Viimeinen yö täällä murjulla. Vaikea kuvailla fiiliksiä; ehkä päällimmäiseksi nousee kuitenkin tietty irtipäästämisen tunne, helpotus että voin siirtyä eteenpäin. Nyt on ensimmäiset vuosineljännekset takana - bisnesmaailman termein - ja vaikka vielä palaamme tänne, emme enää aivan samoihin töihin palaa, emme toivon mukaan joudu aivan alusta aloittamaan. Tavaroiden raivaus ja paikan yleisilmeen siistiminen on jo tehty, mökki näyttääkin seisovan ryhdikkäimmin kuin omanarvontuntonsa takaisin saaneena. Kengittäminen ja kuistin toisen päädyn remontointi olivat isoimpia saavutuksia tälle kesää. Tästä on hyvä jatkaa!
Kun tulemme takaisin, pitää heti käydä vanhan tuvan kimppuun. Tuossa huoneessa sisäkatto roikkuu ja ellei se ehdi talven aikana tipahtaa, pitää poistaa turve välikatosta ja laittaa uutta ehjää kannatinpuuta yms. Pieni vaara kyllä on, että se romahtaa talven aikana. Mutta vaikka näin käviskin, tuskin se koko kattoa vetää mukanaan. Tuon huoneen leivinuunia pitäisi pyytää joku asiantuntija katsomaan: voiko sen korjata ja miten savuhormi, josta puuttuu tiiliä muurataan? Jos saan tukea ikkunoiden kunnostukseen, siitäkin on hyvä jatkaa ensikesänä. Ikkunoiden surkea ilme vaikuttaa eniten talon ulkonäköön, joka siis muuten on kohentunut. Ehdin sentään tehdä alakarmeille pikaista hätäapupelastusta, joten ikkunat tuskin tipahtavan paikoiltaan talven aikana.
Paljon on siis vielä puuhaa. Tärkeää olisi myös lattioiden purkaminen ja vääränlaisen eristeen poisto. Mutta homma kerrallaan, ja takaisin tullessa miniulla on varmasti taas aivan uutta energiaa, kun olen saanut hengähtää ja välimatkaa näihin projekteihin. Ehkä saan reissussa jopa aivan uudenlaisia ideoita, kun näen ihmisten koteja. Erikoisista lattiaratkaisuista ja luonnonmukaisista materiaaleista niin eristyksessä kuin itse lattian päällysmateriaalinakin olen erittäin kiinnostunut. Savirappaus olisi mahtavaa tehdä kylppäriin, mutta siihen pitäisi varmasti huolella perehtyä. Todennäköisesti siitä ei tule kosteatila, joten materiaaleja voisi käyttää huolettomammin. Tahtoisin vain kaikki vessan muovit pois, tilalle jotain hengittävää ja vessasta kunnon erottelevan kuivakäymälän.
Tänään kiipesimme niin saunan ja kuin torpankin katoille ja laitoimme piippujen päälle pellit. Torppani piippu on hyvin erikoinen: hormit eivät yletä ylös asti vaan puolivälistä matkaa piippu on pelkkää avointa tilaa. Kurkatessani sinne ensimmäisen kerran ajattelin: no nyt on kunnon joulupukin savupiippu, juuri niinkuin jouluisissa saduissa, isompi mahaisempikin pukki mahtuisi sukeltamaan piippuun. Sinänsä erikoista, ettei tuossa piipussa varmaan koskaan ole ollut hattua ja juuri tuollainen savuhormi sitä kipeiten kaipaisi, sillä sinnehän menee kaikki mahdolliset roskat, lumi, vesi ja lintujenpesät.
Kanniskelimme suurimman osan tekstiileistä aitalla suojaan, Kalle levitti parafiiniöljyä kuistin puuosiin muutamiin kohtiin kosteudensuojaksi, tyhjentelimme huussit, pakkailimme autoa, kiikuttelimme vajan täyteen piharoinaa, Kalle veisteli aittaan lukkokiinikkeet, minä vein enimpiä roskia lähimpään roskalaatikkoon jne. Vielä aamulla on varmasti parisen tuntia armotonta lähtöhäsellystä ja hääräystä, mutta eiköhän tästä lähtö onnistuta taas kerran tekemään. Tällä kertaa lähtö on sinänsä helpompi, ettei tarvitse miettiä vuokralaista, ei tarvitse tehdä loppusiivousta, mutta toisaalta vaikeampi kun hiiriltä pitää saada kaikki arvokas turvaan. On uskomatonta mitä kaikkea he tykkäävät pureskella! En niitä täällä nyt ole paljon näkynyt, mutta varmasti kun "kissa" on poissa, hyppivät pöydille. Kun jätämme tämän uppoavan laivan - no toivottavasti pysyy talven pinnalla - ne saavat juhlia täällä vapaasti, ottaa isännän paikan.
Istuimme iltanuotiolta ja palaveerasimme "mites se nyt niin kuin omasta mielestä meni?" Aivan kiitettävät arvosanat annoimme itsellemme tästä urakasta - sen alkupuolikkaasta. Kaikessa emme onnistuneet, mutta hyvin monessa kuitenkin. Moni asia vastusti, mutta usein keksimme luovia ratkaisuja.
Viimeisten päivien kelit hellivät meitä, etenkin sunnuntaina oli lähes intiaanikesäinen päivä. Heittelimme mölkkyä naapureidemme kauniissa maalaisidyllimäisessä pihapiirissä ja ihastelin heidän kissojaan. Oli upeaa, että viimeiset päivät olivat poutaisia, sillä myös auton sisustuksen rakentelu ja siivous oli helpompaa: tein hetekkaan laajennusosan filmivanerista, imuroin koko auton, hankasimme sienillä öljytahroja irti, teimme kaikenmoisia ripustuspaikkoja tavaroille ja päällystelin kankailla karumpaa verhousta piiloon.
Ranteessani on rasitusvamma, joka pistelee jopa näin kirjoittaessa, joten en naputtele enempää. Ranne on ollut puutunut, samoin koko oikean käden sormet ja välillä on ollut kunnon särkyäkin. Liikaa fyysistä työtä, mutta miksi lihakseni eivät vain kasva? No, ehkä se tästä nyt levolla menee ohi. Tämä blogini on keskittynyt remonttiasioihin, joten reissusta kirjoitan matkablogiini: kulkuritarinat.net
Tätä piharakennustakin olemme hoivanneet huolella. Tähän on kätetty jopa tuplaten enemmän työtunteja kuin itse torppaan.
Kun tulemme takaisin, pitää heti käydä vanhan tuvan kimppuun. Tuossa huoneessa sisäkatto roikkuu ja ellei se ehdi talven aikana tipahtaa, pitää poistaa turve välikatosta ja laittaa uutta ehjää kannatinpuuta yms. Pieni vaara kyllä on, että se romahtaa talven aikana. Mutta vaikka näin käviskin, tuskin se koko kattoa vetää mukanaan. Tuon huoneen leivinuunia pitäisi pyytää joku asiantuntija katsomaan: voiko sen korjata ja miten savuhormi, josta puuttuu tiiliä muurataan? Jos saan tukea ikkunoiden kunnostukseen, siitäkin on hyvä jatkaa ensikesänä. Ikkunoiden surkea ilme vaikuttaa eniten talon ulkonäköön, joka siis muuten on kohentunut. Ehdin sentään tehdä alakarmeille pikaista hätäapupelastusta, joten ikkunat tuskin tipahtavan paikoiltaan talven aikana.
Paljon on siis vielä puuhaa. Tärkeää olisi myös lattioiden purkaminen ja vääränlaisen eristeen poisto. Mutta homma kerrallaan, ja takaisin tullessa miniulla on varmasti taas aivan uutta energiaa, kun olen saanut hengähtää ja välimatkaa näihin projekteihin. Ehkä saan reissussa jopa aivan uudenlaisia ideoita, kun näen ihmisten koteja. Erikoisista lattiaratkaisuista ja luonnonmukaisista materiaaleista niin eristyksessä kuin itse lattian päällysmateriaalinakin olen erittäin kiinnostunut. Savirappaus olisi mahtavaa tehdä kylppäriin, mutta siihen pitäisi varmasti huolella perehtyä. Todennäköisesti siitä ei tule kosteatila, joten materiaaleja voisi käyttää huolettomammin. Tahtoisin vain kaikki vessan muovit pois, tilalle jotain hengittävää ja vessasta kunnon erottelevan kuivakäymälän.
Tänään kiipesimme niin saunan ja kuin torpankin katoille ja laitoimme piippujen päälle pellit. Torppani piippu on hyvin erikoinen: hormit eivät yletä ylös asti vaan puolivälistä matkaa piippu on pelkkää avointa tilaa. Kurkatessani sinne ensimmäisen kerran ajattelin: no nyt on kunnon joulupukin savupiippu, juuri niinkuin jouluisissa saduissa, isompi mahaisempikin pukki mahtuisi sukeltamaan piippuun. Sinänsä erikoista, ettei tuossa piipussa varmaan koskaan ole ollut hattua ja juuri tuollainen savuhormi sitä kipeiten kaipaisi, sillä sinnehän menee kaikki mahdolliset roskat, lumi, vesi ja lintujenpesät.
Kanniskelimme suurimman osan tekstiileistä aitalla suojaan, Kalle levitti parafiiniöljyä kuistin puuosiin muutamiin kohtiin kosteudensuojaksi, tyhjentelimme huussit, pakkailimme autoa, kiikuttelimme vajan täyteen piharoinaa, Kalle veisteli aittaan lukkokiinikkeet, minä vein enimpiä roskia lähimpään roskalaatikkoon jne. Vielä aamulla on varmasti parisen tuntia armotonta lähtöhäsellystä ja hääräystä, mutta eiköhän tästä lähtö onnistuta taas kerran tekemään. Tällä kertaa lähtö on sinänsä helpompi, ettei tarvitse miettiä vuokralaista, ei tarvitse tehdä loppusiivousta, mutta toisaalta vaikeampi kun hiiriltä pitää saada kaikki arvokas turvaan. On uskomatonta mitä kaikkea he tykkäävät pureskella! En niitä täällä nyt ole paljon näkynyt, mutta varmasti kun "kissa" on poissa, hyppivät pöydille. Kun jätämme tämän uppoavan laivan - no toivottavasti pysyy talven pinnalla - ne saavat juhlia täällä vapaasti, ottaa isännän paikan.
Istuimme iltanuotiolta ja palaveerasimme "mites se nyt niin kuin omasta mielestä meni?" Aivan kiitettävät arvosanat annoimme itsellemme tästä urakasta - sen alkupuolikkaasta. Kaikessa emme onnistuneet, mutta hyvin monessa kuitenkin. Moni asia vastusti, mutta usein keksimme luovia ratkaisuja.
Viimeisten päivien kelit hellivät meitä, etenkin sunnuntaina oli lähes intiaanikesäinen päivä. Heittelimme mölkkyä naapureidemme kauniissa maalaisidyllimäisessä pihapiirissä ja ihastelin heidän kissojaan. Oli upeaa, että viimeiset päivät olivat poutaisia, sillä myös auton sisustuksen rakentelu ja siivous oli helpompaa: tein hetekkaan laajennusosan filmivanerista, imuroin koko auton, hankasimme sienillä öljytahroja irti, teimme kaikenmoisia ripustuspaikkoja tavaroille ja päällystelin kankailla karumpaa verhousta piiloon.
Ranteessani on rasitusvamma, joka pistelee jopa näin kirjoittaessa, joten en naputtele enempää. Ranne on ollut puutunut, samoin koko oikean käden sormet ja välillä on ollut kunnon särkyäkin. Liikaa fyysistä työtä, mutta miksi lihakseni eivät vain kasva? No, ehkä se tästä nyt levolla menee ohi. Tämä blogini on keskittynyt remonttiasioihin, joten reissusta kirjoitan matkablogiini: kulkuritarinat.net
Onhan se jo aivan eri näköinen kuin tänne tullessamme. Ehkä kaunis kelikin vaikuttaa valoisaan ilmeeseen.
Kuinka monelle maailman lentokentille pääsee luontopolkuja pitkin? Olisko tämäkin matkailuvaltti? Entä jos lentokentältä pääsisi suoraan patikoimalla majapaikkaan?
Naapureidemme nättejä kissoja paistattamassa päivää
On meillä toisaalta aivan kodikastakin ollut tässä murjussa, ainakin Brunon mielestä. Itse rakastan näitä makuuhuoneemme seinähirsiä! Niitä tulee niin ikävä. Nyt voin vielä tästä sängystäni käsin taputella niitä ja vannoa, etten niitä lopullisesti hylkää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti