Kaikki on ollut hidasta koko alkukesän, mutta nyt tapahtumien pyörteet suorastaan kuohuvat koskimaisesti ja virtaavat niin vauhdilla, ettei matkassa meinaa pysyä.
Parisen viikkoa sitten saapui kaivonkunnostaja ja hän sai vesipisteeni kuntoon alle kolmessa tunnissa. Vanhat renkaat kaivettiin ylös ja uudet laskettiin tilalle. Kalle sai kiipeillä kaivon päällä ja pitää suojakannasta aloillaan, kun kaivinkone lykkäsi hiekkaa ympärille. Oli todennäköisesti hyvä ratkaisu vaihtaa kaikki renkaat uusiin, sillä pari oli niin hapertunutta, että hajosivat jo nostettaessa. Ei niitä mitenkään olisi voinut asetella takaisin kohdilleen! Ostin myös kunnon betonisen kannen, jossa on pieni luukku. Tuo nostoluukku tosin on myös hyvin painava, ei sitä varmaan ole tehty jatkuvasti avattavaksi vaan ehkä se on ennemmin kaivontarkastusluukku. Toivon, että putkimies tulisi laittamaan putkiasiat mahdollisimman pian ruotuun, sillä nyt joudun availemaan tuota ranteet niksauttavaa painavaa luukkua aibna jos tahdon ämpärillä vettä kaivosta. Sen verran kaivoprojekti siis jäi kesken, että putket kaivosta sisään eivät ole toiminnassa! Edelleen saamme raahata juomavetta muualta, mutta eteenpäin on silti menty tässäkin projektissa.
Aitan rakentelijani soitteli pitkin kevättä "viikon päästä aitta saapuu." Toiseksi viimeisimmässä puhelussa hän totesi "Se on varma se, että ennen juhannusta tulee." Kun ei tullut ennen jussia, sanoin seuraavassa puhelussa "Kyllä se juna nyt meni jo. Varmasti olisi ollut hyvä aitta, mutta ei minulla valitettavasti ole enää mitään luottamusta siihen, että se joskus saapuisi." Puhelut menivät jopa sille kantille, että nyt meidän olisi itse pitänyt noutaa aitta. Sehän minun motiivini alunperin oli häneltä tilata, että aitta tulisi valmiina tontilleni. Kaikilta ei löydy kuorma-autoa ja nosturia takapihalta ja viime vilkaisulla sellaista ei myöskään omalta pihaltani sattunut löytymään. Olin jo liukumassa siihen, että tilaan vain hirret joltain isolta valmistajalta kuten Lillevillalta ja kokoan itse. Sitten yllättäen tein kuitenkin torista löydön!
(Nyt pitää lähteä uimassa käymään australialaisen vieraamme kanssa. Ei kyllä tahdo ehtiä kirjoittamaan.)
Eilen mökiltä palatessamme kävimme Pieksämäellä kurkkaamassa aittaa, jonka olin nähnyt torissa. Tarkoitus oli tosiaan vain käydä katsomassa, mutta yllättäen teinkin siitä kaupat,vieläpä käteiskaupat. Minulla sattui olemaan käteistä mukana ja tietenkin hyvin pieninä seteleinä, joten oli siinä laskemista, että sain koko kauppasumman lyötyä myyjän käteen. Hieman harkitsin uskallanko maksaa ennakkoon, mutta myyjän kirjoitettua maksusta kuitin, uskaltauduin. Näin myös hänen henkkarinsa ja kuulin, kuinka hän puhui kuljettajayrittäjän kanssa aitan siirrosta puhelimessa. En voinut uskoa korviani, kun selvisi, että rakennus siirtyisi jo parin päivän päästä tontilleni ja vieläpä järkevällä hinnalla - muilla yrittäjillä kuljetus olisi aina maksanut useita satasia. Koko alkukesän olin odotellut, että toinen aitta kiikutettaisiin pihalleni ja nyt tämä uusi aitta oli niin nopea liikkeissään, että oli heti saman tien muuttamassa meille. Sovimme siis parin päivän päästä, mutta sittemmin myyjä soitti "kävisikö jo huomenna?" Tuumasin kiireen tulevan perustuksien eli kevysoratharkkojen kanssa, mutta ehkä ehtisimme.
Puhuimme illasta, mutta aamulla puhelin soi taas ja siirto aikaistui yhteen iltapäivällä. Koko aamun ahersimme kasaamalla hiekkaa ja kaivamalla laattoja maahan. Löysin tontiltani isoja puutarhalaattoja ja niiden päälle laitoimme kevytsoraharkot. Mittasilimme vartupassilla, että pilarit olisivat aivan suorassa ja samalla tasolla, ja lisäilimme soraa sinne, missä maa vietti hieman. Olimme hieman epäilevällä kannalla, pääseekö kuorma-auto siihen kohden tonttiani, mutta olin kuitenkin luottavaisin mielin. Paikka oli mielestäni aivan kovaa maata, vaikka keli pistikin parastaan pehmentääkseen maan, koska sadekuuroja tuli puolen tunnin välein.
Kuorma.-auton saapuessa kuski totesi heti "Missään nimessä en saa sitä tuonne asti. En ole varma, pystynkö ajamaan edes tätä metsäautotietä." Siinä vähän aikaa metsätien pätkää potkiskellessa, hän totesi sen kuitenkin olevan rittävän kova. Tosin hän kysyi "Jos nyt jään tähän kiinni, löytyykö täältä naapurilta traktoria, joka voisi vetää irti?" Nyökyteltiin vain, että eiköhän joku löydy ja rohkaistiin kuskia peruuttamaan. Hän mutisi edelleen "Jos tuo katto mökissä kärsii noihin oksiin, minä en sitten ota mitään vastuuta. Jonnekin tämä aitta on nyt kuitenkin äkkiä kipattava. Minulla on hyvin kiire aikataulu."
Kun aitta oli jo ilmassa nosturin varassa, siirtelimme pilareita ja laattoja. Meillä oli alle viisi minuuttia aikaa vain lykätä kivilaatat jollain tapaa. Kuski huuteli ohjaamosta "Mitenpäin tämän tahdotte." En osannut siinä ykskaks tehdä järkevää ratkaisua, joten myöhemmin tuli mieleen, että juuri toisin päin olisi ollut vielä parempi. Mutta aitan pyöriessä ilmassa, piti vain sekunneissa päättää, joten se tuli miten tuli.
Olimme saaneet aamupäivällä vieraan australiasta ja tämä 80-vuotias setä autteli meitä aitan laattojen ja pilareiden pyörittelyssä. Hän kipaisi nopeasti pari lankkua pilareiden päälle, kun näytti, että toiset nurkat jäävät korkerammalle kuin toiset. Joudumme lopulta vielä myöhemmin parantelemaan aitan asentoa tunkkien avulla ja lisäämällä hiekkaa tiettyjen laattojen alle. Mutta onneksi tällä operaatiolla ei ole kiire, on rakennus kuitenkin sen verran tukevasti.
Aittani on mystinen laatikko. Se on täysin umpinainen rakennus! On täydellinen yllätys, miltä se näyttää sisäseiniltään tai lattiastaan. Olisin halunnut jo tänään puhkaista seinään reiän moottorisahalla, mutta sittemmin kaikki aika meni löytämäni oven kunnostukseen, armyteltan pystytykseen ja Kalle ja aussi puuhastelivat saunan lauteiden parissa. Siinä aitassa, jonka alunperin tilasin, olisi ollut ovet ja ikkunat paikoillaan, toisaalta taas valmisaitat olisivat olleet kokonaan koottavia. Välillä jopa meinasin päätyä pelkkien hirsien ostoon, joten on tämä lähes valmis rakennus kuitenkin aikamoinen erävoitto. On se paljonkin kotiinpäin, että vain oviaukot ja ikkuna-aukot puuttuvat, koska minulla on kuitenkin näitä kumpaakin valmiina varaastossani, tosin kunnostusta vaille. Katto ja lattiat olivat valmiit, mistä olen hyvin iloinen! Katossa on kennolevy, joka pitää joskus vaihtaa peltiin, mutta ei sillä kiire ole. Minulla on nyt kuitenkin niin kiire syömään, että nyt enää pari kuvaa ja se on tällä kertaa taas siinä tämä teksti.
Parisen viikkoa sitten saapui kaivonkunnostaja ja hän sai vesipisteeni kuntoon alle kolmessa tunnissa. Vanhat renkaat kaivettiin ylös ja uudet laskettiin tilalle. Kalle sai kiipeillä kaivon päällä ja pitää suojakannasta aloillaan, kun kaivinkone lykkäsi hiekkaa ympärille. Oli todennäköisesti hyvä ratkaisu vaihtaa kaikki renkaat uusiin, sillä pari oli niin hapertunutta, että hajosivat jo nostettaessa. Ei niitä mitenkään olisi voinut asetella takaisin kohdilleen! Ostin myös kunnon betonisen kannen, jossa on pieni luukku. Tuo nostoluukku tosin on myös hyvin painava, ei sitä varmaan ole tehty jatkuvasti avattavaksi vaan ehkä se on ennemmin kaivontarkastusluukku. Toivon, että putkimies tulisi laittamaan putkiasiat mahdollisimman pian ruotuun, sillä nyt joudun availemaan tuota ranteet niksauttavaa painavaa luukkua aibna jos tahdon ämpärillä vettä kaivosta. Sen verran kaivoprojekti siis jäi kesken, että putket kaivosta sisään eivät ole toiminnassa! Edelleen saamme raahata juomavetta muualta, mutta eteenpäin on silti menty tässäkin projektissa.
Aitan rakentelijani soitteli pitkin kevättä "viikon päästä aitta saapuu." Toiseksi viimeisimmässä puhelussa hän totesi "Se on varma se, että ennen juhannusta tulee." Kun ei tullut ennen jussia, sanoin seuraavassa puhelussa "Kyllä se juna nyt meni jo. Varmasti olisi ollut hyvä aitta, mutta ei minulla valitettavasti ole enää mitään luottamusta siihen, että se joskus saapuisi." Puhelut menivät jopa sille kantille, että nyt meidän olisi itse pitänyt noutaa aitta. Sehän minun motiivini alunperin oli häneltä tilata, että aitta tulisi valmiina tontilleni. Kaikilta ei löydy kuorma-autoa ja nosturia takapihalta ja viime vilkaisulla sellaista ei myöskään omalta pihaltani sattunut löytymään. Olin jo liukumassa siihen, että tilaan vain hirret joltain isolta valmistajalta kuten Lillevillalta ja kokoan itse. Sitten yllättäen tein kuitenkin torista löydön!
(Nyt pitää lähteä uimassa käymään australialaisen vieraamme kanssa. Ei kyllä tahdo ehtiä kirjoittamaan.)
Eilen mökiltä palatessamme kävimme Pieksämäellä kurkkaamassa aittaa, jonka olin nähnyt torissa. Tarkoitus oli tosiaan vain käydä katsomassa, mutta yllättäen teinkin siitä kaupat,vieläpä käteiskaupat. Minulla sattui olemaan käteistä mukana ja tietenkin hyvin pieninä seteleinä, joten oli siinä laskemista, että sain koko kauppasumman lyötyä myyjän käteen. Hieman harkitsin uskallanko maksaa ennakkoon, mutta myyjän kirjoitettua maksusta kuitin, uskaltauduin. Näin myös hänen henkkarinsa ja kuulin, kuinka hän puhui kuljettajayrittäjän kanssa aitan siirrosta puhelimessa. En voinut uskoa korviani, kun selvisi, että rakennus siirtyisi jo parin päivän päästä tontilleni ja vieläpä järkevällä hinnalla - muilla yrittäjillä kuljetus olisi aina maksanut useita satasia. Koko alkukesän olin odotellut, että toinen aitta kiikutettaisiin pihalleni ja nyt tämä uusi aitta oli niin nopea liikkeissään, että oli heti saman tien muuttamassa meille. Sovimme siis parin päivän päästä, mutta sittemmin myyjä soitti "kävisikö jo huomenna?" Tuumasin kiireen tulevan perustuksien eli kevysoratharkkojen kanssa, mutta ehkä ehtisimme.
Puhuimme illasta, mutta aamulla puhelin soi taas ja siirto aikaistui yhteen iltapäivällä. Koko aamun ahersimme kasaamalla hiekkaa ja kaivamalla laattoja maahan. Löysin tontiltani isoja puutarhalaattoja ja niiden päälle laitoimme kevytsoraharkot. Mittasilimme vartupassilla, että pilarit olisivat aivan suorassa ja samalla tasolla, ja lisäilimme soraa sinne, missä maa vietti hieman. Olimme hieman epäilevällä kannalla, pääseekö kuorma-auto siihen kohden tonttiani, mutta olin kuitenkin luottavaisin mielin. Paikka oli mielestäni aivan kovaa maata, vaikka keli pistikin parastaan pehmentääkseen maan, koska sadekuuroja tuli puolen tunnin välein.
Kuorma.-auton saapuessa kuski totesi heti "Missään nimessä en saa sitä tuonne asti. En ole varma, pystynkö ajamaan edes tätä metsäautotietä." Siinä vähän aikaa metsätien pätkää potkiskellessa, hän totesi sen kuitenkin olevan rittävän kova. Tosin hän kysyi "Jos nyt jään tähän kiinni, löytyykö täältä naapurilta traktoria, joka voisi vetää irti?" Nyökyteltiin vain, että eiköhän joku löydy ja rohkaistiin kuskia peruuttamaan. Hän mutisi edelleen "Jos tuo katto mökissä kärsii noihin oksiin, minä en sitten ota mitään vastuuta. Jonnekin tämä aitta on nyt kuitenkin äkkiä kipattava. Minulla on hyvin kiire aikataulu."
Kun aitta oli jo ilmassa nosturin varassa, siirtelimme pilareita ja laattoja. Meillä oli alle viisi minuuttia aikaa vain lykätä kivilaatat jollain tapaa. Kuski huuteli ohjaamosta "Mitenpäin tämän tahdotte." En osannut siinä ykskaks tehdä järkevää ratkaisua, joten myöhemmin tuli mieleen, että juuri toisin päin olisi ollut vielä parempi. Mutta aitan pyöriessä ilmassa, piti vain sekunneissa päättää, joten se tuli miten tuli.
Olimme saaneet aamupäivällä vieraan australiasta ja tämä 80-vuotias setä autteli meitä aitan laattojen ja pilareiden pyörittelyssä. Hän kipaisi nopeasti pari lankkua pilareiden päälle, kun näytti, että toiset nurkat jäävät korkerammalle kuin toiset. Joudumme lopulta vielä myöhemmin parantelemaan aitan asentoa tunkkien avulla ja lisäämällä hiekkaa tiettyjen laattojen alle. Mutta onneksi tällä operaatiolla ei ole kiire, on rakennus kuitenkin sen verran tukevasti.
Aittani on mystinen laatikko. Se on täysin umpinainen rakennus! On täydellinen yllätys, miltä se näyttää sisäseiniltään tai lattiastaan. Olisin halunnut jo tänään puhkaista seinään reiän moottorisahalla, mutta sittemmin kaikki aika meni löytämäni oven kunnostukseen, armyteltan pystytykseen ja Kalle ja aussi puuhastelivat saunan lauteiden parissa. Siinä aitassa, jonka alunperin tilasin, olisi ollut ovet ja ikkunat paikoillaan, toisaalta taas valmisaitat olisivat olleet kokonaan koottavia. Välillä jopa meinasin päätyä pelkkien hirsien ostoon, joten on tämä lähes valmis rakennus kuitenkin aikamoinen erävoitto. On se paljonkin kotiinpäin, että vain oviaukot ja ikkuna-aukot puuttuvat, koska minulla on kuitenkin näitä kumpaakin valmiina varaastossani, tosin kunnostusta vaille. Katto ja lattiat olivat valmiit, mistä olen hyvin iloinen! Katossa on kennolevy, joka pitää joskus vaihtaa peltiin, mutta ei sillä kiire ole. Minulla on nyt kuitenkin niin kiire syömään, että nyt enää pari kuvaa ja se on tällä kertaa taas siinä tämä teksti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti