Kymmenen päivän sadeputki luvassa. Vähän turhauttaa, koska niin paljon olisi vielä tekemättä. Mukavasti ollaan kyllä saatu aikaiseksikin, mutta lähtisin paljon kevyemmin mielin talven viettoon jos vielä saisin ikkunat edes osittain kunnostettua ja aittaan savuhormin tehtyä. Ikkunat ovat tippalaudoistaan niin lahonneet, etten tiedä kestävätkö ne syksyn sateiden jatkuvaa rasitusta ja talven lumikuormaa. Aitan tulisijan laittaminen ei ole mitenkään pakollista, mutta olisi erittäin järkevää muuttaa remontin tieltä aittaan asumaan palatessamme tänne. Jos huhtikuussa tulemme, emme tarkene siellä ilman puuhellan lämpöä.
Kalle sai onneksi aurinkoisilla keleillä katon ruosteet lähes kokonaan hiottua ja paikkamaalattua sinkkimaalilla. Harmillisesti toinenkin sinkkimaalipurkki kolisi tyhjyyttää aivan urakan loppusuoralla. Nyt on jälleen uusi purkki haettu kaupasta ja vain odotellaan, että joskus olisi edes puoli päivää satamatta, että katto ehtisi kuivua ja maalauksen voisi tehdä loppuun. Savupiippuni on hyvin ruosteinen ja luulen sen olevan pääsyyllinen myös katon ruosteeseen, sillä ruostevanat ikään kuin lähtevät valumaan juuri piipun kohdilta. Jos olisi hyvin nättejä syyskelejä, voisin vielä kuvitella hiovani ja maalaavani piipunkin ja asentevani piipunhatun, mutta nyt tuskin tulee onnistumaan.
Sisähommiksi menee. Tänään lajittelin työkaluja ja muita tarvikkeita: lukuisia ruuvimeisseleitä, poranpäitä, pihtejä, nauloja, ruuveja ja kaikkea hyvin epämääräistä, kuten ruosteisia kulmarautoja, ikkunan hakasia, kuivuneita silikonituupeja, pilalle menneitä maalipensseleitä yms. Työkalulaatikkomme oli kuin räjähdyksen jäljiltä. Olemme koko kesän vain heittäneet sinne taskun pohjille jääneet naulat, ruuvit ja erinäiset terät. Oli jo aika käydä läpi, mitä tuo pohjaton laatikko ja koko muu työkaluhylly oli syönyt. Kymmenittäin rasioita, joissa on periaatteessa tietynlaisia ruuveja tai nauloja, mutta joukossa paljon myös poikkeavia yksilöitä, eksyneitä lampaita. Kalle kävi epämääräisiä ruuvikokoelmia läpi ja lajitteli samanlaisia ruuveja tiettyihin lokerikkoihin. Nyt työkalut ovat siirretty uuteen kuistin osaamme - sinne päätyyn, jonne rakensimme vasta uuden lattian, oven ja portaikon. Kalle taisteli sinne eilen illalla sisälaudoituksen tuppeensahatusta lepästä. Projektissa oli taas se haastavuus, että koko kuisti on kiero, joten jokainen lauta oli mitattava erikseen hieman eri mittaiseksi. Itse taas kamppailin sillä aikaa ikkunalasien kanssa, lasiveitsen saloja selvitellen. Katselin netistä opetusvideon, kuinka leikata lasia, mutta en vain käsittänyt.
Harjoittelin helpolla ikkunaprojektilla. Kuistillamme oli järkyttävän likainen hiiren papanoinen vanha ruutuikkuna, josta näkyi vain lasivillat. Ikkunanasta oli yksi lasiruutu rikki, joten ajattelin vaihtaa sen, kurkata mitä ikkuna on syönyt lasivillojen takana - terveeltä näytti onneksi mitä nyt näin villojen läpi niitä hieman siirtelemällä - ja maisemoida ikkunan esteettisistä syistä. Tuon ikkunan takana on vessamme ja se on nähtävästi lämmön vuoksi eristetty villalla. Mutta eikö ikkunan tilalle olisi voinut rakentaa vain seinää tai sitten vaihtoehtoisesti tiivistää itse ikkunan? Taas näitä tämän talon luovia remonttiratkaisuja! Joitakin ratkaisuja oikeasti ihailen, esimerkiksi lattian kannatinlaudat ovat selvästi huolella uudestaan tuettu sieltä ja täältä, niiden alle on kehitelty monenmoista hirsipalikkaa tai vanhan sähköpylvään pölliä. Uuden kuistin kehikkokin on hauskasti hirrestä tehty, mikä tuo erittäin kestävän ja jämäkän rakenteen. Mutta sitten on näitä vähän kesken jääneitä kohteita, kuten tuo lasivillainen ikkuna. Irrotin siis ikkunanpokat ja rikkinäisen lasin, löysin uutta lasia ja yritin moneen otteeseen leikellä sitä. Olin jo laittamassa laminaatin palan tuon ruudun tilalle; pääasia, että lasivilla peittyisi näkyvistä ja hiiret eivät pääsisi liian helposti pesimään villaan. Kalle sitten tuli testaamaan veistä ja vetäisi heti onnistuneesti lasista siivun. Valitettavasti tuo oli kuitenkin vain harjoitusversio ja mitattuamme tarkan lasin pituuden, veitsi ei enää toiminutkaan. Tämä Kerdistä ostettu halpis veitsi sanoi sopimuksen irti ja pienet osat vain lentelivät ympäriinsä yrittäessämme kiristää veitsen ruuvia. Löysin sittemmin toisesta ikkunalasista senttiä vaille sopivan kokoisen ruudun, joten naulasin sen turhautuneena hieman ilmaan kiinni ikkunakehikkoon. Ei se aina mene kuin strömsössä! Kaiken lisäksi meillä olisi vielä lisää lasia leikeltävänä - tuo oli vasta harjoitus. Pitäisi saada Brunon rikkomaan ikkunaan uusi lasi tai muuten pianohuoneessamme ei pysy lämpö ollenkaan. Nyt vihdoin onnistuin löytämään tästä läheltämme vanhaa ikkunalasia lahjoitustavarana, joten pakko hyödyntää tilaisuus. Pitää panostaa vähän parempaan lasiveitseen niin meillä olisi potentiaali onnistua!
Tein tässä elämäni ensimmäiset puukaupat. En edes tiennyt olevani metsänomistaja! No, muutaman hassun vanerikoivun ja mäntytukin myin, kun pääsin liittämään ne suuremman kaupan yhteyteen. Alkukesästä tontillamme kierteli metsäyhdistyksen mies ja silloin puhuttiin takapihani metsän lähtevän ennen juhannusta, mutta sittemmin puunhakkaajista ei kuulunut mitään. Nyt muutama päivä sitten tontilleni ilmestyi setä, joka totesi "tänään tulee metsäkone, mutta meillä on varastointiongelma." Siinä sitten kierreltiin tonttini äärtilaitoja ja mietittiin lähteekö syreeniaita vai jotain muuta. Vastustin aidan kaatoa, sillä se toimii hyvänä näköesteenä ja ennen kaikkea sitoo hiekkatien pölyä. Onneksi keksittiin toinen ratkaisu. Metsätieni vieressä oli kapea kaistale puustoa ja metsäyhtiönmiehen ehdottaessa "Tästähän voitais tehdä erilliskaupat," suostuin ilomielin. Sain tuosta varastointipaikasta pienen korvausmaksunkin, josta sovin tyypin kanssa, jolta ostin tämän murjun. Heidän metsä siis kaadettiin, murjuni entisten omistajien. Minua kehuttiin joustavaksi, kun annoin tuosta vain luvan varastoida puut tontilleni, mutta en ehkä olisi ollut aivan niin helppo tapaus jos olisin tiennyt, mihin suostuin. Minulle sanottin "kaato on ohi kahdessa PÄIVÄSSÄ." Nimenomaan puhuttiin päivistä, mutta metsäkone jylläsi tuossa pihamaani takana yötä päivää noin neljä vuorokautta. Mieletön meluhaitta! Ei se niin päivällä häirinnyt, mutta yhtenä yönä he aloittivat kahdelta. Ensin kuului vain epämääräistä töminää ja unenpöpperöisenä kuvittelin sen kuuluvan murjustani. Ajattelin "Nyt on vanhat remppahuoneen sisäkatto sortumassa, tai palaakohan ulkorakennus..." Herätin Kallen ja lähdimme taskulampun kanssa puolipukeissa kuistille katsomaan. Sieltähän ne metsäkoneen sokaisevan kirkkaat valot paistoivat ja peruutuspiippaus vihloi korvissa. Eilen soitin jo kiukkuisena työntekijöille, että kuinka kauan projekti lopulta kestää ja minua rauhoiteltiin "kyllä se tänään on ohi." Ajattelin skeptisesti "niin varmaan, kun alusta asti annettiin väärä aikataulu." Mutta todellakin ukkosen kaltainen jyrinä loppui eilen illalla ja nyt toivon, ettei se enää jatku viikonlopun jälkeen.
Taloltani katsottuna maisemat eivät onneksi muuttuneet radikaalisti. Oikeastaan piha näyttää vain mukavasti avarammalta: lehtikuuseni ovat kuitenkin pystyssä, samoin marjapuskien takaiset vanhat petäjät. Tästä tuli loistava aurinkopaneelitontti - nyt kuistilleni paistaa koko päivän. Mutta jos menee katsomaan pihan peräälle, entisen kaivon suunnille, näkee totaalisen hävityksen tarkemmin: montaa puuta ei ole enää pystyssä, maaperä on täynnä latvusta ja oksaa, sekä telaketjun mutaista painasumaa. Metsäautotien pätkääni puolestaan kansoittavat valtavat tukkipinot. Puuvuoret nousevat ylväästi tien molemmin puolin. En kuitenkaan antanut lupaa kaataa vanhaa nurkkapihlajaa ja aitan tienoille jäi vielä kaistale komeaa mäntyä ja kaunista koivua. Jos olisin myynyt nuo aitan läheisetkin puut, olisin tehnyt puolet suuremman tilin, mutta kaikkea arvoa ei voi rahassa mitata. Onhan puilla paljon myös esteettistä arvoa! Olen iloinen, että pääsin hieman puukauppaosingoille ja sain meluhaitoista kipukorvausta puutukkien varastopaikasta, mutta liian ahneeksi en halunnut heittäytyä. Jokainen sentti on tervetullut tähän ikuisuus remonttiin, mutta tietenkin kaipaan myös puiden kauneutta ympärilleni - siksihän tähän muutin, että luonto olisi lähelläni.
Välillä tuntuu: kuinka voin jättää tämän kaiken ja tuosta vain lähteä pois puoleksi vuodeksi? Jos kelit jatkuisivat kuivina ja kuulaina, mikäs tässä olisi ollessa. Mutta jatkuva sade ja koko ajan kylmenevä ilmasto, saa lähtöpäätöksen tuntumaan entistä paremmalta. Emme pärjäisi täällä talvea! Saimme vasta uuden talonvahti keikan Etelä-Portugaliin. Nyt meidät on hyväksytty Saksaan, Ranskaan ja Portugaliin. Viimeksi mainittu paikka oli todellinen saavutus, sillä sinne oli noin 40 hakijaa.
Eilen revimme yhden pianohuoneen seinän hirrelle. Nyt tunnen entistä paremmin asuvani aidossa hirsitalossa. Hirret olivat yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka niissä jotain pientä maalitahraa ym olikin. Rakenne meni: muovimaalilla maalattu puukuitulevy, koolaukset lasivilloineen, pinkopahvi ja hirret. Ainoa vain, että seinä oli rakennettu ennen kuin kattoa oli laskettu ja lattiaa korotettu eli levyrakennelmia jäi vielä rumasti esiin katon ja lattian kohdille, joten ne pitäisi vielä saada siistittyä.
Eipä tässä muuta. Aikamoinen kirjoitusmaratooni tulikin. Nyt perinteisesti kuvat ilman sen kummempia selityksiä - edellinen tarina selittää kuvat.
Kalle sai onneksi aurinkoisilla keleillä katon ruosteet lähes kokonaan hiottua ja paikkamaalattua sinkkimaalilla. Harmillisesti toinenkin sinkkimaalipurkki kolisi tyhjyyttää aivan urakan loppusuoralla. Nyt on jälleen uusi purkki haettu kaupasta ja vain odotellaan, että joskus olisi edes puoli päivää satamatta, että katto ehtisi kuivua ja maalauksen voisi tehdä loppuun. Savupiippuni on hyvin ruosteinen ja luulen sen olevan pääsyyllinen myös katon ruosteeseen, sillä ruostevanat ikään kuin lähtevät valumaan juuri piipun kohdilta. Jos olisi hyvin nättejä syyskelejä, voisin vielä kuvitella hiovani ja maalaavani piipunkin ja asentevani piipunhatun, mutta nyt tuskin tulee onnistumaan.
Sisähommiksi menee. Tänään lajittelin työkaluja ja muita tarvikkeita: lukuisia ruuvimeisseleitä, poranpäitä, pihtejä, nauloja, ruuveja ja kaikkea hyvin epämääräistä, kuten ruosteisia kulmarautoja, ikkunan hakasia, kuivuneita silikonituupeja, pilalle menneitä maalipensseleitä yms. Työkalulaatikkomme oli kuin räjähdyksen jäljiltä. Olemme koko kesän vain heittäneet sinne taskun pohjille jääneet naulat, ruuvit ja erinäiset terät. Oli jo aika käydä läpi, mitä tuo pohjaton laatikko ja koko muu työkaluhylly oli syönyt. Kymmenittäin rasioita, joissa on periaatteessa tietynlaisia ruuveja tai nauloja, mutta joukossa paljon myös poikkeavia yksilöitä, eksyneitä lampaita. Kalle kävi epämääräisiä ruuvikokoelmia läpi ja lajitteli samanlaisia ruuveja tiettyihin lokerikkoihin. Nyt työkalut ovat siirretty uuteen kuistin osaamme - sinne päätyyn, jonne rakensimme vasta uuden lattian, oven ja portaikon. Kalle taisteli sinne eilen illalla sisälaudoituksen tuppeensahatusta lepästä. Projektissa oli taas se haastavuus, että koko kuisti on kiero, joten jokainen lauta oli mitattava erikseen hieman eri mittaiseksi. Itse taas kamppailin sillä aikaa ikkunalasien kanssa, lasiveitsen saloja selvitellen. Katselin netistä opetusvideon, kuinka leikata lasia, mutta en vain käsittänyt.
Harjoittelin helpolla ikkunaprojektilla. Kuistillamme oli järkyttävän likainen hiiren papanoinen vanha ruutuikkuna, josta näkyi vain lasivillat. Ikkunanasta oli yksi lasiruutu rikki, joten ajattelin vaihtaa sen, kurkata mitä ikkuna on syönyt lasivillojen takana - terveeltä näytti onneksi mitä nyt näin villojen läpi niitä hieman siirtelemällä - ja maisemoida ikkunan esteettisistä syistä. Tuon ikkunan takana on vessamme ja se on nähtävästi lämmön vuoksi eristetty villalla. Mutta eikö ikkunan tilalle olisi voinut rakentaa vain seinää tai sitten vaihtoehtoisesti tiivistää itse ikkunan? Taas näitä tämän talon luovia remonttiratkaisuja! Joitakin ratkaisuja oikeasti ihailen, esimerkiksi lattian kannatinlaudat ovat selvästi huolella uudestaan tuettu sieltä ja täältä, niiden alle on kehitelty monenmoista hirsipalikkaa tai vanhan sähköpylvään pölliä. Uuden kuistin kehikkokin on hauskasti hirrestä tehty, mikä tuo erittäin kestävän ja jämäkän rakenteen. Mutta sitten on näitä vähän kesken jääneitä kohteita, kuten tuo lasivillainen ikkuna. Irrotin siis ikkunanpokat ja rikkinäisen lasin, löysin uutta lasia ja yritin moneen otteeseen leikellä sitä. Olin jo laittamassa laminaatin palan tuon ruudun tilalle; pääasia, että lasivilla peittyisi näkyvistä ja hiiret eivät pääsisi liian helposti pesimään villaan. Kalle sitten tuli testaamaan veistä ja vetäisi heti onnistuneesti lasista siivun. Valitettavasti tuo oli kuitenkin vain harjoitusversio ja mitattuamme tarkan lasin pituuden, veitsi ei enää toiminutkaan. Tämä Kerdistä ostettu halpis veitsi sanoi sopimuksen irti ja pienet osat vain lentelivät ympäriinsä yrittäessämme kiristää veitsen ruuvia. Löysin sittemmin toisesta ikkunalasista senttiä vaille sopivan kokoisen ruudun, joten naulasin sen turhautuneena hieman ilmaan kiinni ikkunakehikkoon. Ei se aina mene kuin strömsössä! Kaiken lisäksi meillä olisi vielä lisää lasia leikeltävänä - tuo oli vasta harjoitus. Pitäisi saada Brunon rikkomaan ikkunaan uusi lasi tai muuten pianohuoneessamme ei pysy lämpö ollenkaan. Nyt vihdoin onnistuin löytämään tästä läheltämme vanhaa ikkunalasia lahjoitustavarana, joten pakko hyödyntää tilaisuus. Pitää panostaa vähän parempaan lasiveitseen niin meillä olisi potentiaali onnistua!
Tein tässä elämäni ensimmäiset puukaupat. En edes tiennyt olevani metsänomistaja! No, muutaman hassun vanerikoivun ja mäntytukin myin, kun pääsin liittämään ne suuremman kaupan yhteyteen. Alkukesästä tontillamme kierteli metsäyhdistyksen mies ja silloin puhuttiin takapihani metsän lähtevän ennen juhannusta, mutta sittemmin puunhakkaajista ei kuulunut mitään. Nyt muutama päivä sitten tontilleni ilmestyi setä, joka totesi "tänään tulee metsäkone, mutta meillä on varastointiongelma." Siinä sitten kierreltiin tonttini äärtilaitoja ja mietittiin lähteekö syreeniaita vai jotain muuta. Vastustin aidan kaatoa, sillä se toimii hyvänä näköesteenä ja ennen kaikkea sitoo hiekkatien pölyä. Onneksi keksittiin toinen ratkaisu. Metsätieni vieressä oli kapea kaistale puustoa ja metsäyhtiönmiehen ehdottaessa "Tästähän voitais tehdä erilliskaupat," suostuin ilomielin. Sain tuosta varastointipaikasta pienen korvausmaksunkin, josta sovin tyypin kanssa, jolta ostin tämän murjun. Heidän metsä siis kaadettiin, murjuni entisten omistajien. Minua kehuttiin joustavaksi, kun annoin tuosta vain luvan varastoida puut tontilleni, mutta en ehkä olisi ollut aivan niin helppo tapaus jos olisin tiennyt, mihin suostuin. Minulle sanottin "kaato on ohi kahdessa PÄIVÄSSÄ." Nimenomaan puhuttiin päivistä, mutta metsäkone jylläsi tuossa pihamaani takana yötä päivää noin neljä vuorokautta. Mieletön meluhaitta! Ei se niin päivällä häirinnyt, mutta yhtenä yönä he aloittivat kahdelta. Ensin kuului vain epämääräistä töminää ja unenpöpperöisenä kuvittelin sen kuuluvan murjustani. Ajattelin "Nyt on vanhat remppahuoneen sisäkatto sortumassa, tai palaakohan ulkorakennus..." Herätin Kallen ja lähdimme taskulampun kanssa puolipukeissa kuistille katsomaan. Sieltähän ne metsäkoneen sokaisevan kirkkaat valot paistoivat ja peruutuspiippaus vihloi korvissa. Eilen soitin jo kiukkuisena työntekijöille, että kuinka kauan projekti lopulta kestää ja minua rauhoiteltiin "kyllä se tänään on ohi." Ajattelin skeptisesti "niin varmaan, kun alusta asti annettiin väärä aikataulu." Mutta todellakin ukkosen kaltainen jyrinä loppui eilen illalla ja nyt toivon, ettei se enää jatku viikonlopun jälkeen.
Taloltani katsottuna maisemat eivät onneksi muuttuneet radikaalisti. Oikeastaan piha näyttää vain mukavasti avarammalta: lehtikuuseni ovat kuitenkin pystyssä, samoin marjapuskien takaiset vanhat petäjät. Tästä tuli loistava aurinkopaneelitontti - nyt kuistilleni paistaa koko päivän. Mutta jos menee katsomaan pihan peräälle, entisen kaivon suunnille, näkee totaalisen hävityksen tarkemmin: montaa puuta ei ole enää pystyssä, maaperä on täynnä latvusta ja oksaa, sekä telaketjun mutaista painasumaa. Metsäautotien pätkääni puolestaan kansoittavat valtavat tukkipinot. Puuvuoret nousevat ylväästi tien molemmin puolin. En kuitenkaan antanut lupaa kaataa vanhaa nurkkapihlajaa ja aitan tienoille jäi vielä kaistale komeaa mäntyä ja kaunista koivua. Jos olisin myynyt nuo aitan läheisetkin puut, olisin tehnyt puolet suuremman tilin, mutta kaikkea arvoa ei voi rahassa mitata. Onhan puilla paljon myös esteettistä arvoa! Olen iloinen, että pääsin hieman puukauppaosingoille ja sain meluhaitoista kipukorvausta puutukkien varastopaikasta, mutta liian ahneeksi en halunnut heittäytyä. Jokainen sentti on tervetullut tähän ikuisuus remonttiin, mutta tietenkin kaipaan myös puiden kauneutta ympärilleni - siksihän tähän muutin, että luonto olisi lähelläni.
Välillä tuntuu: kuinka voin jättää tämän kaiken ja tuosta vain lähteä pois puoleksi vuodeksi? Jos kelit jatkuisivat kuivina ja kuulaina, mikäs tässä olisi ollessa. Mutta jatkuva sade ja koko ajan kylmenevä ilmasto, saa lähtöpäätöksen tuntumaan entistä paremmalta. Emme pärjäisi täällä talvea! Saimme vasta uuden talonvahti keikan Etelä-Portugaliin. Nyt meidät on hyväksytty Saksaan, Ranskaan ja Portugaliin. Viimeksi mainittu paikka oli todellinen saavutus, sillä sinne oli noin 40 hakijaa.
Eilen revimme yhden pianohuoneen seinän hirrelle. Nyt tunnen entistä paremmin asuvani aidossa hirsitalossa. Hirret olivat yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka niissä jotain pientä maalitahraa ym olikin. Rakenne meni: muovimaalilla maalattu puukuitulevy, koolaukset lasivilloineen, pinkopahvi ja hirret. Ainoa vain, että seinä oli rakennettu ennen kuin kattoa oli laskettu ja lattiaa korotettu eli levyrakennelmia jäi vielä rumasti esiin katon ja lattian kohdille, joten ne pitäisi vielä saada siistittyä.
Eipä tässä muuta. Aikamoinen kirjoitusmaratooni tulikin. Nyt perinteisesti kuvat ilman sen kummempia selityksiä - edellinen tarina selittää kuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti