Nyt on talkoiltu ja kengitetty.
Talkoissa syntyi muunmuassa ulkohuussin alku ja aittaan ikkuna. Aloitimme talkoot yliopistoaikaisen tuttuni Kimmon kanssa maalaamalla aitan lattiaa, johon laitoimme antiikkitammi sävyisen puuvahan. Ikävästi osmo-maali loppui ensimmäisenä iltana kesken, mutta jatkoin projektin myöhemmin loppuun - tosin uudesta maalausosasta tuli hieman tummempi. Isäni ohjasi ulkohuussin rakennusta ja Kalle ja Kimmo keskittyivät siihen sillä välin, kun äitini kanssa sutaisimme aitan pintaan rautasulffaattia. Tahdoin aitan ulkopintaan rautavithrilli käsittelyn, koska se toimii hyvin luonnollisena homesuojana. Tämän aineen pitäisi myös harmaannuttaa puu kauniisti ajan myötä, joten harmaa pinta sopisi hyvin yhteen muiden rakennusteni kanssa. Harmi vain, että muutama tunti käsittelyn jälkeen satoi rankasti vettä ja osaan aitan hirsistä syntyi vähän ikävän näköinen pisarainen pinta. Korjaakohan aika tämän epätasaisen pinnan? Jos hirsi lähtee harmaantumaan, pinnan väri saattaa vielä tasoittua. Jos ei niin ainahan voin maalata päälle punamullalla, sillä punamulta sisältää itsessäänkin tuota rautasulffaattia.
Sotkeennuimme talkoissa taas vesipumppuasiaan, mikä oli pienoinen virhe. Aina kun kaivoasioita miettii, selvittelee ja jopa käytännössä urakoi, siihen menee koko päivä ja mitään ei silti tapahdu. Millaisen ammattilaisen tarvitsisin, että kaivosta joskus tulisi vesi sisälle ja vieläpä raikkaan tuoksuinen vesi? Kävimme talkooporukkamme kanssa Savonlinnan keskustassa - linnalle emme tuolloin päässeet koska se ei ollut aamutuimaan auki mutta kävimme siellä Kimmon seurana myöhemmin - ja tein taas monenmoista remonttihankintaa, niiden joukossa uusi vesipumppu. Isäni sai kytkettyä pumpun, mutta vesi ei edelleenkään noussut sisälle. En usko, että pumpun tehoissa on mitään vikaa, sillä sen pitäisi nostaa 60 metrin matka. Alan taipua sille kannalle, että putki maan alla on poikki, sen liitos on irti tai siinä on pieni reikä. Pitää varmaan vetää uudet putket kaivolle ja tällä kertaa vähän paksumpaa putkea, sillä yksi syy veden virtaamattiomuuteen voi olla liian ohut putki. Olisi kiva tietää, onko putki rikki vai ei. Yritimme Kallen kanssa saada kaivolla takaisiniskuventtiiliä putkesta irti, että mökkini sisältä voisi kaataa vettä putkeen ja katsoa tuleeko se kaivolle asti, mutta venttiili ei hievahtanutkaan meidän työkaluilla.
Aitan ikkunasta tuli mukava suurikokoinen, se tuo kivasti valoa muuten umpinaiseen tilaan. Ikkunaprojektissakin oli pienoisia haasteita, sillä käytettynä ostamastani ikkunasta puuttuivat karmit, jolloin saranoiden kiinnitys oli vaikeaa - niin mielikuvitusta vaativaa, että lopulta päädyimme saranattomaan ikkunaan. Isäni porasi ikkunan tukevasti kiinni pitkillä ruuveilla. Itse ikkuna-aukon tekeminen vaati paljon mittailua ja vatupassin käyttöä. Itse inhoan mittaamista ja yleensä vain arvioin mittoja, sekä tyydyn siihen että lopputulos saa jäädä hieman vinoon. Isäni ja muu talkooporukka saivat ikkunan kuitenkin ihmeen suoraan ja tiiviisi paikoilleen. Jossain vaiheessa teen kyllä aittaan vielä pienen tuuletusikkunan, muuten rakennus vaikuttaa liian koppimaiselta, koska se on muodoltaankin kuin työmaaparakki tai laivakontti.
Tontillani hääräsivät kolmisen päivää taitavat puurakentajat, jotka vaihtoivat mökkini alimpia hirsiä. He eivät olleet varsinaisia kirvesmiehiä, mutta vahvasti itseoppineita ja syvän kokemuksen kautta tietonsa ja taitonsa hankkineita. Yllättäen tienpuoleinen sivu torpastani eri ollutkaan niin laho kuin pinnalta näytti. Hirsi oli keskeltä aivan kuiva ja kova, joten tien puolelle tehtiin vain pintasalvos. Ainoastaan yhdestä lyhyestä kohdin hirsi oli läpensä pehmennyt ja se vaihdettiin. Pintasalvos tarkoitti, että mökkini hirsi kaiverrettiin puoliksi pois ja uusi hirsi halkaistiin kahtia ja veistettiin sopivaksi kuin palapelin pala.
Pahimman huoneeni kohdilta hirret olivat mielestäni aivan järkyttävässä kunnossa. Olin ennalta varma, että ainakin kaksi tai jopa kolme alimmaista pitäisi vaihtaa. Lähempi arviointi kuitenkin osoitti, etteivät vauriot yltäneet kuin yhden ja puolen hirren matkalle. Alin vaihdettiin siis kokonaan ja seuraavan kohdilla riitti, että siitä vuoltiin alhaalta puolet pois. Näin hirret siis nousivat jopa hieman ylemmäksi suhteessa maaperään, mikä on aina hyvä asia. Hirret ovat alunperin niin älyttömän jykevät, että ne sietävät jopa tällaisen ratkaisun, että puolet voi poistaa. Haimme Kallen kanssa pakulla niin isoja kiviä kuin suinkin jaksoimme kantaa soramontulta ja tienvarresta. Ei niitä lopulta montaa tarvinnut, sillä mökin vierestäkin löytyi paljon hyviä kiviä ja vanhoja talonaluskiviä pystyi hyödyntään.
Tänään kun äijiltä meinasi työt loppua, keksin että he voisivat vielä pelastaa kuistini hirsirakenteet. Kuitissa ei ole käytetty kuin paria tukihirttä, mutta ne olivat aivan sahanpuruna. Taas selvisi, etteivät vauriot yletä ylemmän hirren kohdalla kuin pintaan, mutta alempi oli syvempää syöty. Saimme poistaa ikkunan, jonka olimme parisen viikkoa sitten kiinnittäneet ja muutamia pintalautoja, että hirsiin päästiin käsiksi. Silti ongelmia oli, mistä sahata törmäämättä nauloihin, tulevatko vanhat lattialankut tielle ja mihin kohtaan tehdä lukko vanhaan ja uuteen hirteen, että rakenne kestää.
Lattialankut olivat olleet pienoinen haaste myös niityn puoleisen seinän kengityksessä. Saimme purkaa Kallen kanssa sisälattiaa, ja hirsien irrotuksen jälkeen lattiaeristeenkannatinlaudat tipahtivat maahan, minkä seurtauksena eristeet tupsahtivat perässä ja sitten niitä sai lapioida urakalla kottikärryyn ja kipata jorpakkoon. Yritimme laittaa osan jättisaaviin säilöön, mutta kaikelle ei vain ollut säilytystilaa - jätesäkitkin olivat taas loppuun käytetty - joten saan vielä hankkia pusikkoon kippaamani tilalle uutta kutteripurua tai vastaavaa. Tuo vanha lattiaeriste oli erittäin mielenkiintoista. Havaitsin siinä: hiekkaa, sammalta, olkea, hevosenlantaa ja purua. Kaikkea saatavilla olevaa oli siis mielikuvituksekkaasti hyödynnetty.
Lattialankuissa oli valtavat naulat, mutta kyllä ne pikku hiljaa sinnikkäällä sorkkaraudan vääntämisellä antoivat periksi. Olin tuolloin ensimmäisenä kengityspäivänä juuri ja juuri toimintakuntoinen, vaikka univelkaa olikin Ilosaarirokin jälkeen. Toisena päivänä olin täysin poissa pelistä, sillä olin valvonut koko yön keliakia kipujen vuoksi ja tyydyin vain maalaamaan aitalla ja välillä kurkkaamaan mitä raksamieheni olivat saaneet aikaan. Tänään olin taas vähän virkeämpi, mutta sadekeli antaa hyvän tekosyyn tälle laiskottelulle ja kirjoittelulle.
Kalle käväisi tänään kylillä ja siellä meni useampi tunti, kun hän hankki huussiin lisää lautaa, pesi pyykkiä yms, ja itse tein sillä aikaa aittaan tauluja liisteröimällä puulevyihin vanhojen tietosanakirjojen sivuja, joten varsinaisia raksahommia emme ole tänään vielä tehneet. Tosin aamulla olimme hieman kengittäjien apuna purkamassa lankkua seinästä. Kalle tuossa juuri suunnittelee menevänsä huussin kimppuun, kun aurinko yrittää pilkistellä pilviharsion takaa. Mie taas suunnittelen, että kuistiin pitäisi laittaa ikkuna ja ulkoverhouslautoja takaisin kengityksen jälkimainingin tiimoilta. Alunperin kuistini hirret eivät edes olleet näkyvissä, mutta nyt ovat niin komeat, että ansaitsevast ehdottomasti jäädä esiin. Olisi synti ja häpeä verhoilla niitä laudoilla. En muutenkaan ymmärrä, miksi niin usein hirsitalot päädytään verhoilemaan laudoilla! Kyllähän lauta lisää eristystä, mutta eivät tarpeeksi vahvat hirret sitä mitenkään lämmön vuoksi vaadi ja lauta yksinkertaisesyti vain rumentaa rakennuksen, vie siltä arvokkuuden!
Vanha puuovi on seinästäni irti, samoin epämääräiset filmivaneri palat, alimmat hirret eivät karise purua ja mökki seisoo taas ryhdikkäänä. Luulen, että kengityksellä oli iso merkitys talon säilymiselle. Vaikka lopulta vain yksi hirsi oli huolestuttavassa kunnossa, sekin olisi voinut aiheuttaa talon kallistumista.
Talkoissa syntyi muunmuassa ulkohuussin alku ja aittaan ikkuna. Aloitimme talkoot yliopistoaikaisen tuttuni Kimmon kanssa maalaamalla aitan lattiaa, johon laitoimme antiikkitammi sävyisen puuvahan. Ikävästi osmo-maali loppui ensimmäisenä iltana kesken, mutta jatkoin projektin myöhemmin loppuun - tosin uudesta maalausosasta tuli hieman tummempi. Isäni ohjasi ulkohuussin rakennusta ja Kalle ja Kimmo keskittyivät siihen sillä välin, kun äitini kanssa sutaisimme aitan pintaan rautasulffaattia. Tahdoin aitan ulkopintaan rautavithrilli käsittelyn, koska se toimii hyvin luonnollisena homesuojana. Tämän aineen pitäisi myös harmaannuttaa puu kauniisti ajan myötä, joten harmaa pinta sopisi hyvin yhteen muiden rakennusteni kanssa. Harmi vain, että muutama tunti käsittelyn jälkeen satoi rankasti vettä ja osaan aitan hirsistä syntyi vähän ikävän näköinen pisarainen pinta. Korjaakohan aika tämän epätasaisen pinnan? Jos hirsi lähtee harmaantumaan, pinnan väri saattaa vielä tasoittua. Jos ei niin ainahan voin maalata päälle punamullalla, sillä punamulta sisältää itsessäänkin tuota rautasulffaattia.
Sotkeennuimme talkoissa taas vesipumppuasiaan, mikä oli pienoinen virhe. Aina kun kaivoasioita miettii, selvittelee ja jopa käytännössä urakoi, siihen menee koko päivä ja mitään ei silti tapahdu. Millaisen ammattilaisen tarvitsisin, että kaivosta joskus tulisi vesi sisälle ja vieläpä raikkaan tuoksuinen vesi? Kävimme talkooporukkamme kanssa Savonlinnan keskustassa - linnalle emme tuolloin päässeet koska se ei ollut aamutuimaan auki mutta kävimme siellä Kimmon seurana myöhemmin - ja tein taas monenmoista remonttihankintaa, niiden joukossa uusi vesipumppu. Isäni sai kytkettyä pumpun, mutta vesi ei edelleenkään noussut sisälle. En usko, että pumpun tehoissa on mitään vikaa, sillä sen pitäisi nostaa 60 metrin matka. Alan taipua sille kannalle, että putki maan alla on poikki, sen liitos on irti tai siinä on pieni reikä. Pitää varmaan vetää uudet putket kaivolle ja tällä kertaa vähän paksumpaa putkea, sillä yksi syy veden virtaamattiomuuteen voi olla liian ohut putki. Olisi kiva tietää, onko putki rikki vai ei. Yritimme Kallen kanssa saada kaivolla takaisiniskuventtiiliä putkesta irti, että mökkini sisältä voisi kaataa vettä putkeen ja katsoa tuleeko se kaivolle asti, mutta venttiili ei hievahtanutkaan meidän työkaluilla.
Aitan ikkunasta tuli mukava suurikokoinen, se tuo kivasti valoa muuten umpinaiseen tilaan. Ikkunaprojektissakin oli pienoisia haasteita, sillä käytettynä ostamastani ikkunasta puuttuivat karmit, jolloin saranoiden kiinnitys oli vaikeaa - niin mielikuvitusta vaativaa, että lopulta päädyimme saranattomaan ikkunaan. Isäni porasi ikkunan tukevasti kiinni pitkillä ruuveilla. Itse ikkuna-aukon tekeminen vaati paljon mittailua ja vatupassin käyttöä. Itse inhoan mittaamista ja yleensä vain arvioin mittoja, sekä tyydyn siihen että lopputulos saa jäädä hieman vinoon. Isäni ja muu talkooporukka saivat ikkunan kuitenkin ihmeen suoraan ja tiiviisi paikoilleen. Jossain vaiheessa teen kyllä aittaan vielä pienen tuuletusikkunan, muuten rakennus vaikuttaa liian koppimaiselta, koska se on muodoltaankin kuin työmaaparakki tai laivakontti.
Tontillani hääräsivät kolmisen päivää taitavat puurakentajat, jotka vaihtoivat mökkini alimpia hirsiä. He eivät olleet varsinaisia kirvesmiehiä, mutta vahvasti itseoppineita ja syvän kokemuksen kautta tietonsa ja taitonsa hankkineita. Yllättäen tienpuoleinen sivu torpastani eri ollutkaan niin laho kuin pinnalta näytti. Hirsi oli keskeltä aivan kuiva ja kova, joten tien puolelle tehtiin vain pintasalvos. Ainoastaan yhdestä lyhyestä kohdin hirsi oli läpensä pehmennyt ja se vaihdettiin. Pintasalvos tarkoitti, että mökkini hirsi kaiverrettiin puoliksi pois ja uusi hirsi halkaistiin kahtia ja veistettiin sopivaksi kuin palapelin pala.
Pahimman huoneeni kohdilta hirret olivat mielestäni aivan järkyttävässä kunnossa. Olin ennalta varma, että ainakin kaksi tai jopa kolme alimmaista pitäisi vaihtaa. Lähempi arviointi kuitenkin osoitti, etteivät vauriot yltäneet kuin yhden ja puolen hirren matkalle. Alin vaihdettiin siis kokonaan ja seuraavan kohdilla riitti, että siitä vuoltiin alhaalta puolet pois. Näin hirret siis nousivat jopa hieman ylemmäksi suhteessa maaperään, mikä on aina hyvä asia. Hirret ovat alunperin niin älyttömän jykevät, että ne sietävät jopa tällaisen ratkaisun, että puolet voi poistaa. Haimme Kallen kanssa pakulla niin isoja kiviä kuin suinkin jaksoimme kantaa soramontulta ja tienvarresta. Ei niitä lopulta montaa tarvinnut, sillä mökin vierestäkin löytyi paljon hyviä kiviä ja vanhoja talonaluskiviä pystyi hyödyntään.
Tänään kun äijiltä meinasi työt loppua, keksin että he voisivat vielä pelastaa kuistini hirsirakenteet. Kuitissa ei ole käytetty kuin paria tukihirttä, mutta ne olivat aivan sahanpuruna. Taas selvisi, etteivät vauriot yletä ylemmän hirren kohdalla kuin pintaan, mutta alempi oli syvempää syöty. Saimme poistaa ikkunan, jonka olimme parisen viikkoa sitten kiinnittäneet ja muutamia pintalautoja, että hirsiin päästiin käsiksi. Silti ongelmia oli, mistä sahata törmäämättä nauloihin, tulevatko vanhat lattialankut tielle ja mihin kohtaan tehdä lukko vanhaan ja uuteen hirteen, että rakenne kestää.
Lattialankut olivat olleet pienoinen haaste myös niityn puoleisen seinän kengityksessä. Saimme purkaa Kallen kanssa sisälattiaa, ja hirsien irrotuksen jälkeen lattiaeristeenkannatinlaudat tipahtivat maahan, minkä seurtauksena eristeet tupsahtivat perässä ja sitten niitä sai lapioida urakalla kottikärryyn ja kipata jorpakkoon. Yritimme laittaa osan jättisaaviin säilöön, mutta kaikelle ei vain ollut säilytystilaa - jätesäkitkin olivat taas loppuun käytetty - joten saan vielä hankkia pusikkoon kippaamani tilalle uutta kutteripurua tai vastaavaa. Tuo vanha lattiaeriste oli erittäin mielenkiintoista. Havaitsin siinä: hiekkaa, sammalta, olkea, hevosenlantaa ja purua. Kaikkea saatavilla olevaa oli siis mielikuvituksekkaasti hyödynnetty.
Lattialankuissa oli valtavat naulat, mutta kyllä ne pikku hiljaa sinnikkäällä sorkkaraudan vääntämisellä antoivat periksi. Olin tuolloin ensimmäisenä kengityspäivänä juuri ja juuri toimintakuntoinen, vaikka univelkaa olikin Ilosaarirokin jälkeen. Toisena päivänä olin täysin poissa pelistä, sillä olin valvonut koko yön keliakia kipujen vuoksi ja tyydyin vain maalaamaan aitalla ja välillä kurkkaamaan mitä raksamieheni olivat saaneet aikaan. Tänään olin taas vähän virkeämpi, mutta sadekeli antaa hyvän tekosyyn tälle laiskottelulle ja kirjoittelulle.
Kalle käväisi tänään kylillä ja siellä meni useampi tunti, kun hän hankki huussiin lisää lautaa, pesi pyykkiä yms, ja itse tein sillä aikaa aittaan tauluja liisteröimällä puulevyihin vanhojen tietosanakirjojen sivuja, joten varsinaisia raksahommia emme ole tänään vielä tehneet. Tosin aamulla olimme hieman kengittäjien apuna purkamassa lankkua seinästä. Kalle tuossa juuri suunnittelee menevänsä huussin kimppuun, kun aurinko yrittää pilkistellä pilviharsion takaa. Mie taas suunnittelen, että kuistiin pitäisi laittaa ikkuna ja ulkoverhouslautoja takaisin kengityksen jälkimainingin tiimoilta. Alunperin kuistini hirret eivät edes olleet näkyvissä, mutta nyt ovat niin komeat, että ansaitsevast ehdottomasti jäädä esiin. Olisi synti ja häpeä verhoilla niitä laudoilla. En muutenkaan ymmärrä, miksi niin usein hirsitalot päädytään verhoilemaan laudoilla! Kyllähän lauta lisää eristystä, mutta eivät tarpeeksi vahvat hirret sitä mitenkään lämmön vuoksi vaadi ja lauta yksinkertaisesyti vain rumentaa rakennuksen, vie siltä arvokkuuden!
Vanha puuovi on seinästäni irti, samoin epämääräiset filmivaneri palat, alimmat hirret eivät karise purua ja mökki seisoo taas ryhdikkäänä. Luulen, että kengityksellä oli iso merkitys talon säilymiselle. Vaikka lopulta vain yksi hirsi oli huolestuttavassa kunnossa, sekin olisi voinut aiheuttaa talon kallistumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti