Sellaistahan se on tämä remppaaminen, että teet ja huomaat, ettei tullutkaan hyvä ja teet uudelleen. Aloitat projektin ja huomaat, ettei sitä voikaan jatkaa, kuten olit suunnitellut. Tällaiseen tapahtumakulkuun voi suhtautua kevyesti pienissä jutuissa, kuten varaston lattian kunnostuksessa, mutta isommissa ja ennen kaikkea kalliimmissa projekteissa, se koettelee hermoja. Varaston lattian kanssa kävi niin, että ajattelin vain paikata lahoimmat kohdat. Puukkosahalla sahailin pehmeät kohdat lattiasta pois, mittailin sopivat uudet lankut ja kuin palapeliä lähdin rakentamaan lattiaan sopivia paikkapaloja. Olin tehnyt ja upottanut lattiaan jo neljä uutta lankkua, kunnes vastaan tuli täysin märkivä yksilö. Kääntäessäni sen ympäri huomasin pelottavan tuttavuuden. Kaikkien vanhojen rakennusten kunnostajien pahin painajaisuni; lattiasieni! Tämä sieni on varsin kaunis kirkkaan keltaisessa asussaan, mutta hyvin agressiivinen leviämään. Se osaa itse kastella lonkeroillaan kuivaakin materiaalia ja pääsee näin leviämään alunperin terveeseenkin puuhun. Toki se lähtee liikkeelle aina märästä ja lahosta puusta - käsittääkseni - mutta voi tosiaan lopulta tuhota rakennuksen terveitäkin osia.
Ei auttanut kuin purkaa koko lattia ja kantaa sienen valloittamat lankut nuotiopaikalle. Kallen mielestä lattian olisi voinut jättää pelkälle mullalle, mutta itse halusin siihen jotain päälle, että tilassa olisi parempi säilyttää tavaraa. Ei pelkkää maata vasten oikein viitsi laittaa juuri mitään, lapioita ja ulkotyökaluja ehkä lukuunottamatta. Mikä voisi olla ei-orgaaninen lattiamateriaali? Sain siinä hetken aikaa pähkäillä, mistä ihmeestä lattian voisi tehdä, ettei sieni leviäisi heti uudestaan siihen. Tietenkin itiöemistä oli varmasti pölissyt itiöitä maaperään ja uusi sieni olisi lankuissa alta aikayksikön jos puita laittaisi suoraan maata vasten. Mitään maasta irti olevia koolauksia ja kunnon lattiarakenteita en tietenkään viitsinyt ajatellakaan, kyseessä on kuitenkin huonokuntoinen ulkorakennus, jolle ollaan muutenkin uhrattu aivan liikaa aikaa itse talon kustannuksella. (Toisessa päässä tönöä on sauna ja peseytymään oli pakko päästä, siksi kunnostimme koko kevään saunan päätyä) Päädyin sitten vain levittämään vanhoja kattopeltejä multaista maata vasten. Laitoin peltejä limittäin ja muutamilla peltiruuveilla toisiinsa kiinni, ettei saumoihin kompastu, eivätkä pellit liiku. Nyt lattia on mielestäni aivan toimiva huolimatta siitä, että pellit poksuvat ihanasti, kun niillä kävelee. Kun vajaan menee, ei kuule mitään, mitä toinen ulkopuolella sanoo. Pääasia kuitenkin, kuinka tilassa voi nyt säilyttää tavaraa. Meillä on ollut huutava pula säilytystilasta! Rakensin vajaan muutamia uusia hyllyjä ja purin pahiten vaurioituneet. Entiset hyllyt olivat kuin maanjäristyksen jäljiltä, ne kupruilivat ylös ja alas, sillä vajan koko pääty on laskeutunut sen verran maan sisään, että hyllyjenrakenteiden on ollut pakko taipua.
Kalle poltteli alimpia hirsiä ulkovajan sisäpuolelta. Toholla hän kävi hirsiä läpi ja todennäköisesti lattiasienen rippeet kuolivat tuossa kuumennuksessa. Ei se kyllä näkyvästi ollut edes levinnyt seinälle, mutta alimmat hirret ovat niin märät, että saattaa sinne vielä jokin tuholainen iskeä. Koko rakennusta pitäisi nostaa ja päädyn alimmat hirret vaihtaa, mutta ei ehkä ehditä enää tänä kesänä.
Niin, sitten niihin isompiin epäonnisiin projekteihin, mistä aluksi vihjailin. No, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut; kaivo on ollut kyllä koko remottiprojektimme suurin murheenkryyni. Nyt vesi on muuttunut aivan tummaksi ja haisee ruosteen sekaiselle kuralle. Kaivon kunnostaja kävi tänään ja toinen yrittäjä toi lastillisen hiekkaa. Tuo hiekka ei viimeksi maksanut kuin reilu 50 e, joten en edes kysynyt hintaa etukäteen. Virhe! Aina pitäisi kysyä. Nyt kuorma-auto kuski vain totesi "Se on sitten 220 e." Pienoinen yllätys oli tuo lasku, mutta maksoin tietenkin kiltisti. Siitä viisastuneena yritin moneen kertaan kysellä kaivotyypiltä hänen tuntitaksaansa. Hän ei aluksi meinannut alkaa ollenkaan hintaneuvotteluihin vaan totesi vain aina savolaisen huolettomasti "Noooh, eihän se paljon tee jos mie tässä pyörähdän, eihän miulla viimeksikään niin montaa tuntia mennyt." "Niin, mutta paljonko?" ajattelin jo aivan turhautuneena ja lopulta sain häneltä ongittua jonkinmoisen maksimi palkka-arvion. Edelleen ollaan kaukana niistä summista, mitä maksaisi jo liittyisin Niittylahden vesiosuuskuntaan. Se kustantaisi ainakin 4000 e ja sen jälkeen vesilaskut käytön mukaan. Mutta olen nyt tuohon kaivoonkin pistänyt jo reilusti yli tonnin. Saisi se kohta kuntoon tulla!
Jonkinlainen virhehän edellisessä kaivoprojektissa selvästi tuli. Nähtävästi saan nyt hieman alennusta sillä perusteella. Mielestäni voisin kuitenkin saada tuon työn jopa aivan ilmaiseksi, koska selkeitä virheitä tapahtui. Näitä laiminlyöntejä on kuitenkin vaikea osoittaa, sillä vaikka suodatinkangasta olisikin pistetty enemmän, hiekkaa enemmän tai vesiputken lähtö olisi tiivistetty paremmin niin kieltämättä ruostesuonet olisivat saattaaneet joka tapauksessa tunkea kaivoon. Jos kyse on siitä, että paikassa vain on ruostetta ja kaivinkone puhkaisi suonet, voiko se olla kunnostajan syy? Tästäö syystä en nyt sitten osannut alkaa tappelemaan asiasta. Yritetään nyt sitten vielä paremmalla onnella aivan puhtaalta pöydältä.
Tehtiin tänään tunteroisen ajan suunnitelmia. Siirretään kaivonrenkaat kokonaan toiseen paikkaan! Hienoa siirrossa on, että saan kaivon lähemmäksi taloa. Ei vielä täysin päätetty, mihin kaivo tulee. Olen aina pitänyt lähinnä vitsinä sitä, kuinka vettä etsitään pajunoksan avulla. Nyt tämä kaivoihminen - sanotaanko vaikka H - heitti kuitenkin aivan tosissaan "Onkos täällä missään pajua. Senhän voisi oksalla katsoa, missä vesisuonia menee." Hän katkaisi pajustani vanhankansan oppien mukaisesti haaraoksan ja lähti oksan kanssa astelemaan tonttiani ympäri. Olin ihmeissäni ja samalla vaikuttunut. Voiko tällainen perinne toimia? Sen ymmärsin järkeenkäyväksi kun H kysäisi "Onko tontilla pihlajaa, pihlaja kasvaa aina vesisuonen päällä." Kyllä tällainen luonnontieteellinen fakta uppoaa minunlaiseen skeptikkoon, mutta että kädessä pidettävä paju taipuisi veden lähellä...jaa a..No, ainakin tontillani kasvaa paljon kosteikossa viihtyäviä heinäkasveja eli niistäkin voi päätellä, kuinka vettä pitäisi löytyä. Kai lähes mistä vain löytyy vettä, mutta ongelma on, ettei vesi voi olla kovin syvällä, koska minulla on vain kolme kaivonrengasta.
Renkaat täytyy nyt pestä painepesurilla, koska niihin on tarttunut ruostetta. Onneksi H tiesi tässä lähellä jonkin talon, jonka pihassa hän voi käydä pesemässä renkaat. Hänellä on kuulema varastossa jonkinverran vesiputkea, jonka lupasi tuoda kaupanpäälliseksi. Toivottavasti putki olisi sen verran pitkä, että yltäisi heti talolle asti vaikka edes pinta vetona. Ainakin voimme tehdä niin, että putki lähtee kaivosta ja sen pää nostetaan lähelle maan pintaa ja me voimme helposti sitten itse yhdistää siihen lisäputkea, kun sitä joskus saadaan hankittua. Vaikka en edellenkään koko syksynä saisi johdettua vettä taloon, olisin hyvin iloinen pelkästään puhtaasta kaivovedesta. Jos siitä saisi pesu- ja käyttövesikelpoista, kuten se oli alunperinkin, olisin enemmän kuin kiitollinen.
Emme oikein saa tehtyä mitään isompia hankintoja, kun pakumme ei käynnisty. Emme saa ajettua sitä edes korjaamolle, kun se ei starttaa. Korvaakohan vakuutus auton hinaamisen kotipahasta korjaamolle? Vastahan kaupanpihasta hinautettiin Funkkis korjattavaksi, mutta en ole yhtään varma pystyykö hinaajan tilaamaan kotia asti. Olemme niin kädettömiä auton korjaamisessa, että tuossa se nyt vain seisoo ja odotamme jos kylään sattuisi ilmaantumaan joku auton rassaaja. Vinkiksi blogini lukijoille: nyt olisi pikku tienestiä luvassa sille, joka saa automme liikkeelle. Voi olla, että siinä on vain jokin hyvin pikku vika, esimerkiksi akun johdoissa jotain, ettei starttaa.
Ulkohuussi, mikä on ollut pitkälti Kallen projekti, on nyt lähes valmis. Kalle taiteili siihen huolella oven, jossa on hieno kolmioteema, mutta oven kiinnitys tyssäsi vääränlaisiin saranoihin. Ovi tulee aukeamaan vasemmalta oikealla ja meillä oli vahingossa peilikuvasaranat. Huussin lautaverhoilu on hienosti harmaantunut rautavithrillin ansiosta - samoin kuin aittakin.
Lakkasin tänään aitan lattian - pelkkä osmo colori ei näyttänyt kestävän - ja laitoimme vanhan tupamme lattialankut uudestaan paikoilleen. Eilen kippasimme sinne hevosenlanta-sammal-purueristeet takaisin ja pilkoin sinne yhden ekovillapaalin. Eristeet jäivät kyllä vajaaksi, sillä suurin osa vanhasta eristeestä oli mennyt hukkaan valahdettuaan kengityksen yhteydessä talon alle, ja en saanut aikaiseksi hankkia kutteripurua. Kyselin kyllä Savonlinnan puskaradioryhmästä, mistä sahanpurua saisi, mutta missään meidän lähellä ei näyttänyt sahaa olevan, joten puru jäi hankkimatta. Nyt on lattia uudestaan suljettu ja bitumipahvit laitettu, mutta lattianaulat ovat sen verran laiskasti kiinni, että lisäeristettä voi kyllä myöhemminkin kipata suhteellisen pienellä vaivalla. Nuo lattialankut vaikuttivat ihanan kuivilta ja terveiltä - oli helpotus huomata, kun vasta olin löytänyt täysin lahoja ja sienen valtaamia lankkuja toisaalta. Koko talonalunenkin on mahtavan terveen näköinen, vaikka ei olekaan tuosta kohdin kovin korkea rossipohja. Jos saisin hankittua pitkävartisen teräsharavan, voisin vedellä vähän purumoskaa pois lattian alta ja näin kaivaa sitä vielä hieman korkeammaksi. Siellä on vähän turhan paljon orgaanista ainetta, mikä voi lähteä mätänemään, vaikka onkin vielä aivan kuivaa. Polttelisi kyllä kunnostaa tuo vanha huone! Hirsiseinäkin on niin komiaa tummaa hirttä ja aivan alkuperäisessä asussaan. Ongelmana vain on valtava leivinuuni. Harmi, kun kerrankin olisi selkeä kunnostettava kohde niin sen pilaa tuo uuni. Uunin kanssa herää monta kysymystä: Voisiko sen vielä korjata? Uskaltaako sen särkeä ilman, että piipun muuraa kuitenkin ensin kuntoon, sillä Jokke-kengittäjä sanoi koko taloni rakenteet lepäävän piipun varassa? Miten hajoittaminen käytännössä tapahtuu? Minkälainen lämmönlähde tilalle? Olisiko historiallisesti arvokas kulttuuriteko korjauttaa uuni, sillä silloin joka huoneessa olisi alkuperäiset tulisijat?
Eipä tässä muuta. Huomenna uudella innolla kaivon kimppuun. Ehkä siitä vielä kaivo tulee! Vielä lyhyesti muita kuin remonttikuulumisia: Olemme käyneet useana päivänä soutelemassa, sillä kelit ovat olleen edelleen mahtavan kesäisiä. Saunaa ei ole tarvinnut lämmittää, koska olen uinut päivittäin Heajärvessä. Tuo pikkuinen järvi on kyllä unelmieni täyttymys. Lapsena aina toivoin järveä, joka olisi yhtä kirkasvetinen kuin Keitele, mutta kuitenkin lämpimämpi. Haapavedellä meillä oli kotimme lähellä lämmin lätäkkö, mutta se oli hyvin mutanen vesistö. Nyt olen saanut sekä puhdasvetisen että lämpimän uimapaikan! Järvi on nähtävästi hyvin syvä ja pysyy siksi kirkkaana, vaikka onkin pinta-alaltaan pieni. Sinne myös virtaa, ja sieltä pois, runsaasti solisevia puroja, joten myös veden vaihtuvuus pitää järven kirkkaana. Itse asiassa otamme sauna vetemmekin tavallaan nyt tuosta järvestä, takapihamme ohitse virtaa puro, joka saa alkunsa Herajärvestä. Kalle kävi juuri täyttämässä saunan patamme tuolla vedella ja kun siivilän läpi kippaa ämpäristä veden pataan, se on yhtä puhtaan näköistä kuin raanavesi. Täytimme padan valmiiksi, sillä Bruno pitää pestä huomenna. Piskillemme on iskenyt jokin ihme allergia ja eläinlääkäri antoi erikoisshampoota, jolla koira tulisi pestä. Sen lisäksi Bruno sai kutilanalääkkeet tabletteina, kortisoliliuosta korviin ja ohjeet erikoisruokavalioon. Nirso piskimme paastosi pari päivää, kun herran makuaistiin ei sopinut poronliha. Kaveri on ollut aina aika nirso uusien ruokien suhteen, mutta en nyt voinut kuvitellakaan, ettei se suostuisi oikeasti nälissään poroa syömään. Mutta ei. Hän kävi vain haistamassa ruokakuppiaan ja nyrpistämässä kuonoa. Ei auttanut kuin lähteä ostamaan kalliit nappulat eläinlääkäriasemalta! Ne ovat erityisiä allergiaruokavalionappuloita ja ne nyt ovat onneksi sopineet herralle, jolla on varsin neitimäinen asenne ruokaan. Toivottavasti kaveri on allerginen vain tietyllä ruoka-aineelle, kuten esimerkiksi naudalle, eikä millekään ympäristötekijälle! On paljon helpompi karsia ruokavaliosta allergiasa aiheuttavat kuin tästä mökistämme! Onneksi allergiat alkoivat jo mökillä ja Haapavedelle, missä on siistiä, joten mikään ei viittaa esimerkiksi pölypunkkiallergiaan.
Ei auttanut kuin purkaa koko lattia ja kantaa sienen valloittamat lankut nuotiopaikalle. Kallen mielestä lattian olisi voinut jättää pelkälle mullalle, mutta itse halusin siihen jotain päälle, että tilassa olisi parempi säilyttää tavaraa. Ei pelkkää maata vasten oikein viitsi laittaa juuri mitään, lapioita ja ulkotyökaluja ehkä lukuunottamatta. Mikä voisi olla ei-orgaaninen lattiamateriaali? Sain siinä hetken aikaa pähkäillä, mistä ihmeestä lattian voisi tehdä, ettei sieni leviäisi heti uudestaan siihen. Tietenkin itiöemistä oli varmasti pölissyt itiöitä maaperään ja uusi sieni olisi lankuissa alta aikayksikön jos puita laittaisi suoraan maata vasten. Mitään maasta irti olevia koolauksia ja kunnon lattiarakenteita en tietenkään viitsinyt ajatellakaan, kyseessä on kuitenkin huonokuntoinen ulkorakennus, jolle ollaan muutenkin uhrattu aivan liikaa aikaa itse talon kustannuksella. (Toisessa päässä tönöä on sauna ja peseytymään oli pakko päästä, siksi kunnostimme koko kevään saunan päätyä) Päädyin sitten vain levittämään vanhoja kattopeltejä multaista maata vasten. Laitoin peltejä limittäin ja muutamilla peltiruuveilla toisiinsa kiinni, ettei saumoihin kompastu, eivätkä pellit liiku. Nyt lattia on mielestäni aivan toimiva huolimatta siitä, että pellit poksuvat ihanasti, kun niillä kävelee. Kun vajaan menee, ei kuule mitään, mitä toinen ulkopuolella sanoo. Pääasia kuitenkin, kuinka tilassa voi nyt säilyttää tavaraa. Meillä on ollut huutava pula säilytystilasta! Rakensin vajaan muutamia uusia hyllyjä ja purin pahiten vaurioituneet. Entiset hyllyt olivat kuin maanjäristyksen jäljiltä, ne kupruilivat ylös ja alas, sillä vajan koko pääty on laskeutunut sen verran maan sisään, että hyllyjenrakenteiden on ollut pakko taipua.
Kalle poltteli alimpia hirsiä ulkovajan sisäpuolelta. Toholla hän kävi hirsiä läpi ja todennäköisesti lattiasienen rippeet kuolivat tuossa kuumennuksessa. Ei se kyllä näkyvästi ollut edes levinnyt seinälle, mutta alimmat hirret ovat niin märät, että saattaa sinne vielä jokin tuholainen iskeä. Koko rakennusta pitäisi nostaa ja päädyn alimmat hirret vaihtaa, mutta ei ehkä ehditä enää tänä kesänä.
Niin, sitten niihin isompiin epäonnisiin projekteihin, mistä aluksi vihjailin. No, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut; kaivo on ollut kyllä koko remottiprojektimme suurin murheenkryyni. Nyt vesi on muuttunut aivan tummaksi ja haisee ruosteen sekaiselle kuralle. Kaivon kunnostaja kävi tänään ja toinen yrittäjä toi lastillisen hiekkaa. Tuo hiekka ei viimeksi maksanut kuin reilu 50 e, joten en edes kysynyt hintaa etukäteen. Virhe! Aina pitäisi kysyä. Nyt kuorma-auto kuski vain totesi "Se on sitten 220 e." Pienoinen yllätys oli tuo lasku, mutta maksoin tietenkin kiltisti. Siitä viisastuneena yritin moneen kertaan kysellä kaivotyypiltä hänen tuntitaksaansa. Hän ei aluksi meinannut alkaa ollenkaan hintaneuvotteluihin vaan totesi vain aina savolaisen huolettomasti "Noooh, eihän se paljon tee jos mie tässä pyörähdän, eihän miulla viimeksikään niin montaa tuntia mennyt." "Niin, mutta paljonko?" ajattelin jo aivan turhautuneena ja lopulta sain häneltä ongittua jonkinmoisen maksimi palkka-arvion. Edelleen ollaan kaukana niistä summista, mitä maksaisi jo liittyisin Niittylahden vesiosuuskuntaan. Se kustantaisi ainakin 4000 e ja sen jälkeen vesilaskut käytön mukaan. Mutta olen nyt tuohon kaivoonkin pistänyt jo reilusti yli tonnin. Saisi se kohta kuntoon tulla!
Jonkinlainen virhehän edellisessä kaivoprojektissa selvästi tuli. Nähtävästi saan nyt hieman alennusta sillä perusteella. Mielestäni voisin kuitenkin saada tuon työn jopa aivan ilmaiseksi, koska selkeitä virheitä tapahtui. Näitä laiminlyöntejä on kuitenkin vaikea osoittaa, sillä vaikka suodatinkangasta olisikin pistetty enemmän, hiekkaa enemmän tai vesiputken lähtö olisi tiivistetty paremmin niin kieltämättä ruostesuonet olisivat saattaaneet joka tapauksessa tunkea kaivoon. Jos kyse on siitä, että paikassa vain on ruostetta ja kaivinkone puhkaisi suonet, voiko se olla kunnostajan syy? Tästäö syystä en nyt sitten osannut alkaa tappelemaan asiasta. Yritetään nyt sitten vielä paremmalla onnella aivan puhtaalta pöydältä.
Tehtiin tänään tunteroisen ajan suunnitelmia. Siirretään kaivonrenkaat kokonaan toiseen paikkaan! Hienoa siirrossa on, että saan kaivon lähemmäksi taloa. Ei vielä täysin päätetty, mihin kaivo tulee. Olen aina pitänyt lähinnä vitsinä sitä, kuinka vettä etsitään pajunoksan avulla. Nyt tämä kaivoihminen - sanotaanko vaikka H - heitti kuitenkin aivan tosissaan "Onkos täällä missään pajua. Senhän voisi oksalla katsoa, missä vesisuonia menee." Hän katkaisi pajustani vanhankansan oppien mukaisesti haaraoksan ja lähti oksan kanssa astelemaan tonttiani ympäri. Olin ihmeissäni ja samalla vaikuttunut. Voiko tällainen perinne toimia? Sen ymmärsin järkeenkäyväksi kun H kysäisi "Onko tontilla pihlajaa, pihlaja kasvaa aina vesisuonen päällä." Kyllä tällainen luonnontieteellinen fakta uppoaa minunlaiseen skeptikkoon, mutta että kädessä pidettävä paju taipuisi veden lähellä...jaa a..No, ainakin tontillani kasvaa paljon kosteikossa viihtyäviä heinäkasveja eli niistäkin voi päätellä, kuinka vettä pitäisi löytyä. Kai lähes mistä vain löytyy vettä, mutta ongelma on, ettei vesi voi olla kovin syvällä, koska minulla on vain kolme kaivonrengasta.
Renkaat täytyy nyt pestä painepesurilla, koska niihin on tarttunut ruostetta. Onneksi H tiesi tässä lähellä jonkin talon, jonka pihassa hän voi käydä pesemässä renkaat. Hänellä on kuulema varastossa jonkinverran vesiputkea, jonka lupasi tuoda kaupanpäälliseksi. Toivottavasti putki olisi sen verran pitkä, että yltäisi heti talolle asti vaikka edes pinta vetona. Ainakin voimme tehdä niin, että putki lähtee kaivosta ja sen pää nostetaan lähelle maan pintaa ja me voimme helposti sitten itse yhdistää siihen lisäputkea, kun sitä joskus saadaan hankittua. Vaikka en edellenkään koko syksynä saisi johdettua vettä taloon, olisin hyvin iloinen pelkästään puhtaasta kaivovedesta. Jos siitä saisi pesu- ja käyttövesikelpoista, kuten se oli alunperinkin, olisin enemmän kuin kiitollinen.
Emme oikein saa tehtyä mitään isompia hankintoja, kun pakumme ei käynnisty. Emme saa ajettua sitä edes korjaamolle, kun se ei starttaa. Korvaakohan vakuutus auton hinaamisen kotipahasta korjaamolle? Vastahan kaupanpihasta hinautettiin Funkkis korjattavaksi, mutta en ole yhtään varma pystyykö hinaajan tilaamaan kotia asti. Olemme niin kädettömiä auton korjaamisessa, että tuossa se nyt vain seisoo ja odotamme jos kylään sattuisi ilmaantumaan joku auton rassaaja. Vinkiksi blogini lukijoille: nyt olisi pikku tienestiä luvassa sille, joka saa automme liikkeelle. Voi olla, että siinä on vain jokin hyvin pikku vika, esimerkiksi akun johdoissa jotain, ettei starttaa.
Ulkohuussi, mikä on ollut pitkälti Kallen projekti, on nyt lähes valmis. Kalle taiteili siihen huolella oven, jossa on hieno kolmioteema, mutta oven kiinnitys tyssäsi vääränlaisiin saranoihin. Ovi tulee aukeamaan vasemmalta oikealla ja meillä oli vahingossa peilikuvasaranat. Huussin lautaverhoilu on hienosti harmaantunut rautavithrillin ansiosta - samoin kuin aittakin.
Lakkasin tänään aitan lattian - pelkkä osmo colori ei näyttänyt kestävän - ja laitoimme vanhan tupamme lattialankut uudestaan paikoilleen. Eilen kippasimme sinne hevosenlanta-sammal-purueristeet takaisin ja pilkoin sinne yhden ekovillapaalin. Eristeet jäivät kyllä vajaaksi, sillä suurin osa vanhasta eristeestä oli mennyt hukkaan valahdettuaan kengityksen yhteydessä talon alle, ja en saanut aikaiseksi hankkia kutteripurua. Kyselin kyllä Savonlinnan puskaradioryhmästä, mistä sahanpurua saisi, mutta missään meidän lähellä ei näyttänyt sahaa olevan, joten puru jäi hankkimatta. Nyt on lattia uudestaan suljettu ja bitumipahvit laitettu, mutta lattianaulat ovat sen verran laiskasti kiinni, että lisäeristettä voi kyllä myöhemminkin kipata suhteellisen pienellä vaivalla. Nuo lattialankut vaikuttivat ihanan kuivilta ja terveiltä - oli helpotus huomata, kun vasta olin löytänyt täysin lahoja ja sienen valtaamia lankkuja toisaalta. Koko talonalunenkin on mahtavan terveen näköinen, vaikka ei olekaan tuosta kohdin kovin korkea rossipohja. Jos saisin hankittua pitkävartisen teräsharavan, voisin vedellä vähän purumoskaa pois lattian alta ja näin kaivaa sitä vielä hieman korkeammaksi. Siellä on vähän turhan paljon orgaanista ainetta, mikä voi lähteä mätänemään, vaikka onkin vielä aivan kuivaa. Polttelisi kyllä kunnostaa tuo vanha huone! Hirsiseinäkin on niin komiaa tummaa hirttä ja aivan alkuperäisessä asussaan. Ongelmana vain on valtava leivinuuni. Harmi, kun kerrankin olisi selkeä kunnostettava kohde niin sen pilaa tuo uuni. Uunin kanssa herää monta kysymystä: Voisiko sen vielä korjata? Uskaltaako sen särkeä ilman, että piipun muuraa kuitenkin ensin kuntoon, sillä Jokke-kengittäjä sanoi koko taloni rakenteet lepäävän piipun varassa? Miten hajoittaminen käytännössä tapahtuu? Minkälainen lämmönlähde tilalle? Olisiko historiallisesti arvokas kulttuuriteko korjauttaa uuni, sillä silloin joka huoneessa olisi alkuperäiset tulisijat?
Eipä tässä muuta. Huomenna uudella innolla kaivon kimppuun. Ehkä siitä vielä kaivo tulee! Vielä lyhyesti muita kuin remonttikuulumisia: Olemme käyneet useana päivänä soutelemassa, sillä kelit ovat olleen edelleen mahtavan kesäisiä. Saunaa ei ole tarvinnut lämmittää, koska olen uinut päivittäin Heajärvessä. Tuo pikkuinen järvi on kyllä unelmieni täyttymys. Lapsena aina toivoin järveä, joka olisi yhtä kirkasvetinen kuin Keitele, mutta kuitenkin lämpimämpi. Haapavedellä meillä oli kotimme lähellä lämmin lätäkkö, mutta se oli hyvin mutanen vesistö. Nyt olen saanut sekä puhdasvetisen että lämpimän uimapaikan! Järvi on nähtävästi hyvin syvä ja pysyy siksi kirkkaana, vaikka onkin pinta-alaltaan pieni. Sinne myös virtaa, ja sieltä pois, runsaasti solisevia puroja, joten myös veden vaihtuvuus pitää järven kirkkaana. Itse asiassa otamme sauna vetemmekin tavallaan nyt tuosta järvestä, takapihamme ohitse virtaa puro, joka saa alkunsa Herajärvestä. Kalle kävi juuri täyttämässä saunan patamme tuolla vedella ja kun siivilän läpi kippaa ämpäristä veden pataan, se on yhtä puhtaan näköistä kuin raanavesi. Täytimme padan valmiiksi, sillä Bruno pitää pestä huomenna. Piskillemme on iskenyt jokin ihme allergia ja eläinlääkäri antoi erikoisshampoota, jolla koira tulisi pestä. Sen lisäksi Bruno sai kutilanalääkkeet tabletteina, kortisoliliuosta korviin ja ohjeet erikoisruokavalioon. Nirso piskimme paastosi pari päivää, kun herran makuaistiin ei sopinut poronliha. Kaveri on ollut aina aika nirso uusien ruokien suhteen, mutta en nyt voinut kuvitellakaan, ettei se suostuisi oikeasti nälissään poroa syömään. Mutta ei. Hän kävi vain haistamassa ruokakuppiaan ja nyrpistämässä kuonoa. Ei auttanut kuin lähteä ostamaan kalliit nappulat eläinlääkäriasemalta! Ne ovat erityisiä allergiaruokavalionappuloita ja ne nyt ovat onneksi sopineet herralle, jolla on varsin neitimäinen asenne ruokaan. Toivottavasti kaveri on allerginen vain tietyllä ruoka-aineelle, kuten esimerkiksi naudalle, eikä millekään ympäristötekijälle! On paljon helpompi karsia ruokavaliosta allergiasa aiheuttavat kuin tästä mökistämme! Onneksi allergiat alkoivat jo mökillä ja Haapavedelle, missä on siistiä, joten mikään ei viittaa esimerkiksi pölypunkkiallergiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti