Mitä siitä vaikka kaivon vesi on entistä haisevampaa, mitä siitä etten osaa päättää, kuinka tekisin kuistinlattian tai kunnostaisinko nykyiset ikkunat vai yrittäisin hankkia vanhat pieniruutuiset tai että saunassa rellestävät edelleen muurahaiset. Minulla on sentään nätti vanha soutuvene!
Ostin soutuveneen kovalla tinkaamisella tori.fi palvelun kautta. Mikä parasta myyjällä oli veneenkuljetuskärry ja paatti tuotiin minulle suoraan Herajärvelle. Vene on sopivasti vanha ja kulunut, joten sen voi huoletta jättää rantaan. Itselleni se on kuitenkin täydellinen pikkupursi. Minun ensimmäinen veneeni. Mikä tahaansa ensimmäinen asiahan on aina paras, vaikka se ei todellisuudessa kovin kummoinen olisikaan. Omistamisen köykäinen ja lyhytaikainen riemu liittyy usein ensimmäisiin tavaroihin. Omistamisella on juuri tällainen jännä puoli, että eihän ilo koskaan kovin kauaa kestä, sen takia elämäänsä kannattaisi ankkuroida johonkin muuhun, mutta ilo se on hetkellinenkin. Ja koska minulla ei tosiaan koskaan aiemmin ole soutuvenettä ollut, suotakoon minulle pieni ylpeys tästä purkista.
Kuisti, joka aiottiin purkaa on mitä mainioin riippumatonpaikka. Siitä avautuu näkymä vehreän pihani yli ja sitä vartioiville jykevän komeille lehtikuusille. Kuulostaako siltä, että täällä on vain laiskoteltu? No, aikalailla oikea vaikutelmahan se on. Matkasin Helsingistä Haapavedelle pysähdyksien kera 10 tunnin matkan, levähdin siellä vain päivän ja sittemmin ajelin tänne torpalle lähes 500 km matkan. Lisättynä se, miten energianieluja kaikki kesän festifaalit ovat olleet, tunsin olevani loman tarpeessa. Nyt olen täällä parin päivän aikana vain hionut ja lakannut ulkopöydän, siimaleikkuroinut pihan, askarrellut ulkolampun ja valmistellut venepaikan. Tänään kävin kylillä ostamassa käytettynä puukkosahan ja siihen uusia teriä. Olen siis ottanut hyvin kevyesti! Nyt rentouttavan iltasoutelun jälkeen alkaa tuntumaan, että olen viimein taas remontointi kunnossa. Voimani ovat palautuneet ja huomenna käyn uudella innolla hommiin käsiksi.
Kysymys vain kuuluu, mihin hommiin? Mistä aloittaisin? Vesiasiat saavat olla omineen. Kaivonkunnostaja on tulossa reilun viikon päästä ja ulkoistan hänelle sen huolen. Hän se tavallaan pilasi kaivoni, joten saa korjatakin. Eihän sitä ennakolta voinut tietää, että kaivo menee pilalle ja toivottavasti ei ole sitä lopullisesti, mutta harmittaahan se silti. Kaivossani oli niin kirkas vesi. Näin jälkiviisaana voisi sanoa, että olisi kuitenkin pitänyt laskea vain pienemmät renkaat vanhojen sisään niin kaivoa ei olisi tarvinnut kaivaa auki. Vinkiksi muille: nähtävästi kaivomontun uudelleen kaivuussa on omat riskinsä. Arvoin vaihtoehtoja niin pitkään, että lopulta halusin vain käydä toimeen kaivon suhteen, joten siksi valitsin uusien renkaiden kaivamisen - ja tietenkin kuuntelin ammatti-ihmistä. Eihän näistä koskaan tiedä! Vaihtoehtoja oli niin lukuisia, jokin muukin suunnitelma olisi voinut olla yhtä väärä, kuten vanhojen renkaiden tiivistäminen - sekään ei varmasti olisi toiminut, vesi olisi luultavammin tullut laastista läpi. Olikohan entisillä omistajilla tietoinen valinta olla kunnostamatta kaivoa? No, entisen kaivon pohjalietettä ei olisi kyllä saanut millään keinoin pois, joten juomakelpoista vedestä ei olisi todennäköisesti saanut, mutta olisihan se käyttövetenä ollut mitä parhainta.
Pitäisi kirjoittaa paperille syksyn remonttitavoitteet. Jos tavoitteet olisivat ylhäällä, ne voisi jakaa pienemmiksi askeleiksi ja tehdä vaikka jonkinmoista päiväkohtaista kalenteria. Olisi mahtavaa jos saisin kuistin kuntoon: vaihdettua pilarit luonnonkiviin, purettua invaliuskan, vaihdettua pääötyoven ikkunaan ja filmivanerin harmaaseen lautaan, rakennettua yhtenäisen lattian, avattua turhan väliseinän pois ja laitettua tilalle vain tukipylväät. Ulkohuussista puuttuu vielä ovi ja itse vessa-astiaviritelmä. Aitan lattia pitää lakata, sinne pitää rakentaa tuuletusikkuna ja terassi ja koko rakennusta pitäisi nostaa ja suoristaa. Päärakennuksen ikkunoille täytyy tehdä jotain. Ainakin akuuteimmat ikkunankarmit - sellaiset jotka meinaavat pudota maahan - pitäisi vaihtaa. Osa ikkunoista kaipaa vain rapsuttelua ja uutta maalia, mutta osa kaipaisi puupokien vaihtoa ja parista on jopa lasi rikki. Vierashuoneesamme, josta Bruno särki lasin, on sellainen ikkuna, että harkitsen, onko sitä järkevää kunnostaa. Halvemalla ja pienemmällä työllä siihen vaihtaisi kokonaan käytetyn vanhan ikkunan. Vanhoja ikkunoita on paljon saatavilla, mutta niitä on tosi vaikea löytää juuri oikean mittaisia! Tässä murjussa ikkuna-aukkoja on tosin aikojen saatossa selvästi pienennetty ja mahdollisesti taas isonnettu ja taas pienennetty, joten kai niissä vähän olisi pelivaraa. Jostain syystä sain yhtäkkiä päähäni, että tahtoisin vanhat pieniruutuiset lasit! Niitä voi olla tosi vaikea metsästää, mutta kyllähän ne sopisivat kuin nenä päähän torppani ilmeeseen.
Jos saisin kuistin valmiiksi, olisin jo melko tyytyväinen. Jos saisin lisäksi vanhan huoneen tyhjennettyä entisen omistajan remppatarvikkeista ja nuijittua särkyneen leivinuunin, olisin jo hyvin tyytyväinen. En usko, että tästä enempää voin saada alle parissa kuukaudessa aikaan, mutta jos saisin yllättäviä apuvoimia tai rahoitusta, olisi mukava laittaa tuo vanhan tuvan puoli aivan kokonaan kuntoon. Sitä ei missään vaiheessa ole pilattu remonteilla, joten se olisi lopulta ihanan yksinkertainen kunnostaa. Ainoa haaste on, että sisäkatto on painunut alaspäin leivinuunin tienoilta - näyttää vanhalta kosteusvasuriolta - joten kattoeristeet pitäisi imaista pois. Ei niitä oikein voi lapioida säkkiinkään, vaikka tiedän kyllä sitkeimpien sissien näin tehneen. Se on sellaista oljen ja sammalehiekan sekoitusta, että siihän saisi olla suorastaan kaasunaamari pölyn vuoksi. Luultavasti sitä on sisäkatossa uskomaton määrä, vaikka eihän se vintiltä pinnalta käsin näytä paljoltakaan. Lattiastakin tuli kolmen lankun alalta kymmenittäin kottikärryllisiä purua. Tuollainen eriste, kun aikojen saatossa pakkautuu tiiviiksi ja sitä vielä vuosikymmenittäin lisätään, sitä on uskomaton määrä pienellä alalla! Ei siis mielellään lapiohommia! Tietenkin riippuu paljonko tuollainen imuauto maksaa tai paljonko laitteen vuokra kustantaa. Jos itse heiluu laitteen ohjaimissa, tulee varmasti edullisemmaksi ja tiedän kyllä isoilla paikkakunnilla vuokrattavan näitä laitteita, mutta tokkopa savossa välttämättä...
Vähän se hirvittää jättää torppa yksin talvehtimaan - tai eihän tämä yksin ole, hiiret tämän nopeasti valtaavat. Yleensä rakennuksille ei tee hyvää olla kylmiltään. Tosin tämän kohdalla lämmittämättömyys voi olla myös hyvä asia. Vierashuoneessamme on muovimaalia seinässä, sen takana villaa, lattiassa laminaatin alla on mineraalivillaa jne - joten voi olla, ettei kosteus oikein pääse kulkemaan vaan tiivistyy pinnoille ja jää jumiin eristeisiin. Rakennuksen hengittävyydellähän tarkoitetaan kastuvaa ja kuivuvaa rakennetta. Kosteus pääsee siirtymään! Tämän mörskän kohdalla - kiitos edellisen omistajan remppainnovaatioiden - en ole ollenkaan varma hengittääkö tämä enää kuin puolella keuhkolla. Makuuhuoneemme hirsiseinät hengittävät, lattioissa on hyvä puukuitulevy ym, mutta paljon on kyllä sellaista kysymysmerkkiä, että ehkä on hyvä, ettei tätä lämmitellä kovilla pakkasilla.
Suuri kysymys on, minne lähdemme talvea karkuun. En malttaisi olla koko talvea poissa, joten olisi kiva saada torppa sellaiseen kuntoon, että täällä tarkenisi kevättalvella asua. Koko talvea täällä ei kuitenkaan tee mieli taistella, sillä pelkästään arkielämän askareet pyykinpesun ja muun vesihuollon ohella, ovat sen verran vaativia että menevät kesäoloissa mutta talvella menevät koetuksen puolelle. Mitä sitä paitsi tekisimme pimeyden keskellä? Kylmyydessä ei oikein voi rempata ja palkkatöitä tuskin täältä muutenkin korkean tytöömyyden alueelta saisimme. Koska olen laittanut lähes kaikki säästöni remonttiin, talvikodin pitää olla hyvin edullinen paikka. Talonvaihto olisi hauska, mutta luulen, ettei kukaan tulisi juoksujalkaa tänne kilvoittelemaan. Sitten kun murju on joskus yleisten ihmisoikeuskriteerien valossa asumiskelpoinen, kodinvaihto voisi olla varteenotettavaa. Nyt voisi realistinen ajatus olla lähinnä kodin vahtiminen. Uskaltaisikohan joku jättää talonsa minun ja Kallen hellään huolenpitoon? Olemmeko tarpeeksi luotettavan oloisia eläjiä? No, aika suosittuja nuo kodinvahtisivutkin ovat eli kyllä ihmisillä vielä ihmeesti on luottoa kanssaeläjiä kohtaan. Hetken aikaa harkitsimme working holiday hommaakin esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, sillä nyt meillä olisi ikämme puolesta viimeinen tilaisuus lähteä nuorten työviisumilla, mutta aloin epäilemään: onnistuisimmeko nappaamaan mitään työpaikkaa, sillä niitähän pitää hakea ja niistä kilpaillaan?
Bruno on rapsutellut itseään kuin kapinen piski, etenkin aamuyöllä. Pitää siis alkaa nukkumaan jos yökaverini taas herättelee aikaisin. Kokeilen kaverille nyt viljatonta ruokaa. Jospa se auttaisi kutinaan! Koiruus nautti kovasti venematkastamme, vaikka olikin aluksi hämmentynyt, mihin oli joutunut. Mökillä se oli ensimmäisen kerran veneessä, tuolloin oli kyseessä moottorivene ja siitä kaveri ei kyllä pitänyt laisinkaan, mutta soutelija-koira hänestä saattaa hyvinkin tulla, sen verran ylpeästi istui kyydissä, kun pääsi ensihämmennyksen yli. Bruno tarkkaili huolella vesilintuja - olisikohan Kuikkia ollut - ja katseli pääkallellaan auringonlaskua, joka värjäsi sen turkin hohtavan oranssiksi.
Ostin soutuveneen kovalla tinkaamisella tori.fi palvelun kautta. Mikä parasta myyjällä oli veneenkuljetuskärry ja paatti tuotiin minulle suoraan Herajärvelle. Vene on sopivasti vanha ja kulunut, joten sen voi huoletta jättää rantaan. Itselleni se on kuitenkin täydellinen pikkupursi. Minun ensimmäinen veneeni. Mikä tahaansa ensimmäinen asiahan on aina paras, vaikka se ei todellisuudessa kovin kummoinen olisikaan. Omistamisen köykäinen ja lyhytaikainen riemu liittyy usein ensimmäisiin tavaroihin. Omistamisella on juuri tällainen jännä puoli, että eihän ilo koskaan kovin kauaa kestä, sen takia elämäänsä kannattaisi ankkuroida johonkin muuhun, mutta ilo se on hetkellinenkin. Ja koska minulla ei tosiaan koskaan aiemmin ole soutuvenettä ollut, suotakoon minulle pieni ylpeys tästä purkista.
Kuisti, joka aiottiin purkaa on mitä mainioin riippumatonpaikka. Siitä avautuu näkymä vehreän pihani yli ja sitä vartioiville jykevän komeille lehtikuusille. Kuulostaako siltä, että täällä on vain laiskoteltu? No, aikalailla oikea vaikutelmahan se on. Matkasin Helsingistä Haapavedelle pysähdyksien kera 10 tunnin matkan, levähdin siellä vain päivän ja sittemmin ajelin tänne torpalle lähes 500 km matkan. Lisättynä se, miten energianieluja kaikki kesän festifaalit ovat olleet, tunsin olevani loman tarpeessa. Nyt olen täällä parin päivän aikana vain hionut ja lakannut ulkopöydän, siimaleikkuroinut pihan, askarrellut ulkolampun ja valmistellut venepaikan. Tänään kävin kylillä ostamassa käytettynä puukkosahan ja siihen uusia teriä. Olen siis ottanut hyvin kevyesti! Nyt rentouttavan iltasoutelun jälkeen alkaa tuntumaan, että olen viimein taas remontointi kunnossa. Voimani ovat palautuneet ja huomenna käyn uudella innolla hommiin käsiksi.
Kysymys vain kuuluu, mihin hommiin? Mistä aloittaisin? Vesiasiat saavat olla omineen. Kaivonkunnostaja on tulossa reilun viikon päästä ja ulkoistan hänelle sen huolen. Hän se tavallaan pilasi kaivoni, joten saa korjatakin. Eihän sitä ennakolta voinut tietää, että kaivo menee pilalle ja toivottavasti ei ole sitä lopullisesti, mutta harmittaahan se silti. Kaivossani oli niin kirkas vesi. Näin jälkiviisaana voisi sanoa, että olisi kuitenkin pitänyt laskea vain pienemmät renkaat vanhojen sisään niin kaivoa ei olisi tarvinnut kaivaa auki. Vinkiksi muille: nähtävästi kaivomontun uudelleen kaivuussa on omat riskinsä. Arvoin vaihtoehtoja niin pitkään, että lopulta halusin vain käydä toimeen kaivon suhteen, joten siksi valitsin uusien renkaiden kaivamisen - ja tietenkin kuuntelin ammatti-ihmistä. Eihän näistä koskaan tiedä! Vaihtoehtoja oli niin lukuisia, jokin muukin suunnitelma olisi voinut olla yhtä väärä, kuten vanhojen renkaiden tiivistäminen - sekään ei varmasti olisi toiminut, vesi olisi luultavammin tullut laastista läpi. Olikohan entisillä omistajilla tietoinen valinta olla kunnostamatta kaivoa? No, entisen kaivon pohjalietettä ei olisi kyllä saanut millään keinoin pois, joten juomakelpoista vedestä ei olisi todennäköisesti saanut, mutta olisihan se käyttövetenä ollut mitä parhainta.
Pitäisi kirjoittaa paperille syksyn remonttitavoitteet. Jos tavoitteet olisivat ylhäällä, ne voisi jakaa pienemmiksi askeleiksi ja tehdä vaikka jonkinmoista päiväkohtaista kalenteria. Olisi mahtavaa jos saisin kuistin kuntoon: vaihdettua pilarit luonnonkiviin, purettua invaliuskan, vaihdettua pääötyoven ikkunaan ja filmivanerin harmaaseen lautaan, rakennettua yhtenäisen lattian, avattua turhan väliseinän pois ja laitettua tilalle vain tukipylväät. Ulkohuussista puuttuu vielä ovi ja itse vessa-astiaviritelmä. Aitan lattia pitää lakata, sinne pitää rakentaa tuuletusikkuna ja terassi ja koko rakennusta pitäisi nostaa ja suoristaa. Päärakennuksen ikkunoille täytyy tehdä jotain. Ainakin akuuteimmat ikkunankarmit - sellaiset jotka meinaavat pudota maahan - pitäisi vaihtaa. Osa ikkunoista kaipaa vain rapsuttelua ja uutta maalia, mutta osa kaipaisi puupokien vaihtoa ja parista on jopa lasi rikki. Vierashuoneesamme, josta Bruno särki lasin, on sellainen ikkuna, että harkitsen, onko sitä järkevää kunnostaa. Halvemalla ja pienemmällä työllä siihen vaihtaisi kokonaan käytetyn vanhan ikkunan. Vanhoja ikkunoita on paljon saatavilla, mutta niitä on tosi vaikea löytää juuri oikean mittaisia! Tässä murjussa ikkuna-aukkoja on tosin aikojen saatossa selvästi pienennetty ja mahdollisesti taas isonnettu ja taas pienennetty, joten kai niissä vähän olisi pelivaraa. Jostain syystä sain yhtäkkiä päähäni, että tahtoisin vanhat pieniruutuiset lasit! Niitä voi olla tosi vaikea metsästää, mutta kyllähän ne sopisivat kuin nenä päähän torppani ilmeeseen.
Jos saisin kuistin valmiiksi, olisin jo melko tyytyväinen. Jos saisin lisäksi vanhan huoneen tyhjennettyä entisen omistajan remppatarvikkeista ja nuijittua särkyneen leivinuunin, olisin jo hyvin tyytyväinen. En usko, että tästä enempää voin saada alle parissa kuukaudessa aikaan, mutta jos saisin yllättäviä apuvoimia tai rahoitusta, olisi mukava laittaa tuo vanhan tuvan puoli aivan kokonaan kuntoon. Sitä ei missään vaiheessa ole pilattu remonteilla, joten se olisi lopulta ihanan yksinkertainen kunnostaa. Ainoa haaste on, että sisäkatto on painunut alaspäin leivinuunin tienoilta - näyttää vanhalta kosteusvasuriolta - joten kattoeristeet pitäisi imaista pois. Ei niitä oikein voi lapioida säkkiinkään, vaikka tiedän kyllä sitkeimpien sissien näin tehneen. Se on sellaista oljen ja sammalehiekan sekoitusta, että siihän saisi olla suorastaan kaasunaamari pölyn vuoksi. Luultavasti sitä on sisäkatossa uskomaton määrä, vaikka eihän se vintiltä pinnalta käsin näytä paljoltakaan. Lattiastakin tuli kolmen lankun alalta kymmenittäin kottikärryllisiä purua. Tuollainen eriste, kun aikojen saatossa pakkautuu tiiviiksi ja sitä vielä vuosikymmenittäin lisätään, sitä on uskomaton määrä pienellä alalla! Ei siis mielellään lapiohommia! Tietenkin riippuu paljonko tuollainen imuauto maksaa tai paljonko laitteen vuokra kustantaa. Jos itse heiluu laitteen ohjaimissa, tulee varmasti edullisemmaksi ja tiedän kyllä isoilla paikkakunnilla vuokrattavan näitä laitteita, mutta tokkopa savossa välttämättä...
Vähän se hirvittää jättää torppa yksin talvehtimaan - tai eihän tämä yksin ole, hiiret tämän nopeasti valtaavat. Yleensä rakennuksille ei tee hyvää olla kylmiltään. Tosin tämän kohdalla lämmittämättömyys voi olla myös hyvä asia. Vierashuoneessamme on muovimaalia seinässä, sen takana villaa, lattiassa laminaatin alla on mineraalivillaa jne - joten voi olla, ettei kosteus oikein pääse kulkemaan vaan tiivistyy pinnoille ja jää jumiin eristeisiin. Rakennuksen hengittävyydellähän tarkoitetaan kastuvaa ja kuivuvaa rakennetta. Kosteus pääsee siirtymään! Tämän mörskän kohdalla - kiitos edellisen omistajan remppainnovaatioiden - en ole ollenkaan varma hengittääkö tämä enää kuin puolella keuhkolla. Makuuhuoneemme hirsiseinät hengittävät, lattioissa on hyvä puukuitulevy ym, mutta paljon on kyllä sellaista kysymysmerkkiä, että ehkä on hyvä, ettei tätä lämmitellä kovilla pakkasilla.
Suuri kysymys on, minne lähdemme talvea karkuun. En malttaisi olla koko talvea poissa, joten olisi kiva saada torppa sellaiseen kuntoon, että täällä tarkenisi kevättalvella asua. Koko talvea täällä ei kuitenkaan tee mieli taistella, sillä pelkästään arkielämän askareet pyykinpesun ja muun vesihuollon ohella, ovat sen verran vaativia että menevät kesäoloissa mutta talvella menevät koetuksen puolelle. Mitä sitä paitsi tekisimme pimeyden keskellä? Kylmyydessä ei oikein voi rempata ja palkkatöitä tuskin täältä muutenkin korkean tytöömyyden alueelta saisimme. Koska olen laittanut lähes kaikki säästöni remonttiin, talvikodin pitää olla hyvin edullinen paikka. Talonvaihto olisi hauska, mutta luulen, ettei kukaan tulisi juoksujalkaa tänne kilvoittelemaan. Sitten kun murju on joskus yleisten ihmisoikeuskriteerien valossa asumiskelpoinen, kodinvaihto voisi olla varteenotettavaa. Nyt voisi realistinen ajatus olla lähinnä kodin vahtiminen. Uskaltaisikohan joku jättää talonsa minun ja Kallen hellään huolenpitoon? Olemmeko tarpeeksi luotettavan oloisia eläjiä? No, aika suosittuja nuo kodinvahtisivutkin ovat eli kyllä ihmisillä vielä ihmeesti on luottoa kanssaeläjiä kohtaan. Hetken aikaa harkitsimme working holiday hommaakin esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, sillä nyt meillä olisi ikämme puolesta viimeinen tilaisuus lähteä nuorten työviisumilla, mutta aloin epäilemään: onnistuisimmeko nappaamaan mitään työpaikkaa, sillä niitähän pitää hakea ja niistä kilpaillaan?
Bruno on rapsutellut itseään kuin kapinen piski, etenkin aamuyöllä. Pitää siis alkaa nukkumaan jos yökaverini taas herättelee aikaisin. Kokeilen kaverille nyt viljatonta ruokaa. Jospa se auttaisi kutinaan! Koiruus nautti kovasti venematkastamme, vaikka olikin aluksi hämmentynyt, mihin oli joutunut. Mökillä se oli ensimmäisen kerran veneessä, tuolloin oli kyseessä moottorivene ja siitä kaveri ei kyllä pitänyt laisinkaan, mutta soutelija-koira hänestä saattaa hyvinkin tulla, sen verran ylpeästi istui kyydissä, kun pääsi ensihämmennyksen yli. Bruno tarkkaili huolella vesilintuja - olisikohan Kuikkia ollut - ja katseli pääkallellaan auringonlaskua, joka värjäsi sen turkin hohtavan oranssiksi.
Ovatko nämä jokin Perenna-lajike? Onnistuiko kasvattamaan tontillani muitakin kukkasia kuin villinä rehottavia jättihorsmia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti