hanna oli kylässä ja purettiin hänen kanssaan loput seinähirret esiin ja vanha lautalattia samoin. Seinähirsissäkin oli pieni jännitys, mutta olin jo aiemmin purkanut pari seinää ja niissä hirret olivat kunnossa, joten saatoin uumoilla myös lopuissa seinissä olevan, mutta lattia oli täysin arvoitus. Olin nähnyt ihmisten valokuvia samanmoisista rempoista, joissa joskus paljastuu täysin uudenveroiset lankut, joskus sädesienen valtaamat tai satunnaisesti lankuista saattoi osa puuttua. Purkaessamme kuistin filmivaneria viimekesänä, löysimme yhtäkkiä vanhoihin lankkuihin sahatun aukon. Saatoin vain toivoa,ettei sinisen huoneen lattiassa olisi mustaa aukkoa! 

Ilo olikin suuri, kun alta paljastui pikku hiljaa kaunista lankkua. Koko päivä siinäkin projektissa meni, sillä laminaatin alla oli paksut pontatut puukuitulevyt. Olin kuvitellut, että irrottelemme vain ruuvit ja nostamme levyt paikoiltaan. Pontin takia ne olivat kuitenkin niin tiiviisti toisissaan kiinni, etteivät lähteneet ehjinä. Osa saatiin suurina paloina ja laitoin ne säästöön, sillä tällainen paksu ja jämäkkä Huntonin levy on arvokasta ja uskon vielä keksiväni sille käyttöä. Pieni osa meni muruseksi ja päätyy polttokasaani, kunhan joskus olisi hyvä keli ulkonuotiolle - puolet kesästä on ollut liian kuivaa ja nyt on liian märkää. Säästin kyllä muutamia pienempiäkin levyjä ja kaikenmoista kalikkaa, sillä joskus ne ovat hyviä täytepaloja jos pitää korottaa jotain tms. Lasivillat päätyivät kuitenkin samantien kaatopaikalle. Inhoan tätä pölyistä, pistelevää ja vaikeasti hävitettävää materiaalia! Kivivillat ovat lähes ainoita kaatopaikoille päätyviä asioita, joita ei voi kierrättää tai jatkojalostaa. Tällaisen villan valmistus olisi kyllä syytä lopettaa! Kaikenlisäksi se mädättää rakennuksia jos kosteusolot ovat muutenkin suotuisat, se ei sido kosteutta itseensä vaan päästää kaiken lävitseen.  Onneksi omassa mörskässäni alapohjakosteus ei ollut ongelma. Rossipohja on siitä kiitollinen, että se tuulettuu hyvin. Saa nyt nähdä, mitä löytyy kun vielä nostamme lankut paikoiltaan, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä.

Pönttiksen edessä oli piemi pehmentymä lankuissa. Se oli näkynyt jo laminaatissa asti ja olin purkanut tämän reunoiltaan murenevan laminaatin pois heti saapuessamme tänne ensimmäisiä kertoja. Voi olla että joku on säilyttänyt jäisiä polttopoita pönttiksen edessä kuivamassa, kuivatellut toistuvasti märkää pyykkiä tms. Tuo pehmentymä ei kuitenkaan ollut kuin aivan pinnassa. Toinen kohta, josta maali oli kulunut ja, jossa oli jopa vaaleaa laikukasta pintaa, oli yhdessä nurkassa. Paikka oli helppo päätellä hiirten pesäksi, sillä koolilaudoissa asti oli pissajälkiä, villa oli murusina ja tosiaan lankuissa asti oli läikkää, mikä onneksi irtosi kevyellä rapsutuksella - tosin hirveän hajun kera.

Purkamisessa suurin vaiva oli pontatut levyt, joihin oli viljelty kymmenen sentin välein ruuveja. Ehkä oli ajateltu levyjen muuten lähtevän lentoon, kumoavan maanvetovoiman. Painavien levyjen jälkeen villa lähti helposti isoina paloina. Nakeltiin vain kaikki ulos avoimesta ikkunasta. Koolauslaudat nyörtyivät sujuvasti ison sorkkaraudan edessä. Hienoa oli, ettei koolauksia ollut naulattu lattiaan niin tiheään kuin edeltäviä ruuveja ja koolaukset olivat oikeaoppisesti palikoiden päällä, joten valtavien naulojen pinta ei ollut uponnut kovin syvälle lattiaan.

Löytyneet lankut olivat punaiset - kirkkaammat kuin punamulta, lähes italian punaiset. Niissä voi kuitenkin havaita eri aikakausien värimaailmaa; harmaan sinistä, tumman ruskeaa ja punaisen ruskeaa. Nyt onkin mietinnässä, minkä värin valitsisin. Haluaisin kunnioittaa perinnettä ja säilyttää punertavan sävyn, mutta toisaalta yhtä perusteltua on valita myös jokin muista aiemmista sävyistä. Olen päätymässä tummaan ruskeaan, jossa on hippunen punaista ja joka ei ole täysin peittävä vaan lattian sävyerot kuultavat läpi. Suunnitelmissani on itse sekoittaa maali pigmentistä, liidusta ja pellavaöljyvernissasta. Olen jo aiemmin tehnyt näitä maalikokeiluja ja ihan maalattavaa maalia olen aikaansaanut, ainoa miinus on kuivumisen hitaus.

Seuraava Hannan vierailupäivä meni seinien parissa. Sähkötöpselit ja valokatkaisijat täytyi ensin irrottaa ja kiinnitää kattoon pois edestä. Pähkäillessä, kuinka ne siirretään turvallisesti, meni hieman aikaa. Työlläintä oli kuitenkin itse seinälevyjen irrotus, sillä niitä ei saanut hallitusti irti vaan oli pakko käyttää silkkaa väkivaltaa. Koolaukset menivät osittain katon sisään, koska seinä oli nähtävästi tehty ensin ja sen jälkeen uusi alaspäin laskettu välikatto. Ei siis auttanut kuin puukkosahalla leikata seinän ja katon yhtymäkohdasta ja pöly oli valtava, sillä niin villat kuin katon eristekin antoivat parastaan hengityssuojainten läpi tunkemissa hiukkasissa. Itse käytin vain märkää rättiä naaman edessä, sillä olen huomannut kertakäyttöisten hengitysmaskien tehottomuuden. Nyt kaikki seinähirret ovat esillä! Keittiön puoleisista hirsistä löytyi paljon purua, mutta hirren pinta oli silti ehjä. Joku eläin oli napostellut jotain, mutta onneksi muuta puuainesta kuin itse hirttä. Pinkopahveissa oli pientä mustumaa, mutta missään seinärakenteissa ei ollut varsinaista kosteutta. Hiirten pesimäjälkiä oli kuitenkin seinävilloissakin, joten oli ne hyvä saada pois. Ikkunaseinässä oli myös koiperhosen toukan koteloa - todennäköisesti oli sitä - ja kimalaispesä. Näiden elukkavaurioiden takia oli kyllä hyvä saada hirret esiin. Ulkonurkassa hirret olivat tummentuneet, jotain pientä aiempaa kostesjälkeä niissä näkyi, mutta nyt olivat täysin kuivat. Sinne pitäisi saada hirsien väliin ja nurkkaliitoksiin lisää pellavarivettä, voi olla että tummentumat ovat paljolti likaakin, on päässyt läpi ulkoa - hiekkaakin ropisi mukavasti.

Kolmas päivä vieraamme kanssa vietettiin ansaitusti lomaillen. Käytiin ihailemassa Kerimäen kirkkoa ja illalla istuttiin nuotiolla järven rannalla, uskallettiin jopa uida kierros Herajärvessä. Vieraallamme oli erittäin huono kelituuri, sillä koko ajan myrskysi rajusti ja välillä sateli. Aitta oli naksunut ja poksunut ja nurkista oli tuullut läpi. Pitäisi varmaan paperoida pahiten ilmaa läpipäästävä nurkka. Muutenkin aitan lamellihirret irvistelevät oudosti paikkapaikoin ja pullistelevat uristaan. Mietin, että olenko jättänyt liian pienen painumavaran ikkunoihin ja oveen? Nyt aitan pitäisi olla priimakunnossa, koska olen viimein saanut aikaiseksi pistää sen airbnb-sivuille. Yhden varauksenkin olen jo saanut elokuulle. Mathilde Ranskasta oli varannut vierasmajani ensin kahdeksi yöksi ja tullut välittömästi katumapäälle, että haluaakin olla pitempään näin idyllisessä paikassa, ja hän oli samantien muuttanut varauksen neljään yöhön. Toivottavasti joku muukin vielä tulee nauttimaan aittani alkeellisesta eksotiikasta! Markkinointini suuntautuu niihin, jotka haluavat vain katon päänsä päälle ja tahtovat säästää rahapussiaan. Suomessa on mielestäni aivan liian vähän yöpaikkoja, jotka ovat vain kirjaimellisesti yöpymistä varten. Kaikki ovat aina niin viimeisen päälle elämyksellisiä tai täynnä ylellisyyksiä. Mitä jos henkilö tahtoo vain sängyn? Ja haluaa käyttää säästyneet rahat itse keksimiinsä elämyksiin ja turismiharrasteisiin. Onhan minulla toki tarjolla myös tekemistä jos niikseen tahtoo: sauna ja soutuveneilyä, ehkä mustikkaretkikin. Olisiko vanhan talon remonttiin osallistuminen hyvä elämys? :) 

Aluksi oli tarkoitus keskittää remonttitarmo vanhaan tupaan. Se pitäisi kuitenkin loogisesti aloittaa katosta ja kuivaimurointipalvelu ei ole vielä ehtinyt imaisemaan hiekkaeristettä vintiltä. Siellä on niin paljon pölisevää hiekkaa, ettei sitä millään ilman astmaa sieltä lapioi. Käytiin sen verran yrittämässä, että poistettiin isompaa moskaa, kuten tiilen palasia pinnalta, mutta tultiin tulokseen: ei kykene enempää. Entisten omistajien vanha isäntä oli tähän urotekoon pystynyt - näin kuulin -  muiden huoneiden päällä on nykyään purua. En voi käsittää, kuinka hän kykeni hengittämään pölyssä tai heiluttamaan lapiota niin pitään, sillä hiekkaa on mieletön kerros. Imuauto tulee vintin kimppuun todennäköisesti heinäkuun loppupuolella. Sitä ennen keskitytään entiseen siniseen huoneeseen eli nykyiseen pianohuoneeseen. Olemme tyhjentäneet sieltä kaikki huonekalut keittiöön, joten keittiö on kunnon tavarasokkelo. Seuraavaksi on vuorossa lattian avaaminen. Lankuista näkee, että ne on joskus irroteltu, ainakin reunimmaiset, joten se antaa toivoa niiden nöyrtymiseen sorkkaraudan vallan alle. En halua kuvitellakaan mahdollisuutta, etteivät ne lähtisi ehjinä irti. Todennäköisesti lähtevät nätisti, vaikka ovatkin valtavilla härmännauloilla. Sittemmin teen pistotarkistuksia eristeeseen kaivamalla sitä ja ryömin alapohjan alla. Jos mitään erikoista ei näy kummaltakaan suunnilta, lisään hamppueristettä painamalla se vanhojen eristeiden päälle. Kuvittelisin vanha muhan painuneen sen verran, että hampulle on tilaa. Hamppukuidun jälkeen suljetaan rakenne, hiotaan lankut ja maalataan ne. Sitten puuttuukin enää katto- ja lattialistat, muurin rappaus pönttiksen tienoilta, pinkopahvin ja tapetin laitto yhdelle seinälle ja hirsien huolellinen pesu - mahdollisesti jonkun hirsiseinän maalaan tai kalkitsen. Niin ja tietysi ikkuna.

Jussin - joka vieraili parisen viikkoa sitten - kanssa rapsuteltiin ikkunoita. Myös Kallen siskon ja hänen miehensä kanssa olimme tehneet samaa projektia. Nyt ikkunoita alkaa olemaan pari hiottuna ja maalattuna. Minulla on ollut koko ajan ikkunoista hieman huonot etiäiset. Suunnitelmana on laittaa kaksi ikkunaa vierekkäin. Voiko se näyttää hyvälle? Ajatuksissani se näytti ihan toimivalle, kun sitä ensikertaa suunnittelin. Käytäntö voi kuitenkin olla toinen. Ikkunoiden toinen suuri ongelma on niiden kahdenlainen maali. Niissä sekoittuu iloisesti pellavaöljymaali ja jokin alkadiöljymaali (todennäköisesti ei sentään lateksi). Olemme päätyneet samaan linjaan kuin entinenkin ikkunoiden omistaja eli emme ole kaikista ikkunoista rapsutelleet täysin tuota alkydimaalia. Sinänsä hyvä, että ulkopokat tippalautoineen näyttäisivät olevan säännönmukaisesti maalauttu pellavaöljymaalilla. Olisikokohan vain pitänyt rapsutella kaikki entinen maali pois? Yleensä maalauksessa on ohje, että vain se mikä sujuvasti lähtee ja sitten yleinen karhennus. Mutta tuo maalien kahtalaisuus hämmentää. Sitä paitsi ei entinen maali vain kauttaaltaan olisi lähtenyt ilman kuumailmapuhallinta ja sen kanssakin olisi varmasti ollut työtä. Pellavaöljymaali tietenkin lähtee tottelevaisesti ja se ollaankin huolellisesti rapattu, varsinkin tippalaudat ollaan otettu puulle asti.

Murheenkryyni ikkunoissa on sekin haaste, kuinka ne kiinnitetään. En ole oikein löytänyt päteviä ohjeita, kuinka perinnerakentamisessa laitettiin ikkunat hirsiseinään. Kaikkia uretaanihirvitysvideoita kyllä löytyy youtube täynnä. Näissä kaikissa uuden rakentamisen opetusvideoissa vain ruikitaan uretaania ja laitetaan ties mitä muitakin massoja. Saa nähdä miten ikkunoideni nykyinen uretaani on mädättänyt ikkunan pieliä tai ympäröiviä hirsiä. Sen näkee vasta purkaessa ikkunat kokonaan pois. Tällä hetkellä voin vain havaita, että joissain on pehmentymää ja hyönteisvaurioita alapinnoilla.

Kun K-raudassa ei ollut kalkkilaastia eikä paperitapettia, annoin asiakaspalautteen, että heillä voisi olla perinnerakentamisen hylly. Miksi ei? Ruokakaupoissa on luomuhyllyt yms. Ihmisten kiinnostus terveelliseen, myrkyttömään ja kestävään rakentamiseen kasvaa koko ajan, olisi suurten rautakauppojenkin jo aika vastata tähän kysyntään. Tilasin sitten Suomen luonnonmaaleilta erinäisiä tarvikkeita, kuten väripigmenttejä, liitua ja pellavaa. Tapettia en mielelläni ostaisi netistä, tahdon nähdä värit, joten pitää varmaan eksyä Värisilmään kyselemään, vaikka en tuosta ylihintaisesta liikkeestä pidäkään.

Vanhempani tulevat muutaman päivän päästä remppa-avuksi. Toivottavasti saisimme heidän kanssaan kiinnitettyä pianohuoneeseen uusvanhat ikkunat. Voihan niistä aivan hyvätkin tulla. Löysin eilen roskiksilta nopan ja leikkimielisesti lausuin sitä heittäessäni "jos tulee 6, kaikki kesän loppurempat sujuvat aivan täydellisesti, ja mitä isompi luku sitä paremmin sujuu." Kuusihan siitä tuli! Kohtalo on siis puolellani!

Tänään elykeskuksesta soitettiin ja kysyttiin lupaa luovuttaa puhelinnumeroni eteenpäin. Itä-savon toimittaja tahtoisi haastatella minua tästä kunnostusprojektistani. Olen vähän kahdenvaiheilla jutun suhteen. En halua mörskälleni turhaa julkisuutta, sillä en tahdo tänne uteliaita, mutta eihän sitä tiedä vaikka juttu poikisi jotain hyvääkin. Pitää vielä harkita. Eipä tässä varmaan muita kuulumisia. Kaivolle ajattelin lähipäivinä kiinnittää käsivesipumpun. Monemoista askartelua olen myöskin tehnyt, kuten kunnostanut talon alta löytämäni mankelin koriste-esineeksi. Blogiini en varmaan maininnut uuninpanko lukunurkkauksestani. Leivinuunin pankolla on ollut tyynyjen seassa mukava lueskella näin sadepäivinä, kun tein sinne portaat ja laitoin lukuvalon. Kalle ja Bruno omivat tänään löhöpaikkani ja Bruno oli hyvin ylpeen näköinen päästessään pankon korkeuksiin.

Kesänalun touhuja

Sadepäivä ensimmäisen kerran noin kuukauteen! On ollut poikkeuksellisen kuivaa ja ennätyksellisen lämmintä. Nyt oli koko mittaushistorian lämpimin toukokuu! Tällä hetkellä lämpö ulkona on vain 7 astetta. Aika huima pudotus viimepäivistä, jolloin lähes joka päivä on ollut yli 20 astetta. Laitoin jopa pönttöuuniin tulet, sillä sisälämpökin oli jo laskenut 16 asteeseen. 

Olemme nauttineet hyvistä keleistä uimalla Herajärvessä ja siskoni Alisan kyläillessä, teimme paljon pihatöitä. Ainoa miinus lämmössä ja kuivuudessa on ollut hiekkatien uskomaton pöliseminen. Nyt on mahtavaa, kun satoi ja pystyy taas hengittämään vaikka tukkirekkoja menisikin ohitse. Puidenajot ovat toivonmukaan vähenemäänpäin. Kaivon vesitilanteessa kuivuus on tietenkin myös näkynyt. Kun tulimme talven jälkeen, innostuimme: nythän kaivossa on mukavasti vettä. Tämän paahteisen ajanjakson jälkeen taas näyttää siltä, ettei kaivo vesi edelleenkään palaudu tarpeeksi. Harmi sinäänsä, että olemme juuri saaneet keittiönhanan ja persukoneen toimimaan. Onneksi vettä on vielä riittänyt pienellä säännöstelyllä - kasvienkasteluveden haulla purosta - ja mikä tärkeintä kaivovesi on kyllä hyvälaatuista. 

Oli hyvin vallankumouksellista, että saatiin keittiönraana vaihdettua ja pyykkikone toimimaan! Viimeksi putkimieheltä jäi homma aivan puolitiehen, koska hän totesi keittiönraanan olevan rikki. Putkimiehen jälkeen vedet kyllä tulivat raanasta, mutta saimme sammuttaa koko raanan vesipumpun töpselistä. Ihmettelin jo tuolloin - täällä blogissa asti - eikö mitään voi nykyään korjata. Sittemmin sain kuulla "Kyllä raanoista vaihdetaan tiivisteitä, vähän onneton putkimies jos hänellä ei ollut vaihto-osia mukana." Niinpä niin. No, koska putkarista ei tosiaan aivan täysiä pisteitä saanut, päätimme kokeilla tällä kertaa itse. Minä kävin parina päivänä tutkailemassa vanhan raanan kiinnityksiä ja luin aiheesta. Ymmärsin että pitkänmallisten muttereiden pitäisi lähteä aivan vain käsin pyörittelemällä irti. Mutta eivät lähteneet! Paikka viemäriputkien takana oli niin ahdas, että siellä oli vaikea päästä kunnolla käsiksi kiinnityksiin. Jätin asian hautumaan ja yhtenä iltana päätimme Kallen kanssa kahdestaan tarttua härkää sarvista. 

Itse annan ehkä hieman liian aikaisin periksi jos joku ei onnistu, Kalle on astetta sinnikkäämpi. Tai oikeastaan en remppahommissa suorastaan anna periksi, siirryn vain sujuvasti seuraavaan hommaan ja jätän vaikean asian mietintään. Joskus se on aivan viisastakin, sillä satunnaisesti ongelmat ratkeavat myöhemmin itsestään. No, tuo raana ei ratkennut ja asiaan oli pakko tarttua. Etsin Kallelle työkaluja ja hän ryömi tiskipöydän alle. Pienellä jakarilla ja vähittäisillä liikkeillä, hän sai mutterit auki. Sen jälkeen muodostui haasteeksi irrottaa itse vesiputket. Helmet (en ole varma onko oikea termi) olivat jämähtäneet kunnolla. Keksin hakea crc:tä ja pienen odottelun, sekä kahdella jakarilla yhtä aikaa vääntämisen jälkeen putket irtosivat toisistaan. Tämän jälkeen raana nousi helposti pois. Uusi raana sujahti helposti paikoilleen, mutta ei meinannut millään asettua tukevasti. Raanaa kääntäessä, se kääntyi väärästä kohdasta. Paikka oli niin älyttömän ahdas, ettei pitkiä muttereita taskaan saanut työstettyä käsin vaan ne piti kiristää hyvin pienin liikkein työkaluilla. Sittemmin edessä oli enää pesukoneen kiinnitys. Ongelmana oli, että vanhan raanan yhteydessä pyykkikoneen sulku oli ollut sivussa tiskipöydällä ja nyt uudessä raanassa se oli itse raanan yhteydessä. Putket menivät edelleen tuonne vanhaan pesukoneen sulkuun ja mikä harmillisinta sulku eri pysynyt kiinni, siinäkin olivat tiivisteet menneet. Laitoimme tuloletkun kiinni uuteen raanaan johtavaan putkeen ja poistoletkulle olikin hyvin selkeä paikka hajulukon vieressä. Lopulta kaikki toimi muuten täydellisesti, paitsi vanha pesukoneen sulkuputkisysteeni tiputtaa aavistuksen vettä, mutta laitoimme ämpärin tähän kohtaan alle ja tiputus on hyvin hallittua. Tuon vanhan systeemin voi helposti purkaa pois, kunhan vain saamme sulun uuteen kohtaan, sitä varten ustimme putkarin teippiä ja sen sulkuhelmen voimme siirtää toisesta kohtaa. 

Tulipa pitkä selitys putkihommista. Se oli selityksen arvoista, sillä on varsinainen saavutus, että keittiössämme pyörii nyt pyykkikone. Koko eilisen päivän pesin kertynyttä pyykkivuorta, eikä sen huippua vieläkään näy. Sain hankittua sekä raanan että pyykkikoneen käytettynä ja kummatkin toimii malliikkaasti. Pyykkikone on kyllä hyvin vaatimattoman kokoinen, mutta ainakin se on pihi veden suhteen. Kone työllisti minua vielä eilisen aamupäivän, sillä huomasin sen lähtevän liikkeellä lingotessa. Kone oli paljon pienempi kuin paikkansa, joten se tarvitsi myös taustalevyn esteettisistä syistä. Kiilasin sen paikoilleen sivulaudoilla ja pahvilla ja päälle rakensin kierretangolla nostettavasta tolppakengästä tuen. Nyt kone ei pääse karkuun! Ei mihinkään, kun viimein olet siinä! 

Viimeyönä myrskysi niin että peltikattomme paukkui rytinällä. Heräsin paukkeeseen toistamiseen. Aamulla kiipesin vintille ja tutkailin kattoa. Se on muuten huolella tehty, mutta joidenkin ruodelautojen väleissä suhteessa toisiinsa on ihmeellisen isoja välejä. Näistä kohdin pelti pääsee nousemaan. Kokeilin tunkea tuohta pehmikkeeksi ja täytteeksi niihin kohtiin, missä ilmaa näytti olevan eniten ja mistä katto paukahteli myös ollessani vintillä. Pientä löysyyttä pellissä on myös muualla, mutta jostain syystä katto paukahtelee lähinnä vain yhdestä nurkasta ja keskityin tiivistämään sitä. Menetimme eilisessä myrskyssä yhden pihakoivun, mutta se oli jo hyvin laho ja onneksi kaukana rakennuksista. Kaatuessaan se oli siepannut mukaansa myös muutamia lehtikuusen oksia. Myrskyssä oli se etu, että Kalle tuli sahanneeksi läheisestä pihakoivusta oksan, joka hipoi sähköjohtoamme. Mietimme hetken, onko vain meillä mennyt sähköt ja johtuuko se noista tuulessa johtoa vasten heiluvista oksista. Mielessä oli kyllä ollut jo pitempään, että oksat pitäisi karsia, nyt se sitten tuli tehtyä. Sähköt olivat yllättävän pitkään poikki, mutta eivät onneksi niin pitkään että pakasteet olisivat sulaneet. Näimme Järvi-Suomen energian nettisivuilta, että koko tällä alueella ja laajemminkin, myrsky oli katkonut sähköjä ja sivuilta oli hyvä seurata tilannetta. Jotain etuakin kuulua verkkoon. Kiva ajatus, että joku minun puolesta ja niillä suurilla sähkönsiirtomaksuilla, kiipeili tolpissa ja yritti korjata johtoja.  Tosin jos olisi oma järjestelmä, ei myrsky sellaista niin helposti vahingoittaisi.

Alisan mielestä mukavin työ täällä oli hirsien hävitys. Siinä näki heti työnsä tuloksen ja se oli lopullista. Itse näen kyllä työn välistä loputtomana, tuntuu että lahoja hirsiä vain riittää ja riittää. Sitäpaitsi säästeliäänä ja vanhaa arvostavana luonteena, en tietenkään voi heittää hirsiä tuosta vain menemään. Jokainen pitää tarkistaa, josko se vielä olisi tarpeeksi terve ja jos siitä johonkin kierrätykseen olisi. Heiluimme hirsien kimpussa moottorisahalla ja jaoimme niitä hyviin ja huonoihin. Yksikään koko hirsi ei ollut terve, mutta niiden päissä, mitkä olivat roikkuneet muiden ylitse ilmassa, oli vielä paljon kovaa puuta. Saimme naapuri-Malisilta luvan viedä pahimpia hirvitys-hirsiä juhannuskokkoon. Kiikutimme sinne pari pakullista muurahaisten syömää puuta - sellaista hirttä joka kuitenkin juuri ja juuri pysyi kasassa siihen tarttuessa. Kaikkea puuta ei voi edes siirtää mihinkään, koska heti siihen tarttuessa, se vain murenee käsiin. Hirttä on siis edelleen hyvin monenmoista laatua ja tarkan seulamme läpäisseet saivat vielä uuden elämän aittamme riippumattoalueena. Sahasimme suurinpiirtein puolen metrin palikoita, kaivoimme ne maahan pystyyn ja tuimme sivuilta yhteen laudoilla. Näin rakentui puiden väliin pieni patiopaikka.

Siskoni kyläillessä rapsuttelimme ja maalasimme ikkunoita, pelastimme viinimarjapuskia tekemällä tukikehikoita puutarhasletkusta, aloittelimme vintin hiekan tyhjennystä (lähinnä pussitimme olkea ja isompaa ainesta kuten tiilen paloja hiekan päältä. En ole vieläkään päättynyt, tilaanko imuauton) ja itse pihan hoitoonkin meni paljon aikaa, sillä Alisa ja Kalle innostuivat tuhoamaan jättipalsamia ja lisäksi piiskaleikkuroimme koko pihan. Kokeilimme Alisan kanssa tehdä syreenimehua. Alisa ei ehtinyt mehua maistamaan, sillä sen piti tekeytyä muutama päivä. Mehusta tuli hyvin makean hapanta. Pienissä määrin hyvää, mutta ehkä liian limonaadinomaista omaan makuuni eli saisi olla vähemmän sokerista. Säilöimme kuusenkerkkiä pakastamalla ja itse olin jo aiemmin tehnyt kuusenkerkkätinktuuran upottamalla kerkät lasipulloon ja kaatamalla päälle puolalasista vodkaa. Tällainen on kuulema talvella tehokas yskänlääke!     

Uusi kiukaani saapui viimein kolmen viikon Suomen kierrokseltaan. Se oli kuulema lähtenyt väärän kuljetuksen mukaan. Muurasimme kiukaan putken paikoilleen, pesimme kivet ja lastasimme ne kiukaaseen. Kivien kuljetuksessa ja pesussa oli oma vaivansa, sillä niitä oli kuutisen laatikkoa. Kiuas on modernia laatua, joka tulee pohjastaan asti täyteen kiviä. Puuhatessamme kivien kanssa, emme huomanneet lukea itse kiukaan käyttöohjetta. Siis, eihän nyt puukiuas ole ennenkään vaatinut mitään ihmeellistä, senkun lyö puuta pesään. En aavistanutkaan, kuinka ohjeita olisi ollut hyvä vilkaista. Sytyttäessämme kiukaan, ihmettelimme hajua. Kohta koko piha haisi teolliselle maalille! Katkua leijaili aina aitalla asti. Siinä vaiheessa Alisa ja Kalle etsivät ohjeet käsiinsä. Kiuas olisi pitänyt esilämmittää ilman kiviä ja hyvin tuulettuvassa tilassa, mielellään ulkona. Siinä oli pinnassa maali, jonka pitäisi ennen käyttöä palaa kiinni. 

Purettiin siis vaivalla asetellut kivet pois ja myöhemmin Kallen kanssa vielä pestiin ne. Poltettiin sitä ilman kiviä ja kaikki ikkunat ja ovet auki tuuletuksen vuoksi. Ensimmäisen kiuaskokeilun jälkeen ollaan lämmitetty se jo kolmesti ja aina vain haisee. Viimeksi loppuvaiheessa näytti, että nyt haju lievenee. Saapi nähdä, kun taas tänään laitan sen tulille, olisiko haju viimein kadonnut! Tarkoitus olisi uuden kiukaan myötä saada sauna oikean saunan lämpöiseksi. Tähän mennessä vanhalla kiukaalla, saunan huippulämmöt ovat olleet 60 asteen luokkaa. Vanha kiuas oli puhkipalanut ja kauniisti ruostunut. Tein siitä kukkataideteoksen. Lopeliat löysivät kodin kukaan sylistä. 

Loppuun kuvia:

Hirsiä hävittämässä

 

Ikkunaprojektia: Kalle ylpeänä kun osasi käyttää lasiveistä

Putkihommia: Tässä ihmettelen, kuinka tämän uuden raanan saisi vanhan tilalle

Ikkunoidenmaalausta siskoni kera

Kiukaan asennusta.Muurasimme savuputken hormiin kiinni.

Putkiasiat eivät aivan putkessa

Putkimies kävi jälleen kerran. Nyt asiat edistyivät sen verran, että vesi tulee sisälle asti. Hyvä uutinen oli, että putki kaivolle on ehjä ja samoin hyvin talvehtinut vesipumppuni. Siihenpä ne hyvät uutiset sitten loppuivatkin. Vanhaan pyykkikoneeseen oli jäänyt vedet sisälle - minkä olisi voinut ehkä arvata, mutta päätin toivoa parasta - ja se aiheutti kunnon tulvan keittiönlattialle. Keittiönhana oli myöskin sen verran poksahtanut, ettei se suostunut enää sulkeutumaan. Hana kyllä päästää vettä lävitseen - olihan sekin hienon näköistä, kun siitä viimein virtaa vesi - mutta raana ei mene kiinni. Tiivisteet hanasta ovat rikki. Tarvitsen siis uuden raanan ja uuden pesukoneen!

Yhdessä vaiheessa jopa mietimme, onko vesiputkessa jotain vikaa. Vesi ei lähtenyt heti nousemaan kaivolta asti. Putkimies kävi kaivossa ja keksi takaisiniskuventtiilin löystyneen. Hän vaihtoi koko venttiilin. Tämän jälkeen vesi nousi, mutta hyvin laiskasti. Mietimme, onko putki jotenkin lytyssä. Sittemmin syy selvisi, kun pyykkikone alkoi syökseä vesiä lattialle. Veden virtauksen laiskuus oli johtunut siitä, että vesi meni ensin pyykkikoneeseen. Sain pyydystää vettä lattialta lastan ja ämpärin avulla ainakin kolme saavillista. Onneksi onnistuin kuivaamaan lattian välittömästi, joten tuskin kovin paljon vettä ehti imeytyä lattiarakenteisiin.

Nyt keittiönraana toimii niin, että vesipumpun voi laittaa päälle iskemällä töpselin seinään ja keittiönraanan vedentulo lakkaa, kun töpselin vetäisee irti. Tosin vesi virtaa vielä aika kauan senkin jälkeen, kun pumpun sammuttaa. Ainakin yhden ämpärin siitä saa talteen vielä pumpun sammutuksen jälkeenkin. Eipähän enää tarvitse raahata vettä käsin ämpärillä kaivosta! Mutta ei raanaa viitsi käyttää mihinkään pikaiseen, kuten käsienpesuun, koska vettä menisi niin paljon hukkaan. Kaivossahan ei edelleenkään ole mitään suurta määrää vettä. Kun tultiin, tilanne oli hyvä, mutta nyt tämän pitkän kuivan ja kuuman kauden jälkeen, vedenpinta on vajunut.

Osaisinkohan itse vaihtaa uuden raanan? Osaanko ostaa oikeanlaisen, ja oikeat liittimet tai voinko hyödyntää vanhan raanan liittimiä? Lähteekö vanha raana nätisti irti?  Pesukoneen varmaan osaan kykeä paikoilleen, koska siihen tulee tasan kaksi letkua ja niihin on selkeät paikat. En mielellään enää kutsuisi putkimiestä, sillä kalliiksihan se tulee. Kyllä hän aivan ammattitaitoinen on ja erittäin ahkera, ja mukavahan se on, kun ei tarvitse itse kaikkeen perehtyä, mutta jossain vaiheessa rahavarani tulevat vastaan. Sitäpaitsi tällaisten putkien toisiinsa liittäminen, kun kaikki liitoskohdat ovat jo valmiina pitäisi kyllä olla yksinkertaista. 

Sitä vain ihmettelen, miten vähän nykyään pystyy korjaamaan mitään. Ennen kaikki oli korjattavissa! Jos raana ei mene kiinni ja siinä on tiivisteet menneet, miksi raanaa ei voi purkaa ja tiivisteitä vaihtaa? Hirveää tuhlausta ostaa kokonaan uusi raana! Mutta kai uskon ammattilasista, kun hän kerran sanoo, ettei tuollaisia raanoja korjata. Vähän pelottaa toimiiko lämminvesivaraajanikaan. Se on nyt asennettu paikoilleen, mutta sitä ei vielä päästy testaamaan. Jos edellisiltä asukkailta on jäänyt vedet jokaiseen mahdolliseen "vedelliseen" asiaan, onko lämminvesivaraajakin unohdettu tyhjäntää? Ei se tietenkään aivan välttämättä ole hajonnut, vaikka sinne olisi jäänytkin vedet - tosi hyvällä tuurilla, kai sellaistakin pitäisi välillä vastaan tulla?

Ikkunoiden etsimisessä ja löytämisessä minulla oli tavallaan tuuria. Olin etsinyt sopivan kokoisia ja aikakaudeltaan suureinpiirtein sopivan tyylisiä ikkunoita jo puolisen vuotta. Rakennusapteekeissa, kuten Metsäkylän navetassa olisi ollut aivan kiinnostavia ehdokkaita tarjolla, mutta ylihintaan ja vähän turhan kaukana. Turun suunnilla ja länsirannikolla olisi myöskin ollut aivan yksityisillä myynnissä tyyllikkäitä t-mallin ikkunoita. Tori.fi palvelusta ja facebookin ryhmistä etsiskelin ja olin myös yhteydessä Etelä-Savon rakennusperintöyhdistykseen, mutta lopulta facebookin erään keskustelupalstan kautta minuun oltiin yhteydessä. Ikkunoiden myyjä löysi minut,eikä päinvastoin. Ilahduin, kun kuulimn ikkunoiden sijaitsevan Lappeenrannassa. Minulla ei ollut tarkkaa käsitystä, kuinka kaukana Lappeenranta on, mutta koska se mainitaan liikennekyltissä Savonlinnan keskustassa, ajettelin sinne ajavan yhdessä hujauksessa. Lopulta matkaa oli kuitenkin 230 km suuntaansa, koska ikkunat sijaitsivat Taavetissa, joka oli Lappeenrannasta vielä eteenpäin. Brunon kanssa matka tuntui pitkältä, sillä kuumuuden takia koiraa piti pysähtyä lenkittämään toistuvasti.

En ole vielä varma, kuinka huippulöytö ikkunat olivat. Aluksi yritin puhelimessa kysellä tarkkaan, millä maalilla ne ovat maalatut. Olin tiukkana, että kyseessä pitäisi edeottomasti olla pellavaöljymaali. Myyjä ei kuitenkaan tiennyt ja laitteli vain pari kuvaa, missä mielestäni maali hilseili juuri, kuten pellavaöljymaalin kuuluukin. Paikanpäällä en tietenkään enää jaksanut olla niin kiinnostunut maalilaadusta: olimme ajaneet sinne asti, joten ikkunat oli saatava kyytiin. Näin kyllä heti, että maalinlaatu vaihteli ikkunoittein, suurinosa oli maalattu väärällä maalilla. Mutta toisaalta tein myös myönteisiä huomioita: ikkunanpokat ja karmit olivat hyvin jämäkkää tekoa, selvästi käsityötä, vanhaa lujaa puuta ja edes tippalaudat eivät olleet yhtään pehmenneet, vaikka maali hilseilikin paikoin.

Ehkä maksoin ylihintaa, ehkä en. Näissä vanhojen talojen vanhoissa rakennusosissa ei oikeastaan ole mitään oikeaa hintaa, kaikki määräytyy, kuinka paljon ostaja tahtoo juuri kyseisenlaista "osaa", kuinka myyjä tiedostaa tuotteella olevan arvoa ja, kuinka paljon tavaraa liikkuu markkinoilla. T-mallin ikkunoita tuntuu olevan tällähetkellä tosi vähän saatavilla! Tämä myyjä oli valitettavasti tiedostavaa laatua, usein ihmiset eivät tiedä vanhojen ikkunoiden arvoa. Joitain vuosia sitten niillä ei edes ollut sellaista arvoas kuin nykyään vaan niitä hävitettiin surutta. Koska niitä on nyt vähemmän ja, koska rakennusapteekit haalivat niitä kokoelmiinsa ympäri Suomen, hinnat ovat nouseet räjähdysmäisesti. Tietenkin arvo riippuu paljon myös kunnosta. Näistä kuudesta tuplaikkunasta yhdessä oli pari lasia rikki ja tämän yksilön sain puoleen hintaan. Jos minulla olisi hyvä lasiveitsi valmiina - itse lasia löytää ilmaiseksi milloin mistäkin - ja osaisin käyttää sitä, äkkiähän sitä leikkaisi uudet lasinpalat. Jutunjuonena siis se, että joskus myyjä voi arvioida tuotteen huonokontoisemmaksi kuin se onkaan ja silloin se voi olla hyvinkin edukas ja tällaisenaan löytö. Maksoin ehjistä tuplaikkunoista reilu 80 e kappaleelta ja rikkinäisestä vain 40 e! Aika kirpaisulta tuntui tuo 450 e yhteislasku, mutta saan toivonmukaan puolet hinnasta takaisin Museovirastolta. Onnistuin saamaan tähän torppaani pienen kunnostustuen! Sen voi käyttää vain ikkunoihin ja vanhan tulisijan kunnostukseen. Summa on pieni, mutta kaikki on kotiinpäin ja yllätys oli kyllä suuri, kun sain tällaisen kirjeen postiluukusta käteeni. En odottanut saavani tukea, koska monilta muiltakin - jopa hienoilta pohjalaiskartanoilta tai vanhoilta kansakouluilta - se oli tänä vuonna evätty. Ihanaa, että jokin taho arvostaa torppaani ja sen epätoivoista kunnostusyritystä! 

Tässä tuessa on tietenkin ongelmana se, etten tiedä, kuinka alkuperäistä ilmettä pitäisi lähteä hakemaan. En edes tiedä, miltä torpan ikkunat ovat näyttäneet 1920-luvulla! Olen nähnyt yhden 80-luvulla otetun kuvan, jossa näkyy keittiön ikkuna ja se on t-mallin ikkuna. Olettaisin kaikkien olleen tätä samaa mallia. Mutta tuskin ilmeestä, silti tulee aivan samankaltainen, sillä ostamani ikkunat ovat aika pienet, joten joudun pistämään niitä pari vierekkäin. Ehkä tässäkin torpassa on alunperin olleet hyvin pienet ikkunat, koska usein ne olivat vuosisadanalussa sellaiset, ettei lämpö turhaan karkaa harakoille. Mutta koska ikkunoita on joskus isonnettu, en nyt ala niitä radikaalisti taas pienentämään, koska tarvitsisin sitten niin paljon uutta puutavaraa, ehkä jopa hirsiä.

Aika harvakseltaan varmaan kirjoittelen tätä blogia. Yritän kirjoittaa kaikista isommista projekteista. Tosin juuri nyt on meneillään vain kaikkea pientä: ikkunoiden rapsuttelua, aitan tuuletusikkunan tekoa, aitalle terassialue, torpan alapohjan tuuletuksen parantamista ja jyrsittyjen lattiankannatin hirsien tervaamista tai tukemistas uudella terveellä puulla (Miten ihmeessä lopettaisin tuon jyrsimisen? Hirret ovat niin paksuja että on niissä jyrsittävää, mutta ei tietenkään loputtomasti.Luultavasti elätän pihani lahohirsikasoissa tuholaisia, jotka sitten hyppäävät sieltä mökkini kimppuun), ulkorakennuksen alimpien märkien hirsien poistoa ja korvaamista kivillä ja kaikenlaisten viljelykasvien istuttelua ja hoitoa. 

Mahtavat kelit! Helpottaa, kun pääsee Herajärveen peseytymään, eikä tarvitse aina saunaa lämmittää. En muista milloin viimeksi olisi ollut toukokuussa tällaista helleputkea. Vedenlämpökin tuossa pikkujärvessä on jo 19 astetta pinnasta. Tiettyjä projekteja kuumuus tietenkin hidastaa. Ei voisi vähempää kiinnostaa menne vintille reuhumaan yläpohjan purujen kanssa tässä kuumuudessa, mutta tuo projekti ehtii vielä odottaa. Jos satun rikastumaan kesän aikana, kutsun imuauton tuohon purujen tyhjennykseen. Kohta lähden kastelemaan persilliat, korianterit, herneet, vesikranssit, nauriit, punajuuret ym. Emme kirjoittaneet mihinkään istutusastiaan tai multapenkkiin, mitä missäkin on, joten on jännitystä mitä sieltä nousee. Rukola on ainakin lähtenyt hyvin liikkeelle, sen tunnistaa jo. Raparperitkin nousee hienosti, vaikka koko puskan ylitse ajettiin viimekesänä traktorilla. Sitkeitä kasveja! Pitää yrittää ottaa niistä mallia, omia niiden asenne!

Paluu talvehtimismatkalta ja remppakauden aloitus

Paljon oli vielä lunta, kun 22.4 palasimme Euroopan vaellukseltamme Savoon. Kuten kuvasta näkyy torppa oli talvehtinut hyvin - mitä nyt puiset lapetikkaat olivat katolta pudonneet. Olin iloisesti yllättynyt, ettei kukaan ollut vallannut taloani, eivät ihmiset eivätkä pahemmin edes hiiret. Siellä täällä oli kyllä hiirenpapanaa, mutta ei niin valtavia kekoja kuin tänne muuttaessani reilu vuosi sitten.

Aloittelimme työt hirsikasojen koepoltolla. Alunperinhän tässä pihassa oli 18 eri puukasaa, mutta kyllä niitä edelleen on aivan riittämiin. Monet olivat neuvoneet polttamaan kasat, että niistä pääsisi eroon ja nyt lumen aikaan päätimme kokeilla keinoa. Saimme erääseen lahojen hirsien pinoon hyvät liekit ja siitä paloi noin puolet, mutta parin päivän savuamisen jälkeen sade lopulta sammutti tulet. Viimehetkinään tuli oli jo palanut hyvin kituliaasti ja muutenkin polttaminen tuntui lopulta tehottomalta keinolta, joten emme sytyttäneet tulta uudestaan. Tuossa on niin mieletön polttokuorma, että monet kaupunkilaiset sanoisivat, ettei ole kovin ekologistakaan tuollaisia poltella. Mutta maalla nyt on totuttu polttamalla hävittämään asioita ja puutahan ne hirretkin vain ovat, valitettavasti vain lahoudestaan huolimatta edelleen poikkeuksellisen kestävää puuta.

Onnistuimme jopa valikoimaan kasoista vielä muutamia käyttökelpoisia hirrenpätkiä. Rautakangella väänsimme niitä irti jäisestä pinosta ja reissusta ostetulla uudella sähkömoottorisahalla sahasimme talteen tervettä puuta. Ne hirsien päät, mitkä olivat roikkuneet ilmassa muiden alta, saattoivat vielä olla niin kovaa puuta, että niistä pystyy veistämään esim jakkaroita, penkkejä tai muuta pientä.

Vapun viettelimme Keski- ja Pohjois-Suomessa; kävimme perhettäni moikkaamassa mökillä Konnevedellä ja Kallen sukua sekä kavereitamme Oulussa. Emme olleet pohjoisen kierroksella kuin muutaman yön, mutta melkein ehti jo ikävä iskeä takaisin tänne torpalle. Olimme Euroopan talvehtimismatkan jälkeen juuri saaneet auton tyhjäksi, kun jo taas lastasimme sen ja hurautimme Konnevedelle. Vapun jälkeen kotiin palatessa, auto oli jälleen ääriään myöten täynnä. Jatkuva auton pakkaaminen ja purkaminen on sen verran stressaavaa, että nyt en ajatellut vähään aikaan liikahtaa mihinkään. Muutenkin on mukava asettua tänne omaan harmaaseen torppaan, mikä joskus aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta samalla tuo hyvin paljon sisältöä elämään.

Reissussa ehdin lukea hyvin paljon vanhan talon kunnostuksesta keskusteluja. Nyt olen toivottavasti taas aavistuksen viisaampi, kun aloittelen näitä omia remppoja. Tosin nettikeskustelujen pohjalta on vaikea oppia, koska ihiset omaavat mielipiteitä laidasta laitaan. Mutta on sieltä mahdollista seuloa se oleellisin punainenlanka ja toisaalta on arvokasta tiedostaa myös se, että näkemyksiä on monia. Kaikki on myös siitä kiinni, mihin tähdätään, mitä tavoitellaan. Esimerkiksi kysymys: onko taloni edellinen asukki toiminut oikein, kun hän on laittanut makuuhuoneemme lattiaan alimmaksi kerrokseksi huokeita puukuitulevyjä? Jos ajatellaan, kestääkö tällainen rakenne seuraavat sata vuotta, sen valossa on toimittu väärin. Mutta toisaalta jos on ollut tarkoituskin rakentaa vain jonkun aikaa kestävä, rakenne on aivan toimiva. Taas tänään kurkistelin lattian alle ja huomasin levyjen pullistelevan hieman, mutta toisaalta jämäkät puupölkyt tukevat niitä maasta käsin, joten en olisi vielä kovin huolissani.

Kalle ryömi tänään lattian alla ja kaivoi teränharavalla ja lapiolla tuuletusta paremmaksi. Ryömintätila on paikoin hieman liian ahdas, ilma saisi kiertää paremmin, mutta kivijalan ja lattiankannatin vasojen takia aivan kaikkialle ei pääse. Mitään kuoppaa ei tietenkään ole tarkoitus kaivaa lattian alle, mutta sinne on jäänyt hyvin paljon eristemateriaalia eli ennen kaikkea kutteria, joten niitä yritetään sieltä haravoida enimpiä pois. Ohjelmassa on vanhan tuvan lattialankkujen irrotus, lisäeristeen laittaminen ja lankkujen maalaus, ja olisi mukava jos juuri tällä suunnitelmalla selviäisi, eikä lattioita tarvitsisi kokonaan purkaa.

Nuohooja piipahti - tai oikeastaan työskenteli huolella useankin tunnin - ja nyt uunit taas vetävät entistä paremmin. Onneksi paras uunini on makuuhuoneen pönttöuuni, koska sitä juuri tarvitsemme eniten. Olemme pääosin asettautuneet taloksi vain tähän yhteen huoneeseen, joten sen lämmitys on tietenkin ehdottoman tärkeää. Muissa lämmönlähteissä oli kaikissa pientä vikaa: leivinuunin hormissa halkeama ja pianohuoneen pönttiksessä niskan kohdalla ilmaa. Tuohon hieman irti lähteneeseen horminlähtöön pitäisi pistää vain vähän massaa, ei onneksi kuulostanut sen vaatimammalta korjaustoimenpiteeltä. Helpotukseni oli myös suuri, kun nuohoojan ollessa katolla huikkasin "Miltä näyttää, onko pahasti rapautuneet tiilet" ja nuohooja vastasi "Tämän näköinen kai tämä piippu on ollut viimeiset 20-vuotta." Vähän pelkäsin, että piippuni saisi moitteita! Olin itsekin kurkistellut piippuun ja jokainen muuraussauma tiilten välissä on vetäytynyt aika pahasti, lähes kadonnut. Mutta nuohooja ei pitänyt tilannetta pahana ja sain huokaista helpoistuksesta!

Viimeisen huoneen rieskana olevasta leivinuunista yritin udella, voiko sen korjata. Uuni on nähtävästi ollut hyvin kauan käyttämättä ja kyseinen huone asumatta. Nuohoojakaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, sillä hormista selvästi puuttuu tiiliä, ja samoin uunin kyljestä. Vaikea sanoa, mitä teen uunille, koska nuohooja epäili, että siinä olisi hyvin iso urakka jopa perinnemuurarille ja toisaalta on se iso urakka ja sääli itse purkaakin.

Mitäs muuta olemme tehneet? Olen yrittänyt selvittää, mikä jyrsii mökkiäni. Muutamissa kohden on selviä isomman otuksen hampaanjälkiä - ehkä mielummin kuitenkin otus kuin hirsituholaiset. Joskus aamulla herätään siihen, kun joku koputtaa seinää. Tikkahan se saattaa olla, mutta erästä hirttä on jyrsitty jopa lattian alta ja ei kai tikat yleensä noki niin matalalta? Kalle lisäsi vintille yhden kattolaudan, kun näytti, että vintin portaikon tienoilta aavistuksen tiputtaa vettä. Pahvilaatikko vintinkynnyksellä oli kostunut, joten siitä päättelin, vaikka mitään isompaa kosteutta ei onneksi ollut. Voi olla että piipunjuuri vuotaa hieman. Vintiltä näkee, kuinka piipunkylkeä koristaa tumma valumajälki, mutta se ei yllä alas asti piippua, joten mahdollinen vuoto on pientä. Korjautuisikohan laajalla piipunhatulla? Osa tuosta tummasta jäljestä voi kyllä olla myös pääskysten sotkuja, sillä niillä on ollut pesä ylhäällä piipunjuuressa. 

Onhan tässä jo monenmoista touhua ollut, vaikka isommat rempat ovat aloittamatta - pitäisi kelien vielä vähän lämmetä. Ollaan askarreltu vanhoista ikkunoista kasvienkasvatuslaatikko, eräänlainen minikasvihuone. Tehtiin metallitikkaisiin jatkopalat puusta ja kokonaan uudet puiset lapetikkaat katolle. Tänään laitettiin kuistiin kaiteet - mitkä joskus hajoitimme, että saisimme sohvan raahattua sisälle ja muutenkin tuossa vaihessa oli tarkoitus purkaa koko kuisti. Brunon takia palautimme vanhan koiraportin ja kaiderakennelmat. Onneksi löysimme osat vielä vajasta ja saimme ne kunnostettua uusilla ruuveilla! Itse askartelin toteemipaalun, josta oli tarkoitus tulla ihan vain hylly, mutta nyt siitä tulee jonkinmoinen pihakoriste. Yhdessä Kallen kanssa tehtiin jakkaroita pelastamistamme hirsien pätkistä.

Eilen sattui erikoinen tapaus. Harvoin sitä ketään kotoa soitetaan töihin. Kalle kuitenkin soitettiin, itse asiassa naapuri ensin minulle vihjaisi mahdollisesta työpaikasta ja sitten rohkaisin Kallea hakemaan paikkaa. Mahtava tuuri, että puutarha, jonne Kalle nyt on menossa töihin, on vain 500 m päässä torpastamme. Harvoin näin korvessa asuessa voi työmatkan taittaa jalkaisin. Kalle aloittaa työt maanantaina ja tämä torpan pelastustyö jää sittemmin paljolti minun harteilleni. Pitää miettiä, mistä voisin saada apukäsiä tänne. Piakkoin tulevat putkimiehet työllistän aivan rahalla, mutta ei minulla ole varaa palkata tänne ketään muuta, vain aivan välttämättömimmät ammattimiehet. Opettelen mahdollisimman paljon itse! Tänään opettelin perinnemaalin tekoa liidusta, vernissasta ja pigmentistä. Ehkä käsittelen sillä pianohuoneen hirret, joissa on entisiäkin maaliläikkiä ja muita epäpuhtaisuuksia. Mutta haluaisin kunnon kuultomaalin, missä hirsi näkyy kuitenkin selkeästi ja eläväisesti pellavaöljyn alta. Teen huomenna koemaalauksen toteemipaalulleni, joka on myös hirttä, joten siitä saa osviittaa tulevasta väristä ja siitä pitääkö liuosta vielä ohentaa. Jännää mitä kaikkea perinnemaaleista ja täysin luonnonmukaisista aineksista voi tehdä. Luen kirjaa, jossa on jopa itse tehdyn puukitin ohje! Ei paljon maksa nämä aineet ja varmasti ovat vähemmän myrkyllisiä kuin synteettiset tuotteet!

Lumet alkaa olla sulaneet. Bruno saa etsimällä etsiä kierriskelykinoksia. Lämpöäkin on luvattu, joten eiköhän täällä tontilla ala tapahtua. Uudella naapurillakin on välillä ollut kova tohina saunan perustuksiensa ja pihatiensä kanssa. Niittylahdessa tapahtuu! Oli mukavaa huomata myös uusi kyläpostilaatikko ja naapuriapuhanke, tällaiset tempaukset tuovat mukavasti eloa kylään.  

Yhteenveto palaverit

Viimeinen yö täällä murjulla. Vaikea kuvailla fiiliksiä; ehkä päällimmäiseksi nousee kuitenkin tietty irtipäästämisen tunne, helpotus että voin siirtyä eteenpäin. Nyt on ensimmäiset vuosineljännekset takana - bisnesmaailman termein - ja vaikka vielä palaamme tänne, emme enää aivan samoihin töihin palaa, emme toivon mukaan joudu aivan alusta aloittamaan. Tavaroiden raivaus ja paikan yleisilmeen siistiminen on jo tehty, mökki näyttääkin seisovan ryhdikkäimmin kuin omanarvontuntonsa takaisin saaneena. Kengittäminen ja kuistin toisen päädyn remontointi olivat isoimpia saavutuksia tälle kesää. Tästä on hyvä jatkaa!

Kun tulemme takaisin, pitää heti käydä vanhan tuvan kimppuun. Tuossa huoneessa sisäkatto roikkuu ja ellei se ehdi talven aikana tipahtaa, pitää poistaa turve välikatosta ja laittaa uutta ehjää kannatinpuuta yms. Pieni vaara kyllä on, että se romahtaa talven aikana. Mutta vaikka näin käviskin, tuskin se koko kattoa vetää mukanaan. Tuon huoneen leivinuunia pitäisi pyytää joku asiantuntija katsomaan: voiko sen korjata ja miten savuhormi, josta puuttuu tiiliä muurataan? Jos saan tukea ikkunoiden kunnostukseen, siitäkin on hyvä jatkaa ensikesänä. Ikkunoiden surkea ilme vaikuttaa eniten talon ulkonäköön, joka siis muuten on kohentunut. Ehdin sentään tehdä alakarmeille pikaista hätäapupelastusta, joten ikkunat tuskin tipahtavan paikoiltaan talven aikana.

Paljon on siis vielä puuhaa. Tärkeää olisi myös lattioiden purkaminen ja vääränlaisen eristeen poisto. Mutta homma kerrallaan, ja takaisin tullessa miniulla on varmasti taas aivan uutta energiaa, kun olen saanut hengähtää ja välimatkaa näihin projekteihin. Ehkä saan reissussa jopa aivan uudenlaisia ideoita, kun näen ihmisten koteja. Erikoisista lattiaratkaisuista ja luonnonmukaisista materiaaleista niin eristyksessä kuin itse lattian päällysmateriaalinakin olen erittäin kiinnostunut. Savirappaus olisi mahtavaa tehdä kylppäriin, mutta siihen pitäisi varmasti huolella perehtyä. Todennäköisesti siitä ei tule kosteatila, joten materiaaleja voisi käyttää huolettomammin. Tahtoisin vain kaikki vessan muovit pois, tilalle jotain hengittävää ja vessasta kunnon erottelevan kuivakäymälän.

Tänään kiipesimme niin saunan ja kuin torpankin katoille ja laitoimme piippujen päälle pellit. Torppani piippu on hyvin erikoinen: hormit eivät yletä ylös asti vaan puolivälistä matkaa piippu on pelkkää avointa tilaa. Kurkatessani sinne ensimmäisen kerran ajattelin: no nyt on kunnon joulupukin savupiippu, juuri niinkuin jouluisissa saduissa, isompi mahaisempikin pukki mahtuisi sukeltamaan piippuun. Sinänsä erikoista, ettei tuossa piipussa varmaan koskaan ole ollut hattua ja juuri tuollainen savuhormi sitä kipeiten kaipaisi, sillä sinnehän menee kaikki mahdolliset roskat, lumi, vesi ja lintujenpesät.

Kanniskelimme suurimman osan tekstiileistä aitalla suojaan, Kalle levitti parafiiniöljyä kuistin puuosiin muutamiin kohtiin kosteudensuojaksi, tyhjentelimme huussit, pakkailimme autoa, kiikuttelimme vajan täyteen piharoinaa, Kalle veisteli aittaan lukkokiinikkeet, minä vein enimpiä roskia lähimpään roskalaatikkoon jne. Vielä aamulla on varmasti parisen tuntia armotonta lähtöhäsellystä ja hääräystä, mutta eiköhän tästä lähtö onnistuta taas kerran tekemään. Tällä kertaa lähtö on sinänsä helpompi, ettei tarvitse miettiä vuokralaista, ei tarvitse tehdä loppusiivousta, mutta toisaalta vaikeampi kun hiiriltä pitää saada kaikki arvokas turvaan. On uskomatonta mitä kaikkea he tykkäävät pureskella! En niitä täällä nyt ole paljon näkynyt, mutta varmasti kun "kissa" on poissa, hyppivät pöydille. Kun jätämme tämän uppoavan laivan - no toivottavasti pysyy talven pinnalla - ne saavat juhlia täällä vapaasti, ottaa isännän paikan.

Istuimme iltanuotiolta ja palaveerasimme "mites se nyt niin kuin omasta mielestä meni?" Aivan kiitettävät arvosanat annoimme itsellemme tästä urakasta - sen alkupuolikkaasta. Kaikessa emme onnistuneet, mutta hyvin monessa kuitenkin. Moni asia vastusti, mutta usein keksimme luovia ratkaisuja.

Viimeisten päivien kelit hellivät meitä, etenkin sunnuntaina oli lähes intiaanikesäinen päivä. Heittelimme mölkkyä naapureidemme kauniissa maalaisidyllimäisessä pihapiirissä ja ihastelin heidän kissojaan. Oli upeaa, että viimeiset päivät olivat poutaisia, sillä myös auton sisustuksen rakentelu ja siivous oli helpompaa: tein hetekkaan laajennusosan filmivanerista, imuroin koko auton, hankasimme sienillä öljytahroja irti, teimme kaikenmoisia ripustuspaikkoja tavaroille ja päällystelin kankailla karumpaa verhousta piiloon.

Ranteessani on rasitusvamma, joka pistelee jopa näin kirjoittaessa, joten en naputtele enempää. Ranne on ollut puutunut, samoin koko oikean käden sormet ja välillä on ollut kunnon särkyäkin. Liikaa fyysistä työtä, mutta miksi lihakseni eivät vain kasva? No, ehkä se tästä nyt levolla menee ohi. Tämä blogini on keskittynyt remonttiasioihin, joten reissusta kirjoitan matkablogiini: kulkuritarinat.net  

Onhan se jo aivan eri näköinen kuin tänne tullessamme. Ehkä kaunis kelikin vaikuttaa valoisaan ilmeeseen.

 Tätä piharakennustakin olemme hoivanneet huolella. Tähän on kätetty jopa tuplaten enemmän työtunteja kuin itse torppaan.

Kuinka monelle maailman lentokentille pääsee luontopolkuja pitkin? Olisko tämäkin matkailuvaltti? Entä jos lentokentältä pääsisi suoraan patikoimalla majapaikkaan?

Naapureidemme nättejä kissoja paistattamassa päivää

On meillä toisaalta aivan kodikastakin ollut tässä murjussa, ainakin Brunon mielestä. Itse rakastan näitä makuuhuoneemme seinähirsiä! Niitä tulee niin ikävä. Nyt voin vielä tästä sängystäni käsin taputella niitä ja vannoa, etten niitä lopullisesti hylkää. :)

Huonoa hienoudessa, tai toisinpäin

Kun lähtö lähestyy, ajattelin kirjoitella, mitä jään torpaltani kaipaamaan ja mitä en niinkään.

Näiden remppakuukausien parasta antia:

-Kaikkien luovien ideoiden toteuttaminen. Se kun olen tekemässä jotain haasteellista tai tylsän rutinoivaa ja saan innoituksen jonkun aivan toisen projektin suhteen. Siirtyminen tähän luovempaan kohteeseen, tuo uuden innostuksen, ja parhaassa tapauksessa tuon luovuuden voi toteuttaa jonkun aluksi tylsän projektin viimeistelyssä. Esimerkiksi katon hiominen ruosteesta ja piipun rapsuttelu sekä maalaus, olivat huikeista maisemista huolimatta tylsiä tehtäviä, mutta viimeistelyvaiheessa keksin viedä savupiippua koristamaan punaiseksi maalaamani peltikukon. Kalle tosin toteutti suurimman osan kattoprojektista, sillä itse en ollut aivan niin ketterä kiipeilijä.

-Ei mitään ihmisääniä, vain joutsenten ja kurkien kiljunta läheisellä pellolla. Parhaimmillaan torppani pihassa voisi kuvitella olevansa yksin maailmassa - kunnes seuraava auto menee tiellä. Mutta autoja kulkee lähinnä loma-aikaan, näin syksyisin ja keväisin tie on kohtalaisen hiljainen. Olemme nauttineet naapuruuttomuudesta suuresti Oulun naapuriongelmien jälkeen. Tänne korpeen on ollut ihana erakoitua! Kyllähän kerrostalossammekin oli pääosin hyvät naapurit, eikä kenenkään kanssa ollut ongelmia ennen koiraamme, mutta piskin eroahdistuksen takia, kerrostaloasuminen kävi hyvin ahdistavaksi. Jotenkin entisenä kaupunkilaisena en miellä naapureiksi ihmisiä, jotka asuvat täällä Niittylahdessa 300 metrin-5 km säteellä, vaan ajattelen että torpallani ei varsinaisesti ole naapureita. Nämä kyläläiset, joita täällä tosiaan hyvin väljästi asuu, ovat kaikki oikeinkin mukavia!

-Keväällä ja syksyllä talon lämmittely tulisijoilla. Tiedän että jos olisin täällä koko talven, kyllästyisin pönttöuunien ja leivinuunin jatkuvaan sytyttelyyn. Mutta tällein pienissä määrin nautittuna, puulämpö ja liekkien kotoisa humina ja rätinä ovat mahtava juttu. Tulen lämpö on niin paljon pehmeämpää kuin patterien antama lämpö. Se tunne, kun uuni ei ensin syty vaan pelkästään savuttaa, ja yhtäkkiä se humahtaakin iloisiin liekkeihin!

-Pihamaalla puuhastelu. Meidän kohdallamme pihatyöt eivät niinkään ole tarkoittaneet puutarhanhoitoa, kuten ehkä yleensä ihmisillä. Kyllähän minunkin pihallani olisi potentiaalia jonkinmoiseen "puutarhaan". Löytyy kirsikkapuita, marjapensaita, omenapuita, raparperiä, retiisejä yms. Emme kuitenkaan tänä kesänä juuri ehtineet kiinnittää pihaan huomiota ja se on paljolti vihatun tulokaslajin Jättipalsamin vallassa. Itselleni pihatyöt tarkoittavat lähinnä sitä, että kävelen ympäriinsä ja tartun siihen, minkä epäkohdan nyt milloinkin huomaan: seinästä roikkuva vanha puhelinjohto pitää katkaista, kuistin alle voisi kärrätä kiviä, talomme olisi hyvä merkitä paremmin tienvarsinumerokyltillä, liian lähellä taloa kasvavat vaahteran taimet pitää katkaista, tavaraa pitää siirrellä romukasasta toiseen ja suojaan varastoon. Kallelle hänen rakastamansa pihatyöt taas ovat polttopuiden halkomista, puiden raahaamista metsästä ja sahaamista moottorisahalla, sekä mottientekoa. Hänellä on jokin kumma fiksaatio polttopuiden pelastamiseen! Pitäähän se tietenkin hyödyntää, kun on ilmaista puuta tarjolla maanomistajan luvalla: takapihamme kaadettuun metsään jäi paljon puidenlatvustoa ja oksaa, kun omistaja myi puut ja saatiin lupa raahata sieltä puuta käyttöömme. Keväällä Kalle taas pelasteli niitä puukasoja, jotka entinen omistaja oli jättänyt moneksi vuodeksi lahoamaan pihan perukoille.

-Jos on selkeä työkohde ja projekti etenee sujuvasti. Kaikkea missä oman kädenjälkensä näkee välittömästi, on mukava tehdä. Kaikkea missä raadannan tulos jää näkymättömiin, on taas hieman turhauttava tehdä. Ehkä syksyn tyydyttävin työ on ollut tuhota kuistin kammottavat kevytsoraharkot ja laittaa niiden tilalle luonnonkivet ja hirsi. Kivi ja hirsi vain näyttävät niin hyvältä yhdessä! Kaikkialla muuallakin talossani on ratkaisu, jossa hirret lepäävät luonnonkivijalan päällä, joten tuo kuistin kohta, jossa invaliuska oli tuettu harkkojen päälle, näytti hyvin silmiinpistävälle. Kuistin ilme myöskin siistiytyi huomattavasti, kun saimme filmivanereiden tilalle vanhaa harmaata ja ripauksen punamultaista lautaa.

-Murju ei edelleenkään tunnu täysin omalta, mutta hetkittäin kun huomaan jonkin kauniin pienen yksityiskohdan mökissäni - leivinuuninluukku, saunan kauniisti ravistuneet ja mustuneet ylähirret, talon punamultaiset hakaanurkkasalvokset - tunnen omistajan ylpeyttä ja jopa puhdasta iloa "tämä kaikki on minun." Kun kaivan mineraalivillaa ulos väliseinistä, missä sillä ei kertakaikkiaan ole mitään syytä majailla ja mihin en sitä itse missään nimessä olisi pistänyt, tai löydän maasta vaarallista roskaa, tunnen edelleen pientä vierautta ja etenkin voimattomuutta: miten saan tämän kaiken hallintaan, itseni näköiseksi ja että tuntisin mökkini läpikotaisin? Tavoitteeni on tietenkin hallita täällä kaikki käytännöt, ymmärtää miten ja miksi, joten siksi turhaudun jos löydän vaikka kuistinlattian alta sähköjohdon, josta en tiedä yhtään mihin se menee. Löysin tuollaisen johdon, joka onneksi roikkui irti töpselistä, mutta johto kulki viemäriputken suuntiin ja vessan lattian alle. Onko viemäriputkella lämmitin vai onko vessassani jopa lattialämmitys? Inhoan tämän murjun suhteen eniten entisen asukkaan viritelmiä, joita en ymmärrä!

-Jos löydän pihastani hyötykasvin tai muuten vain kaunista vihreyttä. Olen iloisesti yllättynyt jopa muutamista kukista, jotka putkahtelivat keskikesällä koristamaan etupihaani, vaikka en yleensä kukista niin välitä. Kiinanpioni ja Perennat taistelivat itsensä urhoollisesti esiin heitteelle jätetyssä pihassani. Olin hyvin mielissäni kun löysin valkoista viinimarjaa! Se oli lapsena suosikkini - ehkä harvinaisuutensa takia, sitä ei meidän pihassamme ollut, eikä naapureillakaan.

-Tutkimusretket ympäröivään luontoon. Hankkiessani taloni en tiennyt, että ympäristössä kulkee lukuisia vaelluspolkuja, joiden varsille on rakenneltu idyllisiä laavuja. Vielä ristiesssäni tupani "Vaeltajan torpaksi" minulla ei olluit aavistustakaan vaellusreittejen laajuudesta. Tiesin kyllä, että Prisman ja Willanutun välissä menee jokin pollku, koska löysimme kyltit jo kevättalvella, mutta vasta nyt kuukausi sitten huomasimme lukuisia sinisin ympäröin ja kelokyltein merkattuja virallisia vaellusreittejä, joissa on tosiaan upeita nuotiopaikkoja laavuineen. Naapureiden kanssa laskettiin että tässä noin 8 km säteellä on jopa 7 eri laavua! Useat polut kulkevat hiekkaharjuilla ja lampia näkyy siellä ja täällä.

Sitten niihin hieman ikävämpiin asioihin, mitä tuli kyllä jo hieman sivuttua näiden myönteisten seikkojen ohessa.

-  Työkalujen etsintä joka aamu. Jos on isompi projekti vaiheessa, illan päätteeksi on vain ylivoimaista kiikutella kaikki työkalut paikoilleen, mikä kostautuu aamuisin edestakaisin kävelynä ja työkalujen penkomisena.

-Juoksevan veden puute ja siitä seuraava työmäärä. Ämpärin heitto kaivoon - kevyt emaliämpäri täytyy nakata juuri täydellisesti yläsuin että se haukkaa kaivon pohjalla vettä - kiskominen ylös ja raahaaminen sisälle. Joskus tuo  kaivovedenhaku tuo kyllä mielihyvääkin: kaivon kunnostuksen jälkeen oli mahtavaa huomata verden kirkkaus. Pyykinpesun hankaluus! Olemme joutuneet kiikuttamaan pyykit keskustaan pesukoneeseen, maksamaan joka koneellisesta puhelinsoitolla 1,60 e ja tuomaan pyykit takaisin talolleni kuivumaan. Puhtaan pyykin kaappeihin saanti on edellyttänyt vielä hyvää kuivumiskeliä, sillä olemme kuivatelleet pyykkiä vain ulkonarulla, sisälle ne toisivat liikaa kosteutta.

-Likaisuus. Se juontaa juurensa osittain edellä mainitusta - jos vesihuolto ei pelaa, puhtaanapito on haasteellista - mutta myös itse remontista. Kun revin yhden seinän alkuperäiselle hirrelle, en osannut arvatakaan millainen sotku siitä syntyy: välikatosta tippui hiekkaa, mineraalivillapölyä laskeutui kaikille pinnoille, puukkosahalla sahattu puupöly leijaili ilmassa, valtavia puukuitulevyjä oli lattian reunustat täynnä ja pinkopahvi murtui käsittelyssäni sadoiksi pikku palasiksi. Kiviä kantaessa tai roskaa maasta kaivaessa, olen aivan mullassa, näyttää kuin olisin mutakylvyn ottanut. En myöskään osaa maalata mitään ilman, että pari minuuttia maalipurkin avaamisen jälkeen maalia on kasvoissani, käsissäni ja suurin piirtein kaikkialla. Tietty hygieni on ehkä isoin asia, mitä kaipaan kerrostaloasumisesta! Toivon, että talot, joita tulemme vahtimaan ovat ihanan hyvässä järjestyksessä, vapaita turhasta roinasta ja ennen kaikkea kaikki niissä on valmista. Tietty keskeneräisyyden sietäminen on tärkein tekijä, mitä tällaisessa remonttikohtaassa pitää oppia jos täällä haluaa samalla asua. Olen oppinut sen melko hyvin, mutta entisenä siivoojana - opiskelujen ohella siivoilin - sotku usein turhauttaa. Huomaan kulkevani joka aamu harjan ja rikkakihvelin kanssa ympäri taloa ja välillä siirrän roinaa ihan turhaan paikasta toiseen, vähempikin siivousyrittäminen ehkä riittäisi - etenkin sadekeleillä koiran jättäessä ihania kuratassujälkiä.

-Huomaan, että oikeastaan kaikki pahiten hankalat puolet tiivistyvät likaisuus-puhtaus akselille, joten ehkä niistä ei enää tarkemmin. Samalla huomaan, ettei täällä oikeastaan, mikään muu niin häiritsekään. Elämä on muuten kaikin puolin mielekästä ja toimivaa. Uskomattoman huono tuurihan minulla oli kaivoprojektin suhteen. Jos kaikki olisi mennyt edes hieman enemmän kohdilleen, minulla olisi voinut olla jo kesällä juoksevavesi, jolloin arkielämän asumisongelmia olisi ollut huomattavasti vähemmän. Juomavesi ei ole ongelma, koska Haapalan lähteestä kanistereille tuomamme vesi kyllä riittää hyvin juomiseen. Tiskivesikään ei ole tuottanut hankaluuksia sen jälkeen, kun kaivo puhdistui - se pitää vain jaksaa hakea kaivolta. Oikeastaan pyykinpesu ja itsensä peseminen ovat ainoita suurempia haasteita. Kesällä oli aivan mahtava peseytyä Herajärvessä, mutta viimeisin uintini oli muistaakseni noin kolmisen viikkoa sitten. Enää en ole uskaltanut uimaan. Onhan meillä toki sauna. Kevääseen nähden, saunan olemassa olo on huomattava parannus, mutta ei se saunana mikään viimeisenpäälle toimiva ole: kiuas puhki, vesikallistukset väärät, hyvin mieto lämpö. No, eilen jälleen saunottiin ja saunoohan siellä. Kuten vieraamme sanoivat "Hyvä sauna jos tykkää nopeista löylyistä."

Nyt vielä viime päivien remontteihin:

Maalasimme tosiaan piipun. Ensin ajattelin savupiipusta punaista, mutta puolessa välissä huomasin "Ei sovikaan" ja sittemmin päädyimme jättämään piippuun vain punaisen raidan harmaalle sinkkimaali pohjalle - toimii erittäin hyvin. Peltikukko Pietari kruunaa kattoni. Tästä mörskästä ei ole mitään järkeä lähteä remontoimaan viimeisen päälle tyylikästä: rahat eivät riitä, eikä osaaminen. Niinpä menen periaatteilla: taiteellisuutta, leikkisyyttä, kekseliäisyyttä, kestävää, rakenteellisesti yksinkertaista. Tuo piippu viestii nyt hyvin sellaista leikillisyyttä, mitä lähdenkin hakemaan. Ranskalainen vieraammekin piti siitä niin, että räpsi kuvia. Hän taputteli taloani ja hoki "hyvin kiva talo" - en sitten tiedä oliko tosissaan vai vaan kohtelias. Pyöräilijä löysi meille warm showers järjestön kautta. Me oltiin kuulema ainoat Savonlinnalaiset tuolla sivustolla. Sinänsä harvinaista, että kyseessä oli nuori yksinäinen tyttö, yleensä pyöräilijät ovat miehiä ja vähän vanhempia tai porukalla liikkeellä. Hän saapui meille vasta iltahämärissä, vaikka oli sanonut tulevansa neljältä. Jonnekin pikkuteiden varsille hän oli eksynyt. Bruno oli vieraasta aivan mielissään ja tunne oli molemmin puolinen. Tyttö roikkui koko ajan Brunon kaulassa ja nauroi heleästi kaikelle, mitä koiramme teki.

Eilen kevensimme ulkovajaa tunkeilla ja irrotimme alimmat hyvin lahonneet hirret. Puu oli täysin syötyä! Kallen ei tarvinnut paljonkaan moottorisahailla, kun puu vain murentui. Aloimme siirtämään isoja kiviä hirsien alle, siihen tulee kunnon kivijalka. Projekti jäi vain vielä kesken, kun lähdimme hakemaan kyliltä tikkaita, jotka joku halusi lahjoittaa. Tuo oli nyt varmaan viimeisiä torikauppojani ja varmaan muutenkin viimeinen kaupunkiasioilla käynti. Hyvä niin, sillä ikäviin puoliin täällä kyllä kuuluu myös se, että kun lähtee kaupunkiin asioille, siellä menee koko päivä ja kaikki energia. Ensimmäisissä kaupoissa on aina hauska käydä, mutta kun on kuudes pulju menossa, väsyy nopeasti. Nyt sain vielä neuvoteltua, että minulle todennäköisesti tuodaan tänään pihaan asti käytetty pulsaattori. Pakko pestä viimeiset pyykit täällä kotona, koska niitä kaikkia ei voisi kaupunkiin raahata - on kertynyt niin paljon - ja reissuun ei tietenkään niitä hirveimpiä remppavaatteita viitsi ottaa. Saisi siis vaatteita puhtaana säilytykseen odottamaan kevättä. Toivottavasti kone tuodaan minulle ja se myös toimii!

Olen jo kirjoittanut niin pitkän sepustuksen, etten muista enää, mistä piti vielä mainita. Niin, tikkaepisodi. Taloani on muutamina päivinä nakutellut tikka. Erittäin pelottava herätä tällaiseen nakutukseen, kun kuulostaa siltä kuin koko lintu tulisi seinästä läpi. Kalle sitten askarteli kaverille pöntön - luimme että tikka saattaa nakutellessa etsiä pesää. Tikka on saattanut menettää kotinsa lähimetsämme kaadossa. Minä puolestani askartelin viirupöllöä muistuttavan tuulikellon, koska näiden molempien pitäisi toimia karkoittimena. Kiinnitin viirupöllön naaman seinääni tikan peloitteeksi.

Brunon särkemän ikkunan tilalla on vihdoin uusi lasi! Sain lasiruutuja ilmaiseksi, mutta saimme ajella niitä kahdesti hakemaan, kun ensimmäisellä kerralla eivät mahtuneet kyytiin. Sittemmin kuskailin lasit leikattaviksi Savonlinnan keskustaan. Harmillisesti Linnalasin tyyppi leikkasi toisen ruudun liian pieneksi. Toisesta sentään tuli hyvä. Hirveä vaiva oli kyllä koko ikkunaprojektissa, sillä pellavaöljymaalilla maalaamani kehikkokaan ei meinannut kuivua ja sain kuivatella sitä viikon saunassa. Muiden ikkunoiden kohdilla olen tyytynyt hätäpelastukseen. En ehtinyt irroitella niitä paikoiltaan, joten irrottelin ympäryslaudat ja harjasin pahimmat moskat niiden alta - tarkistaen ötökkä tilanteen ja maalasin alakarmit paikallaan. (en perinnemaalilla, koska se ei olisi kuivunut) Yksi alakarmi tuotti harmaita hiuksia: se oli niin lahonnut ettei sitä voinut pelastaa. Veistin sitten koko tippalautaosan pois kirveellä, sahalla ja puukolla ja lisäsin aivan uutta puulistaa päälle. Noudatin Panu Kailan ohjetta "kaikki vahingoittunut puu on poistettava." Tosin aina tämä ei ole niin helppoa. Makuuhuoneemme ikkunassa urataanitiiviste on selvästi aiheuttanut pehmenemistä sen alapuoliselle puulle ja eihän tuota puuta tuolta välistä millään saanut veistettyä. No, sitten kun irrotan kaikki ikkunat tai jopa vaihdan ne, onnistuu. Myönteinen ihme, ettei uretaani muissa ikkunoissa ollut ehtinyt aiheuttaa vahinkoja, eli kai se siellä jonkin aikaa vielä pärjää.

Ken jaksoi lukea, pisteet sille. Näin käy kun kirjoittaa liian harvoin.