Syreeniaidat istutettiin aikanaan kaikille Hovin työntekijöiden torpille, jotta olisi viihtyisämpää. Hovi omisti kaikki maat ja työntekijät saivat noin kahden hehtaarin alueita taloilleen jos menivät Hoville metsätöihin. Myöhemmin hovi liitettiin Kymi oy yhtiöön. Talossani asuivat Toloset ja Makkoset, joista kummatkin olivat metsäyhtiön kirjoissa. Tämä Hovin päärakennus on edelleen pystyssä ja siinä on mahtavat ruutuikkunat vierivieressä ja tyylikäs pylväskuisti. Niittylahden kansakoulukin on edelleen pystyssä rakennuksena, vaikka koulu lakkautettiin jo 1967. Kansakoulun opettajat toimivat aikanaan kulttuurin airueina, toiset toivat näytelmäinnostuksen, toiset urheilun. Perustettiin näytelmä kerhoja ja urheiluseura. Olipa kylällä joskus jopa oma torvisoittokuntansa. Nähtävästi koulu on ollut myös kaikkien tapahtumien kehto ja kyläläisten tapaamispaikka. Näinhän se on historiallisesti ollut ympäri Suomen, joissain kylillä kulttuurin ylläpitäjä on ollut pappila, toisissa koulu.
Olen viimeaikoina saanut kuulla mielenkiintoisia tarinoita kylän historiasta, niin sinisen talon Kirstiltä kuin myös Malisen Leenan kirjoittamasta pienestä historiikistä. Eläväinen kylä tämä on ollut! Pystyn hyvin näkemään sieluni silmin valtavan roottorin, joka nosti Niittylammesta vettä saharakennukseen, tai Haukiveden rannassa olleen saunan, jossa kylpi koko kartanon väki tai millainen kuhina kävi kyläkaupassa, kun siellä juoruiltiin päivän kiinnostavimmista uutisista. Mitä ne sitten olisivatkin olleet? Kuka on mennyt naimisiin, kuka saanut lehtolapsen tai vaikkapa minkälaisia kesäjuhlia nuorisoseuralla oli suunnitteilla.
Ei uskoisi, että joskus kauan sitten kuikkarojassa - joka kulkee taloni lähettyviltä - on ollut oikea koski. Hauska kuvitella myöskin, kuinka suuren ladon kohdilla on aikanaan kulkenut pitkä puukuja. Paikkaa on sanottu solansuuksi, ja nykyäänkin muutamaa jäljelle jäänyttä vanhaa mäntyä sanotaan rahapuiksi. Mutta tämä historiasta. Nyt nykypäivään. Olen tässä odotellut sopivaa hetkeä kirjoittamiseen, mutta näyttää, ettei nyt suurempaakaan inspiraatiota iske, joten päätin nyt naputella hieman lauantai illan ratoksi. Sikäli hetki on oiva, että leivinuuni on lämmittänyt torpan ja sormet eivät jäädy kirjoittamisessa. Pimeys on myös laskeutunut jo tunteja sitten, joten ulkonakaan ei juuri pysty puuhastelemaan. Kyllähän viileys hidastaa remonttimahdollisuuksia ja halukkuutta. Olemme silti jotain pientä tehneet aina joka päivä. Tänään Kalle kävi katolla puristelemassa konesaumakaton erillisiä lukkoknipsejä kiinni. Kattohan pysyy kiinni koska saumat ovat toistensa ympärillä, mutta nuo metallikielet ovat vain jotain lisävarmistuksia ja niistä moni oli noussut ylös. Yhdessä siirtelimme polttopuita paikasta toiseen ja itse tein jälleen pienen piha-askartelun, siis laajensin tilataideteostani, joka koostuu peikkojen asunnoista.
Olemme laitelleet tilapäisiä lattialistoja keittiöön - ei kannata pysyviä, kun enskesänä puran lattian - katon rajaan pellavaa ja teippiä, sekä oven päälle listaa ja vaatekomeron kynnykseen eristettä. Katselin laserlämpömittarilla, jonka lainasin, mistä lämpö eniten karkaa ja pihimmat paikat näyttivät olevan nimenomaan listojen kohdilla.
Onneksi on ollut ennätyslämmin marraskuu! Jos ulkona on 5-10 plussaa, mökin sisälämmön onnistuu helposti pitämään pönttöuunilla ja leivinuunilla noin 18 asteessa. Mutta heti jos lämpö menee pakkaselle, joutuu turvautumaan hetkittäin myös pattereihin. Usein jos istun paikallaan ja syön, laitan joka tapauksessa hetkeksi öljykiertoisen liikuteltavan patterin päälle ja istun aivan patteriin kiinni. Jos on liikkeessä, tai nukkuu peiton alla, 18 on aivan riittävä lämpö, mutta jos vaikka istuu koneella, tahtoo käsiä palella.
En ole kirjoittanut aikoihin, joten en varmaan ole kertonut, kuinka aukaisimme vanhan tuvan lattian. Kuistin puoleiselta seinältä jouduimme kaivamaan eristeet monin paikoin kokonaan pois. Niskojen kiinnitykset olivat lahonneet. Vaihdoimme neljä näitä tukikalikkaa - en muista oikeaa nimeä, vaikka olen sen kuullut. Pyrimme valitsemaan kovaa puuta, jota ei niin vain jyrsittäisi, kuten lehtikuusta. Pari tehtiin myös vanhojen kangaspuiden osista, koska niissä sattui olemaan valmiiksi "porras." Huoneilma kyllä raikastui samantien, kun olimme poistaneet kaikkialta päällimmäiset eristeet, puhdistaneet lankut, poistaneet vanhan tuulensuojapaperin, laittaneet uutta purua ja hamppua vanhan sammal-turve-hiekka-eristeen päälle ja laittaneet uuden tuulensuojapahvin. Tällä kertaa käytin aitoa ruskee pahvia bitumin sijaan. Monet suosivat sitä, koska se hengittää bitumia paremmin. Tuosta vanhasta turpeestakin olen kuullut paljon hyvää, joten olen iloinen, että pystyimme jättämään lähes kaiken vanhan eristeen. Turve kuulemma tarjoaa erittäin huonon kasvualastan haitallisille mikrobeille. Koska se on niin hapanta, useimmat migrobit eivät pysty elämään siinä. Lattianavausrempan aikana sattui olemaan pari aurinkoista päivää ja hiirten pissimät lankut saivat mukavasti nauttia auringon uv:stä keskellä pihaa. Tehostettiin kuivatusta myös tohottelemalla pahimpia kohtia.
Kun kelit pimenivät ja sateistuivat, pyrimme tekemään sisätöitä. Sain avattua tukkeutuneet leivinuunin hormin! Vanhasta uunista tippui uskomaton määrä nokea ja naakanpesiä, ennen kuin puhelimeni kuva osoitti, että valoa näkyy. Kännykällä osoittelin hormiin ja otin kuvia, että tietäisin, pitääkö vielä nuohota letkun pätkällä. Uuni on nyt kohtalaisen hyvin puhdistettu myös tulipesästään ja tiilipinnaltaan, mahdollisesti se pitäisi vielä noki-imurilla imuroida ennen muurarin kutsumista, mutta kaikki isommat moskat ovat poistettu. Niitähän riitti! Niin sanottu huuva oli täynnä lasia, tulitikkuaskeja, pullonkorkkeja, lasten piirustuksia ym.
Kalle poisteli tuon huoneen seiniltä nastoja, sinitarraa ja nauloja. Luulen, että teen hirsipintaan savirappauksen. Kun saan kerrankin aloittaa huoneen kanssa aivan alusta, purkamatta ensin väärin tehtyjä remontteja, yritän tehdä siitä kerralla lämpimän ja toimivan huoneen. Vintille laitan kunnon määrän hamppua ja ehkä jopa ekovillaa. Ikkunat eristän vielä huolellisemmin kuin edelliset, ehkä ikkunan päältä puuttuvat hirret vaativat korvaajikseen kunnon paksun levyn sisäpuolelle, ei pelkästään vuorilautoja. Savirappaukseen pitää tutustua huolella. Sehän on hyvin perinteinen menetelmä. Tuo huone tuskin koskaan on ollut rapattu, koska hirret ovat niin sileät, mutta vanhaan taloon menetelmä sopii kuitenkin mainiosti. Todennäköisesti teen rappauspinnan puuritilällä tai juuttiverkolla. Historian saatossahan rappauskynsiksi on käytetty mitä mielikuvituksellisimpia asioita, kuten nurinpäin naulattuja pullonkorkkeja.
Eilen kiertelin hetken pihalla ennen kuin keksin tekemistä. Katse osui syreeniaitaan, jossa usea oksa kallisteli maata vasten. Jokin auto tai muu ajopeli siihen oli joskus peruuttanut, sillä tuolta paikalta löytyi muuttaessamme peruutuspeilin sirpaleita, autossa olleita cd-levyjä yms. Näin siinä usein käy: ulos mennessä ei ole aavistustakaan, minkä homman aloittaisi, mutta äkkiä mieleen hiipii jotain. Katkoimme nuo kuolleet oksat ja siirryimme siitä siistimään muita pihan puita. Syreeniaitani huutaa kunnon parturointia. Sen keskellä kasvaa paikka paikoin muita puita, jopa iso koivu. Siinä on paljon sammaloitunutta ja lahoa ja oksat kurkottelevat villisti sinne ja tänne. Voisin muuten niittää sen maan tasalle, parissa vuodessa se varmaan kasvaisi nätiksi, mutta en kestäisi kesäistä hiekkatien pölyä. Tukkirekat nostivat viimekesänäkin sellaiset pilvet, että koko pihan näkyvyys peittyi hetkeksi kuin aavikkoiseen hiekkasumuun. Tie on kyllä näin talviaikaan aivan kuin eri liikenneväylä, kesällä se on lomalaisten valtatie, talvella lähinnä peurojen ja jänisten kiihdytyssuora.
Yksi syksyn isoista remonteista oli vaatekomeron teko entisen vessan paikalle. Purettiin kaikki muovit pois ja laitettiin kipsilevyjen pintaan kalkkisively. Lattia tehtiin kokonaan uudestaan paksuista lankuista. Siskoni oli auttamassa tuossa projektissa ja hänen kanssaan maalattiin lattia itse sekoittamallamme punertavalla lakalla. En halunnut vesivessaa - se on mielestäni jo ajatuksena aikansa elänyt - joten oli hyvä saada viemärit pois haisemasta. Etenkin suihkun lattiakaivo kuivuttuaa haisi hyvin voimakkasti, jopa niin pahalle että kuvittelin tilassa olevan muitakin kosteusongelmia, mutta purkuvaiheessa oli iloinen yllätys, kuinka kaikki oli kuivaa. Lähes kaikki purkutilanteet ovat olleet positiivisiä, paitsi vanhan tuvan lattian kohdalla yksi seinähirsi paljastui hyvin pahasti syödyksi ja sitä piti laajasti pintatukea.
Hanke kohti omavaraisempaa elämää edistyi syksyn mittaan sinänsä, että säilöttiin jonkin verran marjoja ja sieniä. Sienistä opin tunnistamaan vain Mustatorvisienen, mutta se oli loistava sieni kuivatukseen. Eilen käytimme ruokaamme oman maan kuivattua lehtikaalta, sieniä ja pakastettuja kuusenkerkkiä. Kesä osoitti, ettei viljely ole minua varten, joten sitä tulemme enskesänä tekemään vain hyvin pienessä mittakaavassa ja lähinnä aioin keskittyä villiyrttien ja -kasvien säilöntään. Voisin tietenkin kokeilla kasvattaa jotain, mikä kasvaisi helposti ja mikä olisi helppo myydä, kuten kuituhamppua. Tosin se taidetaan korjata maasta vasta talven jälkeen jos en väärin muista. Jokin kantoihin istuttamistani sienistä nosti hieman päätään loppukesästä, joten enskesänä on jännitystä, ovatko loputkin ympit elossa ja heräävät vasta sitten henkiin.
Menen nyt kuukaudeksi töihin työpajayhdistys Tekoon toimistohommiin. Sittemmin joudumme taas hyvästelemään torppamme, koska täällä ei edelleenkään tarkene kovilla pakkasilla. Jos patterit olisivat päällä koko ajan, lämpöä ehkä riittääisi, mutta minulla ei olisi varaa maksaa sähkölaskua. Sähkönsiirtohan se on oikeasti kallista, mutta kyllä kulutussähkön hintakin on mielestäni noussut. Tarkoitus olisi kuitenkin jättää talvehtimismatka hieman lyhyemmäksi kuin viime talvena ja palata keväthangille hiihtelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti