Toinen yö uudessa kodissa on pian edessä. Ensimmäinen meni yllättävän vähäisten hiirten keskellä. Jossain vaiheessa kuului hetki pienten kynsien rapinaa ja heti perään vähän isompien ja siihen se hippasleikki loppui alkuunsa. Bruno on nähtävästi hyvä hiirikoira. Löytyipähän sillekin tehtävä tässä talonkunnostus projektissamme! Ei se tietenkään hiiriä kiinni saa, mutta karkoittaa ne petomaisella olemuksellaan.
Tänä aamuna heräsin aikaisin. Olisi kyllä nukuttanut pitempäänkin - olimme siivonneet, purkaneet tavaroita ja etsineet kaivoa edellisenä iltana myöhään - mutta ison auton ääni herätti. Luulin ensin, että Kalle vain kääntää pakuamme pihassa, mutta pian ymmärsin, ettei pakustamme sen suurista tehoista huolimatta aivan noin möreää ääntä lähde. Olin ajatellut heti aamusta soittaa kaivonpuhdistusyritykselle ja perua heidän käyntinsä, sillä emme olleet löytäneet kaivoa tontiltani. Eilen illalla luulin löytäväni sen, sillä yhtäkkiä törmäsin lapiollani ontolta kuullostavaan maa-ainekseen. Pienen lapiolla koputtelun jälkeen lapio meni puuaineksesta läpi. Olin jo riemukas, että nyt löytyi, mutta kyseessä olikin jonkinlainen maakellari. No, onneksi sekin tuli löydettyä, sinne olisi ollut ikävämpi pudota lahon katon läpi.
Menin unenpöpperöisenä pihalle vastaanottamaan kaivotyyppejä ja selittämään, että kaivo on teillä tietämättömillä. Päätimme yrittää kuitenkin yksissä tuumin vielä etsiä sitä, sillä olin edellisenä iltana saanut facessa vinkkejä sen sijaitsevan suurten koivujen lähellä. Tontilla oli koivuja siellä täällä, joten haravoimme neljästään tonttia laidasta laitaan. Lopulta kaivon betonireuna sattui kuin ihmeen kaupalla pilkistämään yhdestä kulmasta paikassa, missä muuten oli vielä melkein polviin asti lunta. Etsimme lapiot ja aloimme kaivamaan lunta pois - tai lähinnä puhdistusyrittäjät kaivoivat. He päivittelivät "On tässä talossa teillä pientä projektia." Kun kaivo tuli esiin, olin iloisesti yllättynyt. Siinä oli mielestäni yllättävän kirkas vesi. Putkimiehet, ja naiset, vetivät autostaan pitkän putken kaivoon ja alkoivat imeä vettä. Jätin heidät puuhiinsa, sillä menin Kallen perässä vintille tutkailemaan piipun reikää ja suunnittelemaan sen muurausta. Pian LVI kaverit kuitenkin tulivat huhuilemaan peräämme. "Kaivo on pilalla", tokaisi toinen ykskantaan. "Tulkaa katsomaan", ehdotti toinen.
Routa oli työntänyt yhtä rengaskaivon renkaista aavistuksen pois paikoiltaan ja välistä tihkusi hiekkaa jos vettä yritti kaivosta tyhjentää. Putkimiehen käsityksen mukaan kaivoa ei kannattaisi enää lähteä korjaamaan vaan helpompaa olisi kaivauttaa uusi kaivo. En nyt sitten osannut olla eri mieltä, kun en kaivoista paljonkaan tiedä. Jälikäteen vasta aloin ajatella, että jos tuon kaivon olisi imaissut aivan tyhjäksi ja sitten yrittänyt lihasvoimin tai jollain laitteella kammeta rengasta paikoilleen, jonka jälkeen olisi hyvin tiivistänyt jälleen renkaiden saumat, eikö siitä vielä ainakin käyttövesikaivo olisi tullut? Jos vettä ei olisi aivan juomakelpoiseen kuntoon saanut, voisihan sitä ainakin pesuvetenä käyttää. Nyt tilanne on se, ettei meillä ole oikein minkäänlaista vettä. Tuo kyseinen kaivo jäi edelleen paikoilleen ja vesi on kivasti niin pinnassa, että siitä voi sangolla ammentaa, mutta hyvin roskaistahan se on ja vähän kellertävää. Jos kaivon olisi täysin tyhjentänyt, vesi olisi varmasti vaihtuessaan hieman puhdistunut.
Purostakin voi vettä ämpärillä kantaa, mutta se on vielä kauempana kuin kaivo ja syvän uoman pohjalla, joten sinne on vaikea laskeutua. Lähinnä tiskaushommat tuottaa vaikeuksia! Peseytymässä voitaisiin käydä kerran tai pari viikossa uimahallissa ja juomaveden voi tuoda kyliltä kanisterissa, mutta ruuanlaittoon ja siivoukseen tarvittava vesi on isoin ongelma. Siivousta on kyllä riittänyt! Kaikki lattiat ja kaapit ovat sementtipölyn ja muun remppapölyn kuuraamia ja koristeltuina hiirenpapanoilla.
Kaivoepisodi oli siis ensin suurta riemua ja sitten mahalasku aallonpohjalle. Muutenkin tämä parisen päivää on nyt mennyt täällä hyppiessä positiivisestä negatiiviseen. Heti kaivofiaskon jälkeen, putkimies tyttö näytti meille tonttimme likakaivot. Ne olivat tietenkin lähes täynnä ja mustien vesien kaivo oli kannen puutteessa jäätynyt. Mutta hänen mukaansa ne näyttivät päällisin puolin niin siisteiltä, että hän uskoi niiden toimivan. Hän antoi vinkin, että voimme kaataa vettä tiskialtaaseen ja katsoa harmaavesikaivon aukosta tuleeko näkyvästä putkesta vettä. Teimme tämän testin myöhemmin ja heureka, sehän toimi! Nuo viemärit ovat nähtävästi suhteellisen uutta tekoa, joten eivät ole vielä ehtineet hajota, kuten lähes kaikki muu täällä, mikä on vain jätetty oman onnensa nojaan. Keittiövesien kaivo ei edes aivan äärimmilleen täynnä ollut ja sitä pystyy vielä hetken aikaa käyttämään. Olisi ollut hienoa jos tuo putkiyritys olisi edes nuo likakaivot voinut tyhjentää, mutta koska toinen oli jäässä, se ei nähtävästi onnistunut. Kun kyselin aikanaan taloni myyjältä, mikähän viemäreiden tilanne on, ovatko edelliset asukkaat tyhjentäneet ne lähtiessään, myyjä vakuutteli "Totta kai ne ovat tyhjennetty, eihän niitä nyt varmasti ole jätetty sellaisenaan." Mutta itse asiassa täällä on aivan kaikki vain jätetty elämään omaa elämäänsä, kuin vartavasten odottamaan että luonto valtaisi tämän pihapiirin ja talon takaisin itselleen.
Aluksi oli mahtavaa huomata, että jääkaappi ja hella toimivat. Uunimme oli sellaista lajia, jossa lyödään vain pistoke seinään ja se ei vaadi erityistä sähkömiehen kytkentää, joten olimme tästä huomiosta iloissaan. Talon entinen omistaja, tai mahdollisesti hänen sukulaisensa, on ollut sähkömies. Sen kyllä huomaa kaikesta täällä. Jos johonkin on edes vähän panostettu ja selvästi pyritty huolellisuuteen, se on sähkökytkennät! Nekin ovat osittain jääneet kesken, mutta kaikki valmiit sähkötyöt ovat ensiluokkaisia.
Tänään paikkasin vintillä sijaitsevan savupiipun aukon. Yksi tiili oli aivan irti ja sitä oli tiivistetty vain lasivillan paloilla. Revin villat pois ja laitoin laastia tilalle. Saa nähdä kestääkö laasti! Ei se kyllä mitään virallista piipunkorjauslaastia ollut vaan paremminkin keraamisten laattojen kiinnitykseen. Muuta tämän päivän ohjelmaa: kävimme kirjastossa ja kaupassa (poliisi pysäytti meidät tuolla reissulla, ei oltu kuulema tehty virallista omistajan vaihdosta autoon ja meidän piti mennä katasatuskonttoriin tekemään se) tein Brunolle juoksunarun, kannoimme roinaa kuistilta keskelle pihaa hävitettäväksi, Kalle purki hieman kuistin rakenteita ja moottorisahaili polttopuita. Nyt jos joskus vielä uskaltaisimme puuta polttaa uuneissa! Jospa laasti olisi huomiselle kuivunut. Tällä hetkellä yritämmä pärjätä pattereilla, joita meillä on vain yhdessä huoneessa, koko muu asunto muistuttaa pakastinta. Tämä makuuhuone, joka on lämmin, on kyllä hyvinkin kotoisa: meillä on jo sängyt, pöytä ja naulakoita. Yllättävän tehokkaita nuo patteritkin. Viime yö ainakin oli mukavan lämmin.
Tänä aamuna heräsin aikaisin. Olisi kyllä nukuttanut pitempäänkin - olimme siivonneet, purkaneet tavaroita ja etsineet kaivoa edellisenä iltana myöhään - mutta ison auton ääni herätti. Luulin ensin, että Kalle vain kääntää pakuamme pihassa, mutta pian ymmärsin, ettei pakustamme sen suurista tehoista huolimatta aivan noin möreää ääntä lähde. Olin ajatellut heti aamusta soittaa kaivonpuhdistusyritykselle ja perua heidän käyntinsä, sillä emme olleet löytäneet kaivoa tontiltani. Eilen illalla luulin löytäväni sen, sillä yhtäkkiä törmäsin lapiollani ontolta kuullostavaan maa-ainekseen. Pienen lapiolla koputtelun jälkeen lapio meni puuaineksesta läpi. Olin jo riemukas, että nyt löytyi, mutta kyseessä olikin jonkinlainen maakellari. No, onneksi sekin tuli löydettyä, sinne olisi ollut ikävämpi pudota lahon katon läpi.
Menin unenpöpperöisenä pihalle vastaanottamaan kaivotyyppejä ja selittämään, että kaivo on teillä tietämättömillä. Päätimme yrittää kuitenkin yksissä tuumin vielä etsiä sitä, sillä olin edellisenä iltana saanut facessa vinkkejä sen sijaitsevan suurten koivujen lähellä. Tontilla oli koivuja siellä täällä, joten haravoimme neljästään tonttia laidasta laitaan. Lopulta kaivon betonireuna sattui kuin ihmeen kaupalla pilkistämään yhdestä kulmasta paikassa, missä muuten oli vielä melkein polviin asti lunta. Etsimme lapiot ja aloimme kaivamaan lunta pois - tai lähinnä puhdistusyrittäjät kaivoivat. He päivittelivät "On tässä talossa teillä pientä projektia." Kun kaivo tuli esiin, olin iloisesti yllättynyt. Siinä oli mielestäni yllättävän kirkas vesi. Putkimiehet, ja naiset, vetivät autostaan pitkän putken kaivoon ja alkoivat imeä vettä. Jätin heidät puuhiinsa, sillä menin Kallen perässä vintille tutkailemaan piipun reikää ja suunnittelemaan sen muurausta. Pian LVI kaverit kuitenkin tulivat huhuilemaan peräämme. "Kaivo on pilalla", tokaisi toinen ykskantaan. "Tulkaa katsomaan", ehdotti toinen.
Routa oli työntänyt yhtä rengaskaivon renkaista aavistuksen pois paikoiltaan ja välistä tihkusi hiekkaa jos vettä yritti kaivosta tyhjentää. Putkimiehen käsityksen mukaan kaivoa ei kannattaisi enää lähteä korjaamaan vaan helpompaa olisi kaivauttaa uusi kaivo. En nyt sitten osannut olla eri mieltä, kun en kaivoista paljonkaan tiedä. Jälikäteen vasta aloin ajatella, että jos tuon kaivon olisi imaissut aivan tyhjäksi ja sitten yrittänyt lihasvoimin tai jollain laitteella kammeta rengasta paikoilleen, jonka jälkeen olisi hyvin tiivistänyt jälleen renkaiden saumat, eikö siitä vielä ainakin käyttövesikaivo olisi tullut? Jos vettä ei olisi aivan juomakelpoiseen kuntoon saanut, voisihan sitä ainakin pesuvetenä käyttää. Nyt tilanne on se, ettei meillä ole oikein minkäänlaista vettä. Tuo kyseinen kaivo jäi edelleen paikoilleen ja vesi on kivasti niin pinnassa, että siitä voi sangolla ammentaa, mutta hyvin roskaistahan se on ja vähän kellertävää. Jos kaivon olisi täysin tyhjentänyt, vesi olisi varmasti vaihtuessaan hieman puhdistunut.
Purostakin voi vettä ämpärillä kantaa, mutta se on vielä kauempana kuin kaivo ja syvän uoman pohjalla, joten sinne on vaikea laskeutua. Lähinnä tiskaushommat tuottaa vaikeuksia! Peseytymässä voitaisiin käydä kerran tai pari viikossa uimahallissa ja juomaveden voi tuoda kyliltä kanisterissa, mutta ruuanlaittoon ja siivoukseen tarvittava vesi on isoin ongelma. Siivousta on kyllä riittänyt! Kaikki lattiat ja kaapit ovat sementtipölyn ja muun remppapölyn kuuraamia ja koristeltuina hiirenpapanoilla.
Kaivoepisodi oli siis ensin suurta riemua ja sitten mahalasku aallonpohjalle. Muutenkin tämä parisen päivää on nyt mennyt täällä hyppiessä positiivisestä negatiiviseen. Heti kaivofiaskon jälkeen, putkimies tyttö näytti meille tonttimme likakaivot. Ne olivat tietenkin lähes täynnä ja mustien vesien kaivo oli kannen puutteessa jäätynyt. Mutta hänen mukaansa ne näyttivät päällisin puolin niin siisteiltä, että hän uskoi niiden toimivan. Hän antoi vinkin, että voimme kaataa vettä tiskialtaaseen ja katsoa harmaavesikaivon aukosta tuleeko näkyvästä putkesta vettä. Teimme tämän testin myöhemmin ja heureka, sehän toimi! Nuo viemärit ovat nähtävästi suhteellisen uutta tekoa, joten eivät ole vielä ehtineet hajota, kuten lähes kaikki muu täällä, mikä on vain jätetty oman onnensa nojaan. Keittiövesien kaivo ei edes aivan äärimmilleen täynnä ollut ja sitä pystyy vielä hetken aikaa käyttämään. Olisi ollut hienoa jos tuo putkiyritys olisi edes nuo likakaivot voinut tyhjentää, mutta koska toinen oli jäässä, se ei nähtävästi onnistunut. Kun kyselin aikanaan taloni myyjältä, mikähän viemäreiden tilanne on, ovatko edelliset asukkaat tyhjentäneet ne lähtiessään, myyjä vakuutteli "Totta kai ne ovat tyhjennetty, eihän niitä nyt varmasti ole jätetty sellaisenaan." Mutta itse asiassa täällä on aivan kaikki vain jätetty elämään omaa elämäänsä, kuin vartavasten odottamaan että luonto valtaisi tämän pihapiirin ja talon takaisin itselleen.
Aluksi oli mahtavaa huomata, että jääkaappi ja hella toimivat. Uunimme oli sellaista lajia, jossa lyödään vain pistoke seinään ja se ei vaadi erityistä sähkömiehen kytkentää, joten olimme tästä huomiosta iloissaan. Talon entinen omistaja, tai mahdollisesti hänen sukulaisensa, on ollut sähkömies. Sen kyllä huomaa kaikesta täällä. Jos johonkin on edes vähän panostettu ja selvästi pyritty huolellisuuteen, se on sähkökytkennät! Nekin ovat osittain jääneet kesken, mutta kaikki valmiit sähkötyöt ovat ensiluokkaisia.
Tänään paikkasin vintillä sijaitsevan savupiipun aukon. Yksi tiili oli aivan irti ja sitä oli tiivistetty vain lasivillan paloilla. Revin villat pois ja laitoin laastia tilalle. Saa nähdä kestääkö laasti! Ei se kyllä mitään virallista piipunkorjauslaastia ollut vaan paremminkin keraamisten laattojen kiinnitykseen. Muuta tämän päivän ohjelmaa: kävimme kirjastossa ja kaupassa (poliisi pysäytti meidät tuolla reissulla, ei oltu kuulema tehty virallista omistajan vaihdosta autoon ja meidän piti mennä katasatuskonttoriin tekemään se) tein Brunolle juoksunarun, kannoimme roinaa kuistilta keskelle pihaa hävitettäväksi, Kalle purki hieman kuistin rakenteita ja moottorisahaili polttopuita. Nyt jos joskus vielä uskaltaisimme puuta polttaa uuneissa! Jospa laasti olisi huomiselle kuivunut. Tällä hetkellä yritämmä pärjätä pattereilla, joita meillä on vain yhdessä huoneessa, koko muu asunto muistuttaa pakastinta. Tämä makuuhuone, joka on lämmin, on kyllä hyvinkin kotoisa: meillä on jo sängyt, pöytä ja naulakoita. Yllättävän tehokkaita nuo patteritkin. Viime yö ainakin oli mukavan lämmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti