Paljon oli vielä lunta, kun 22.4 palasimme Euroopan vaellukseltamme Savoon. Kuten kuvasta näkyy torppa oli talvehtinut hyvin - mitä nyt puiset lapetikkaat olivat katolta pudonneet. Olin iloisesti yllättynyt, ettei kukaan ollut vallannut taloani, eivät ihmiset eivätkä pahemmin edes hiiret. Siellä täällä oli kyllä hiirenpapanaa, mutta ei niin valtavia kekoja kuin tänne muuttaessani reilu vuosi sitten.
Aloittelimme työt hirsikasojen koepoltolla. Alunperinhän tässä pihassa oli 18 eri puukasaa, mutta kyllä niitä edelleen on aivan riittämiin. Monet olivat neuvoneet polttamaan kasat, että niistä pääsisi eroon ja nyt lumen aikaan päätimme kokeilla keinoa. Saimme erääseen lahojen hirsien pinoon hyvät liekit ja siitä paloi noin puolet, mutta parin päivän savuamisen jälkeen sade lopulta sammutti tulet. Viimehetkinään tuli oli jo palanut hyvin kituliaasti ja muutenkin polttaminen tuntui lopulta tehottomalta keinolta, joten emme sytyttäneet tulta uudestaan. Tuossa on niin mieletön polttokuorma, että monet kaupunkilaiset sanoisivat, ettei ole kovin ekologistakaan tuollaisia poltella. Mutta maalla nyt on totuttu polttamalla hävittämään asioita ja puutahan ne hirretkin vain ovat, valitettavasti vain lahoudestaan huolimatta edelleen poikkeuksellisen kestävää puuta.
Onnistuimme jopa valikoimaan kasoista vielä muutamia käyttökelpoisia hirrenpätkiä. Rautakangella väänsimme niitä irti jäisestä pinosta ja reissusta ostetulla uudella sähkömoottorisahalla sahasimme talteen tervettä puuta. Ne hirsien päät, mitkä olivat roikkuneet ilmassa muiden alta, saattoivat vielä olla niin kovaa puuta, että niistä pystyy veistämään esim jakkaroita, penkkejä tai muuta pientä.
Vapun viettelimme Keski- ja Pohjois-Suomessa; kävimme perhettäni moikkaamassa mökillä Konnevedellä ja Kallen sukua sekä kavereitamme Oulussa. Emme olleet pohjoisen kierroksella kuin muutaman yön, mutta melkein ehti jo ikävä iskeä takaisin tänne torpalle. Olimme Euroopan talvehtimismatkan jälkeen juuri saaneet auton tyhjäksi, kun jo taas lastasimme sen ja hurautimme Konnevedelle. Vapun jälkeen kotiin palatessa, auto oli jälleen ääriään myöten täynnä. Jatkuva auton pakkaaminen ja purkaminen on sen verran stressaavaa, että nyt en ajatellut vähään aikaan liikahtaa mihinkään. Muutenkin on mukava asettua tänne omaan harmaaseen torppaan, mikä joskus aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta samalla tuo hyvin paljon sisältöä elämään.
Reissussa ehdin lukea hyvin paljon vanhan talon kunnostuksesta keskusteluja. Nyt olen toivottavasti taas aavistuksen viisaampi, kun aloittelen näitä omia remppoja. Tosin nettikeskustelujen pohjalta on vaikea oppia, koska ihiset omaavat mielipiteitä laidasta laitaan. Mutta on sieltä mahdollista seuloa se oleellisin punainenlanka ja toisaalta on arvokasta tiedostaa myös se, että näkemyksiä on monia. Kaikki on myös siitä kiinni, mihin tähdätään, mitä tavoitellaan. Esimerkiksi kysymys: onko taloni edellinen asukki toiminut oikein, kun hän on laittanut makuuhuoneemme lattiaan alimmaksi kerrokseksi huokeita puukuitulevyjä? Jos ajatellaan, kestääkö tällainen rakenne seuraavat sata vuotta, sen valossa on toimittu väärin. Mutta toisaalta jos on ollut tarkoituskin rakentaa vain jonkun aikaa kestävä, rakenne on aivan toimiva. Taas tänään kurkistelin lattian alle ja huomasin levyjen pullistelevan hieman, mutta toisaalta jämäkät puupölkyt tukevat niitä maasta käsin, joten en olisi vielä kovin huolissani.
Kalle ryömi tänään lattian alla ja kaivoi teränharavalla ja lapiolla tuuletusta paremmaksi. Ryömintätila on paikoin hieman liian ahdas, ilma saisi kiertää paremmin, mutta kivijalan ja lattiankannatin vasojen takia aivan kaikkialle ei pääse. Mitään kuoppaa ei tietenkään ole tarkoitus kaivaa lattian alle, mutta sinne on jäänyt hyvin paljon eristemateriaalia eli ennen kaikkea kutteria, joten niitä yritetään sieltä haravoida enimpiä pois. Ohjelmassa on vanhan tuvan lattialankkujen irrotus, lisäeristeen laittaminen ja lankkujen maalaus, ja olisi mukava jos juuri tällä suunnitelmalla selviäisi, eikä lattioita tarvitsisi kokonaan purkaa.
Nuohooja piipahti - tai oikeastaan työskenteli huolella useankin tunnin - ja nyt uunit taas vetävät entistä paremmin. Onneksi paras uunini on makuuhuoneen pönttöuuni, koska sitä juuri tarvitsemme eniten. Olemme pääosin asettautuneet taloksi vain tähän yhteen huoneeseen, joten sen lämmitys on tietenkin ehdottoman tärkeää. Muissa lämmönlähteissä oli kaikissa pientä vikaa: leivinuunin hormissa halkeama ja pianohuoneen pönttiksessä niskan kohdalla ilmaa. Tuohon hieman irti lähteneeseen horminlähtöön pitäisi pistää vain vähän massaa, ei onneksi kuulostanut sen vaatimammalta korjaustoimenpiteeltä. Helpotukseni oli myös suuri, kun nuohoojan ollessa katolla huikkasin "Miltä näyttää, onko pahasti rapautuneet tiilet" ja nuohooja vastasi "Tämän näköinen kai tämä piippu on ollut viimeiset 20-vuotta." Vähän pelkäsin, että piippuni saisi moitteita! Olin itsekin kurkistellut piippuun ja jokainen muuraussauma tiilten välissä on vetäytynyt aika pahasti, lähes kadonnut. Mutta nuohooja ei pitänyt tilannetta pahana ja sain huokaista helpoistuksesta!
Viimeisen huoneen rieskana olevasta leivinuunista yritin udella, voiko sen korjata. Uuni on nähtävästi ollut hyvin kauan käyttämättä ja kyseinen huone asumatta. Nuohoojakaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, sillä hormista selvästi puuttuu tiiliä, ja samoin uunin kyljestä. Vaikea sanoa, mitä teen uunille, koska nuohooja epäili, että siinä olisi hyvin iso urakka jopa perinnemuurarille ja toisaalta on se iso urakka ja sääli itse purkaakin.
Mitäs muuta olemme tehneet? Olen yrittänyt selvittää, mikä jyrsii mökkiäni. Muutamissa kohden on selviä isomman otuksen hampaanjälkiä - ehkä mielummin kuitenkin otus kuin hirsituholaiset. Joskus aamulla herätään siihen, kun joku koputtaa seinää. Tikkahan se saattaa olla, mutta erästä hirttä on jyrsitty jopa lattian alta ja ei kai tikat yleensä noki niin matalalta? Kalle lisäsi vintille yhden kattolaudan, kun näytti, että vintin portaikon tienoilta aavistuksen tiputtaa vettä. Pahvilaatikko vintinkynnyksellä oli kostunut, joten siitä päättelin, vaikka mitään isompaa kosteutta ei onneksi ollut. Voi olla että piipunjuuri vuotaa hieman. Vintiltä näkee, kuinka piipunkylkeä koristaa tumma valumajälki, mutta se ei yllä alas asti piippua, joten mahdollinen vuoto on pientä. Korjautuisikohan laajalla piipunhatulla? Osa tuosta tummasta jäljestä voi kyllä olla myös pääskysten sotkuja, sillä niillä on ollut pesä ylhäällä piipunjuuressa.
Onhan tässä jo monenmoista touhua ollut, vaikka isommat rempat ovat aloittamatta - pitäisi kelien vielä vähän lämmetä. Ollaan askarreltu vanhoista ikkunoista kasvienkasvatuslaatikko, eräänlainen minikasvihuone. Tehtiin metallitikkaisiin jatkopalat puusta ja kokonaan uudet puiset lapetikkaat katolle. Tänään laitettiin kuistiin kaiteet - mitkä joskus hajoitimme, että saisimme sohvan raahattua sisälle ja muutenkin tuossa vaihessa oli tarkoitus purkaa koko kuisti. Brunon takia palautimme vanhan koiraportin ja kaiderakennelmat. Onneksi löysimme osat vielä vajasta ja saimme ne kunnostettua uusilla ruuveilla! Itse askartelin toteemipaalun, josta oli tarkoitus tulla ihan vain hylly, mutta nyt siitä tulee jonkinmoinen pihakoriste. Yhdessä Kallen kanssa tehtiin jakkaroita pelastamistamme hirsien pätkistä.
Eilen sattui erikoinen tapaus. Harvoin sitä ketään kotoa soitetaan töihin. Kalle kuitenkin soitettiin, itse asiassa naapuri ensin minulle vihjaisi mahdollisesta työpaikasta ja sitten rohkaisin Kallea hakemaan paikkaa. Mahtava tuuri, että puutarha, jonne Kalle nyt on menossa töihin, on vain 500 m päässä torpastamme. Harvoin näin korvessa asuessa voi työmatkan taittaa jalkaisin. Kalle aloittaa työt maanantaina ja tämä torpan pelastustyö jää sittemmin paljolti minun harteilleni. Pitää miettiä, mistä voisin saada apukäsiä tänne. Piakkoin tulevat putkimiehet työllistän aivan rahalla, mutta ei minulla ole varaa palkata tänne ketään muuta, vain aivan välttämättömimmät ammattimiehet. Opettelen mahdollisimman paljon itse! Tänään opettelin perinnemaalin tekoa liidusta, vernissasta ja pigmentistä. Ehkä käsittelen sillä pianohuoneen hirret, joissa on entisiäkin maaliläikkiä ja muita epäpuhtaisuuksia. Mutta haluaisin kunnon kuultomaalin, missä hirsi näkyy kuitenkin selkeästi ja eläväisesti pellavaöljyn alta. Teen huomenna koemaalauksen toteemipaalulleni, joka on myös hirttä, joten siitä saa osviittaa tulevasta väristä ja siitä pitääkö liuosta vielä ohentaa. Jännää mitä kaikkea perinnemaaleista ja täysin luonnonmukaisista aineksista voi tehdä. Luen kirjaa, jossa on jopa itse tehdyn puukitin ohje! Ei paljon maksa nämä aineet ja varmasti ovat vähemmän myrkyllisiä kuin synteettiset tuotteet!
Lumet alkaa olla sulaneet. Bruno saa etsimällä etsiä kierriskelykinoksia. Lämpöäkin on luvattu, joten eiköhän täällä tontilla ala tapahtua. Uudella naapurillakin on välillä ollut kova tohina saunan perustuksiensa ja pihatiensä kanssa. Niittylahdessa tapahtuu! Oli mukavaa huomata myös uusi kyläpostilaatikko ja naapuriapuhanke, tällaiset tempaukset tuovat mukavasti eloa kylään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti